Osa 1:
Totuuden kierteleminen saisi nyt muutenkin riittää.. Poika tiesi itsekkin sen jo..
" On se totta.. Minä tiedän teistä koko totuuden" Drusilla sanoi.
" Siitä minä kuulin.. Miksi kieltäisin enää kaiken sinulta?" hän jatkoi.
" Sinun ei pitänyt kuulla sitä.. Ei koskaan totuutta, siitä mitä kesällä tapahtui" Draco sanoi, kuin tuomiten tyttöystävänsä sanat.
Tytöstä tuntui nyt siltä, että se mitä äsken tapahtui hänen ja pojan välillä oli jo kaukana ikuisuudessaa. Mutta, polttava kipu hänen vartalollaan usemassa kohdassa, kertoi sen oikeasti tapahtuneen ihan hetki sitten. Tyttö toivoi vain, ettei mustelmia ilmaantuisi sellaiseen kohtaan, joita hän ei saisi peitettyä millään.
Tyttö katsoi poikaa, joka näytti hänestä jo rauhallisemmalta. Siitä kertoi pojan rauhallisempi tapa puhuakkin. Mutta tytön sanojen myötä, poika oli siirtynyt kauemmaksi hänestä.. Vaalea poika istui nyt sängyllään, nojaten päätään käsiinsä. Tytöllä ei ollut ajatustakaan siitä, katuiko poika nyt sitä, kun hän äsken aivan tietoisesti satutti tyttöystäväänsä, vaiko kesällä tapahtunutta.
Tyttö ei edelleenkään ymmärtänyt itseäänkään. Miten hänkään, antoi sellaista mennä tapahtumaan...
Ikinä aiemmin, ei Drusilla Snape olisi suostunut sellaiseen.
" Kuulin ihan ensin vahingossa. Oikeastaan en olisi edes halunnut tietää koko asiaa.." Drusilla sanoi hiljaa.
" Kuinka kauan olet oikeasti tiennyt?" Draco kysyi..
" Kuulin ihan vahingossa, niinkuin sanoinkin. Ennen Halloweenia" Drusilla sanoi.
Pojan katse tytön silmiin, oli hetken aikaa säikähtänyt. Oikeastaan poika näytti aika söpöltäkin, mutta sitä tyttö ei sanonut ääneen.
Vaalea poika, ei sanonut hetkeen yhtään mitään, kääntäen katseensakkin poispäin tytöstä. Hiljaisuus tuntui, todella muuttaneen heidän kahden väliin. Ja tyttö alkoi, huolestua siitä, mitä pojan pään sisällä mahtoikaan liikkua sillä hetkellä.
Tytön omatunto, alkoi taas piinata häntä sen hiljaisuuden aikana. Omatunto varoitteli häntä taas, muttei tunnustuksesta jonka tyttö oli hetki sitten sanonut ääneen. Omatunto sen sijaan muistutteli tyttöä siitä, että olisi oikein varoittaa Dracoa ajoissa, jottei keskustelu pojan isän kanssa, menisi huonoon suuntaan. Mutta vaikka, omatunto ei antanut tytölle rauhaa, ei tyttö siltikään uskaltanut sanoa mitään.
Tyttö tunsi sisimmässään, sen olevan hänelle miltei velvollisuus. Varoittaa poikaa, niinkuin hän oli varoittanut sitä kuraveristä. Mutta miksi tämä nyt olikaan niin vaikeaa?
Tyttö meni itsekkin istumaan sängylle, vaalean pojan viereen. Ja yritti jopa koskettaa poikaa, onnistumatta. Vaalea poika väisti tytön kosketusta liikahtamalla kauemmaksi. Draco Malfoy, ei antanut tyttöystävänsä koskettaa, ja se tuntui samalta tytöstä kuin hän olisi päästänyt suustaan jotain kammottavaa äsken.
" Mikä sinulla on?" Drusilla kysyi hiljaa..
" Tuntuu siltä, että olen oikeasti pettänyt sinut.." Draco aloitti puhuen hiljaisemmin.
" Kun en itse kertonut, vaikka minulla oli siihen useampi tilaisuus. Ja nyt sinä kuulit siitä itse vahingossa." poika jatkoi..
Vaalea poika, vältteli edelleen tytön tummanharmaiden silmien katsetta, vaikka tyttö huomasi pojan katsovan häntä useamman kerran ihan muutaman sekunnin ajan. Poika näytti suloisen katuvalta ja vähän surulliseltakin. Tyttö oli, useamman sekunnin jo harkinnut vain siirtyvänsä lähemmäksi poikaa, tosin varovasti. Oikeastaan tyttö halusi jo poikaystävänsä syliin. Jotta hän voisi, vain halata poikaa jota nii rakastaa, ja kertoa sen ettei osannut olla vihainen.
" Sitä minä vain mietin, miksi kuraverinen edes kertoi sinulle?" Draco sanoi kysyvästi, katsomatta edelleenkään tyttöä.
" Siksi, koska olin jo kuullut siitä. Ja sanoinkin hänelle" Drusilla sanoi.
Tyttö jätti tosin mainitsematta uhkauksensa.. Sen, että hän kertoisi Dracon äidille, Hermionen salaisuuden. Tyttö tiesi jo, ettei hänen tarvitsisi koskaan itse kertoa, sillä Lucius varmasti kertoi sen vaimolleen. Mutta Dracon toisesta salaisuudesta, tyttö halusi keskustella Narcissan kanssa. Vaikka sitten uudenvuoden iltana, jos se ei aiemmin onnistuisi.
Poika katsoi tyttöä nyt ensimmäisen kerran silmiin, useamman kymmenen minuutin välttelyn jälkeen.. Pojan silmät olivat edelleen vaalean harmaat, se hopeinen sävy ei siis ollut vielä palannut takaisin..
" Miksi et kertonut, vaikka tiesit.. Tuo äskeinen, olisi jäänyt tapahtumatta" Draco sanoi.
" Niin olisi käynyt kuitenkin. Koska minä nimenomaan halusin sitä" Drusilla sanoi.
" Ei olisi.. En olisi tehnyt niin jos.." Draco sanoi, väittäen vastaan tytölle.
" Olisihan. Minä todellakin tunnen sinut niin hyvin.." Drusilla sanoi.
Tyttö tosin, ihmetteli jälleen kerran itseään. Miten hän uskalsikaan puolustaa omaa näkemystään asiasta ja väittää vastaan pojalle.
Se äsken tapahtunut oli ensimmäinen kerta, kun tyttöön oli oikeasti sattunut hänen ollessaan niin lähellä poikaa. Ja sattui kyllä edelleenkin, mutta tyttö peitti tuskansa.
" Silloin minusta tuntui siltä.. Petetyltä.. Kun kuulin koko asiasta vahingossa" Drusilla sanoi.
" En tosin enää tunne niin. Se tunne, katosi minusta jo samana iltana" tyttö jatkoi.
" Sinulla olisi kyllä syytä olla vihainen minulle. Ansaitsen sen.." Draco sanoi.
" Severus, nimittäin piti minulle puhuttelun samasta asiasta, aiemmin. Sitä, en kyllä voi käsittää mistä hänkin on kuullut siitä" poika jatkoi, nyt jälleen ahdistuneen kuuloisena.
Hän ei silti jatkanut lausettaan sen pidemmälle. Muuten poika, kuulisi hänen kertoneen jo Amyllekkin. Niin ja sen myös, että Pansy Parkinson, kuuli pojan salaisuuden myös häneltä alunperin. Sitä tyttö ei kyllä myöntäisi pojalle koskaan. Se kyllä tosin oli, aika lievä petos, sillä eihän Draco koskaan mennyt sänkyyn asti Hermionen kanssa. Toisin kuin Drusillan, peräti kahdesti niin oli käynyt ennenkuin poika lopetti suhteensa Pansyn kanssa.
Pojan viimeisimmät sanat saivat vain yhden ajatuksen nousemaan tytön mieleen. Lucius Malfoy oli aivan varmasti maininnut asiasta Severukselle. Sillä Hermione ei ikinä uskaltaisi.. Pansylla puolestaan oli varmasti tarpeeksi kauhistusta jo siinä, että hän joutui sietämään Lucius Malfoyn hillittyä raivoa. Mutta siinä Pansy teki viimeisen virheensä, kun hän ilmiantoi Drusillan, Dracon isälle.
Drusillan viha ja inho Pansya kohtaan vain kasvoi hänen sisimmässään. Se, mitä tyttö kertoi Pansylle oli ollut luottamuksellista.. Ja näin se Parkinsonin lehmä kiitti häntä tiedosta.
Mutta miksi ihmeessä Lucius välitti tiedon edelleen Severukselle? sitä Drusilla ei vain osannut ymmärtää, Mitä ihmettä hänen isänsä edes teki sellaisella tiedolla. Koko asia puistatti tyttöä muutenkin. Ties miten, pahasti Dracolle kävisi.. Tyttö ei ainakaan muistanut, nähneesä kummisetäänsä koskaan aiemmin niin raivoissaan kuin tänään. Vaikkakin, tytön seurassa vanhempi herra Malfoy, oli ollutki lähes jäisen rauhallinen.
Lucius Malfoyn olisi nyt pakko pitää lupauksensa kummitytöllen. Tyttö oli auttanut kummisetäänsä, kertomalla oikean totuuden kesällä tapahtuneesta. Draco Malfoyn tietoon ei koskaan, saisi kulkeutua se, että pojan tyttöystävä oli korjaillut Pansyn sanomisia. Jos se paljastuisi, Drusillan suhde pojan kanssa, loppuisi siihen hetkeen..
" En minä halua olla vihainen. Rakastan sinua ihan liian paljon.." Drusilla sanoi.
" Et sinä rakasta minua.. Et enää" Draco sanoi.
" Miten uskallat edes sanoa noin.. Ja vielä ääneen. Epäillä tunteitani" Drusilla sanoi..
" kyllä rakastan.. Ja saan sinutkin uskomaan sen" tyttö jatkoi.
" Et rakasta.. Sanot niin vain, jotta parantaisit minun oloani. Et vain tule onnistumaan siinä" Draco sanoi.
" Minähän en lähde tästä huoneesta, ennenkuin sinä uskot minua" Drusilla sanoi.
Poika yritti töniä hellästi, sylissään nyt olevan tytön pois.. Tyttö oli kääntänyt katseensa pojan kasvoihin, eikä antanut katseensa siirtyä pois pojan harmaista silmistä. Hopean hohde niistä pysyi edelleen poissa. Hän yritti selvittää itselleen pojan ajatuksia, mutta ne kauniit silmät eivät antaneet hänelle vastausta.
" Et sinä voi sanoa, ettet enää tunne minua kohtaan mitään" Drusilla sanoi, todella hiljaa.
" En aiokkaan.. Rakastan sinua, enemmän kuin omaa elämääni" Draco puhui myös hiljaa.
" nyt valitsin kyllä sanani väärin.. " poika korjasi nopeasti, huomattuaan tyttöystävänsä säikähdyksen.
" En edes yritä tappaa tunteitani.. Koska en halua tehdä niin.." poika jatkoi hiljaa. Pojan silmien katse, muuttui katuvaksi.
" Rakas. En edes tiedä annatko koskaan anteeksi, sitä etten itse kertonut kesällä tapahtuneesta" poika sanoi vielä hiljaisemmin kuin aiemmin.
" Olen minä antanut anteeksi. todella olen" Drusilla sanoi hiljaa..
Draco oli jo miltei laskenut katseensa pois, tyttöystävänsä kasvoista. Poika, oli tytöstä niin vastustamattoman suloinen.. Hän oli sillä hetkellä ilmeisesti nähnyt ensimmäisen kerran pojan herkimmän puolen. Pojan silmät näyttivät niin surullisilta, ettei tyttö edes epäillyt ajatusta siitä, että poika saattoi milloin tahansa, murtua täysin.. Dracolla tosin oli tapana, peittää niin herkät tunteet kaikilta, eikä poika koskaan itkenyt kenenkään muun Luihuisen nähden.
Tyttö nosti kättään, miettimättä antaisiko poika edes hänen koskettaa. Siksi hänen kosketuksensa, olikin varovainen. Hän hipaisi vain hellästi pojan kasvoja, tuntien pojan lämpimän ihon kättään vasten. Olishan tyttö, tietenkin voinut suudellakkin poikaa, todistaa puhuneensa totta äsken.
Draco Malfoylla, oli nyt niin vahva syyllisyyden tunne sisimmässään, että poika torjuisi jokaisen suudelman.
Tyttö siirsi kätensä, pojan kasvoilta varoen tämän niskaan koskettaen pehmeästi pojan niskahiuksia. Poika, ei ottanut hänen kättään pois..
" Millä saisinkaan syyllisyyden katoamaan sinusta?" Drusilla kysyi.
" Et millään.." Draco sanoi hiljaa, tönäisten tytön hellästi kauemmas. Pois sylistään.
" Et ole pettänyt minua.." Drusilla aloitti.
" En olekkaan.. Mutta luottamuksesi kyllä. Et sinä noin vain voi antaa anteeksi" Draco sanoi.
" Sinä se sitten osaat olla mahdoton.. " tyttö sanoi, siirtyen uudellen lähemmäs poikaa.
" Ja sinä et osaa luovutta" poika sanoi.. Hymyillen jo tytölle ihan pienesti vain.
" En vain voi uskoa sinua, kun sanot antaneesi anteeksi. " Poika sanoi jatkaen..
" Vaikka tunnen kyllä sydämessäni, edelleen sen miten paljon rakastat minua"
" Kun vain päästät lähellesi, niin todistan sen sinulle" tyttö sanoi, lisäten vielä.
" Niin ja samalla anteeksiantoni.."
" En vain osaa enää ymmärtää itseäni.. Miten edes voin, tehdä sellaisia kuraverisen kanssa" Draco sanoi hiljaa.
" Sinä tiedät itse sen, miksi niin tapahtui. En minä voi selittää sitä puolestasi.." Drusilla sanoi, myös hiljaa.
" Sen kun saan selvitettyä, kerron kyllä sinullekkin.. " Draco lupasi tytölle, jatkaen samantien. Kuulostaen jopa vihaiselta, lähinnä itselleen.
" Olen sitä mieltä, että pääni oli kyllä aivan sekaisin kesällä. Kun menin suutelemaan sitä oksettavaa tyttöä. Onneksi en sentään"
" ja vielä enemmän kuin yhden kerran.. Mitähän isäkin ajattelisi jos kuulisi tekemisistäni" poika lisäsi huokaisten.
" Lucius ei ilahdu siitä.. Ennemminkin raivostuu.." Drusilla sanoi, tietäen kyllä olevansa oikeassa.
" Isän ei kuulu tietää siitä. Minulle, ei siitä seuraa mitään hyvää. " Draco sanoi, todella synkästi.
Tyttö pelästyi niiden sanojen myötä sisimmässän vain enemmän.. Ja hänen omatuntonsa tuntui myös innostuvan lisää. Ja hiljaisuus pojan sanojen jälkeen, alkoi ahdistaa tyttöä vain lisää.. Hänestä tuntui jälleen samalta, kuin hän ei saisi henkeä ollenkaan, vaan joku näkymätön painoi hänen sisintään tukahduttavasti.
Tytölle nousi mieleen, vain kammottavia ajatuksia siitä mitä Lucius saattaisi sanoa Dracolle.. Niin tai pahimmassa tapauksessa jopa..
Ei, mitään niin kamalaa ei tapahtuisi, sillä ei Lucius koskaan satuttaisi omaan poikaansa. Sitä Drusilla ei uskonut kummisedästään sentään.
Tyttö ei sillä hetkellä voinut tehdä oikeastaan mitään, auttaakseen poikaystäväänsä. Hän ei vain uskaltanut toistaa niitä sanoja pojalle, mitä Lucius hänelle aiemmin sanoi. Nyt tytön sydänkin, alkoi kilpailla hänen omatuntonsa kanssa. Kumpikin kertoi, miten oikein tyttö tekisi varoittaessaan poikaa. Mutta tyttö pelkäsi pojan vain suuttuvan uudestaan, jos hän sanoisi mitään.
" Haluatko yhä todistaa, anteeksiantosi.." Draco kysyi, rkkoen hiljaisuuden.
" Haluaisin tehdä niin.. " Drusilla sanoi, ainoat sanansa.
Tyttö siirtyi samantien uudelleen pojan syliin.. Nyt poika, ei enää tönäissyt häntä pois, vaan nosti molemmat kätensä tytön selkää vasten liuttaen ne hitaasti tytön lantion kohdille, jättäen ne siihen.. Tyttö nosti omat kätensä uudelleen pojan niskaan, pujottaen sormensa niskahiusten sekaan. Sanojen sijasta, tyttö suuteli poikaa hellästi tuntien heti pojan huulet omillaan yhtä hellinä. Siitä tyttö tiesi jo pojan uskovan hänen tarkoittaneen sanojaan, ja sitä suudelmaa tyttö ei halunnut lopettaa..
Poika tönäisi tytön hellästi pois sylistään, keskeyttämättä suudelmaa.. Poika, ilmeisesti halusi itse olla nyt tytön sylissä, ja siirtyikin siihen yhä suudellen tyttöä, Heidän kielensä koskettivat hetken ajan toisiaan, ja se leikittely oli suloista ja hellää. Suudelma muuttui vielä syvemmäksi.. Tyttö liikutti käsiään hitaasti pitkin pojan selkää alemmas, vetäen samalla pojan paitaa pois.
Pojalla oli aivan sama ajatus mielessään.. Heidän kahden huulet erkanivat toisistaan, vain hetkeksi kun kumpikin riisui oman paitansa. Sen jälkeen suudelma ei enää keskeytynyt..
*** ( Poistettu kohtaus.. Kaunis salattu hetki)
" Uskotko nyt minua?" Drusilla kysyi.
" Uskoin jo aiemmin. Mutta todistit sanasi erittäin kauniisti" Draco sanoi.
Poika antoi, hellän suukon tytön hiuksiin. Ja laski sitten kasvonsa tyttöystävänsä hiusten sekaan. Tyttö tiesi sen, katsomattakaan poikaa. Hän piti omaa päätään pojan rintaa vasten. Poika teki sen useinkin, näin herkän hetken jälkeen.. Ja tyttö tiesi, pojan rakastavan hänen hiustensa pehmeyttä ja tuoksua niissä, vaikkei tämä sitä ääneen sanonut.
" Uskotko senkin, että minä rakastan teitä Herra Malfoy.. Enkä lopeta ikinä" Drusilla sanoi, kiusoittelevasti.
" Älkää edes aloittako tuota. Neiti Snape, tiedän teidän rakastavan minua. Mutta rakastan itse enemmän" Draco sanoi kiusoittelevasti.
" Mitäs jos haluan vain kiusata..." Drusilla jatkoi kiusoitteluaan.
Mutta tyttö sai, pojan huulet omilleen sanojensa jälkeen.. Merkkinä siitä, että tytön oli paras olla hiljaa ja unohtaa puheensa.
" En saa edes puolustautua" Drusilla sanoi, suudelman päätyttyä. Se oli tosin hieman sekoittanut hänen päätään.
" Miksi minä edes antaisinkaan sinulle sellaisen tilaisuuden" Draco sanoi kiusoittelevasti, estäen tyttöä jälleen vastaamasta. Tosin suudelman sijaan, poika otti hellästi kiinni tytön huulesta hampaillaan.
" Ehkei minun tarvitse.. " Drusilla sanoi, tehden pojalle aivan samoin..
Drusilla tajusi vasta, monta tuntia myöhemmin että hän oli luvannut Amylle, olevansa tänä iltana ystävättärensä seurassa. Mutta aika tuntui vain liikkuvan niin nopeasti, kun tyttö oli kahden poikaystävänsä kanssa.. Muulloin aika sitten mateli kai vain kiusatakseen, ellei sitten jopa pysähtynyt paikalleen.
Drusilla oli pysäyttää pojan, vielä matkalla oleskeluhuoneeseen. Sillä poika kuulosti hänen korviinsa edelleen katuvalta, sen vuoksi mitä tunteja aiemmin oli tapahtunut. Ja tyttö ei halunnut pojan ajattelevan koko asiaa enää.. Sillä, eihän häneen edes sattunut pahasti.. Mieluiten tyttö olisi vain hiljentänyt poikaystävänsä, suudelmalla. Mutta se ei ollut hyvä ajatus, sillä heidän kahden suhde ei ollut ihan vielä valmis julkiseksi.
" enhän satuttanut pahasti?`" Draco kysyi, hyvin katuvan kuuloisena..
" Sain vain pari mustelmaa. Ei niitä edes näe kukaan.." Drusilla sanoi..
" En silti olisi saanut tehdä niin.. " poika jatkoi.
" Lupaan olla varuillani tästä eteenpäin, kun näen sinut vihaisena" tyttö sanoi, ja tönäisi sitten poikaa hellästi. Saaden ihan samanlaisen teon takaisin pojalta.
Amy näytti iloisemmalta heti, kun Drusilla ja Draco tulivat hänen seurakseen.. Kauempaa Drusilla oli huomannutkin vaaleahiuksisen ystävänsä näyttäneen miltei pystyyn kuolleelta.
" Kaikki on hyvin.. " Drusilla sanoi iloisesti, ennenkuin Amy ehti edes avata suutaan..
" Meidän kahden välit ovat vain aiempaa paremmat ja läheisemmät. Ei ole olemassakaan mitään sellaista, mikä saisi rikki minun ystävyyteni Dracon kanssa" Drusilla jatkoi.
" Uskon sen... " Amy sanoi.
Tytön katse kertoi kyllä Drusillalle sen,että Amy oli tajunnut hänen sanojensa oikean merkityksen. Ja hänen paras ystävättärensä näyttikin helpottuneelta, siitä että Drusilla ja Draco olivat edelleenkin yhdessä. Mutta silti, tuo vaalea Luihuisen tyttö näytti hieman huolestuneeltakin katsoessaan Drusillaa uudelleen.. Ja Drusilla miettikin, huomasiko Amy sittenkin hänen satuttaneen itsensä, sillä hän varoi nojaamasta selkäänsä mihinkään sillä hetkellä. Tyttö päättikin, kertoa kaikesta Amylle luottamuksella myöhemmin.
" Anteeksi ihan totta, kun unohdin mitä lupasin. Mutta keskusteluni isän kanssa ei mennyt suunitelmien mukaan" Drusilla sanoi.
" Ethän vaan antanut isällesi lisää aihetta epäilyksiin?" Draco kysyi..
Siihen kysmykseen, Drusillan oli kaikista helpointa vastata, sillä kyllä hän tiesi mitä Draco tarkoitti.
" En. Harkitsin tarkasti jokaisen sanan, mitä ääneen sanoin" tyttö vastasi pojalle..
Sillä hetkellä Drusilla Snape toivoi, myös oman vastauksensa riittäneen Lucius Malfoylle. Totuushan oli tullut hänen suustaan, sellaisena kuin Hermione myös kertoi.. Drusilla ei halunnut mitään pahaa Dracolle, sillä kyllä tyttö sisimmässään tiesi miten pahassa vaarassa hänen rakastamansa poika muutenkin oli.
Drusilla lausui mielessään salatun kiitoksen Hermionelle, jonka sanojen myötä hänen ajatuksensa selkiintyivät ja silmänsä avautuivat lisää. Mutta silti Draco Malfoyn vaarallisen synkkä salaisuus, oli edelleen kaukana tytön ulottumattomissa selvittämättömänä. Niin kaukana, ettei tyttö voinut ottaa sitä kiinni, ja koskea siihen. Taikka katsoa sitä omilla silmillään. Mutta, Draco Malfoyn kanssa tyttö ei puhuisi asiasta, ei enää ikinä..
LUKU 22:
Eihän se tietenkään jäänyt salaisuudeksi, mitä Drusillan ja Dracon välillä oli tapahtunut aiemmin illalla. Drusillan, tullessa liioitellun myöhään suihkusta sinä iltana, Amy huomasi tytön selkään ilmestyneet aika pahannäköiset mustelmat.
Severus Snape ei ollut myöskään, kovinkaan mielissään, kun hän miltei yllätti tyttärensä Draco Malfoyn sylistä.
Tyttö ja poika, olivat tietenkin suudelleet toisiaan, unohtaen kaiken muun ympäriltään. Jopa sen,että he olivat sillä hetkellä oleskeluhuonessa, jonne nyt saattaisi tulla ihan kuka vaan. Mutta Luihuisen tuvanjohtajan askeleet, olivat jo liian tutut tälle parille, joten he irroittautuivat ajoissa toisistaan.. Jääden istumaan kuitenkin, miltei kiinni toisissaan.
Tyttö tosin oli hieman vihainen isälleen, siitä että hän oli tullut paikalle, pilamaan miltei täydellisen hyvänyön suudelman, jonka tyttö sai pojalta. Se suudelma oli ollut lähes taivaallinen.
" Drusilla. Miksi en nytkään ole yllättynyt, siitä että katseeni tavoittaa sinut istumassa täällä. Vielä Herra Malfoyn kanssa." Severus sanoi.
" Saanen huomauttaan, kellon lähenevän yhtätoista" hän jatkoi kuulostaen epäilevältä.
" Meillä oli keskustelu kesken.." Drusilla puolustautui isälleen.
" Kai nyt oleskeluhuoneessa saa istua. Emme edes suunittele lähtevämme muualle." tyttö jatkoi.
" Olisi parempi, jos te kaksi, ette synkentäisi kurjaa päivääni enempää" Severus sanoi.
Se oli merkki siitä, että parempi olisi mennä makuusaliin, ettei tuvanjohtaja vain hermostuisi enempää. Severuksen katse Dracon suuntaan oli jälleen kerran, hyvinkin varoittava. Drusilla tosin huomasi sen, ja ihmettelikin mielessään sitä millainen vahtikoira heidän tuvanjohtajastaan olikaan tullut sinä vuonna.
" Missä sinä satutit selkäsi?" Amy kysyi.. Pansy ei onneksi kuullut kysymystä.
" Liukastuin aiemmin ulkona, kun olin lumisotaa Dracon kanssa" Drusilla sanoi, pukeutuessaan yöpaitaan.
" Tiedät kyllä.. Etten minä usko tuota" Amy sanoi...
" Mitä ihan oikeasti tapahtui? kyllä sinä minulle voit kertoa." hän kysyi uudelleen hiljaa.
Drusilla huokaisi kerran syvään.. Sillä, ne mustelmat mitä hänen selässään oli eivät olleet ainoat. Muita tyttö ei antaisi kenenkään nähdä, tosin selässä olevatkaan eivät olisi kuuluneet näkyä muiden silmille.
" Et muuten tosiaankaan kerro kenellekkään.. Et isällenikää.." Drusilla sanoi, odottaen Amyn lupaavan.
" Lupaan etten kerro, vaikkakin vasten tahtoani" Amy sanoi.
" Muistat kai, miten vihainen Draco oli aiemmin illalla?" Drusilla sanoi hiljaa, mutta kysyvästi.
" Tekikö Draco tuon? löikö hän sinua jollakin" Amy kysyi hiljaa, lähes kauhistunut ilme kasvoillaan.
" Ei Draco.. Vaan seinä.. Selkäni sattui olemaan sitä vasten, kun me" Drusilla sanoi miltei kuiskaten.
" Te teitte mitä?" Amy kysyi, onneksi edelleen hiljaa..
" Draco tietää, minun keskustelustani vihollisen kanssa. Ja myöskin sen, että tiedän kesällä tapahtuneesta. Jollain kauhealla tavalla, Draco vain sai sen tiedon ulos siitä kuraverisestä" Drusilla sanoi.
" Draco siis suuttui pahemmin, kuin minä ensin ajattelin" Amy sanoi hiljaa, jatkaen vielä..
" Jopa niinkin pahasti, että antoi sinun satuttaa selkäsi"
" Omaa syytäni se oli, kun en heti myöntänyt Dracolle tietäväni kaiken. " Drusilla sanoi, hiljaa huokaisten.
" Itse minä annoin tilanteen mennä siihen asti, ennenkuin tunnustin" hän jatkoi hiljaa.
" Ethän sinä antanut sitä anteeksi Dracolle, ethän?" Amy kysyi.
" Miksi en olisi antanut, jos kerran itse halusin sitä" Drusilla tunnuti hiljaa..
" Mitä sinulle on oikeasti tapahtunut? aiemmin et olisi antanut kenenkään satuttaa itsäsi mistään syystä" Amy kysyi.
" Ajattelitko sinä seurauksia ollenkaan? sinulla voisi olla luita nyt poikki. Miten olisit selittänyt sen Severukselle?" Amy jatkoi edelleen kyselyään, vilkaisten samalla ettei Pansy vaan salakuunnellut.
" Minulla oli onnea, ettei niin käynyt. Mustelmat nyt on helppoa piilottaa" Drusilla sanoi hiljaa.
" Joten, en joudu selittelemään isälleni mitään selästäni" hän lisäsi vielä.
" Sinusta on tullut omituinen. Salailet nykyään lähes päivittäin jotain vakavaa. Ei omille vanhemmille niin tehdä " Amy sanoi, kuulostaen nyt aivan liikaa Hermione Grangerilta.
" Jospa hoidan tämänkin tilanteen niinkuin parhaaksi näen. Ja sinä olet siitä vaiti" Drusilla sanoi.
Sanallakaan tyttö ei maininnut pimeydenloitsuja jotka hän opetti myös Draco Malfoylle. Ties miten paha järkytys se olisikaan Amylle, jos tuo vaalea Luihuisen tyttö kuulisi, parhaan ystävättärensä hallitsevan pimeydenvoimien juttuja. Sellaisia, jotka oikeastaan kuuluivat kuolonsyöjille. Eihän Amy tiennyt sitäkään, että Drusillan isä oli kuolonsyöjä. Sitä Drusilla ei kyllä muutenkaan saisi paljastaa koulussa kenellekkään.. Mutta tyttö oli aivan varma siitä, että ainakin Draco Malfoy tiesi hänen isänsä salaisuuden. Severus oli luottamuksella opettanut muutaman helpon pimeydenvoimien loitsun tyttärelleen, eikä takuulla olisi riemuissaan siitä tiedosta, jos kuulisi Dracon myös hallitsevan ne nyt.
" Itseasiassa koin myös todella kammottavan tilanteen tänään" Drusilla sanoi hiljaa.
" Muistatko kun, minulla piti olla keskusteluhetki isäni kanssa? no, kunnioitettu tuvanjohtajamme loistikin poissaolollaan.. Sen sijasta, minä olin epäilyttävässä tilanteessa Lucius Malfoyn toimesta" tyttö päätti lauseensa.
" Mitä sinä sanoit?" Amy kysyi, kuin ei ensi olisi uskonut Drusillaa..
" Mitä Lucius sinusta tahtoi?" hän aikoi jatkaa hiljaa, mutta Drusilla keskeytti..
" Kuulla totuuden kesällä tapahtuneesta, poikansa ja sen kuraverisen välillä. Ja ketä saammekaan kiittää sen tiedon kulkeutumisesta Lucius Malfoylle"
" Miksi Panys kertoisi Dracon isälle?" Amy kuiskasi kysyvästi.
" Halusi ilmeisesti vaikeuksia sille kuraveriselle. No se tyhjäpää onnistui suunitelmassaan, saaden samalla Dracon vaikeuksiin" Drusilla sanoi hiljaa.
" Tietäähän Draco saman kuin sinä? kai sinä olet varoittanut häntäkin?`" Amy kysyi.
" Miksi sinä jätit kertomatta.. Sinä olet Dracon tyttöystävä.." Amy sanoi hetken kuluttua hiljaa kysyvästi.
Amy oli arvannut Drusillan jättäneen varoittamatta, koska tyttö väisti hänen myrkynvihreiden silmiensä katseen.
Drusillalle tuli tunne hetkeksi aikaa, siitä että hänen olisi pakko mennä heti poikien makuusaliin varoittamaan Draco Malfoyta. Mutta hän jäi vain paikoilleen, sillä Severukselle kiinnijääminen poikien makuusalista ei oikein houkutellut.
Tyttö ei uskaltanut katsoakkaan Amyn suuntaan, Hän oli nyt oikeasti ymmärtänyt itsekkin, miten pahan virheen teki vaikenemisellaan.
Hänen olisi kuulunut varoittaa poikaa, seurauksista välittämättä.
" Et sinä voi olla kuin mitään ei tapahtunut.. Sinun on kerrottava Dracolle" Amy sanoi hiljaa.
" Minä tiedän sen. Omatuntoni ei kai koskaan anna minulle rauhaa. Mutten uskalla kertoa." hän sanoi hiljaa, jatkaen vielä.
" En nyt, kun Lucius ei kerro osuuttani asiaan Dracolle. Pansy saa tästä syytökset niskaansa, koska hän alunperin kertoi Lucius Malfoylle. Minä en olisi oikeasti koskaan kertonut"
" Tuo on aivan kuolonsyöjien käytöstä. Liittoutua noin vain jotain vastaan" Amy sanoi, vilkaisten varoen Pansya.
" Ja myös se, että sinä ja Draco salaatte yhdessäolonne. " hän jatkoi, yhä hiljaisemmin.
" Mikä kiíre meillä on kertoa siitä muille?" Drusilla kysyi hiljaa.
Tytön selkä oli vain joka hetki kipeämpi. Keskustellessaan Amyn kanssa, hän etsi samalla hyvää asentoa nukkumiseen mutta mikään ei oikein tuntunut hyvältä. Tyttö päättikin käväistä Matami Pomfreyn luona, koulun jälkeen. Jospa hän vaikka saisi jotain avuksi siihen, että kamala särky selästä katoaisi.. Tyttö odotti kauhulla myös koulutunteja. Sillä nyt hän ei voisi istua koko aikaa aivan suorassa. Onneksi huispausharjoituksia, ei ollut huomisillalle ollenkaan, sen sijaan illalla odottava jälki- istunto kammotti tyttöä. Mitä jos hänen isänsä, Severus Snape huomaisikin, ettei hänellä ollutkaan kaikki ihan kunnossa. Draco olisi, siinä tapauksessa jälleen vaikeuksissa tytön ylihuolehtivan isän kanssa.
" Oletko ihan varma siitä, ettet sittenkin satuttanut itseäsi pahemmin?" Amy kuulosti hieman huolestuneelta.
" Kyllä tämä paremmaksi muuttuu. Olen varmasti muutaman päivän päästä, ihan kunnossa" Drusilla rauhoitteli Amya.
Tyttö tosin nukkui koko yön huonosti. Hän joutui vaihtamaan asentoaan sängyssä jatkuvasti. Aamulla hänen selkänsä oli jo niin kipeä, ettei hän uskaltanut nojata sitä mihinkään.. Joten tunneillakin hän istui, eteenpäin nojaten. Mielessään, hänellä oli hetki hetkeltä suloisempia kostosuunitelmia Draco Malfoyn varalle. Nyt oli hänen vuoronsa satuttaa poikaa.
Mutta koulun päätyttyä, tyttö kadotti tuon vaalean Luihuisen. Hän ei nähnyt poikaa missään, muodonmuutosten tunnin jälkeen. Tunnin aikana, tyttö oli vaihdellut aika tiiviisti katseita pojan kanssa, aina kun McGarmiwan tarkka katse, ei sitä havainnut. Mutta Lucius Malfoyta ei sinä päivänä koululla näkynyt joten tytöllä oli sen suhteen yksi huoli vähemmmän.
Tyttö mietiskeli edelleen itsekseen, kaikkea Hermionelta kuulemaansa. Hänen olisi pitänyt tehdä läksyjä oleskeluhuoneessa istuessaan yhdessä Amyn kanssa, mutta hänen ajatuksensa vain olivat muualla.
Draco saattaisi tosin hetkenä minä hyvänsä, tulla odottamatta tyttöjen seuraan. Sillä hetkellä, Drusilla kadottaisi takuulla keskittymisensä hankaliin muodonmuutosten läksyihin.
Päivällisen jälkeen, hän oli käynyt sairaalasiivessä näyttämässä selkäänsä matami Pomfreylle.
Ja tuo nainen, ei suhtautunut kovinkaan kevyesti, asiaan kun näki tytön mustelmat. Mutta koska Pomfreylla oli vaitiolo velvollisuus koskien oppilaiden asioita, tyttö saattoi kertoa koko totuuden siitä mistä mustelmat olivat hänelle ilmestyneet.
Saarna siitä kyllä seurasi, varomattomuuden vuoksi. Sama olisi edessä myös Draco Malfoylla, kunhan Pomfrey tavoittaisi pojan.
Tyttö ymmärsi jälkeenpäin vasta, millaisen riskin hän todella oli ottanut antaessaan pojan satuttaa häntä.
Matami Pomfrey, vaati tarkan selityksen tapahtumista, ja tyttöä hieman ahdisti kertoa siitä. Tosin hän jätti yksityiskohdat pois.
" Me olemme tekemässä läksyjä. Ja sinä olet taas ihan jossain muualla" Amy sanoi, alkaen huitoa kättään ystävänsä kasvojen edessä.
" Sain saarnan Pomfreylta." Drusilla sanoi.
" Mitähän minä sanoin eilen" Amy sanoi, kuulostaen jälleen hieman Hermionelta.
" Onko niitä mustelmia muuallakin. Nukuit aika huonosti viime yön" Amy jatkoi.
" Hieman joka puolella.." Drusilla sanoi, kiertelemättä totuutta.
" Meidän pitää muuten puhua myöhemmin. Jälki-istuntoni jälkeen. " Drusilla aloitti madaltaen tapaansa puhua.
" Hermione nimittäin kertoi jotain, todella huolestuttavaa liittyen Dracon salaisuuteen" hän jatkoi.
" Miksi te kaksi menittekään tekemään sellaisia" Amy puuskahti, mutta hänen silmissään näkyi myös säikähdys.
Drusilla oli jo varma siitä, että Amy aloittaisi saman saarnan kuin Pomfrey. Tyttö oli omasta mielestään kyllä yllättävän hyvässä kunnossa tapahtuneen jälkeen, eikä häneen jäisi mitään pysyvää muistuttamaan siitä.
Tyttö otti uudelleen muodonmuutosten kirjansa syliinsä. Läksy oli jälleen tappovaikea. Mutta se olisi tehtävä täydellä keskittymisellä ja huolellisesti. Muuten Auroriopiston ovet eivät aukeaisi tytölle koulun päätyttyä.
Hänen olisi siis saatava muodonmuutoksista vähintään odotukset ylittävä arvosana S.U.P.E.R kokeessa.
Mutta miten tyttö saisikaan keskittymisensä pysymään läksyissä, kun hänellä oli sisimmässään todella iso huoli Dracon takia.
" Onneksi löysin sinut" tyttö kuuli Blaise Zabinin äänen kohta ihan läheltä.
Tyttö nosti katseensa kirjastaan, ja siinähän tuo tumma poika oli häiritsevästi tytön tiellä. Tyttö tarvitsi näet, viidennen luokan muistiinpanojaan ja ne sattuivat olemaan pöydällä taikaliemikirjan päällä, jonka edessä Blaise seisoi.
" Olet pahasti tiellä. Yritän saada tehtyä läksyni" Drusilla sanoi Blaiselle.
" Anna niiden olla nyt. Dracolla on asiaa sinulle. Hän pyysi minua etsimään sinut. " Blaise sanoi.
" Arvasinhan minä" Drusilla sanoi huokaisten.
" Sanoiko Draco yhtään mitään siitä, mitä asia koski?" Drusilla kysyi.
" Ei sanonut. Jotain salaista se ilmeisesti on, kun Draco haluaa puhua kahdestaan sinun kanssasi" Blaise sanoi pahoittelevasti.
Drusilla nousi nojatuolista, sillä Draco Malfoy oli juuri se, joka meni tytöllä aina kaiken muun edelle, jopa läksyjenkin. Muodonmuutosten läksyn tyttö voisi tehdä valmiiksi ennen nukkumaanmenoa.
Mutta silti hänellä oli hieman pahoja aavistuksia mielessään, kun hän lähti oleskeluhuoneesta poikien makuusaliin pojan luo. Oliko hän sittenkin myöhässä varoittamisensa suhteen? tyttö oli jo kokopäivän ajatellut varoittaa poikaa tämän isästä ja miettinyt sanansa myös valmiiksi. Oliko Draco jo satuttanut itsensä? vai oliko joku muu kuolonsyöjä nyt asialla... Silti tytön omatunto ei antanut hänelle rauhaa ja tuska kasvoi hänen sisimmässän vain isommaksi. Miksi hän ei vain varoittanut poikaa jo eilen... Sitähän tyttö eniten pelkäsi, että Draco Malfoylle sattuisi jotain todella pahaa. Ja sitä tyttö ei sallinut.. ei koskaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti