5. toukokuuta 2011

Are You the One:


💚 Are You the One: 💚


Osa 1:

Luku 5:
 
" - Miksi, Draco? miksi edes minä en saa kuulla totuutta siitä, missä sinä ihan oikeasti olit koko kesäloman?" Drusilla kysyi.
" - Mikset sinä kerro siitä mitään, edes minulle." 

Jälkimmäiset sanat, Drusilla lausui lähes äänettömästi. Aivan kuin hän olisi puhut vain itsekseen,  toistettuaan ensin saman kysymyksen ties kuinka monennetta kertaa.
 
Drusilla ja Draco olivat olleet kahdestaan ylhäällä tähtitornissa siiitä lähtien, kun he olivat syöneet päivällisen suuressa salissa. Se sama tähtitorni oli ollut heidän kahden salainen tapaamispaikka jo kolmannesta kouluvuodesta saaakka.  Se oli ainoa paikka koko linnassa, josta kukaan ei ollut osannut etsiä heitä tai minne kukaan ei ollut koskaan eksynyt kuuntelemaan salaa heidän kahden välisiä keskusteluja. Mutta sinä iltana, Drusillasta tuntui siltä ettei se keskustelu edennyt mihinkään suuntaan..

Nimittäin. Viimeisimmän tunnin aikana. Drusilla oli tainnut käydä sitä keskustelua itsekseen. Draco Malfoy oli vain seissyt selin häneen, kauempana tähtitornin kaiteeseen nojaillen. Draco oli myös suunnannut katseensa ylös, kohti taivasta jonka hiljalleen laskeva syyskuinen ilta-aurinko oli värjännyt kauniin oranssinpunaiseksi.

Draco Malfoy ei ollut sanonut yhtäkään sanaa ääneen, ei sen jälkeen kun Drusilla Snape oli aloittanut kyselemisen. Ei yhtäkään sanaa, joista Drusilla olisi voinut saada edes vähän selvyyttä niihin asioihin jotka yhä edelleen vain häiritsivät hänen ajatuksiaan, sekä myös noh. Ahdistivat häntä.

Yhden hyvin selkeän muutoksen Drusilla oli kuitenkin huomannut..  Välittömästi sen jälkeen, kun hän oli kysynyt kysymyksensä ensimmäisen kerran. Samalla hetkellä, ilme Draco Malfoyn kasvoilla oli muuttunut pelästyneeksi kun poika oli kuullut Drusillan kysymyksen. Draco oli samointein kääntänyt katseensa poispäin ja myös kääntynyt selin Drusillaa kohti.

Vaalean, kuusitoista vuotiaan Luihuisen tuvan pojan silmät olivat myös muuttuneet syvänharmaiksi. Niistä silmistä oli haihtunut pois se lämmin, kaunis hopeainen sävy ja myöskin se sinisen häivähdys joka näkyi pojan silmissä aina kun aurinko osui niihin.. Samoin, kuin myös silloin kun Draco Malfoy oli ihan oikeasti ja myös aidosti onnellinen.
 
" -Taisin mainita sen jo, etten voi kertoa mitään. En, vaikka haluaisinkin. Uskoisit van minua nyt. Tai edes kuuntelisit minua, tämän yhden ainoan kerran.  En halua sinulle tapahtuvan mitään niin pahaa, että joutuisit minun takiani johonkin vaaralliseen tilanteeseen. Sinulle ei koskaan saa käydä niin, koska en voisi koskaan antaa sitä anteeksi itselleni."

" - Nimenomaan tästä syystä, sinun olisi kerrottava ihan kaikki minulle. Minä haluaisin vain tietää sen, missä sinä olit koko kuluneen kesän? ja myöskin, mitä sinulle oli tapahtunut kesän aikana?"

Drusilla sanoi ne sanat ääneen, vain keskeyttääkseen Dracon. Pojan sanat, nimeomaan vaaralliseen tilanteeseen joutumisesta, vain pelottivat Drusillaa. Mitä ihmettä Draco tarkoitti niillä sanoilla? ja miksi, Draco oli yhtäkkiä noin vain muuttunut niin hiljaiseksi, vakavaksi ja myös etäiseksi.?

Ennen tätä kesää, kaikki oli ollut toisin. Ennen tätä kesää, Draco Malfoy oli aina kertonut kaikesta hänelle, Drusillalle. Mukaan lukien kaiken sen, mitä poika pelkäsi eniten. Mutta nyt. Kuusitoista vuotias Draco Malfoy oli aivan hiljaa, eikä edes katsonut taakseen siihen suuntaan, missä Drusilla yhä edelleen seisoi.
Sinä iltana, Drusilla ei ihan oikeasti tiennyt mitä tehdä seuraavaksi. Jäisikö hän nyt vain odottamaan paikoilleen, istumaan tähtitornin portaille? vai pitäisikö hänen nyt vain kävellä sinne, missä Draco seisoi edelleen yksin aivan hiljaa, kaiteeseen nojaillen?

" - Kerro minulle edes vastaus tähän kysymykseen. Miksi minä edes olisi vaarassa, Draco?"

Drusilla sanoi hiljaisella äänellä, kysyvästi. Istuen samalla alas tähtitornin puisille portaille. Kysymyksellään, hän yritti vain rikkoa hiljaisuuden hänen ja Dracon välillä. Vaikka, ennen tätä iltaa edes hiljaisuus heidän kahden välillä ei ollut koskaan tuntunut ahdistavalta.  Eikä missään nimessä, pelottavalta. Nimittäin. Aikaisempina, tällaisina hetkinä. Drusilla oli vain nauttinut salaa hiljaisuudesta hänen ja Dracon välillä. Aikaisemmin, niinä hiljaisina hetkinä. Drusilla ja Draco olivat vain katselleet toisiaan silmiin, hiljaisuudessa. Yhtäkään sanaa toisilleen sanomatta, yrittäen vain selvittää toistensa ajatuksia.

Mutta tänä iltana.. Sekin olisi mahdotonta.
 
Drusilla huomasi jälleen kaipaavansa sitä, kun hän sai nähdä läheltä Dracon kauniit, hopeanharmaat silmät. Sillä nyt, kun Dracon silmät olivat syvän tummanharmaat niihin katsominen ihan oikeasti inhotti Drusillaa. Dracon silmät kun olivat nyt lähelle samansävyiset kuin pojan isän ja myös Drusillan kummisedän, Lucius Malfoyn silmät olivat aina kun vanhempi herra Malfoy oli vihainen tai oikeastaan raivoissaan.

Drusilla kaipasi myös Dracon katseita, erityisesti niitä suloisesti kiusoittelevia jotka saivat aina aikaan lämpimän suloisia väristyksiä hänen ihollaan. Drusilla ei tosin myöntäisi sitä koskaan kenellekkään, ei edes Dracolle.  Mutta, hetkinen nyt. Miten tämä kaikki olikaan mennyt näin? Ei. Drusilla ei vain osannut ymmärtää sitä. Olikohan hän sittenkin sanonut tietämättään, vain vahingossa jotakin väärin?

"- Tästä asiastako sinä keskustelit tänään myös kuraverisen kanssa? teillä taisi olla varsin mielenkiintoinen keskustelu, kun te pohdiskelitte nimeomaan minun tekemisiäni, selkäni takana? Noh, se olikin vain pelkkää pohdiskelua sillä totuuttahan kumpikaan teistä ei tule koskaan kuulemaan. "
 
 Drusilla säpsähti, kuullessaan Dracon äänen. Samalla hetkellä, Draco kääntyi myös katsomaan häntä väistelemättä lainkaan Drsuillan katsetta. Dracon katse, tuntui kuitenkin Drusillasta hyvin ahdistavalta. Ja samassa se aiempi ajatus, vain pojan silmiin ihan hiljaa katselemisesta haihtui pois Drusillan mielestä. 
 
Hemmetti! olisihan Drusillan pitänyt osata tämäkin jo aavistaa.  Blaise Zabini oli siis sittenkin kertonut Dracolle. Tai, hetkinen. Eihän se kertoja välttämättä ollutkaan Blaise Zabini. Sillä, olihan Luihuisen tuvassa muitakin innokkaita kertojia, esimerkkinä mainittakoon vaikka Pansy Parkinson joka oli myös nähnyt Drusillan aikaisemmmin päivällä, Hermione Grangerin seurassa. 
Pansy Parkinson kun ehdottmasti halusi olla niin rehellinen ja myös uskollinen tyttöystävä Draco Malfoylle niin tietenkin hän olisi kertonut heti kaiken mitä sattui milloinkin kuulemaan tai näkemään, poikaystävälleen.
 
Yhtäkkiä, aivan täysin odottamatta. Drusillalle tuli vain oksettavan paha olla,  kun hän edes ajattelikaan Pansy Parkinsonia, Luihuisen tuvan lapsellisen typerää bimboa.. Draco Malfoyn tyttöystävänä! myös ne ajatukset saivat Drusillan säpsähtämään. Mikä hemmetti Drusillaa nyt häiritsi siinä asiassa näin paljon?  viime vuonnahan, Drusillaa ei ollut häirinnyt laisinkaan se että Draco seurusteli Pansyn kanssa..
 
" - Se keskustelu nyt oli kaukana mielenkiintoisesta. Oletko sinäkin päästäsi aivan sekaisin, kun edes ajattelet niin? ja kehtaat vielä sanoa sen ääneen. " Drusilla aloitti.
" - Draco, minä olin suurimman osan siitä ajasta, peloissani. Minusta ei ollut laisinkaan hauskaa tai mielenkiintoista kuulla sellaista sinusta tai sinun tekemisistäsi. Ei, varsinkaan kuraveriseltä.  En ikinä, missään tilanteessa edes haluaisi olla hänen ystävänsä. Pelkkä ajatuskin sellaisesta, oksettaa minua. En ikinä, missään tilanteessa tekisi niin sinulle, vain koska tiedän jo aivan tasan tarkkaan sen, mitä mieltä sinä siitä olet."

" - En edes epäillyt sinua hetkeäkään, en mistään sellaisesta. Sinähän et ikinä pettäisi luottamustani." Draco sanoi hiljaisesti.
" - Olitko ihan oikeasti tosissasi, Dru? kun sanoit olleesi peloissasi, minun takiani? sen olisin halunnut nähdä omin silmin."
 
Dracon jatkaessa lausettaan, oli Drusilla kuulevinaan jälleen myös aivan selvää naurua parhaan ystävänsä äänessä.
 
 " - Olin minä,  ihan oikeasti. Minusta tuntui myös siltä kuin joku näkymätön olisi yrittänyt tukahduttaa minut. Ja siinä sinä vain seisot nyt, nauramassa  hyvin vakavalle asialle. "
 
 Lausuessaan ne sanat, Drusilla huomasi myös ärsyyntyneensä jälleen hieman. Ja ihan vain muutaman lyhyen, lyhyen sekunnin ajan hän harkitsi nousevansa seisomaan portailta joilla hän istui, kävelevänsä sinne missä Draco edelleen seisoi vain läimäyttääkseen poikaa kasvoihin. Drusillasta tuntui vain siltä, että Draco Malfoy ansaitsisi nyt saada sen iskun kasvoihinsa.
 
Jokaikinen kerta kun tilanne oli tämänkaltainen.. Siis, jos Draco Malfoy edes kuuli jonkun toisen olevan huolissaan tai peloissaan hänen vuokseen..  Draco suhtautui siihen  aina näin. Dracon mielestä se oli vain hauskaa, kuin jokin typerä juttu jolle kuului nauraa. Joten, Dracoa ei tainnut edes pahemmin kiinnostaa tai poika ei edes välittänyt lainkaan siitä mitä hänelle voisi tapahtua ja vieläkin vähemmän siitä oliko joku toinen huolissaan tai peloissaan siitä, vai ei. Samanlainen suhtautuminen kaikkeen enemmän tai vähemmän vaaralliseen, Draco Malfoylla oli ollut toisesta kouluvuodesta lähtien.

-- Mutta. Mitään tämänkaltaista huolta tai pelkoa Drusilla Snape ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut parhasta ystäväänsä kohtaan. Ei edes kolmantena kouluvuonna, kesken taikaolentojen hoidon tuntia kun se hullu ja oikeasti vaarallinen hevoskotka hyökkäsi Dracon päälle. Silloin.. Kaksitoista vuotias Drusilla Snape säikähti pahasti ja hän juoksikin heti oppituntien jälkeen suoraan sairaalasiipeen Dracon luo. Silloin. Drusilla oli vain istunut siellä, poistumatta edes sekunniksikaan minnekkään parhaan ystävänsä sängyn vierestä. Vain koska, Drusilla oli ollut kolmantena kouluvuonna niin epätoivoisen ihastunut Dracoon. Ja yhä edelleen.. Drusilla muisti sen edellen, kuinka hän oli sinä päivänä miltei rukoillut Matami Pomfreylta liupaa saada jäädä Dracon luo, yön yli. Hän oli saanutkin luvan jäädä, vannottuaan kuitenkin ensin ettei hän häiritsisi millään tavoin Dracon käden paranemista. Sen yön aikana, Draco ei ollut irroittanut kättään kertaakaan Drusillan kädestä ja poika oli jo silloin myös silitellyt Drusillan kämmenselkää varovasti omilla sormillaan.  Ja vain se ihan viaton kosketus oli tehnyt Drusillan silloin niin onnelliseksi, niinkuin myös sekin että hän oli saanut siloin ainoana tyttönä koko koulussa pitää koko yön kiinni Draco Malfoyn kädestä. --

Nyt vielä kahden kokonaisen vuoden jälkeenkin, Drusilla Snapea vain mietitytti eräs asia. Miksi Draco oli edes tehnyt niin, silloin? silti, vaikka Draco oli aivan varmasti tiennyt silloin silmät kiinni paikallaan, sairaalasiiven sängyssä maatessaan.. Vain Drusillan jääneen koko yöksi istumaan hänen sänkynsä viereen? 
Kyllä. Nyt Drusillan säikähdys oli paljon suurempi. Niin suuri, että jos ankeuttaja päättäisi nyt vain ilmaantua tähtitorniin, mistä tahansa suunnasta olisi Drusilla hyvin helppo saalis  sille. Hän ei nimittäin saisi tässä tilanteessa ja mielentilassa aikaan edes onnetontakaan suojeliusta ( Drusilla Snapen suojelius on huuhkaja!). Eikä myöskään Dracon edellen jatkuva luultavasti hyvin, hyvin vakaavien asioiden salaileminen häneltä helpottanut Drusillan oloa tai saanut pelkoa hälvenemään. Drusilla Snape ei sinä iltana halunnut tai toivonut mitään muuta  enempää kuin vain että hän saisi kuulla sen ihan oikean totuuden.
 
****

" - Et sinä olekkaan nyt minkäänlaisessa vaarassa. Ja et tule olemaankaan, niin kauan kuin minä vaikenen täysin omista tekemisistäni." Draco sanoi.
" - Uskon kuitenkin sinua. Siis siinä asiassa, kun sanoit olleesi peloissasi aiemmin tänään minun takiani. "
 
Draco puhui yhä edelleen hyvin rauhaliisella, hiljaisella äänellä.. Poika myös käveli puhuessaan lähemäksi portaita, joilla Drusilla edelleen istui.. 
 
" - Minä olen nyt ihan oikeasti kunnossa. Minulla on kaikki hyvin, enkä edes ole missään vaarassa. Ethän siis huolehdi minusta liikaa. " 
 
Draco sanoi hiljaa, halaten samalla tavallista tiukemmin Drusillaa. Pienen hetkisen ajan, siis sivusta katsottuna se tilanne näytti siltä kuin poika olisikin vain halunnut nostaa portailla istuvan  tytön kokonaan omaan syliinsä. 
Drusilla ei heti vastannut  mitään Dracolle. Ei, sanallisesti. Vaan sen sijaan, Drusilla nousi seisomaan halaten Dracoa aivan samalla tavalla. Hän vain halusi nyt pitää parhaan ystävänsä lähellään, päästämättä irti enää koskaan. Sillä, EI. Sinä iltana Draco Malfoy ei onnistunut vakuuttamaan Drusilla Snapea sanoillaan.  EI. Drusilla ei vain uskaltanut luottaa enää täysin vain niihin sanoihin.. Ei sen jälkeen, mitä hän oli kuullut aikaisemmin päivällä.

Drusillan ja Dracon katseet kohtasivat myös hetkeksi, kun Draco oli jo vetäytymässä pois halauksesta. Draco Malfoyn silmät olivat jälleen kauniin hopeanharmaat joten kaikki epäilykset sekä myöskin pelko jonka Drusilla oli aiemmin nähnyt parhaan ystäävänsä silmissä olivat haihtuneet jo pois. Ja kun he kaksi seisoivatkin edelleen niin lähellä toisiaan, pitäen edelleen kiinni toisistaan. Drusillalla oli ensimmäisen kerran koskaan oikeasti  vaikeuksia väistellä Dracon katsetta.

Ja yhtäkkiä, yllättäen. Se ajatus vain vieraili muutaman lyhyen, lyhyen sekunnin ajan Drusillan pään sisällä. Mitä ihmettä? ajatteliko Drusilla Snape ihan oikeasti niin? ajatteliko hän, ihan tosissaan suutelemista Draco Malfoyn kanssa? Ei, ei ei! ei hän saisi missään nimessä edes ajatella sellaisia. Ei,  ei parhaasta ystävästään jolla oli jo tyttöystävä. Mutta entäs jos? ihan vähän vain.. Nyt, kun Draco oli edelleen hänen sylissään.? Ei, ei ja vielä kerran EI. Se oli edelleen väärin tehty, ei niin saisi tapahtua.. Koskaan.

" - Taidanpa arvata sen kertomattakin, mitä sinä ajattelet nyt."
 
Drusilla Snape oli lähellä säpsähtää jälleen, kuullessaan ne sanat jotka Draco Malfoy lausui hiljaisella, kuiskaavalla äänellä hänen korvaansa. Omassa mielessään, Drusilla oli jo aikoja sitten kääntänyt katseensa kokonaan poispäin Dracosta. Mutta.. Kertokaapa se. Miksi ihmeessä hän ei nyt onnistunutkaan tekemään niin? mikä hemmetti siinä nyt yhtäkkiä oli niin vaikeaa? 

" - No, kerroppa se sitten minullekkin. Mitä minä ajattelen. " Drusilla kuiskasi.
" - Näen sen myös jo sinusta, selvästi. Taidanpa olla oikeassa, kun sanon nyt sinun pohdiskelevan itseksesi. Miltä se tuntuisi, jos suutelisit minua. " Draco kuiskasi hiljaa, hyvin suloisella äänensävyllä Drusillan korvaan.

Ihan ensimmäiseksi, Drusilla halusi vain kiistää koko jutun. Sanomalla vain, ettei hän missään nimessä ajatellut mitään sellaista. Mutta sen sijaan, hän kuulikin oman äänensä lausuvan hiljaisesti.

" . Niin minä ajattelin. Mutta eihän se ole edes oikein."
" - Minä en näe siinä mitään väärää."
 
Draco kuiskasi uudelleen, edelleen niin suloisella hiljaisella äänellä Drusillan korvaan, samalla myös varovasti hipaisten Drusillan korvanlehteä huulillaan. Se tosin oli vain kiusoittelua Dracolta, kyllähän Drusilla sen tiesi.

" - Mutta, Draco. Sinähän olet. " Drusilla sanoi sen, vain etsiessään ulospääsyä tilanteesta. 

Mutta sinä iltana, siinä tilanteessa se oli turhaa. Sillä, muutaman hyvin, hyvin lyhyen sekunnin kuluttua Drusilla Snape tunsi Draco Malfoyn huulet jo omilla huulillaan. Ja sitten, yhtäkkiä hän ei enää halunnutkaa paeta pois tilanteesta eikä missään nimessä myöskään jättänyt vastaamatta suudelmaan.

Tästä aivan samasta tilanteesta.. Drusilla Snape oli salaisesti haaveillut, omassa mielessään ja nähnyt myöskin toinen toistaan suloisimpia unia kolmantena kouluvuonna, kun hän oli ollut aivan epätoivoisen ihastunut Draco Malfoyihin.  Noh, olihan Drusilla ollut ihan vähäsen ihastunut Dracoon jo toisenakin kouluvuonna mutta silloin, EI. Drusilla ei olisi toisena kouluvuonna uskaltanut edes ajatellakkan mitään tämän kaltaista. Ja jos hän olisi edes yrittänytkään suudella Dracoa, olisi  poika aivan varmasti torjunut hänet sekä myös uskonut Drusillan vain lyöneen päänsä. Kolmantena kouluvuonna sama tilanne, olisi kenties voinutkin mennä näin.  Siis, jos vain Drusilla olisi ehtinyt saada tilaisuuden. Ja hän olisi saanutkin sen, jos hän ei olisi hidastellut ja arkaillut liikaa tunteidensa kertomista Dracolle.
 
Drusilla Snape karkottikin vain sen hyvin typerän ajatuksen pois mielestään.  Miksi ihmeessä hän haluaisi nyt pilata tämän hetken, noin vain muistuttamalla Draco Malfoyn olevan edelleen varattu. Sille hemmetin typerälle ja lapselliselle, Luihuisen tuvan idiootti bimbolle..
 
Drusilla Snapen oli yhä vaikea uskoa tämän todella tapahtuvan. Nyt.. Vihdoinkin hänellä oli lupa tehdä se, mitä hän olisi niin kovasti halunnut  tehdä jo kaksi vuotta sitten. Kolmantena kouluvuonna, kun hän näki vain suloisia unia tästä tilanteesta, jossa hän nyt oli. Hän oli vihdoin Draco Malfoyn sylissä ja hän sai vihdoin myös suudella Luihuisen tuvan suosituinta poikaa.
 
Ensimmäinen suudelma oli varovainen, tunnusteleva ja aivan liian viaton. Vain koska, Luihuisen tuvan tyttö ja poika tiesivät sen olevan kielletty suudelma. Mutta seuraava suudelma jota ei edes olisi pitänyt tapahtua.. Noh, se kuitenkin tapahtui ja sen suudelman aikana Drusilla nosti kummankin kätensä Dracon niskaan, upottaen sormensa puhtaan vaaleisiin niskahiuksiin ensin vain hipaisten Dracon niskaa varovasti sormenpäillään.  Drusilla  raotti myös huuliaan ihan vähän vain, kuin vihjaten teollan Dracolle siitä, että hän halusi vain saada pojan kielen suunsa sisäpuolelle.
 
' Ole nyt  hemmetti hiljaa! minä en ole tekemässä mitään väärää. Se typerä  lapsellinen idiootti bimbo ei edes ansaitse olla Dracon tyttöystävä. Eihän hän ole edes lainkaan Dracon arvoinen. '

Drusilla Snape hiljensi vain kovin sanoin omatuntonsa ilmoittelun siitä, kuinka väärin hän olikaan nyt tekemässä kun hän noin vain suuteli varattua poikaa. 

Draco ei ilmeisesti ollut suunnitellut lainkaan edes vievänsä suudelmaa niin pitkälle. Drusillakaan ei ollut suunnitellut tekevänsä niin.. Mutta,  hemmetti. Jo se ensimmäinen suudelma oli sekoittanut hänen päänsä kokonaan. Drusillan sydän löi myös niin kova että hän kuuli sen lyönnit omissa korvissaan..  Mutta siitäkin huolimatta Drusilla halusi nyt vain suudella Dracoa vain enemmän.. Koskettaa ja kiusoitella pojan suuta  ja kieltä, omalla kielellään. Drusilla halusi. Hän todella halusi  nyt vain edes kerran sellaisen suudelman joka tuntuisi myös kaikkialla hänen vartalollaan.
 
Vihdoin tuntiessaan Dracon koskettavan ensin hänen huuliaan hyvin, hyvinb varovaisesti muttei kuitenkaan viattomasti. Drusilla tiesi sen olevan vain Dracon tapa kiusoitella häntä.. Niin Drusilla oli kuullut jo useamman kerran useamman kuin yhden tytön, Ei vain sen lapsellisen bimbo Parkinsonin sanovan.  Hetkinen nyt.. Mitä hemmettiä Draco edes teki Pansyn kanssa? koska Drusillan mielestä sillä typerällä Parkinsonin bimbolla taisi olla hyvin, hyvin vääränlainen käsitys siitä millainen Draco Malfoy oikeasti oli kun hän halusi kiusoitella jotakuta tyttöä tarkoituksellisesti? nimittäin, se mitä Drusilla oli joutunut kuuntelemaan vasten tahtoaan viime vuonna.. Aina kun Pansy oli halunnut puhua Dracosta! ne puheet olivat olleet ja kuulostaneet täysin päinvastaisilta, kuin ne mitä Drusilla oli kuullut Hailielta, Korpinkynnen tuvan tytöltä jonka kanssa Draco oli seurustellut neljäntenä kouluvuonna..

Joten, ilmeisestikkään Draco ei ollut luultavasti koskaan tehnyt näin.. Ja jättänyt tämän puolen itsestään, kokonaan paljastamatta sille typerälle, lapselliselle bimbolle.
 
 Ja vihdoin! ihanan, lähes suloiselta kidutukselta tuntuneen pienen pienen ikuisuuden kuluttua. Dracon kieli kosketti Drusillan kieltä. Draco teki sen hyvin, hyvin hitaasti viivytellen edelleen myös aivan tahallaan Drusillaa kiusoitellen.. Tai no, siltä se Drusillasta tuntui.. Hänen vartaloaan pitkin vaelsi näet useampikin hyvin voimakas väristys. jotka saivat hänet myöskin liikahtamaan niin että aivan varmasti myös Draco tunsi ne hyvin levottomat liikahdukset omaa vartaloaan vasten. Hemmetti! se tuntui vain niin hyvältä, kun Draco jatkoi vain kiusoittelevaa leikittelyään eikä hänellä ollut aikomustakaan lopettaa.

Drusillankin kieli löysi pian tiensä Dracon huulien välistä suuhun.  Luihuisen tuvan pojan ja tytön huulet painautuivat sen myötä, vain tiukemmin yhteen ja myös väristykset Drusillan vartalolla voimistuivat..  Ihan vain, koska Draco yhä edelleen jatkoi ihanaa, kiusoittelevaa leikittelyään aivan tarkoituksellisesti. Drusilla tosin ei ollut yhtään sen huonompi kiusoittelusssa, ei vaikka hän nyt suutelikin vasta toista kertaa Dracoa. Tämä jälkimmäinen sudelma tosin oli ensimmäinen joka ihan oikeastii  tuntuikin myös Drusillan vartalolla.
 
Drusilla antoikin omalle kielelleen luvan vaellella kiusoittelevasti Dracon suussa. Siltikin, vaikka hän tiesi yhä edelleen suutelevansa parasta ystäväänsä.  Hän myös tunsi Dracon ihon lämpenevän minuutti minuutilta vain lisää ja hänen sormenpäidensä alla Dracon niskan iho myös poltteli hänen sormiaan. Kun Drusilla vain yhä edelleen kosketteli ihan vain viattomasti kiusoitellen Dracon niskan ihoa sormillaan.
 
Mutta, EI. Suudelmia pidemmälle tämä tilanne ei kuitenkaan saisi edetä nyt. Ei tänä iltana, kun kaikki sellainen oli yhä kiellettyä Luihuisen tuvan tytön ja pojan välillä.  Mutta hetkinen, seis nyt. Ajatteliko Drusilla Snape jo aivan tosissaan mielessään vievänsä tämän tilanteen pidemmälle? Ei, hemmetti! sen kaltaisen hulluuden olisi nyt loputtava heti.. Ei, ehei. Drusilla ei ollut vielä valmis menemään niin pitkälle.  Hänen olisikin parempi nyt vain vetäytyä kauemmaksi Dracosta, ennekuin hän ihan oikeasti antautuisi täysin niiden  ihanien suudelmien vietäväksi.
 
" - Mistä sinä edes kuulit.. Siis alunperin minun keskustelleen aiemmin tänään hyvin, hyvin lyhyesti vihollisen kanssa?."

Se oli ensimmäinen kysymys jonka Drusilla Snape lausui ääneen, sen jälkeen kun hän oli ensin irroittautunut Dracosta. Sekin oli ihme, että hän edes sai sanotuksi mitään. Vain koska, jälkimmäinen suudelma sai hänet tuntemaan olonsa hyvin heikoksi ja myös hänen ajatuksensa olivat täysin sekaisin. Drusillaa myös huimasi hiukan.. Ja hänellä kuluikin useampi minuutti ennenkuin hän sai ajatuksensa edes jonkinlaiseen järkevään järjestykseen. Mutta. Yhdestä asiasta Drusilla Snape oli aivan täysin varma, ajatustensa sekavuudesta huolimatta: Draco Malfoy osasi ihan oikeasti suudella! niin ihanalla, kiusoittelevalla tavalla että jalatkin myös melkein katosivat Drusillan alta.

" - Seinillähän on tunnesti korvat jokapaikassa täällä. No, ei sentään. Blaise kertoi siitä minulle."
 
Miksi ihmeessä, Drusilla oli edes kysynyt mitään? kun hän oli itsekkin jo mielessään arvannut sen, mitä Draco sanoi hänelle. Hemmetti vieköön! mikään ei koskaan, ei missään tilanteessa jäänyt vain Blaise Zabinin omaksi tiedoksi. Vaan aivan kaiken, mitä Blaise sattui milloinkin kuulemaan tai näkemään, edes vahingossa. Blaisen oli vain aina pakko kertoa näkemästään tai kuulemastaan eteenpäin niin monelle Luihuiselle kuin vain se oli mahdollista. Drusillan mielestä. Blaise Zabini olikin ainakin jossain määrin pahempi kertomaan asioita eteenpäin, kuin ne jästi naiset olivat jotka asuivat lähellä Drusillan kotia, Kehrääjänkujalla.
 
" - En ajatellutkaan sen kertojan olleen kukaan muu kuin Blaise." Drusilla sanoi.
" - Blaise  varoitti myös minuakin, omalla tavallaan. Siitä, ettei minun kannattaisi luottaa liikaa Rohkelikkoihin.  Noh, tosi tilanteissa  en luottaisikaan yhteenkään Rohkelikkoon. En, vaikka henkeni olisi vaarassa. Onneksi kuitenkin tällä kertaa en välittänyt vähääkään siitä, mitä Blaise sanoi minulle. "
 
" - Et kuitenkaan tule nyt kuulemaan yhtään sen enempää, kuin mitä jo kuulit kuraveriseltä. Uskothan minua, Dru. Haluaisin ihan todella, oikeasti kertoa kaikesta sinulle. Kaiken kuluneesta kesästä ja myös viimeisimmistä kuluneesta viikosta kun en tullutkaan kouluun samaan aikaan teidän muiden kanssa. Mutta kun en vain voi kertoa. "
 
Sävy Draco Malfoyn äänessä kuulosti jo selvästi pahoittelevalta kun hän lausui ne sanat. 

" - Mutta. Minähän olen sinun paras ystäväsi. Enkä edes unissanikaan kertoisi mitään kenellekkään toiselle.. Siis, siitä mitä sinä kertoisit minulle..En edes kenellekkään meidän tuvassa." Drusilla yritti, vielä viimeisen kerran.

Ne sanat ääneen lausuessaan, Drusilla tiesi sen olevan edelleen turhaa. Hänen sanoillaan ja lupauksillaan ei olisi tässä tilanteessa minkäänlaista merkitystä, Draco Malfoylle.  Drusilla Snape ei tulisi nyt kuulemaan enempää siitä, mitä hän jo tiesi. Joten. Tämänkin asian hän joutuisi selvittämään itsekseen, omin keinoin. Ja, edes, professori Severus Snapen varjostaminen ei tulisi kysymykseenkään. Ei tässä tilanteessa. Nimittäin, jos Drusilla jäisi kertaakaan kiinni varjostamisesta isälleen. Ehei, EI. Hän ei halunnut edes kuvitellakaan mielessään sitä, millainen rangaistus siitä hänelle seuraisikaan.

" - Minä en edelleenkään halua sinun joutuvan vaaraan. Hemmetti, voisitko vain jo uskoa sen."

Draco Malfoy lausui ne sanat, selkeästi ärsyyntyneenä. Vain Drusillan hyvin kuuluisan itsepäisyyden vuoksi, jonka hän oli saanut perintönä omalta isältään sinä päivänä kun Drusilla syntyi. Drusilla huokaisikin ihan hiljaa mielessään, päättäen antaa koko asian olla. Ei, hän ei missään nimessä halunnut ärsyttää Dracoa enempää.. Ei, vaikka tämä keskustelu ei ollutkaan mennyt aivan niinkuin Drusilla oli toivonut.

* * * *

Muutamaa tuntia myöhemmin, samana iltana. Drusilla Snapea kuitenkin edelleen vain häiritse se mitä hän oli kuullut aikaisemmin päivällä, Hermione Grangerilta. Se häiritsi silti, vaikka hänellä olikin nyt paljon parempi olo. Vain koska, Drusillan paras ystävä oli vihdoin tullut kouluun. Drusilla ei vain osannut olla nytkään pohdiskelematta mielessään kaikkea sitä, mitä hän oli kuullut Hermionelta. Noh, sen saman asian puheeksi ottaminen Dracon kanssa oli ollut turhaa. Suorastaan ajan tuhlausta, niinkuin Drusillan isä, professori Severus Snape olisi ajatellut samasta tilanteesta.

Mitä se sitten ikinä olikin? sen täytyi olla myös vaarallinen asia, sillä eihän Draco Malfoy muuten pitäisi sitä salassa? entäs jos, siihen liittyikin myös pimeyden voimien juttuja? ja kuolonsyöjiä? Koska, EI. Draco Malfoy ei koskaan, vain huvin vuoksi huolehtinut kenestäkään toisesta niin paljon.. Ei varsinkaan parhaan ystävänsä turvassa pysymisestä.?

Myöskin, sen saman illan aikana. Drusilla Snape huomasi toisenkin muutoksen, nimeomaan itsessään. Täsmälleen samalla hetkellä kun hän näki Draco Malfoyn ja Pansy Parkinsonin yhdessä. Pansy kun oli istunut melkein koko illan Dracon sylissä. Siitä hetkestä lähtien kun Drusilla ja Draco olivat tulleet Luihuisen tuvan oleskeluhuoneeseen. 
 
Draco oli yrittänyt samanaikaisesti keskustella jostakin, mitä ilmeisemmin tärkeästä asiasta Blaise Zabinin kanssa. Onnistumatta! vain koska Pansy oli jatkuvasti keskeyttänyt Dracon ja Blaisen vain varastaakseen Dracon huomion itselleen. Drusilla olikin kääntänyt katseensa toiseen suuntaan,  vain jottei hänen tarvitsisi todistaa omin silmin enää yhtäkään suudelmaa Dracon ja Pansyn välillä.
 
Drusilla Snape sai itsensä myös kiinni, katselemasta Pansy Parkinsonia lähes murhaavasti. Koko sen ajan, jonka hän oli oleskeluhuoneessa.  Pelkästään niillä katseilla olisi vonut tappaa niiden kohteen.. Siis jos vain pelkästään katseilla murhaaminen olisi mahdollista. Niin Amy sanoi, huomattuaan Drusillan katseet.

Drusilla ei myöskään.. Ei sitten millään saanut haihdutettua niitä suudelmia pois mielestään. Niitä kiellettyjä, ihania ja kiusoittelevia suudelmia, Dracon kanssa.  Noh, mutta. Eihän Drusilla edes halunnutkaan unohtaa niitä suudelmia. Mutta hän ei myöskään halunnut niiden paljastuvan kenellekkään toiselle, Luihuisen tuvassa. Joten, sen illan aikana. Drusilla Snape sai itsensä kiinni useamman kerran vain toistelemassa mielessään sitä hetkeä, kun ne suudelmat olivat tapahtuneet hänen ja Draco Malfoyn välillä.
 
Voihan harmi, tosiaan. Lapsellisella, typerällä Parkinsonin bimbolla ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä Draco Malfoy olikaan tehnyt Drusilla Snapen kanssa.. Muutama tunti aikaisemmin, ylhäällä linnan korkeimmassa tähtitornissa. 

Drusillalla oli myös vaikeuksia  estää hymyä ilmestymästä kasvoilleen jokaikinen kerta kun hän edes vilkaisi siihen suuntaan, missä Draco Malfoy istui. Draco oli tönäissyt Pansyn kokonaan pois sylistään ja näytti täysin keskittyneeltä keskusteluun Blaise Zabinin kanssa. Draco ja Blaise puhuivat aivan varmasti keskenään huispauksesta. Koska.. Drusilla huomasi Pansyn jääneen kokonaan ulkopuolelle siitä, mistä Draco ja Blaise puhuivat keskenään.

Mutta sitten yhtäkkiä. Drusilla sai vastauksia katseillen, Dracolta. Draco oli ilmeisesti huomannut Drusillan yritykset, katsella häntä muka huomaamattomasti. Drusilla saikin siis useamman kuin vain yhden, ihan vähäsen vain kiusoittelevan katseen Dracolta jotka olivat lähellä kääntää hänen sydämensä melkein nurinpäin.. Joten, noh. Oliko se edes ihme, kun Drusillalla alkoi myös olla vaikeuksia pitää katseensa irti Dracosta?. 
Drusilla Snape uskalsi nyt myös hymyillä, ihan vähäsen vain. Ja vastauksena hän sai niin suloisen ja kiusoiittelevan hymyn Dracolta että se pudotti Drusillan lattialle mustan nahkaisen nojatuolin käsinojalta jossa Drusilla istui.  Kun Drusilla vilkaisi Dracoa lattialta ylös noustessaan, hän näki parhaan ystävänsä vain ravistavan päätään myös aivan selvästii nauraen.

" -  Harkitsetko jo murhaa ajatuksissasi, Dru?." Amy kysyi hiljaisesti.
" - Hsssss!!" Drusilla sihahti vain vastauksesi Amylle. Ehkäpä hiukan liian kuuluvasti.

Drusilla Snapen sihahdus nimittäin säikäytti läheisellä sohvalla istuneen toisluokkalaisen pojan niin pahasti että poika putosi sohvalta lattialle.

" - En suunnittele kenenkään murhaa. Minä en edelleenkään ole kuolonsyöjä, Amy." Drusilla sanoi hijaisesti, samalla vilkaisten säikäyttämäänsä toisluokkalaista poikaa anteeksi pyytävästi.
 
Toisluokkalainen poika oli kuitenkin siirtynyt edelleen selvästi pelästyneen näköisenä kauemmaksi Drusillasta ja Amysta. Drusilla ymmärsi yhtäkkiä itsekkin, miksi. Hänen sihahduksensa oli kuulostanut aivan kuin käärme olisi.. Mutta, hetkinen nyt. Eihän Drusilla edes osannut puhua käärmeille, toisin kuin arpinaama Potter ilmeisesti osasi. Drusilla ei myöskään ollut sukua Salazar Luihuiselle. Luihuisen tuvan perustajalle joka oli myös osannut puhua käärmeille.
 
 Miksi hemmetissä kuraverinenkin oli nyt yhtäkkiä mukamas niin huolissaan Dracosta? Oliko Hermionella ja Dracolla jokin yhteinen salaisuus vai liittyikö se Dracon salassa pitämä asia myös jotenkin Hermioneen? Noh, sitä salaisuutta Drusilla ei edes halunnutkaan saada selville.. Sen sijaan. Hänen inhonsa sitä mukamas kaiken kaikesta tietävää Rohkelikon tuvan tyttöä kohtaan jatkoi vain kasvamistaan kun Drusilla edes mietti sekunninkaan koko asiaa.

" -Miksi sinä edes vilkuilet Pansya murhaavilla katseilla?." Amy sanoi hiljaa, kysyvästi.
" - En ymmärrä sitä itsekkään.. Siis, miksi edes teen niin. Uskon kuitenkin sen menevän itsekseen ohi..Joten, ei siis tarvitse huolestua." Drusilla sanoi hiljaisesti.
 
Eihän se tietenkään täysin tottakaan ollut mitä Drusilla sanoi, Amylle. Mutta kun hän ei vain voinut totuuttakaan kertoa.. Nimenomaan siitä kuinka sekaisin hänen ajatuksensa yhä edelleen olivat.. Vain koska. Drusilla oli aivan yllättäen suudellut Dracoa. Vain muutama tunti sitten. Noh, sen hän halusikin pitää aivan täysin omana tietonaan. Ainakin toistaiseksi.
 
--  Drusilla Snape oli jo kolmantena kouluvuonna nähnyt unia joissa hän suuteli Draco Malfoyta. Ne unet olivat olleet silloin myös niin todentuntuisia, aivan kuin Drusilla olisi jo silloin ihan oikeasti suudellut parasta ystäväänsä. Drusillan kaikista pathain uni kaikista niistä, joita hän oli silloin nähnyt oli se.. Jossa hän ja Draco suutelivat kaatosateessa, keskellä huispaus kenttää.  Yhtäkkiä, Drusilla huomasi toivovansa sen unen myöskin toteutuvan. Jonakin päivänä. --

Viime vuonna. Drusilla Snape ei ollut vähääkään välittänyt Draco Malfoyn seurustelusta Pansy Parkinsonin kanssa. Miten ihmeessä se nyt yhtäkkiä olikin hänelle täysin sietämätöntä?? siis kun, Drusilla vain näki Dracon yhdessä sen lapsellisen ja typerän bimbon kanssa? Mitä hemmettiä tämä ihan oikeasti oli? 

" - Oletko aivan varma, Dru? omista tunteistasi Dracoa kohtaan?." Amy sanoi seuraavaksi, hiljaa kysyvästi.
" - Tarkoitan siis. Ovatko sinun tunteesi Dracoa kohtaan mahdollisesti muuttuneet.. "

Ilme Drusilla Snapen kasvoilla oli ilmeisesti muuttunut järkyttyneeksi.. Sillä, Amy oli lähellä purskahtaa nauruun vilkaistessaan parasta ystäävänsä.  
 
" - Mitä ihmettä sinä taas olet saanut päähäsi? minun tunteeni Dracoa kohtaan eivät ole muuttuneet." Drusilla sanoi.

Lausuessaan ne sanat ääneen, Drusilla Snape tiesi niiden olevan ainakin osittain, valhetta. Drusillan kun oli nyt vain pakko kierrellä totuutta koska eihän hän ollut itsekkään aivan täysin varma siitä millaisia hänen tunteensa nyt olivatkaan Dracoa kohtaan. Ja miten ihmeessä, Drusilla olikaan noin vain antanut Dracolle luvan suudella häntä sillä tavoin, niin kiusoittelevasti? siltikin, vaikka Draco Malfoy oli edelleen varattu? 
 
Mutta kun Drusilla pohdiskeli mielessään tarkemmin.. Hänen ajatustensa sekavuuteen ainoa syyllinen oli Draco. Luihuisen tuvan edelleen suosituin poika, Luihuisen tuvan huispaus joukkueen etsijä ja kapteeni joka oli onnistunut myöskin särkemään kaikista eniten sydämiä ( ainakin Luihuisen tuvan sisällä) näiden kuluneiden viiden kouluvuoden aikana. Dracosta myöskin oli liikkunut näiden viiden kuluneen vuoden aikana enemmän tai vähemmän mukavia ja myös EI- NIIN- MUKAVIA juttuja koulun käytävillä. Niitä Drusilla oli kuullut muidenkin tupien, ei vain Luihuisen tuvan tyttöjen puhuvan keskenään. Mitkä niistä sitten olivatkaan totta ja mitkä eivät. Noh, sitä asiaa oli luultavasti aivan turhaa alkaa edes selvittelemään.
 
" - Minä en ole samaa mieltä tästä asiasta kanssasi, Dru." Amy aloitti uudelleen puhumisen, pienen hiljaisuuden jälkeen.
" - Sinä olet aivan samanlainen nyt, kuin olit kolmantena kouluvuonna. Sinä naureskelet taas Pansylle hänen selkänsä takana jopa kesken oppituntien. Sinä myöskin mulkoilet Pansya vähän väliä, murhaavasti aina kun hän ei huomaa. Aivan kuin haluaisit kirota hänet. Sinä olet jälleen ylimielinen ja ilkeä Luihuinen, etkä edes yritä olla ystävällinen. " Amy lisäsi, ennen katoamistaan kylpyhuoneeseen.

Drusilla Snape vain mietti. Hän ihan tosissaan mietti useamman minuutin ajan, kuinka hän voisi nyt edes yrittää puolustaa itseään. Amyn vain sanallinen hyökkäys häntä kohtaan oli kuin odottamaton isku vasten Drusillan kasvoja. Omasta mielestään, Drusilla ei kuitenkaan edelleenkään ollut lainkaan ylimielinen tai edes ilkeä. Vai eikö hän vain huomannut sellaista enää itsessään?. Näkivätkö siis muut Luihuisen tuvan tytöt hänet erilaisena kuin hän oli aiemmin ollut? ja jos näkivät, miksei kukan heistä sanonut siitä mitään?.

" - Saatat ehkä sittenkin olla oikeassa." Drusilla sanoi, tullessaan myös kylpyhuoneeseen.
 
Drusilla Snape oli myös noussut yhtäkkiä noin vain ylös omalta sängyltään jossa hän oli istunut siitä hetkestä lähtien kun hän oli tullut makuusaliin..Vain koska hänen olisi pestävä kasvonsa ja harjattava myös hampaansa ennen nukkumaan menoa. Oliko hän siis vain istunut paikoillaan omalla sängyllään ja antanut noin vain ajatustensa harhailla itsekseen Dracoon.. Unohtaen täysin jokailtaiset rutiininsa, jotka hän teki aina ennen nukkumaan menoa?

Drusilla Snapesta tuntui nyt siltä, kuin hän olisi menettämässä järkensä kokonaan. Hän ei millään voinut yhtäkkiä olla naurahtamatta itselleen, ihan hiljaisesti vain.. Sillä, EI. Ei hän koskaan näin helposti unohtanut asioita.
 
" - Missähän asiassa minä olen tällä kertaa oikeassa ja sinä väärässä?. Suunnitteletko sinä siis tekeväsi murhan? vai onko kyse tunnepuolen asioista?."  Amy sanoi kysyvästi.
 
" - Ei, Amy.  En tarkoita nyt itseäni." Drusilla sanoi.

Drusilla seisoi aivan hiljaa katsellen vain peilikuvaansa kylpyhuoneen peilistä. Hänen peilikuvansa näytti jotenkin kummalliselta, sinä iltana. Aivan kuin hänen ajatustensa sekaavuus olisi nyt peilautunut myös hänen kasvoihinsa. Drusillan silmissä näkyi myös edelleen ihan vähäsen hehkua jota niissä oli ollut enemmän tai vähemmän siitä hetkestä lähtien kun Draco oli alkanut vastailla hänen katseisiinsa oleskeluhuoneessa.

Ihan pienen pienen hetken ajan Drusillaa myös ihan oikeasti hävetti vain muisto siitä, kuinka hän oli noin vain pudonnut nojatuolin käsinojalta, lattialle. Ja sen seurauksena, hänen poskensa myös punehtuivat hennosti. Drusilla päättikin samantien pestä kasvonsa, avaten hanan tietenkin koskettamatta sitä. Heitettyään jääkylmää vettä useamman kerran kasvoilleen hän saikin punastuksen sekä myös kuumotuksen tunteen katoamaan kasvoiltaan. Drusilla myös puhdisti kasvonsa kahdella näppärällä taialla jotka hän lukenut ja opiskellut ulkoa äitinsä, Beatrice Snapen päiväkirjasta.  Sinä iltana, Drusilla ei vain jaksanut alkaa taistellla purkkien kanssa.
 
Drusilla Snape oli huomannut omissa silmissään myös hiukan järkytystä. Noh, oliko se edes ihme kun jälleen se kammottavan oksettava ajatus Dracosta yhdessä Hermionen kanssa oli taas vain hiippaillut kuin aave, takaisin häiritsemään hänen enemmän tai vähemmän suloisia ja onnellisia ajatuksiaan Dracosta?. Mutta, hetkinen nyt. Eihän Drusillan päässä saisi edes ollakkaan sellaisia ajatuksia! sellaisten ajatusten olisi ehdottomasti kadottava kokonaan aamuun mennessä.. Ja Ei, minkäänlaisia unia hänellä ei myöskään olisi lupaa nähdä parhaasta ystävästään. Ei ei ei, ei missään nimessä ainakaan sellaisia unia joihin liittyisi lähekkäin olemista ja suudelmia.

' Sinä et edes saisi ajatella sellaisia. Draco Malfoy on paras ystäväsi. Eikä parhaan ystävän kanssa noin vain suudella, ei edes unissa. ' Drusilla Snape piti hyvin hiljaisen, muutaman lyhyen sekunnin kestävän puhuttelun omassa päässään, lähinnä itselleen.
Miksi hemmetissä hän  ei nyt osannutkaan ajatella mitään muuta kuin vain suutelemista? ja Dracoa? hänen olisi vastattava vielä Amyn kysymyksiinkin. Täysin päinvastoin, kuin hän yhä edelleen ajatteli päänsä sisällä.

" - Missä minä olen oikeassa? tiesitkö olevasi nyt aivan sekaisin,  Dru?." Amy sanoi kysyvästi.
" - Hermione ja Draco. " Drusilla sanoi hyvin lyhyesti.
 
Täsmälleen samalla hetkellä Drusilla Snape alkoi vain voida jälleen pahoin. Siitä kertoivat hänelle jo hyvin, hyvin tuttu painostava tunne joka vain nousi ihan pieneksi hetkeksi painaman hänen kurkkuaan. Drusillaa myös puistatti jälleen. Tosin se oli vain hyvin lyhyt, selkeästi inhosta kertova puistatus joka kulki kylmänä aaltona nopeasti hänen vartalonsa lävitse. Miten ihmeessä hän edes pystyi lausumaan ääneen jotain niin vastenmielistä ja oksettavaa?.

" - Mitä se ala-arvoinen nirppanokka nyt on mennyt tekemään? sinä et siis kuitenkaan kertonut kaikkea, vaikka lupasit." Amy samoi, hyvin huolestuneen kuuloisena ja se myös näkyi hänen silmissään.

" - Jos tietäsin sen, kertoisin sen sinullekkin. Se hemmetin kuraverinen lakkasi yhtäkkiä vain puhumasta, muuttui vain yhtäkkiä niin kummalliseksi. Ja väisteli myös katsettanikin, kun kysyin vain ihan suoraan siitä, miksi hänkin yhtäkkiä oli niin hemmetin huolissaan Dracosta." Drusilla sanoi.
 
" - Meni kummalliseksi? millä tavalla?. " Amy jatkoi edelleen, kysyvästi.
" - Niinkuin jo sanoin. Väisteli katsettani, kuin peläten sen kohtaamista. Eikä myöskään vastannut mitään siihen, mitä kysyin häneltä. Se hemmetin kuraverinen aivan selvästi salailee jotakin. Niinkin paljon että aivan varmasti mörkökin jo kolistelee hänen kaapissaan."  Drusilla sanoi, vastauksena Amylle.
 
" - Aion saada sen salaisuuden ulos siitä hemmetin kuraverisestä. Tavalla tai toisella." 

Ne sanat ääneen lausuessaan, Drusilla vannoi myös mielessään seisovansa sanojensa takana. Seurauksilla, noh niillä ei tällä kertaa ollut mitään väliä. Jos sen salaisuuden selvittäminen onnistuisi hyvin keinoin, hänen ei edes tarvitsisi harkitakkaan pahoja juttuja.. Mutta jos Ei. Noh, ne pahat keinot olivatkin juuri niitä joita Drusilla enemmän kuin mielellään käyttäisi siihen hemmetin kuraveriseen. Sellainen oksettava, vastemielinen salaisuus kuuluisikin paljastua. Sehän oli jo suorastaan pyhäinhäiväistys! jos se siis liittyi milllään tavalla, edes vähänkään Draco Malfoyihin. Mitä Drusilla Snape vahvasti epäilikin jo.

" - Älä sano enää sanakaan. Minulla alkaa olla jo aika paha olo." Amy sanoi hiljaisesti.
 
Drusilla ei odottanutkaan kuulevansa mitään muuta. Sehän se outoa olisikin ollut jos Amy olisi yhtäkkiä alkanut hyppiä riemusta kuullessaan Drusillan sanat.

" - Se hemmetin kuraverinen tulee paljastamaan vaikka pakotettuna salaisuutensa minulle. En nimittäin saa sitä samaa salaisuutta ulos Dracosta en vaikka satuttaisin häntä. Draco kun ei koskaan puhu minulle asioista joista hän on päättänyt vaieta kokonaan."  Drusilla sanoi ennenkuin aloitti hampaidensa harjaamisen.

" - Et sinä edes saa tehdä sellaisia. Jo koulun säännötkin kieltävät sen." Amy sanoi.
" - Miksi en saisi. Olenhan minä Luihuinen." Drusilla sanoi.

Drusilla Snape kuulosti aina kostoa suunnitellessaan hieman samalta kuin Draco Malfoy myös olisi täsmälleen samassa tilanteessa. Hän halusi myös yhtäkkiä sulkea korvansa kokonaan. Vain koska, Noh. Amy otti joissakin tilanteissa hieman liian vakavasti ne tehtävät joita hänellä oli valvoja oppilaana. Amy oli myöskin opetellut ulkoa kaikki koulun säännöt. Aivan kuin, Luihuisen tuvassa olisikin nyt Amyn paikalla. Puhdasverinen versio Hermione Grangerista ja se oikea Amy olikin vain haihtunut jonnekkin kauas pois.

" - Et saa siltikään tehdä niin. Se on laitonta. " Amy sanoi.
" - Ajattelisit edes vähän professori Severus Snapea. Tai jos et halua ajatella isääsi. Ajattelisit edes Dracoa, ennenkuin suunnittelet sellaista mistä voit saada potkut koulusta. "

Samaan aikaan Drusilla oli jo asettunut mukavasti takaisin omaan sänkyynsä, kun Amy yhä edelleen odotti hänen muuttavan mielensä. Se oli selkeästi luettavissa Amyn katseesta ilman ettei hän sanonut sanaakaan. Mutta. Aina kun Drusilla halusi saada jotakin tietoonsa, varsinkin jonkun salaisuuden mikä ei edes kuulunut hänelle mutta kuitenkin häiritsi häntä.. Silloin Drusillalla myös oli omat keinonsa sen selvittämiseen. Ja Hermionen salailema asia nyt vain kiinnosti Drusillaa siltikin vaikka se sama  salaisuus aiheuttikin pahan olon mellastuksen hänen sisimmässään.

Jos Hermione Granger oli edes vahingossakaan koskenut Draco Malfoyihin. Siis sillä tavoin. Drusilla Snape ei edes haluunnut suunnitellakkaan etukäteen sitä, millainen tai kuinka paha hänen kostonsa oliskaan. Drusillalla kun oli jo valmiiksi aika paha olla, vain Dracon takia.

Drusilla huomasi myös ajattelevansa jälleen muutakin. Jotakin sellaista minkä hän tiesi olevan yhä edelleen kiellettyä. Mutta kun se oli vain ajatuksenakin jo niin ihanaa. Toivoiko hän ihan oikeasti jo uutta tilaisuutta ihan salaa? siihen, että hän saisi uuden, salaisen kahdenkeskisen hetken jossakin päin linnaa Dracon kanssa? johon myös liittyisi lähekkäin olemista ja suudelmia? Haluaisiko hän oikeasti ottaa sen kaiken uusiksi. Mitä aiemmin tänä iltana oli jo tapahtunut? Noh, aivan varmasti hän halusi. Koska olihan se aika kiva tunne kun jalat melkein katosivat alta.
Yhtäkkiä, Drusillalle jo niin tuttu lämmin, niin suloinen väristys vaelsi jälleen pitkin hänen selkäänsä. Kun hän muisti ne suudelmat sekä myös Dracon niin pehmeät, suloisen lämpimät ja niin virheettömät huulet omilla huulillaan ja myös Dracon niin ihanasti ja taitavasti kiusoittelevan kielen, jolla poika oli leikitellyt hänen suussaan. Kyllä. Drusilla Snape halusi ihan oikeasti lissä niitä ihania suudelmia. Koko loppuelämänsä ajan, vain Draco Malfoylta.

" - Miksi ihmeessä edes uhraisin tässä tilanteessa yhdenkään ajatuksen isälleni?."

Drusilla kysyi sen kysymyksen, havahtuen samalla suloisista unelmistaan takaisin todellisuuteen. Hän otti myös kirkkaan vihreän koristetyynyn sängyltään käteensä, aikeissa heittää sen kohti Amya joka istui viereisellä sängyllä.  Häntä nimittäin oli alkanut ärsyttää. Ei. Vaan se raastoi jo hänen hermojaan. Niin kävi melkein jokaikisellä kerralla, kun Amy mainitsi Drusillan isän. Hemmetin, hemmetti! Drusilla ei koskaan ikinä edes saanut suunnitellakkaan mitään ilkeää. Ei ainakaan rauhassa, mitään sellaista mistä seuraisi myös vaikeuksia. Mutta, hetkinen nyt. Eihän Amylla ollut edes aavistustakaan siitä. Kuinka monta kertaa näiden kuluneiden viiden vuoden aikana Drusilla olikaan ollut jo aika pahoissa vaikeuksissa. Melkein joka kerta.. Yhdessä Dracon kanssa.

-- Nimeomaan, ne kaikista pahimmat juttunsa koskaan. Drusilla oli tehnyt yhdessä Dracon kanssa. Niihin kun lukeutui mm. Useampi kuin yksi luvaton poistuminen koulun alueelta, luvattomia seikkailuja kielletyssä metsässä ja linnan pihamalla keskellä yötä sekä myöskin luvattomia kuljeskelemisia keskellä yötä linnan käytävillä. Osasta edellämainituista, Drusilla ja Draco olivat selvinneet jäämättä kiinni. Mutta siitä huolimatta heillä kahdella oli kummallakin edelleen isoin jälki-istunto saldo koko Luihuisen tuvassa. --

Ja taas, aivan liian pian. Drusilla sai itsensä kiinni ajattelemasta vain Dracoa. Ikään kuin, Draco vain häiritsi lakkaamatta tahallaan hänen ajatuksiaan..  Drusilla palasi ajatuksissaan jo ties kuinka monennen kerran takaisin niihin tunteihin jotka hän oli viettänyt ylhäällä tähtitornissa, kahdestaan Dracon kanssa. Nimeomaan ne. Ylhäällä tähtitornissa salaa muiden katseilta piilossa vaihdetut suudelmat olivat ehdottomasti kaikista kaunein muisto, niistä kaikista lukemattomista ja niin korvaamattoman arvokkaista, tärkeistä ja myös onnellisista muistoista joita Drusillalla oli paljon yhdessä Dracon kanssa, näiltä kuluneilta vuosilta.
Niitä suudelmia Drusilla ei myöskään tulisi koskaan, milloinkaan unohtamaan.. Ei, vaikka hän ja Draco olivatkin jo kokeneet niin paljon yhdessä. Onnellisia, surullisia, hyviä ja huonoja hetkiä.. Unohtamatta myöskään niiitä pelottaviakin hetkiä. 

Yrittiköhän Draco myös kertoa jotakin niillä suudelmilla? noh, sitäkään Drusilla ei ehkä koskaan saisi tietää. Mutta yhdestä asiasta  hän oli aivan varma. Niiden suudelmien oli ollut tarkoitus tapahtua. Aivan kuin merkiksi siitä että Drusilla Snape ja Draco Malfoy olivat toisilleen tarkoitetut.

Drusilla Snape tiesi. Hemmetti vieköön hän tiesi jo erittäin hyvin millaisen maine Draco Malfoylla oli? ( ilman ettei kenenkään tarvinnut kertoa siitä, tai tulla varoittelemaan häntä). Useampi kuin yksi Luihuisen tuvan tytöistä kun oli sitä mieltä ettei Draco Malfoy ollut koskaan edes tosissaan kenenkään tytön kanssa vaan poika leikitteli vain kaikkien tyttöjen tunteilla, puhui kiusoittelevasti, kauniilla sanoilla kunnes sai mitä halusi. Pansy Parkinsonkin oli myös saanut viidentenä kouluvuonna oman osansa säälivistä ja osanottavista katseista muilta Luihuisen tuvan tytöiltä. Siis, niiltä jotka eivät kuuluneet Pansyn jengiin.

Vain koska. Useampi kuin vain yksi Luihuisen tuvan tytöistä tiesivät kertoa Dracon pettäneen Pansya. Aina kun Dracosta oli vain tuntunut siltä. Mutta, EI. Pansy Parkinson ei tietenkään uskonut niitä ilkeitä juttuja, hänen rakkaasta Dracostaan. Se typerä, lapsellinen bimbo oli useamman kerran viime vuonna ilmoittanut ääneen niiden kaikkien puheiden olevan vain hänelle kateellisten tyttöjen ilkeilyä. Pansy Parkinson oli vain päivästä toiseen typerä ja sinisilmäinen tyttö joka vain luotti täysin sokeasti Draco Malfoyihin.. Silti, vaikka Pansya varoiteltiin useamman kerran Draco Malfoyn petollisuudesta sekä myöskin siitä millainen pahan pojan maine Dracolla oli ollut kolmannesta kouluvuodeta saakka.

Pansy Parkinson katseli siis vain, koko viidennnen kouluvuoden ajan maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Se typerä bimbo ei uskonut yhtäkään niistä sanoista, jotka eivät edes olleet valheita.  Se typerä bimbo uskoi vain Dracon milloin minkäkinlaiset valheelliset sanat ja selitykset.. Joten Draco Malfoy ei kertaakaan viidentenä kouluvuonna jäänyt kiinni pettämisestä tyttöystävälleen. 

Olikohan nyt siis käynytkin niin, että myöskin Hermione Granger oli langennut Draco Malfoyn ansaan?. Samoin tavoin siis, kuin moni muukin tyttö aiempina vuosina. Pois lukien Hailie, kaunis Korpinkynnen tuvan tyttö joka oli ihan oikeasti ollut Draco Malfoyn tyttöystävä koko neljännen kouluvuoden. Hailie oli myös toistaiseksi ainoa tyttö jota Draco oli ihan oikeasti rakastanut. Sillä, Ehei. Draco ei ollut pettänyt Hailiea kertaakaan..

Drusillaa alkoi jälleen puistattaa, kun hän edes ajattelikaan sellaisia Hermionesta ja Dracosta. Miksi hemmetissä hän ei vain onnistunut haihduttamaan niitä oksettavia, vastenmielisiä ajatuksia kauas pois mielestään?. Koko juttujan oli aivan mahdoton edes ajatuksena joten eihän sitä olisi mitenkään voinut edes tapahtua, oikeasti. Hemmetin, hemmetti! Ei. Eihän Draco Malfoy edes leikillään tai typerän vedonlyönnin vuoksi koskaan edes yrittäisikään saada Hermionea lähestymään itseään.. Ei, ei ei! Draco Malfoy ei edes vaivautuisi tuhlaaman taidokasta kiusoitteluaan Hermioneen jota Draco vihasi yli kaiken muun.

" - Älä edes aloitakkaan puhetta minun isäni maineesta ja sen säilyttämisestä. Tämä asia kun ei liity minun isääni millään tavalla." Drusillla sanoi.

Drusilla ei vain halunnut kenenkään mainitsevan isänsä nimeä enää saman illan aikana. Drusilla ihan oikeasti vihasi sitä, ainakin ajoittain että hänen sukunimensä oli Snape.

" - Ajattelethan kuitenkin edes Dracoa." Amy sanoi seuraavaksi.

Ne sanat kuultuaan, Drusilla harkitsi jo toista kertaa heittävänsä Amya tyynyllä. Päähän! luuliko Amy ihan tosissaan niin, ettei Drusilla ajatellut lainkaan Dracoa? Dracohan oli melkein taukomatta ollut koko illan, Drusillan ajatuksissa.  Viime vuonna tilanne oli ollut aivan erilainen.. Vain koska Drusilla ja Draco olivat olleet suurimman osan kesälomasta samassa paikassa. Mutta. Kuluneen kesäloman aikana asiat eivät olleetkaan niin.. Drusilla ja Draco eivät olleet edes kirjoitelleet toisilleen.

Drusillan helmipöllö oli ollut myöskin tuskastunut melkein koko kuluneen kesän. Drusillan pöllökin taisi olla aivan toivottomasti ihastunut Dracon huuhkajaa.  Pelkästään ajatuksenakin se oli niin hellyttävän söpöä. Drusillan ja Dracon lemmikkien välille oli aivan selvästi syntymässä jotakin. Noh, huuhkaja ja helmipöllö. Suloista se ainakin oli.

Saattoihan Amy olla ehkä oikeassa myöskin siinä, että Drusillan tuneet olivatkin muuttumassa Dracoa kohtaan. Noh, jos olivatkin. Drusilla oli ainakin aivan täysin pihalla omista tunteistaan. Toistaiseksi.

" - Sinähän et ollut tosissasi kun sanoit noin Dracosta" Drusilla sanoi, kysyvästi.
" - Enpä usko sen kauheasti edes haittavan Dracoa jos sattuisikin käyttämään paria hyvin tarkasti harkittua loitsua. Ihan vahingossa vain siihen hemmetin kuraveriseen. En minä kuitenkaan hallitse yhtäkään anteeksiantamatonta kirousta."
 
Drusilla jatkoi lausettaan tarkoituksellisen sarkastisesti. Hänen äänensävynsä oli myös hieman ilkeämpi ja kylmempi. 

" - Sinä ja Draco olette joissain tilanteissa vain niin samanlaisia. Haluatte vain tarkoituksellisesti aiheuttaa vahinkoa niille, joita ette voi sietää, inhoatte tai vihaatte. Minusta tuntuukin siltä, että ihan pian te kaksi kasvatte kiinni toisiinne. Kun ajattelettekin joistakin asioista ihan samoin tavoin. " Amy puuskahti, yhtäkkiä.

Amy ei silläkään kertaa ilmeisesti edes yrittänytkään tulkita Drusillan käytöstä. Ei, vaikka Amy oli seurannut vierestä kahden parhaan ystävänsä näiden kuluneiden viiden vuoden aikana vain lähentyvän toisiaan.  Amy oli myös kuluttanut enemmän tai vähemmän aikaa koulussa, kolmannesta kouluvuodesta saakka Drusillan ja Dracon seurassa toisin kuin muut Luihuiset.
Nimittäin. Ennen kolmatta kouluvuotta. Draco Malfoy ei ollut pitänyt Amya edes ystävänään. Draco ei myöskään edeleenkään luottanut Amyyn, täysin. Mutta sitähän Drusilla ei aikonutkaan koskaan edes mainita Amylle.

Luku 6:

" - Oletko edelleen samaa mieltä kuin eilis iltana?." Amy kysyi ensimmäiseksi herättyään aamulla.
" - En ole muuttanut mieltäni. Enkä myöskään muuttanut suunnitelmianikaan. Vaikka sinä taisit ilmeisesti toivoa niin." Drusilla sanoi, vilkaisten nopeasti Amya.

Sinä aamna Luihuisen tytöt olivat normaalista poiketen hyvin aikaisin hereillä. Drusilla oli myös melkein liukastunut suihkusta pois tullessaan, märällä kylpyhuoneen lattialla.  Se oli ollut selkeä varoitus hänelle siitä ettei ollut kovin asiallista ajetella parasta ystäväänsä samaan aikaan kun Drusilla oli ollut suihkusssa. Hemmetti vieköön! nyt tämä hulluus sai luvan loppua, ennenkuin Draco ehtisi huomata mitään outoa Drusillassa.

" - Harkitse nyt kuitenkin vielä kerran, ennenkuin teet mitään peruuttamatonta. Pahimmassa tapauksessa, sinut erotetaan koulusta." Amy sanoi.
" - Älä huolehdi, turhaan. Ei niin tule käymään. Tälläkään kertaa en nimittäin aio jäädä kiinni."

Drusilla lausui ne sanat hyvin itsevarmasti harjatessaan samanaikaisesti pitkiä, tummanruskeita hiuksiaan. Aivan kuin hänen mielessään suunnitelemansa asia kuuluisi hänen jokapäiväisten tehtäviensä listalle. Peilin kautta Drusilla näki kuitenkin Amyn jälleen ravistavan päätään syystä, jonka Drusilla tiesi kertomattakin. Amy ei vielä viiden kuluneen kouluvuoden jälkeenkään hyväksynyt eikä tulisi koskaan hyväksymääkään minkäänlaista muita kohtaan kohdistuvaa pahuutta.

Drusillasta olikin jo pidemmän aikaa tuntunut siltä ettei Amy ehkä sittenkään ollut oikeassa tuvassa. Amysta ei ehkä olisi koskaan edes pitänyt tulla Luihuista. Ei, vaikka Amy oli puhdasverinen. Voisiko todella se vanha, rähjäinen hattu erehtyä näin pahasti päätöksen tehdessään?. Luihuiset. Siis ne oikeat ja aidot kun eivät ajatelleet niinkuin Amy. Eivätkä Luihuiset koskaan missään tilanteesssa asetu kuraveristen puolelle, puolustamaan heitä.  Se oli tainnut vain unohtua, Amylta kokonaan. 
Drusillan olisi jollain tavalla ja mahdollisimman pian saatava Amyn ajattelutapa muuttumaan ja myöskin parhaan puhdasverisen ystävättarensa suhtautuminen kuraverisiin.. Ennenkuin Draco Malfoy huomaisi myös kaiken sen Amyssa, mitä Drusilla oli jo huomannut. Sillä, jos niin kävisi. Amyllä olisi siinä tilanteessa paljon pahempia vaikeuksia edessään.

Sinä,syyskuisena aamuna.. Heti herättyään ja silmänsä auki saatuaan.  Drusilla Snape oli ollut hyvin lähellä hermostua Pansy Parkinsoniin. Pahemmin kuin yhtenkään aamuna, aikaisimpina koulu vuosina. Hän huomasi myöskin sen, että samassa makuusalissa oleminen ( poislukien nukkuminen) sen typerän, lapsellisen bimbon kanssa alkoi jo olla lähes sietämätön ongelma. Aikaisempina kouluvuosina kun mitään ongelmaa ei ollut olemassakaan.

Amylla olisi siihen asiaan vain yksi ainoa mielipide. Amyn mielestä Drusilla oli vain mustasukkainen Dracosta. Ja sitten kun pahimmassa mahdollisessa tapauksessa, myös Draco Malfoy kuulisi siitä. Hemmetti! siitä tilanteesta Drusilla ei voisikaan vain puhua itseään ulos, valehtelematta Dracolle päin kasvoja ( mitä Drusilla ei missään nimessä haluaisi tehdä, koskaan). Joten, Amyn olisikin nyt vain parempi jäädä tästä koko asiasta täysin ulkopuolelle. Toistaiseksi.

Mutta. Mitä se hemmetin kuraverinen olikaan ikinä mennytkään tekemään kesällä. Se teko tulisi olemaan hänen viimeinen virheensä. Hermione Grangerin kaapissa kolisteli aivan varmasti tälläkin hetkellä hyvin synkkä ja kammottava mörkö. Ja jos. Jos Hermione oli edes kerran, vahingossakkaan koskenut Dracoon.. Siitä seuraisi hänelle vain hyvin, hyvin pahoja vaikeuksia. Se hemmetin kuraverisen salaisuus oli jo sotkenut Drusillan viime öiset unetkin, tehden niistä toistuvia,oksettavia painajaisia.

Esimerkkinä. Yhdessä niistä oksettavista painajaisista. Drusilla Snape oli kävellyt aivan sattumalta yhden luokkahuoneen ohitse koulun käytävällä. Ohimennen, ihan vain vahingossa vilkaisten yhden kerran vain siihen suuntaan ja nähnyt Hermionen ja Dracon tekemässä jotakin ( tämä jääköön lukijan oman tulkinnan varaan.. Mitä siis Drusilla näkikään painajaisessaan?). Sillä, yhtään enempåå. Drusilla ei halunnutkaan muistaa niistä oksettavista painajaisista.. 

* * * * * *
 
" - Eikö sinustakin Drusssa ole jokin oudosti?."
 
Amy menikin sitten kysymään sen noin vain Dracolta, ohimennen matkalla loitsujen oppitunnille. Drusilla tönäisikin välittömästi Amya, jotta Amy tajuasi olla sanomatta enempää. 

" -Mikä tällä kertaa on noin pielessä, Dru?." Draco kysyi, vilkaisten vieressään kävelevää tyttöä.
" - Ei mikään ole pielessä. Kaikki on ihan kunnossa."

Drusilla vastasi lyhyesti, Dracolle. Samalla väistäen myös taitavasti, Amyn tönäisyn. Nyt ei ollut oikea hetki alkaa selvitellä tätä kaikkea sekavuutta, joka yhä edelleen sotki Drusillan ajatuksia. Ei ei ei. Drusilla ei missään nimessä alkaisi selvitellä omia tunteitaan ääneen, edes Amyn kanssa. Silloin, kun Draco Malfoy olisi kuulomatkan päässä.
 
" - Onhan sinulla ongelma. Omissa ajatuksissasi." Amy sanoi hiljaisella äänellä.
" - Siitä ei puhuta Dracon kuullen. " Drusilla sähähti.
 " - Kerroppa se minulle, Dru. Miksi ei? Eiköhän Draco kuuluisi jo tietää syy siihen, miksi sinä käyttäydyt noin oudosti." Amy sanoi.
 
" - Minun outo käytökseni ei edelleenkään johdu Dracosta." Drusilla sähähti uudelleen, hieman kovemmin Amylle.
 
Sillä kertaa Drusillan sähähdys tavoitti myös Dracon korvat. Drusilla huomasikin Dracon vilkaisevan häntä ja myös Amya, toistuvasti. Ja kun, Drusillan katse kohtasi Dracon katseen muutaman hyvin lyhyen sekunnin ajan.. Dracon katse, Drusillalle oli ehkä hieman liioitellun kiusoitteleva. Vain koska Drusilla ja Amy puhuivat hänestä, keskenään. Mutta.. Kuinka Dracon kiusoitteleva katse vaikuttikaan Drusillaan sillä kertaa..
 
Se oli ihan oikeasti ensimmäinen kerta kun Drusilla tunsi sillä tavoin.. Siis, jos ei nyt lasketa mukaan eilis iltaa.  Drusilla tunsi ihan muutaman lyhyen, lyhyen sekunnin ajan oudolla tavalla mukavan lämmön sisimmässään. Se tuntui aivan samalta kuin Draco olisi yhtäkkiä, varoittamatta vain koskettanut häntä. Se oli ihan oikeasti mukava tunne, vaikka olikin hieman outoa. 
 
 Drusilla tiesi sen itsekkin. Hänellä oli nyt todellakin ongelma josta kiitos kuului, Amylle.  Hänen olisi nyt vain keksittävä nopeasti oikeasti uskottava selitys sille, mitä äsken tapahtui. Miksi ihmeessä Amy ei koskaan osannut pitää suutaan kiinni, väärissä tilanteissa? tämä tilanne kun nimeomaan oli sellainen.
 
" - Sinä käyttäydyt edelleen hyvin oudosti, Dru. Aivan samalla tavoin kuin käyttäydyit viime viikolla. Ja ainoa syyllinen siiihen on Draco."
 
Amy sanoi hiljaisella äänellä istuessan jo omalla paikallaan luokassa. Drusilla paiskasi samalla hetkellä loitsujen oppikirjansa kovalla pamauksella edessään olevalle pöydälle.. 
 
" - Ole hiljaa!!" Drusilla tajusi aivan liian myöhään huutaneensa ne sanat.
 
Tämä kun oli juuri niitä asioita, joissa Drusilla Snape ei tarvinnut tai kaivannut laisinkaan Amyn neuvoja.  Ja vielä vähemmän, hän kaipasi uteliaan ystävättarensa arvailuja joiden Drusilla tiesi olevan menossa päin kiellettyä metsää. Drusilla kun halusi selvitellä sekaisin olevia tunteitaan aivan rauhassa, itsekseen. Vain koska, ne sekaisin olevat tunteet liiittyivät Dracoon.
 
" - Neiti Snape. Mikä tänä aamuna on näin vaikeaa?" professori Flitwick kysyi työpöytänsä takaa, jossa hän seisoi tyypilliseen tapaansa oppikirja pinon päällä nähdäkseen mitä luokassa tapahtui.
" - Ei mikään. " Drusilla vastasi lyhyesti, hyvin rauhalliseen äänensävyyn. Nimeomaan opettajille hän ei ollut ajatellutkaan edes kertovansa mitään hänen mieltään häiritsevistä asioista.
" - Ole hyvä ja käännä keskittymisesi oppitunnin aiheeseen. Henkilökohtaiset asiasi voit jättää oppitunnin ulkopuolelle, myöhemmin käsiteltäviksi." professori Flitwick sanoi jatkaen puhettaan sillä kertaa oppitunneilla opeteltavasta asiasta.
 
Draco vilkaisi myös useamman kerran, ihan nopeasti vain taakseen siihen suuntaan jossa Drusilla istui. Dracn kohotti myös kulmakarvojaan kysyvästi. Samalla hetkellä Drusilla halusi vain  piilottaa itsensä kokonaan näkyvistä, oppitunnin ajaksi. Ihan vain kasaamalla kaikki oppikirjansa eteensä pöydälle. Koko loitsutunnin ajan,  hän istuikin vain paikoillaan ihan hiljaa ja keskittyneenä kuuntelemaan professori Flitwickin puhetta luokan edessä. Varoen myös vilkaisemasta kertaakaan Amya.

" - Tästä aiheesta me puhutaan vielä myöhemmin. Voit olla varma siitä jo nyt." Drusilla sanoi vain hiljaisella äänellä, Amylle.

Koko loppu oppitunnin ajan, Drusilla keskittyi vain harjoittelemaan uskomattoman hankalaa loitsua. Se oli hankala hänelle, siltikin vaikka Drusilla oli eilis iltana etukäteen jo lukenut kaiken mitä loitsusta kerrottiin oppikirjassa. Hän yritti myös muistaa nyt oppitunnilla kaiken lukemansa. Oppitunnilla opiskeltava loitsun tarkoituksena oli saada valo ja varjo vaihtamaan paikkaa keskenään. Oppitunnilla harjoiteltavassa esimerkissä siis palavan kynttilän liekki ja sen varjo oli tarkoitus saada vaihtamaan paikkoja keskenään ja sen lisäksi myös kynttilän liekki olisi saatava onnistuneesti  liikkumaan edestakaisin pöydän päällä. Noh, sen luulisi olevan helppoa Drusillalle sillä hän hallitsi jo muutamia sitäkin hankalampia ja vaikeampia pimeyden voimien taikoja ja loitsuja.

Mutta sinä aamuna. Drusillalla oli jälleen keskittymis vaikeuksia. Vain koska, hänen katseensa tahtoi kuin itsestään vain harhailla poispäin kynttilästä pöydällä hänen edessään. Minnekkäs muuallekkaan kuin Drusillasta katsottuna vain hieman edempänä luokassa  istuvan vaaleahiuksisen Luihuisen tuvan pojan niskaan. Drusillan onneksi, hänen katseensa hathailu jäi sillä kertaa huomaamatta, Amylta.

Draco Malfoy onnistui loitsussa ensimmäisten joukossa. Draco sai kynttilän liekin varjonkin liikkumaan edestakaisin kynttilänsä päällä samaan aikaan kun kynttilän liekki ikäänkuin käveli näkymättömillä jaloilla itsekseen pöydän päällä. Sen nähdessään, Drusilla sai lisää syitä onnistua myös kummassakin loitsussa. Mutta, noh. Onnistumisen sijasta hän oli vaarallisen lähellä aiheuttaa pahan vahingon luokassa. Hänen taikasauvansa kärki osoitti näet vaarallisesti kohti Grabben niskaa samalla hetkellä, kun Drusilla oli jo lausumassa ääneen loitsua. Onneksi. Sillä kertaa, Drusilla ehti ajoissa huomata virheensä ja kääntää taikasauvansa poispäin. Sillä, EI. Drusilla ei halunnut edes ajatellakkaan mitä olisikaan saattanut tapahtua jos hän olisikin huomannut virheensä liian myöhään..

Draco Malfoy puolestaan.. Noh, käyttäytyi jälleen erittäin lapsellisesti koko lopputunnin ajan. Draco puhalteli vain, ihan vahingossa ja professori Flitwickin huomaamatta muiden tyttöjen kynttilöitä, mukaan lukien Hermione Grangerin kynttilän juuri kun Hermione oli lähellä onnistua loitsussa. Sen nähdessään, Drusillan vatsaan alkoi melkein sattua kun hän yritti olla purskahtamatta nauruun.
 
Ja vain koska Drusilla ei onnistunut loitsussa. Hän sai professori Flitwickiltä läksyksi harjoitella itsekseen, omalla ajallaan kumpaakin loitsua.. Jotta ne onnistuisivat häneltäkin perjantai aamun oppitunnilla.

Kun Drusilla oli oppitunnin jälkeen jo poistumassa luokasta käytävälle. Draco otti ihan vahingossa vain, ohimennen kiinni hänen kädestään kuiskaten hiljaa ihan Drusillan korvan vieressä.

" - Kiinnostaisiko ottaa uusiksi se eilis iltainen?."
 
Ne hiljaiset sanat saivat Drusillan jälleen säpsähtämään varsinkin kun hän myös tunsi Dracon huulien hipaisevan korvanlehteään. Muuaman hyvin, hyvin lyhyen sekunnin ajan hänen teki mieli vain tönäistä Draco kauemmaksi. Ei hemmetin, hemmetti! ei Dracolla ollut edes lupaa ehdottaa sellaisia. Ei nyt, kun kuka tahansa olisi voinut kuulla sen ehdotuksen, luokasta poistuessaan. Drusilla ei ollut itsekkään edes toivonut minkään sellaisen tapahtuvan näin pian.

Mutta noh. Tietenkin Drusilla halusi yhä edelleen, enemmän kuin mitään muuta. Vain sudella Dracoa. Uudelleen ja uudelleen. 
Sillä kertaa hän kuitenkin ravisteli vain kätensä pois Dracon kädestä. Drusilla käveli vain käytävää pitkin ja ensimmäisestä ovesta ulos linnan pihamaalle. Saattoihan asia olla niinkin että hän oli vain tulkinnut kuulemansa sanat väärin.

" - Ajattelit sitten noin vain loitsia Grabben, kynttilän sijasta." 

Draco sanoi käveltyään noin vain ulos linnan pihamaalle, Drusillan perässä joka seisoi sillä hetkellä selin parhaaseen ystäväänsä. Drusillan kun oli nyt vain hieman rauhoiteltava itseään. Hän oli uskotte tai ette, jälleen vähäsen punastunut. 

" - Sinä vain puhaltelit muiden kynttilöitä." 

Drusilla sanoi, säikähtäen yhtäkkiä itsekkin huomatessaan kuinka myrkyllinen hänen äänensävynsä olikaan.  Ei, eihän hän nyt sentään sellaisesta hyvin lapsellisesta teosta ollut. Mustasukkainen?

' Mikä hemmetti minua vaivaa? eihän tämä ole nyt laisinkaan normaalia, minulle." Drusilla Snape ajatteli itsekseen muutaman hyvin, hyvin lyhyen sekunnin ajan.
 
" - Ei minun ollut oikeasti edes tarkoitus tehdä niin." Drusilla sanoi, pahoittelevasti.
" - Mutta jos vain tietäisin jonkun taian tai loitsun ulkonäön pysyvään parantamiseen. Olisin käyttänyt sitä heti."
 
Puhuessan Drusilla varoi edelleen edes vilkaisemasta Dracoa.
 
" - Seuraavalla oppitunnilla lupaan puhaltaa sinunkin kynttiläsi. En tehnyt sitä nyt, koska olisin vain suututtanut sinut. "

Draco sanoi ihan pienesti vain kiusoitellen Drusillaa. Poika myös väisti jälleen taitavasti kauemmaksi, Drusillan yrittäessä tönäistä häntä.
 
*  *  *  *  *

" - Millä ihmeellä Amy onnistui jo suuttumaan sinut. Kun huusit hänelle sillä tavoin.?"
 
Draco vilkaisi nyt Drusillaa selvästi tavoitellen tytön katsetta. Noh.  Silläkään kertaa Drusilla ei vain voinut jättää vastaamatta siihen. Drusilla oli näet rakastanut salaa jo toisesta kouluvuodesta saakka nimeomaan sitä tapaa, jolla Draco nyt katsoi häntä. Kulmakarvat hieman kohotettuina, ne kauniit hopeanharmaat silmät myös  hieman kavenneina vain koska aurinko paistoi samalla hetkellä puiden välistä suoraan heitä kohti.  Mutta sinä aamuna. Seurauksena siitä katseesta tapahtui jotakin odottamatonta kun Drusilla oli lähellä myös horjahtaa taaksepäin.

" - Ei hän sanonut mitään pahaa." Drusilla sanoi.
" - Meillä oli vain pikkuinen väittely yhdestä asiasta, ennen aamiaista.  Ja se tunnilla tapahtunut oli vain Amy tapa muistuttaa minua sitä, kuinka hän olikaan jälleen kerran oikeassa."

Se oli oikeasti ainoa, hyvin hätäisesti keksitty sanallinen selitys jonka Drusilla uskalsi sanoa ääneen.

" - Mistä sinä et voi nyt yhtäkkiä puhua sanaakaan silloin kun minä olen kuulemassa?."

Draco sanoi kysyvästi. Edelleen muuttamatta lainkaan tapaansa katsoa Drusillaa. Ja kun pojan katse osui nyt suoraan Drusillan silmiin, ei tyttö halunnut edes kääntyä katsomaan poispäin. Varsinkin kun myös aurinko teki Drusilllalle palveluksen, vain katoamalla piiloon pilven taakse antaen mahdollisuuden hänelle nähdä jälleen ne kauniit hopeanharmaat silmät pienen matkan päässä hänestä.

" - Amyn mielestä minun omituinen käytökseni johtuu. Noh, sinusta." Drusilla sanoi.
" - Se ei kuitenkaan ole niin. Tai no on osittain, kun et voi kertoa minulle siitä, mistä haluaisin ihan oikeasti tietää vain." 
 
Niimpä niin. Jälleen kerran Drusilla oli vain ottanut sen asian puheeksi. Dracon salaisuuden. Silti, vaikka jo eilis iltana samasta asiasta käyty keskustelu oli ollut aivan turhaa ajanhukkaamista. Drusillan sanat saivat Dracon katseen myös synkistymään, ihan vain aavistuksen verran.
 
" - Yrittäisit nyt vain unohtaa. Kaiken mitä kuulit eilen.  Minulla on kaikki kunnossa, näet sen itsekkin. En edes ole minkäänlaisessa vaarassa nyt, kun olen linnan muurien sisäpuolella." Draco sanoi ne sanat, hieman liiankin hiljaisella äänellä.

Syy siihen, miksi Draco hiljeni yhtäkkiä selvisi pian myös Drusillalle. Kuulomatkan päässä heistä oli muutama Rohkelikon tupaan kuuluva tyttö, mukaan lukien Ginny Weasley jonka kanssa Drusilla Snape oli hyvin läheinen ystävä tosin vain koulun ulkopuolella. Ollessaan koulussa, Drusillan oli vain teeskenneltävä ettei hän huomaisikaan Ginnyä. Vain Luihuisen ja Rohkelikon välisen jo satoja vuosia jatkuneen vihanpidon vuoksi.
 
Lucius Malfoylla, Drusillan kummisedällä olisi aivan varmasti myös sanansa sanottavana, siinä tapauksessa siis jos vanhempi herra Malfoy saisi kuulla Drusillan ystävyydestä Weasleyn perheen ainoan tytön kanssa. Tai oikeastaan nimeomaan väärään väkeen kuuluvan tytön kanssa, kuten vanhempi herra Malfoy ajatteli. Myös Weasleyn perheestä, vaikka hekin olivat kaikki puhdasverisiä.
Vain koska Ginnyn ja Dracon isät eivät tulleet oikeastaan lainkaan toimeen keskenään. Eivät siltikään, vaikka he olivat kumpikin puhdasverisiä ja töissä taikaministeriössä. Eri osastoilla, tosin.

" - Draco. Minä ihan oikeasti teen kaikkeni, unohtaakseni sen mitä kuulin. Ja myös keskittää kaikki ajatukseni aivan täysin johonkin muuhun. Mutta nyt se ei vain mene niin. Minä en vain voi antaa tämän asian olla, koska se häiritsee minua. "  Drusilla sanoi, pienen hiljaisuuden jälkeen.
"- Ei sellaisia sanoja vain unohdeta noin vain. Olen ihan oikeasti peloissani, vain sinun vuoksesi. Entäpä jos jotain pahaa kuitenkin tapahtuu."

" - Osaanhan minä varovainen olla. Enhän minä edes ole koskaan leikkinyt elämälläni. Tahallani. Tai vain mennyt oikeasti vaarallisen tilanteeseen, vain leikkimään sankaria. Niinkuin arpinaama Potter. " Draco sanoi.
 
Drusillaa oikeasti inhotti. Inhotti kuulla omin korvin, kuinka huoleton Dracon äänensävy olikaan.  Ja ei. Pelko ei vain kadonnut yhtäkkiä kummittelemasta hänen ajatuksissaan. Ehei, se pelko tuntui vain kasvavan ja voimistuvan, saaden Drusillan jälleen tuntemaan itsensä lähes tukehtuneeksi.
 
" - Jos sinä et voi olla tuntematta pelkoa, minun vuokseni. Se vie pian pois kaiken keskittymisesi, muihin asioihin. Ja ei,  minä en usko siihen että haluaisit professori Snapen kuulevan siitä, kuinka sinun keskittymisesi yhtäkkiä alkaisi kadota oppitunneilla. Ihan oikeasti. Ajattelin sinua jokaikisenä päivänä kuluneen kesän aikana. Ja samoin ajattelin sinua koko kuluneen viikon, jonka olin poissa koulusta. Enkä edelleenkään lakannut ajattelemasta sinua, kouluun palattuani. Siksi vain yhden ainoan kerran pyydän sinua lopettamaan aivan turhan huolehtimisen ja pelkäämisen, minun vuokseni. Sinä tiedät jo minun osaavan olla varovainen. Minä selviän pahoistakin tilanteista, yksin." Draco sanoi.

Niillä sanoilla. Draco Malfoy aivan selvästi vain pyysi Drusilla Snapea, parasta ystäväänsä vain unohtamaan kaiken sen, mitä Drusilla oli kuullut aienmin iltapäivällä Hermione Grangerilta. Dracon hopeanharmaiden silmien katse kertoi sen myös. Juuri siksi, Drusillalla olikin nyt vaikeuksia väistellä sitä katsetta. Hän myös tiesi, ettei Dracolla ollut koskaan tapana pyytää mitään häneltä, ellei se ollut oikeasti tärkeää Dracolle.

Drusila Snape vain tiesi sen. Hän oli tiennyt jo toisesta kouluvuodesta saakka olevansa se kaikista tärkein Draco Malfoylle. Siis, ainakin Luihuisen tuvassa. Jokaikinen kerta kun Draco oli sanonut sen, hän oli tarkoittanut sanojaan. Mutta vasta nyt, Drusilla uskoi sen todeksi.

" - Oletko laisinkaan edes miettinyt sitä, mitä isäsi ajattelisi jos hän kuulisi. Tietääkö hän edes?." 

Lausuessaan sen kysymyksen ääneen, Drusilla näki totuuden aivan selkeästi Dracon hopeanharmaista silmistä ennenkuin hän edes kuuli vastauksen.

" - Isäsi ei tiedä. Mikä hemmetti tässä koko tilanteessa on niin salaista."
" - Sinulta on joissakin tilanteissa niin turhaa edes pyytää mitään. " Draco sanoi hieman loukkaantuneen kuuloisena.
" - Yrittäisit nyt ymmärtää, Dru. Minä en voi. En edes unissanikaan voi kertoa mitään, sinulle. En enempää, kuin mitä olet jo kuullut. Jos siis haluat vastuaksen kysymykseesi. Olet oikeassa, isäni ei tiedä mitään.. Ei mitään siitä missä olin tai mitä tein kuluneen kesän aikana. " Ne olivat viimeiset sanat jotka Draco sanoi, ennekuin hiljeni jälleen.

" - Se ei ollut turhaa, Draco. Se mitä pyysit minulta." Drusilla sanoi seuraavaksi, ottaen samalla askeleen lähemmäksi Dracoa.
" - Minä lupaan yrittää olla huolehtimatta. Mutta siinä tilanteessa, jos sinä taas katoat samalla tavoin kuin teit ennenkuin palasit kouluun. Silloin minä en jää odottelemaan. Vaan silloin, minä lähden etsimään sinua. Lähden etsimään sinua vaikka vaarantaisin oman henkeni. " Drusilla sanoi.
 
" - Minäpä en hyväksy sitä, en koskaan. Sinä et vaaranna omaa henkeäsi, et minun takiani. " Draco sanoi hiljaa, ottaen jo toisen kerran kiinni Drusillan kädestä.
 
" - Sinä et tee sitä. Et aseta omaa elämääsi vaaraan, et edes vaikka minä olisikin jo kuoleman vaarassa. Minä en ole sen arvoinen."

Draco Malfoy lausui ne sanat ääneen. Siltikin, vaikka näki selvästi kuinka pahasti Drusilla säikähti kuullessaan ne. Dracon äänensävykin oli rauhallinen, aivan täysin peloton. Aivan kuin hän ei pelkäisi yhtään mitään, ei edes kuolemaa. Niidem sanojen jälkeen heidän kahden väliin jäikin leijumaan hiljaisuus joka jatkui aina siihen hetkeen saakka  kun Drusilla ja Draco seisoivat jo odottamassa seuraavan oppirunnin alkamista. 

" - Sinä et vain voi olla tosissasi. Ethän sinä tarkoittanut sitä, mitä sanoit ulkona." Drusilla sanoi hyvin hiljaisesti.
" - Tarkoitin jokaikistä sanaa. Sinä et sekaannu tähän, Dru. Aion tehdä tämän yksin." Draco puhui myös hiljaisella äänellä.
" - Siitäkin huolimatta lupaan olla menemättä minnekkään, kertomatta siitä ensin sinulle."

 Dracon sanat kuulostivat aivan hiljaiselta lupaukselta. Drusilla olisi halunnut niin kovasti luottaa parhaaseen ystäväänsä, mutta ei. Nyt hän ei vain voinut, ei tässä tilanteessa. Mutta, sitten. Muutaman minuutin kuluttua Drusilla sai yllättäen muuta ajateltavaa.
Nimittäin se, kuinka Hermione Granger edelleen suhtautui Draco Malfoyn kouluun paluuseen yhä edelleen vain yllätti hänet.
Hermione näytti yhä säikähtäneeltä, vaikka hän oli nähnyt Dracon jo aikaisemmalla oppitunnilla. Hermione piiloutuikin tuttuun tapaansa jälleen, kenenkä muunkaan kuin arpinaama Potterin selän taakse. Mikä ei todellakaan ollut uutta Drusillalle, sillä Hermione oli tehnyt niin aikaisemminkin jo kuluneiden kouluvuosien aikana. Ja entäpä Weasleyn tohveli? noh, hän näytti jälleen tuttuun tapaan aivan pöllähtäneeltä nähdessään mitä Hermione jälleen teki.

Draco Malfoy ei edes vilkaissutkaan Hermionea. Ja ei, sillä kertaa Drusillalla ei käynyt edes mielessäkään huomauttaa mitään ilkeää tai loukkavaa. Sillä nyt Dracon silmissä ei näkynyt sitä tuttua inhoavaa katsetta, mikä oikeasti ihmetytti Drusillaa.

Drusilla Snape oli kuitenkin yhä edelleen sitä mieltä, ettei Hermione Grangerin kuulunut olla professori Snapen oppitunneilla. Rohkelikon tuvan tyttö ei nimittäin kuulunut niihin parhaimpiin oppilaisiin, nimeomaan pimeyden voimilta suojatumisen oppitunneilla. Ei, Hermione ei ollut lähelläkään edes keskitasoa. Ei siltikään, vaikka Hermione olikin saanut nimeomaan laitonta ja luvatonta opetusta kyseiseen oppiaineeseen liittyen nimeomaan arpinaama Potterilta viime vuonna.

Drusilla ei vain jaksanut tai edes osannut ymmärtää miksi Hermione jatkoi vain pimeyden voimilta suojautumisen opiskelua. Rohelikon tuvan tyttö kun edistyi edelleen vain hyvin hyvin hitaasti, eikä aineen opettajakaan tuonut parannusta hänen edistymiseensä opiskelussa. Professori Snape ei sietänyt yhtäkään Rohkelikkoa silmissään, sen sijaan hän selvästi inhosi heitä. Ja isoimman osan siitä inhosta ja myös professori Snapen mielipahasta saivat osakseen Hermione Granger ja arpinaama Potter.

Sillä kertaa. Professori Snape ei antanutkaan tyttärelleen lupaa harjoitella lainkaan Dracon kanssa. Hän jätti myös täysin tyttärensä vastalauseet korviensa ulkopuolelle. Drusillalla tosin oli suurempi ongelma, vain pitää Draco irti itsestään. Nimittäin juurikin tämän oppiaineen tunneilla Drusilla ja Draco olivat ensimmäisestä kouluvuodesta lähtien istuneet vieretysten, kuin myöskin taikajuomien oppitunneilla. Drusillan täytyikin toistamiseen ravistella Dracon käsi irti omastaan. Varsinkin kun professori Snape yhtäkkiä määräsi hänet Pansy Parkinsonin pariksi. Noh, olihan siinä tilanteessa jotain hyvääkin. Koska nyt Drusilla voisi aivan luvallisesti. Tosin isänsä huomaamatta kokeilla joitakin salaisia pimeyden voimien loitsuja, nimeomaan Pansyyn.

Tosin. Puolessa välissä ensimmäistä oppituntia. Drusilla kiinnosti enemmän se, mitä Draco teki Hermionelle kuin hänen oma kaksintaistelunsa Parkinsonin bimbon kanssa. Ja kun Pansy myös huomasi sen. Hän sai vihdoin ensimmäisen ja myös viimeisen tilaisuutensa yrittää loihtia taikasauvan pois Drusillan kädestä. Mutta, noh. Nimeomaan tämän oppiaineen kohdalla, Drusilla Snapen ajatukset kulkivat aina normaalia nopeammin. Ja Drusilla onnistuikin lausumaan onnistuneesti vahvan kilpiloitsun edes irroittamatta katsettaan Dracosta. Drusillan taikasauva heilahtikin vain hänen kädessään ja hänen vasta loitsunsa lennätti taikasauvan kauas Pansyn kädestä. Drusillan lausuessa sanattoman aseista riisumis loitsun, välittömästi kilpiloitsunsa perään.

Draco Malfoykin käytti sillä kertaa sanattomia loitsuja. Joten, ei. Niilläkään oppitunneilla Hermionesta ei ollut minkäänlaista vastusta Dracolle. Vaikka aivan varmasti Hermione yrittikin vaikka ja mitä. Yksi niistä, Dracon sanattomista loitsuista lennättikkin Hermionen päin luokan kivistä seinää. Nähdessään sen, Drusilla sai niin pahan naurun puuskan ettei hän onnistunut pysymään edes jaloillaan. Muiden rohkelikkojen paheksuvat katseet, Drusilla jätti tietenkin täysin huomioimatta.  Mutta. Hermionen mielestä se ei tainnut olla laisinkaan hauskaa.. Näytti nimittäin siltä, että Eohkelikon tyttö taisi myös satuttaa itsensä.

Mutta. Kertokaapa se. Oliko kukaan koskaan edes välittänytkään siitä, sattuiko Hermioneen vai ei? no, eivät ainakaan Luihuiset. Ja sitäkin vähemmän professori Snape. Ja kertokaapa myöskin se. Oliko Hermionella koskaan edes ollut hauskaa professori Snapen oppitunneilla?

" - Taisinpa innostua hieman liikaa." Draco sanoi hyvin tutun kuuloisella erittäin sarkastisen ilkeällä äänensävyllä.
" - Sauvakäteni toimi taas päätäni nopeammin. No, sehän on vain eduksi minulle. En ainakaan saa vaarallista tartuntaa kuraveriseltä."
 
Ne sanat ääneen lausuessaan, Draco Malfoy sai jälleen muitakin Luihuisia nauramaan. Ei vain Drusillan. Mukaan lukien Pansy Parkinsonin, mikä sai Drusillan jälleen nostamaan kämmenensä korviensa suojaksi. Nimittäin, Drusilla inhosi sen typerän, lapsellisen bimbon lapsellista hihitystä. Drusillalla tosin oli myös vaikeuksia saada omaa nauruaan loppumaan. Ja hänen mielestään tämä oppitunti oli ehdottomasti tähän mennessä kuluvan kuudennen kouluvuoden parhain.

" - Neiti Grangerista ei ilmeisesti ole tälläkään kertaa odotettavissa minkään tasoista vastusta herra Malfoylle. Näin heikkoa kaksintaistelua en ole koskaan todistanut omilla silmilläni." professori Snape sanoi kuuluvasti.
" - Drusilla saa mennä herra Malfoyn pariksi. Haluaisin nimittäin mielelläni nähdä oikean tasoista kaksintaistelua. Enkä tuollaista ala-arvoista, ensimmäisen luokan tasoista suoritusta."

Viittauksellaan ensimmäiseen luokkaan. Professori Snape tarkoitti aivan varmasti Hermionea. Joten, jälleen kerran Drusillalla oli vaikeuksia estää uutta naurun puuskaa.

" - Ennemmin tekisin mieluusti selvää sinusta, kuin Drusillasta." Draco sanoi, aivan selvästi kuittaillen sanoillaan professori Snapelle.
" - Mutta toisaalta. Mikäpä se jo valmiiksi pahan tappaisikaan."

Dracon lausumat sanat saivat Drusillan purskahtamaan jälleen nauruun. Joten heidän kahden kaksintaistelusta ei heti tullutkaan yhtään mitään.

" - Eihän siinä mitä minä sanoin, edes ollut mitään hauskaa." Draco sanoi.
 " - No olihan. Ethän sinä edes ole paha vastus minulle." Drusilla kuittaili vain hyvin sarkastisesti, nimeomaan Dracolle.
" - Enkö ihan totta ole? odotappa vain. Pian saat huomata sen itsekkin kuinka paha ja ilkeä osaankaan olla." 
 
Draco Malfoy lausui ne sanat myös hiukan liioitellun ilkeään, sarkastiseen sävyyn. Ja ennenkuin Drusilla ehti edes huomatakkaan mitä seuraavaksi tapahtui. Hänen taikasauvansa olikin jo Dracon kädessä.

" - Miten ihmeessä sinä ehdit."

Drusilla sanoi ne sanat silti. Vaikka hän tiesi itsekkin Dracon käyttäneen jälleen sanattomia loitsuja. Se hyökkäys oli vain ollut niin odottamaton ettei Drusillalla ollut edes mahdollisuutta estää sitä.
 
" - Sanomattomat taiat ja loitsut." Draco lausui ne sanat niin viattomasti kuin vain osasi. 

Se suloinen, viaton katse Draco Malfoyn hopeanharmaissa silmissä ja myöskin selvästi tekaistu kiltti, muka viaton hymy olivat viimeksi näkyneet Luihuisen tuvan pojan kasvoilla toisena kouluvuonna. Silloin kun Dracolla oli ollut tapana näytellä " Mitä minä muka tein?" esitystään niin onnistuneesti että monikin koulun opettajista oli uskonut siihen. Mutta, ei. Nyt kuudentena kouluvuonna se esitys ei enää mennyt läpi.. Ei ainakaan Drusillalle.

" - Minä tiedän ne. Hallitsen niistä joitakin jo itsekkin. Niitä tosin ei saisi käyttää. Professori Snape sanoi niin tunnin alussa, mikäli kuuntelit."  Drusilla sanoi.
" - Itsekkin käytit niitä, kaksintaistellessasi Pansyn kanssa. " Dracolla oli heti vastalause valmiina.
" - Kuulostat nyt ihan samalta kuin kuraverinen, puhuessasi noin. Ethän sinä ole aikaisemminkaan vähääkään välittänyt säännöistä tai siitä mitä näillä tunneilla saa ja ei saa tehdä. Joten ole kiltti, Dru. Ja älä viitsi alkaa huomauttelemaan minulle koulun säännöistä kun meillä on jo toisiksi viimeinen kouluvuosi menossa."

Draco sanoi, matkien samalla taitavasti pahoivoivaa saaden sillä esityksellään jälleen Drusillan purskahtamaan nauruun. Jo kolmannen kerran.
 
" - Teidän kahden oli tarkoitus kaksintaistella, eikä vain seurustella täällä keskenänne. " professori Snapen ääni kuului hetkisen kuluttua kammottavan läheltä.
 
Drusilla oli jo hyvin lähellä huomauttaa erittäin terävällä sävyllä ettei hän edes harkinnut seurustelemista Dracon kanssa. Ei sillä hetkellä. Mutta jätti kuitenkin sanomatta mitään ääneen huomattuaan millä tavoin Pansy Parkinson vilkaisi häntä. Sillä hetkellä Pamsyllä ei näyttänyt ilmeisesti olevan mielessään muuta kuin hyvin ilkeitä keinoja kirota nimeomaan Drusilla. Se oli tosin ollut Drusillan mielessä jo eilis illasta lähtien. Hän vastasikin Pansyn katseeseen joka merkitsi samaa kuin Drusilla olisi ottanut jo kaksintaistelu haasteen vastaan.  Itsekseen Drusilla kuitenkin mietiskeli edelleen, mistä hemmetin syystä hän edes sai osakseen sellaisia katseita Pansylta?  oliko syynä kenties se mitä professori Snape oli huomauttanut vai jokin muu? se nyt ei ainakaan voinut olla syynä niihin katseisiin että Drusilla vain sattui olemaan jälleen Dracon pari. Drusilla Snape ja Draco Malfoy kun vain olivat tässä oppiaineessa Luihuisen tuvan kaksi parasta oppilasta.

Joten Pansy Parkinson oli ilmeisesti vain niin mustasukkainen Dracosta. Drusillan mielstä sellainen käytös alkoi olla kuudentena kouluvuonna jo lähinnä säälittävää sekä myöskin hyvin lapsellista. Drusilla oli nimittäin huomannut jo ainakin kaksi hyvin selkeää merkkiä Draco Malfoyn käytöksessä siitä, että Draco taisi olla jo ainakin vähän kiinostunut Drusillasta. Siltikin, vaikka Draco seurustelikin edelleen Pansyn kanssa. Ensinnäkin, kaikki ne suudelmat eilis iltana tähtitornissa. Ja toiseksi se, mitä tänään oli jo tapahtunut. Draco nimittäin oli ottanut jo kolme kertaa kiinni Drusillan kädestä. Ilman minkäänlaista syytä. 
 
Mutta, noh. Jos Draco Malfoy olisikin ihan oikeasti jo kiinostunut Drusilla Snapesta. Siis niinkuin eilis iltana oli jo vaikuttanut olevan.  Siinä tapauksessa Draco tekisi aivan varmasti ihan mitä tahansa saadakseen Drusillan itselleen. Aivan samoin kuin Draco oli tehnyt kolmantena ja myös neljäntenä kouluvuonna. Koska ei se kaunis Korpinkynnen tuvan tyttö, Hailie olisi muuten luultavasti lainkaan huomannut Dracoa. Vai olikohan se sittenkin mennyt päinvastoin, kolmantena kouluvuonna? no oli se tilanne silloin, mikä oli. Se mitå Draco teki eilis iltana ja myös tänään ei tulisi alkuunkaan riittämään Drusillalle. Ehei, ei edes todisteeksi, Dracon tunteista. Sen sijaan, Draco Malfoy saisi tehdä paljon enemmän.


 Drusilla Snapen ei vain saanut päähänsä, niiden oppituntien aikana. Ei, ei yhtäkään oikeasti uskottavaa syytä tai selitystä sille, miksi Pansy Parkinson yhtäkkiä, täysin odottamatta noin vain haluaisi kirota hänet? muta hetkinen nyt, seis! olihan sittenkin olemassa ainakin yksi täysin varteen otettava syy. Juurikin se,että Drusilla Snape oli moninkertaisesti pelkästään vain ystävänä moninkertaisesti Pansya tärkeämpi Draco Malfoylle. Joten, siis. Tosipaikan tullessa eteen. Draco aivan varmasti valitsisi jo yli viisi vuotta kestäneen ystävyytensä Drusillan kanssa, sen onnettoman ja jo akoja sitten tuhon tielle tuomitun seurustelusuhteensa sijaan, joka Dracolla edelleen oli Pansyn kanssa. Se ei edes tainnut ollakaan Pansyn tiedossa, eikä se sinne koskaan kulkeutuisikaan.
Ainakaan Draco Malfoylta, Pansy Parkinson ei tulisi siitä koskaan kuulemaan. Siinäkin asiassaa, niinkuin monessa muussakin. Drusilla Snape luotti jo aivan täysin Draco Malfoyihin. Drusilla Snapella siis todellakin oli jo ainakin yksi erittäin vahva henkinen ase, Pansy Parkinsoania vastaan. Siis siibä tilanteessa jos se typerä ja lapsellinen tyttö edes uskaltaisikaan uhkailla Drusillaa.

" - Minä en tietääkseni edes seurustele Drusillan kanssa. "

Ne sanat olivat täysin selkeää kuittailua Dracon puolelta, täysin rehellisenä vastauksena professori Snapen tekemään huomautukseen. Ne sanat, myös Drusilla oli valmis lausumaan ääneen. Sillä tottahan ne olivat, siis ainakin toistaiseksi.

" - Minulla on edelleen omat syyni epäillä kuulemaani. Siispä, pidänkin teitä kahta tästä hetkestä lähtien, tarkkaan oman katseeni alla. Eristyisesti, nuori herra Malfoyta."
 
" - Älä viitsi edes aloittaa, isä. " Drusilla sanoi, lainkaan korviaan sillä hetkellä uskomatta. Pitikö professori Snape yhä edelleen jo viisitoista vuotiasta tytärtään, pikku tyttönä?.

" - Drusilla. Mitä enemmän sinä alat puolustaa herra Malfoyta. Sitäkin enemmän minulla on syytä epäillä teitä. "

Niiden sanojensa myötä, professori Snape keskeytti jokaikisen tyttärensä vastalauseen, koskien Draco Malfoyn puolustamista.
Drusilla kuuli sen selkeästi omin korvin. Kuinka pelottavan tosissaan professori Snape sillä kertaa olikaan. Drusilla tiesikin, isänsä myös seisovan ääneen lausumiensa sanojen takana.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Goodbye Draco:

  Goodbye Draco:💔 -- Osittainen Dramione FanFiction:--   OSA 1:   Luku 9:  Hermione pov: ' En enää välitä vähääkään siitä vaikka oletki...