19.5.2011

Dramione short part 1.


"Always i knew that,when we said goodbye..
It wouldn´t last forever..
Always thought that,i´d run into you.
And we get back together"
Jotain kaunista päättyi, kuoli lopullisesti..
Niinkuin kesäloma oli ohi,oli myös ohi onnellisuus Hermionen elämässä. Nyt oli aika unohtaa.. Se mitä hänellä oli kesällä,ei tulisi koskaan palaamaan takaisin.
Hermionella oli jäljellä enää, kauniita ja onnellisia muistoja kesästä Dracon kanssa ja heidän kielletystä rakkaudestaan.
Ohi olivat ne kaikki salaiset tapaamiset kesäöinä,
varovaiset ja varomattomat, useimmiten hellät kosketukset.
ja suudelmat..
Ne yöt ja salaiset yhteiset hetket Dracon kanssa, olivat olleet Hermionen elämän siihenasti parhaimmat. Kerran Hermionekin sai olla onnellinen.
Yön varjot olivat piilottaneet heidät katseilta, jottei heidän salaisuutensa paljastuisi.
Hänen ja Dracon yhteen kietoutuneet vartalot,
oli pimeys ympärillä suloisesti piilottanut,
Ainoastaan kuu ja miljoonat tähdet taivaalla,
olivat kuulleet ne hiljaiset kuiskaukset.
Kun he kaksi olivat tunnustaneet kuiskaten,rakkautensa toisilleen..
Luihuisen poika ja Rohkelikon tyttö...
Se sama kuu ja samat tähdet olivat nytkin taivaalla..
Mutta Hermione oli yksin tässä huoneessa,
istui ikkunalaudalla.. Ja salaa toivoi kuun katoavan taivaalta,
hänen ja Dracon rakkauden kuun..
Draco ei ollut enää Hermionen vierellä,ei pitänyt häntä hellästi sylissään.. Niikuin kesällä.
Eikä niin tulisi enää koskaan olemaankaan..
He olivat sanoneet toisilleen hyvästit, viimeisenä iltana ennen koulun alkua, lopulliset sellaiset..

"Now you are here,
just like I imaginet.
But now you´re found someone.
It breaks my heart.
coz you´re so in love with her..
Siinä yksin istuessaan ja kuuta katsellessaan.
Hermione yhä muisti sen,millainen Draco oli ollut niinä kesäyön tunteina.. Kahdestaan Hermionen kanssa. Täysin erilainen kuin nyt..
Draco oli ollut niin suloinen ja kiltti.. Niin ja Hermionesta tuntui siltä,kuin he kaksi olisivat kesällä oikeasti ymmärtäneet toisiaan.. Mutta se taisikin olla jotain harhaa..
Sillä nyt Draco oli muuttunut..
Hän oli taas samanlainen kuin ennenkin..
Yhtä kylmä ja ilkeä Hermionelle..
Ei sentään haukkunut enää päin kasvoja,ei sanonut sitä ääneen..
Mutta katseesta sen näki yhä.
Draco oli kuin Hermionea ei olisi olemassakaan..
Aivan kuin Hermione olisi ilmaa,jonka läpi näki..
Ja se katsekkin,jonka Hermione muisti olleen kesällä niin lämmin,hellä ja ymmärtäväinen. Oli muuttunut kylmäksi kuin jää.
Ja se rikkoi Hermionen sydämen jokaisena päivänä uudelleen ja uudelleen.
Mutta silti,Hermione sai itsensä yhä kiinni katselemasta Dracoa salaa. Vaikka hänen ei pitäisi tehdä niin. Silti monella tunnilla,hänen katseensa vain kääntyi itsestään Dracon suuntaan...
Hermione varoi heidän katseidensa kohtaamista, enemmän kuin mitään muuta.
Sillä sitä jääkylmää tunteetonta katsetta Dracon harmaansinisissä silmissä, Hermionen omat ruskeat silmät välttelivät viimeiseen asti.
Draco ei halunnut enää muistaa heidän rakkauttaan joten miksi Hermionenkaan pitäisi häntä siitä muistuttaa..
Dracolla taisi olla jo uusi tyttö vierellään..
Tietenkin Luihuinen hänkin. Ja niin nätti.
Hermionesta ei koskaan olisi,sille tytölle kilpailijaksi.
Dracokin näytti Hermionen silmissä,niin onnelliselta ja varmasti täysin rakastuneelta.. Samalta kuin mitä hän oli ollut kesällä.
Draco oli ilmeisesti unohtanut jo hänet,
unohtanut Hermionen.
Aivan niinkuin se tapahtunutkin heidän kahden välillä,
olisikin ollut vain paha virhe,erehdys Dracon puolelta..
" I still wish,my touch
makes you smile just like that.
And I still wish that I had you
the way that she has.
Coz I still remember..
love we left behind..
Oh,I wish I was her
and you were mine"
Nyt siinä yksin istuessaan.. Hermione tunsi sisimmässään sen,milloin hän oli tehnyt sen ratkaisevan ja pahimman virheen.
Silloin kun hän vain antoi Dracon kävellä pois luotaan,heidän viimeisten hyvästiensä jälkeen ja viimeisen suudelman.
Hän oli vain seissyt paikallaan ja katsellut kun Draco käveli pois hänen luotaan viimeisen kerran ja samaten pois hänen elämästään.
Hermione olisi voinut juosta vielä silloin Dracon perään,eikä jäädä paikalleen pidättelemään kyyneleitään.
Koittaessan pitää särkymäisillään olevaa sydäntään ehjänä.
Miksei Hermione,ollut vain huutanut silloin,
Dracon perään.
Huutanut niin,että Draco olisi katsonut vielä kerran taakseen.vaikkei olisi pysähtynytkään.
Mutta ei Hermione saanut pienintäkään ääntä suustaan
ei silloin,jos olisikin saanut niin se ääni olisi tuskin ollut kuiskaustakaan kovempi.
Takaisin kotiin yksin kävellessään.
Hermionen askeleet olivat niin heikot,epävakaatkin..
Ja kotipihalleen päästyään hän oli kaatunut suoraan etupihan nurmelle ja murtunut kyyneliin..
Ja sinä iltana vannonut jo,ettei palaa enää kouluun..
Draco oli tänään tunnillakin,
hymyillyt sille toiselle tytölle täysin samalla tavalla,
niinkuin Hermionelle silloin kesällä..
Kyllähän Hermione sen hymyn tunnisti,sillä olihan hänkin sen monet kerrat kesällä nähnyt..
Se kertoi vain Dracon olevan onnellinen,sen toisen tytön kanssa. Kertoi Dracon lakanneen ajattelemasta Hermionea.
Hermione oli nähnyt myös Dracon nauravan,
tänään kun se toinen tyttö kertoi jotain hauskaa..
Kuinka Hermione salaa sydämesään toivoikaan,
että hän olisi yhä sen toisen tytön paikalla..
Mutta Hermionen ja Dracon rakkaus oli jo valmiiksi tuhoon tuomittu. Ei heidän kahden onnella olisi ollut minkäänlaista tulevaisuutta.
Mutta miksi Hermione ei sallinut sitä
ei vain hyväksynyt,Dracon onnea sen toisen tytön kanssa?
" I used to be right beside you,
Now I´m not even
kept inside your heart.
Your love for me
is gone now,forever gone.
Coz you belong to someone else."
" I Think, somebody´s tryin talk to me,
but I can´t hear,
what they´re saying.
All I can do,
is stare at you.
I don´t even know
why I am staying in this feeling."
Hermionen olisi jo aika päästää irti tunteesta ja rakkaudesta Dracoon.. Sillä se rakkaus ei tulisi koskaan enää palaamaan takaisin,kun ei Dracokaan palannut Hermionen luokse.
Mutta eihän tuota Luihuisen lähes virheetöntä poikaa,
oltukaan koskaan tarkoitettu hänelle..
Rohkelikon tytölle täynnä virheitä..
Hermione myönsi itselleen vihdoin huokaisten,olleensa rakkauden suhteen aivan liian sinisilmäinen..
Hän kai uskoi liikaa onnellisiin unelmiin ja tulevaan yhdessä Dracon kanssa.
Ja nyt kun Draco oli toisen kanssa.
Täysin omistautunut tuolle kuvankauniille Luihuisen tytölle.
Jota Draco varmasti myös koko sydämestään rakastaa..
Hermione silti yhä toivoi sisimmässään,
jos vain voisi kääntää ajan takaisin menneeseen..
Hän ei vain osannut päästää irti..
Aika kai jonakin päivänä parantaisi kaikki haavat ja mustelmat pois Hermionen sydämestä ja sielusta.
Ja ehkä kuivattaisi myös kyyneleet hänen poskiltaan..
Ettei hänen enää tarvitsisi jokaisena iltana,
nukahtaa itkien..
Mutta ehkä aikakaan ei auttaisi unohtamaan,
ei saisi kauniita muistoja katoamaan.
Hermione oli antanut itselleen salaa lupauksen,
ettei antaisi itsensä rakastua uudelleen..
Ei pitkään aikaan,eikä ehkä koskaan,
Sillä mikään ei nyt auttaisi,häntä unohtamaan Dracoa..
" Never thought before,
I´d cry to see you happy.
It`s just a thought that
your happiness is
right here beside me.
The way,
you now hold her.
I wish that girl was me."
Hermionen pitäisi nyt olla onnellinen Dracon puolesta..
Koska hän kyllä näki joka päivä,sen miten onnellinen heistä kahdesta toinen nyt oli.
Mutta Dracon näkeminen onnellisena,sai Hermionen vain särkymään kyyneliin yhä uudelleen ja uudelleen..
Koska Hermionekin oli jo kerran kokenut sen onnen,
Dracon rakkauden..
Hän ei millään sallinut sitä,että tuo Luihuisen tyttö,
sai nyt kokea saman.. Se ei ollut oikein...
Se tyttö,oli ottanut Hermionen paikan,
Dracon sylissä omakseen,varastanut sen häneltä..
Paikan,jossa Hermione oli yhden kesän niin onnellinen..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti