29. helmikuuta 2012

Are You The One:

Osa 1:


LUKU 27:


Tultuaan vihdoin, sisälle ulkona tihentyneestä lumisateesta Drusilla huomasi peiliin katsoessaan jo ensimmäisen kyyneleen tipahtaneen poskelleen. Tyttö pyyhkäisi sen,nopeasti pois. Miten se olikaan tapahtunut näin nopeasti, joko nyt ikävä sai hänestä otteen? Hetki sittenhän hän vasta erosi poikaystävästään. Tai no oikeastaan jo pari tuntia sitten, eihän Drusilla ajatellut tai huomannut ollenkaan ajankulua siellä ulkona seisoessaan. Mutta, ajateltuaan hetken aikaa Dracoa, tyttö huomasi jo hymyn alkavan voittaa kyyneleet. Ja hetken ajan, hän oli alkaa nauraa itselleen. Miksi hänellä olikaan nyt syytä itkeä, sillä vastahan hän oli viettänyt elämänsä ihanimman yön ja aamun.

Keittiöön tullessaan, jo ovella Drusillalla oli vaikeuksia olla purskahtamatta nauruun. Sillä hänen isänsä, Severus oli jo keittiössä piiloutuneena päivän profeetan taakse. Drusilla oli varma siitä, että hänen isänsä päässä liikkui jotakin synkkää, sillä eihän isä koskaan muuten piiloutuisi häneltä sillä tavoin. No olihan siinä jotain hyvääkin, sillä nyt Severus ei nähnyt tyttärensä onnesta miltei sädehtiviä silmiä, eikä millään voinut tietää kuka sen olikaan aiheuttanut. Niin ja millaisella tavalla.
Edelleen, Drusillan ajatukset kulkeutuivat edelliseen yöhön ja siihen myös mitä aamulla tapahtui. Siitä syystä, hän ei saanut sitten millään hymyä katoamaan kasvoiltaan, vaikka nyt olisi pitänyt pysyä vakavana. Mutta eihän Drusilla sille mitään voinut.. Hän oli rakastunut ja sanoilla selittämättömän onnellinen.

Drusilla tiesi ja aavistikin sen, että Draco oli ihan samanlaisessa tilanteessa kuin hän oli nyt. Ja mahtoiko pojallakin olla vaikeuksia, nauramisen suhteen. No ihan varmasti oli, varsinkin jos Lucius alkaisi kysellä siitä, missä hänen poikansa mahtoikaan olla koko edellisen yön. Ties millainen kuulustelu Malfoyilla olikaan menossa juuri nyt. Drusilla niin toivoi, että hän voisi tekeytyä näkymättömäksi ja sitten ilmiintyä Malfoyille salakuuntelemaan. Tosin, hän paljastaisi takuulla itsensä sillä hetkellä kun alkaisi nauraa. No mutta, onneksi Drusilla kuulisi kaiken Dracolta muutaman päivän päästä.

" Onko lehdessä tällä kertaa jotain mielenkiintoista?" Drusilla kysyi, istuttuaan pöytään tarkoituksella isäänsä vastapäätä.
" Milloin sinua on alkanut kiinostaa, lukea lehtiä?" Severus kysyi tyttäreltään, antaessaan lehden hänelle.

Drusillan katse oli mitä ilmeisemmin häirinnyt Severusta. Koska, tyttö sai niin nopeasti lehden itselleen kysymyksensä jälkeen..
Drusilla tosin ei huomannut lehdessä mitään kiinostavaa, etusivun tylsä yksinkertaisuus paljasti sen. Tyttö huomasi kyllä oikeassa laidassa pienikokoisen ilmoituksen, jossa mainittiin jonkun kuolonsyöjäksi paljastuneen miehen kuolleen. Mutta miehen nimi ei kertonut tytölle mitään, joten hän ei ilmeisesti siis kuulunut Lucius Malfoyn tuttaviin. Oliko Drusilla odottanut jotain muuta? ehkä sitä, että hän näkisi lehdessä kuraverisen nimen, kuolleitten listassa. No toivottavasti se nimi ilmestyisi etusivulle jonain päivänä, kuten myös sen tyhjäpäisen Potterinkin nimi. Sitä Drusilla salaa toivoi, varoen silti ettei hymyillyt. Vaikkakin mielessään tyttö jo nauroi loistavalle ajatukselleen.

No toisaalta.. Severus oli ajatellut oikein, kysyessään tyttäreltään lehdestä. Sillä niin oli todellakin ollut, ettei Drusilla Snape koskettanut taikka sietänyt minkäänlaista lehteä silmissään nähtyään Cedricin kuolinilmoituksen puolitoista vuotta sitten profeetassa. Ja samaten myös muistokirjoituksen samassa lehdessä, jonka oli kirjoittanut Amos Diggory, Cedricin isä. Sitä lukiessaan Drusilla oli itkenyt niin paljon, ettei aikaisemmin muistanut itkeneensä sillä tavoin, paitsi kun kuuli äitinsä menehtyneen. Edelleen sekä muistokirjoitus että kuolinilmoitus olivat tallessa, yläkerrassa tytön sen vuoden päiväkirjan välissä. Mutta nyt, Drusilla saisi edes lehtiä lukemalla jotain tietoa siitä, mitä pimeän puolella tapahtui. Vaikka siitä, hän ei sanonut sanaakaan isälleen. Severus Snapen ei tarvinnut huolestua vielä siitäkin, että hänen tyttärensä mietti kuolonsyöjien tekemisiä.

" Kunhan vilkaisin vain. Ei siinä mitään kiinostavaa ollut" Drusilla sanoi lähes sarkastisesti.

Mutta sille hän ei mahtanut kerrassaan mitään. Draco Malfoyn tapa puhua, oli tarttunut tyttöönkin sillä hän oli pojan seurassa isoimman osan elämästään. Severuksen kommentti asiaan olisi ollut liiallisuuksiin asti, mutta Drusilla olisi mieluiten ollut vaalean pojan seurassa vaikka ihan koko ajan. Drusilla oli aivan varma siitä, että Draco ajatteli häntä silläkin hetkellä, ja se lohdutti häntä kun erossa oleminen pojasta sattui häneen.

" Amy tulee huomenna.. Sain eilen häneltä kirjeen" Drusilla ilmoitti kuin puheenaihetta vaihtaakseen.
" Se oli tiedossani, Amyn isä kirjoitti minulle." Severus sanoi.
" Ilmeisesti Amy on myöskin tulossa Malfoyille uudenvuoden iltana." Severus jatkoi, hieman huolestuneen kuuloisena.
" Minä aion edelleen jäädä Malfoyille yöksi ja lähden sieltä sitten kouluun samaa matkaa Dracon kanssa." Drusilla sanoi.
" Minulla ei ole mitään vastaansanomista asiaan. Kunhan te kaksi nukutte eri huoneissa" Severus sanoi, painottaen kahta viimeistä sanaa.

Drusilla oli huomannut isänsä kasvoilla taas sen saman epäilevän huolen varjon, joka niissä tuntui häilyvän jokaikinen päivä koulussa. Hetken ajan Drusillan mielessä oli käynytkin ajatus, siitä ettei Severus antaisikaan hänen jäädä Malfoyille juhlien jälkeen. Sillä tyttö muisti vielä, hänen ja isän erimielisyydet hänen ajanvietostaan Draco Malfoyn kanssa. Se oli tullut aika hyvin ilmi eilisiltaisessa keskustelussa.

Ja siitähän Severus ei päättäisi, missä hänen tyttärensä nukkuisi Malfoyilla. Ja muutenkin Drusillalla olisi jotain kerrottavaa isälleen, juuri uudenvuoden iltana. Hetken ajan mukavan lämpöinen aalto vaelsi Drusillan lävitse, kun hän ajatteli jo sitä hetkeä, kun hän ja Draco kertoisivat yhdessäolostaan vanhemmilleen. Mutta miltei heti sen lämmöntunteen jälkeen tuli jäätävänkylmä puistatus. Kun Drusilla miettikään heidän vanhempiensa suhtautumista asiaan. Tai no Narcissa, oli jo hyväksynytkin asian. Mutta Lucius.. Mitä hän mahtaa ajatella, ja seuraisiko siitä jotain vaikeuksia Drusillalle? sen tyttö tiesi jo, että Draco olisi takuulla vaikeuksissa hänen isänsä kanssa. . Olisikohan Severuksen saarna Dracolle pahempi, kuin se millainen se oli, silloin kun Severus puhutteli Cedriciä?

Drusillaa kammotti hetken aikaa ajatus siitä, että hän joutuisikin samanlaiseen puhutteluun kuin Pansy Parkinson oli joutunut silloin kerran. Toisaalta, Drusilla ei uskonut sellaiseen. Lucius Malfoy oli kuitenkin hänen kummisetänsä, ja piti Drusillasta muutenkin. Sen virheen Drusilla kuitenkin jätti tekemättä, ettei alkanut väitellä isänsä kanssa nukkumisestaan Malfoyilla. Jos tyttö alkaisi väittää vastaan isälleen siitä, nukkuisiko hän Dracon huoneessa vai ei, sattaisi todella johtaa siihen että Severus peruisi puheensa, eikä antaisikaan tyttärensä jäädä Malfoyille.

Mielessään Drusilla tiesi jo, miten kivasti sekin yö tulisi sujumaan. Oikeastaan tytöllä oli mielessään jo enemmän kuin yksi mukava ajatus yhteisestä yöstä Dracon kanssa. Drusillasta kyllä tuntui siltä, että heidän kahden yhdessä nukkuminen saattaisi olla ongelma myös Dracon vanhemmille. No ei ehkä Narcissalle.. Mutta Lucius saattaisi sanoa myös oman painavan sanansa siihen. Ja Drusillan toiveissa se sana olisi kaikkea muuta kuin ei.

Se päivän Drusilla kulutti huoneessaan tehden läksyjä. Sillä, ne olisi saatava tehdyksi sen illan aikana. Huomenna Amyn ollessa täällä, tyttö ei enää halunnut kuluttaa ajatustakaan kouluun taikka läksyihin. Sillä tytöillä olisi puhuttavaa muustakin. Drusilla mietiskeli hetken itsekseen, aikoiko Amy tehdä mitään Blaise Zabinin suhteen. Salaa hän toivoi, että Amy ja Blaise alkaisivat seurustella. Sittenhän Drusilla ja Draco voisivat viettää aikaa heidän kanssaan. Ja neljästään heillä saattaisi olla ihan hauskaakin.
No sitä Drusilla kysyisi ehkä Amylta huomenna, kun hänen paras ystävänsä saapuisi. Ja hänen oli muutenkin herättävä aikaisin, siivoamaan huoneensa. Siellä vallitsi epäjärjestys joka muistuttaisi kohta kaaosta. Ja ei huone, sillä hetkellä kertonut siitä että se kuului miltei aikuiselle noidalle. Severus oli huomauttanut Drusillalle huoneesta, jo useamman kerran. Ja tyttö tiesi sen, ettei hänen isänsä aikonut mainita asiaa hänelle enää kertaakaan.

Läksyjä miettiessäänkin, Drusilla sai itsensä kiinni ajattelemasta Dracoa. Tosin, hän ajatteli vain mukavia ajatuksia odottaessaan uudenvuoden iltaa ja yötä. Mutta myös se, mitä Drusilla sattui näkemään lomaa edeltävänä yönä koulussa, mietitytti häntä..
Vaikka Drusilla kuinka yritti, hän ei saanut mieleensä sitä tyttöä, joka oli silloin Dracon seurassa. Hän oli nyt aivan varma siitä, ettei ollut nähnyt samannäköistä tyttöä aiemmin. Sekin vaivasi Drusillaa, mistä tyttö ja Draco olivat keskustelleet.
Severus Snapen ihmissusi aine oli sellainen, mitä Drusilla inhosi ylikaiken. Sillä tehdessään läksyä, tyttö sai koko ajan mieleensä vain sen missä vaarassa Draco Malfoy oli. Tyttö vihasi hetki hetkeltä vain enemmän niitä yöpetoja, erityisesti yksi ihmissusi sai miltei hänen verensä kiehumaan raivosta. Ja se susi oli Fenrir Harmaaselkä. Ja se kuolonsyöjä pysyisi kaukana Draco Malfoysta. taikka tuntisi Drusillan vihan nahoissaan.

Miksi Draco Malfoy menikään sekaantumaan sellaiseeen , missä Lucius Malfoy oli ollut jo useamman vuoden? Drusillan muistin mukaan Draco ei koskaan edes suunitellut seuraavansa isäänsä. Vaan poika, oli ajatellut mennä toiseen suuntaan.
Yksi ihmissusi aineen tehtävä oli sellainen, mihin Drusilla sai aikaan helposti vastauksen. Tyttö käytti vastatessaan pohjana unta jonka hän oli nähnyt kuraverisestä ja Harmaanselästä. Mutta miksi hän edes suojeli Hermionea unessaan.. No oikeasti, hän ei kyllä koskaan enää tekisi sellaisia. Sellainen pelleily vihollisen suhteen, oli Drusillalta takanapäin.. Ja Amy saisi myös huomata sen huomenna, kun Drusilla kertoisi ajatuksensa ystävälleen.

Seuraavana aamuna Drusilla heräsi, hieman liiankin aikasin, mutta hänen oli miltei pakko siivota huoneensa ennen Amyn tuloa. Käydessään kylpyhuoneessaan, tyttö ei millään voinut olla hymyilemättä taaskaan, kun hän muisti edellisen aamun ja sen miten läheinen hetki hänellä ja Dracolla oli siellä ollutkaan. Hetken aikaa Drusilla oli jo ajatellut, sen olleen unta.. Mutta kyllä, se vain oli tapahtunut. Ja sen tyttö toivoi,saavansa kokea uudelleen ja erittäin mielellään hän tekisi sen Malfoyilla, sillä koulussa ollessa sellainen ei tulisi onnistumaan. Draco tosin oli jo miltei luvannut, heidän kahden yhteisen seuraavan yön olevan myös yhtälailla unohtumaton.. Kunhan he kaksi eivät vain myöhästyisi koulujunasta seuraavana päivänä.

Tyttö huomasi, myös huonettaan siivotessaan, sinne kertyneen kaikkea turhaakin mikä ei enää todellakaan kuuluisi sinne. Kaikkea, hän olikin säästellyt siellä kouluvuosien aikana. Jotkin kirjat, lensivät roskiin, samaten muistiinpanot erityisesti ennustuksen osalta, sekä myös kyseisen aineen kirja. Vaikka, ennustuksenopettaja Punurmio oli osunut lähes oikeaan, ennustuksen sanoissaan Drusillalle. Varsinkin, sanoessaan vaalean miehen olevan Drusillalle lähes kohtalo. Oikeastaan, Drusillan kuuluisi nyt mennä kiittämään Punurmiota siitä, että tämä oli kerrankin oikeassa.
Drusilla ei kuullut Amyn tuloa, vaan huomasi ystävänsä saapuneen vasta kun vaalea tyttö koputti hänen huoneensa oveen.  Sillä hetkellä Drusilla tosin oli, miltei kokonaan sänkynsä alla, hakemassa pois tavaroita jotka hän oli aiemmin vain potkaissut sinne välttääkseen siivoamisen.

" Mitä sinä siellä teet?" Amy kysyi.
" Siivoan. Isä alkaa hermostua jo, kun huoneeni on tässä kunnossa. Täällä on hänestä, samanlainen kaaos kuin mitä ikäiselläni pojalla saattaisi olla huoneessaan"  Drusilla sanoi, päästessään pois sängyn alta.
" Sinä olet aivan pölyn peitossa.. Saanhan minä auttaa?" Amy kysyi, istuessaan Drusillan viereen lattialle.

Nyt vasta Drusilla huomasi itsekkin, millainen kasa pölyä ja muuta roskaa hänen tummilla vaatteillaan oli. No eihän hän koskaan myöntänyt olevansa jotenkin tunnollinen ja vastuullinen siivooja. Joten ei ihme, että hänen sänkynsä alla oli niin pölyistä ja roskaista.

" Dracolta paljon terveisiä. Hän oli toissa yön täällä" Drusilla sanoi miltei kuiskaten.
" No eihän ollut. Tiesikö Severus?" Amy kysyi hiljaa.
" No ei tiennyt. Isällä ei ole koko asiasta aavistustakaan." Drusilla sanoi hiljaa.
" En tosiaankaan ilmoittanut Dracon olevan meillä, taikka sitä että Draco jäisi koko yöksi." Drusilla päätti lauseensa, aloittaen sitten kokonaan uudella puheenaiheella.
" Muuten tiesitkös, että meidän palvelijamme Peter.. Tai no kotirotta hän kyllä on nykyään, onkin häiriintynyt?"
" Mitä ihmettä Peter nyt on tehnyt?" Amy kysyi hiljaa. Ja näytti hieman huolestuneelta. Drusilla päätti, kertoa myös Amylle sen saman, mitä hän kertoi isälleen ja Dracolle.

" Se rotta hiippailee omin lupineen huoneessani, ehkä öisinkin. Ja kurkistelee myös avaimenreiästä tai ovenraosta huoneeseen" Drusilla aloitti hiljaa jatkaen miltei heti.
" Niin ja sen lisäksi, jopa salakuuntelee keskusteluja hiljaa oven takana. Ties mikä pervo hän muutenkin on"
" Kerroin kyllä jo isälle, siitä mitä epäilen" Drusilla lisäsi vielä.
" Kammottavaa.. Miten ihmessä saat nukuttua  kun olet kotona muutaman päivän?" Amy kysyi. Ja Drusilla näki kyllä sen, että hänen ystäväänsä puistatti myös.
" Sain onneksi luvan pitää ovea lukossa öisin." Drusilla sanoi.
" Joko kerroit Dracolle, millainen teidän palvelijanne on?" Amy kysyi.
" Hän on minulle kotirotta. " Drusilla korjasi Amyn sanoja ennenkuin jatkoi puhuen hiljaa.
" Kerroin Dracolle eilen, ja voin sanoa varmasti sen ettei sen perverssin kannata osua Draco Malfoyn silmien eteen"
" Niin minä miltei arvasinkin. Draco ei siis pitänyt kuulemastaan" Amy sanoi.
" Ei todellakaan pitänyt. Draco uhkasi sen rotan henkeä, mikäli se koskeekaan minuun" Drusilla sanoi.

" Minunkin on paras pysytellä kaukana Peteristä"  Amy sanoi, pienen hiljaisuuden jälkeen..
" Aioin itsekkin sanoa samaa.. " Drusilla sanoi.
" Ties mitä se pervo nyt ajattelee, kun täällä on kaksi kaunista tyttöä nyt.." Drusilla jatkoi hieman sarkastisesti.

Amyn katse häneen tosin oli aavistuksen järkyttynyt niiden sanojen jälkeen, ja Drusillasta tuntui hetken ajan siltä, että olisi vain pitänyt unohtaa sarkasmi sillä kertaa johonkin. Miksi se tulikaan hänen puheessaan esiin väärällä hetkellä?

" No kerrohan, mitä olet ajatellut tehdä Blaisen suhteen?"  Drusilla kysyi Amylta.

Tytöt olivat lähteneet yhdessä ulos, vaikka sää ulkona oli kylmempi kuin mitä se oli edellisenä iltana. Mutta ehkä, oli turvallisempaa olla jossain ulkona ja jutella Luihuisen tuvan pojista, ilman pelkoa siitä että saisi osakseen epäileviä katseita Severus Snapelta. Sillä, Severus oli katsonut päivällisen aikaan myös Amya hieman epäilevänä, ja se katse oli tainnut nyt ensimmäisen kerran häiritä myös Drusillan ystävää.

" En ihan oikeasti tiedä.. " Amy aloitti lauseensa, nostaen samalla tupahuiviaan peittääkseen paremmin kasvonsa.. Drusillan omat kasvot olivat jo puoliksi tupahuivin alla.
" Haluaisin ihan todella kertoa Blaiselle, kuinka paljon pidän hänestä. Mutta, entäpä jos hänen kiinostuksensa kohde onkin joku toinen tyttö tuvastamme, enkä minä enää" Amy jatkoi, kuulostaen hieman epätoivoiselta.

Drusilla koitti kovasti keksiä jotain sellaista sanottavaa, mikä voisi piristää Amya. Mutta eihän hänkään tiennyt Blaise Zabinin todellisia ajatuksia Amysta. Sillä Drusillakaan ei oikeastaan ehtinyt keskustella pidemmin Blaisen kanssa, ennen joululomalle lähtöä.

" Voi jos tietäisin, mitä Blaise ajattelee sinusta. Nii osaisin sitten neuvoa sinua" Drusilla sanoi.
" Mutta en tiedä mitään. En ehtinyt puhua hänen kanssaan pidemmin, ennen lomalle lähtöä. Ja koko junamatkan minä oikeastaan olin kahden Dracon kanssa" hän lisäsi.
" No onneksi ainakin toinen meistä on onnellinen"  Amy sanoi.

Tytöt seisahtuivat hetkeksi aikaa lähelle puistoa, jossa Drusilla oli useana aikaisempana kesänä viettänyt aikaa Dracon kanssa, vain istuen siellä. Puisto olikin siitä syystä, yksi rakkaimmista paikoista tytölle. Ja nyt kun tyttö katsoi hetken hiljaa sitä autioita mutta kaunista lumenpeittämää puistoa edessään. hän muisti selkeästi kaikki menneiden kesien hetket. Samassa, tytön mieleen palasi myös se mitä hän oli miettinyt jo usemman päivän. Nyt hänellä oli hyvä hetki, kertoa Amylle siitä ettei hän aikoisi olla enää missään tekemisissä kuraverisen kanssa.

" En aio olla enää tekemisissä kuraverisen kanssa.." Drusilla sanoi, katsoen edelleen lumenpeittämää autiota puistoa.
" Dru. Sinä kuulostat pelottavalta."  Amy sanoi aavistuksen hiljaisemmin.
" Tiedän.. Ja siltä minun kuuluisikin kuulostaa.. Se kuraverinen, on isoin syyllinen siihen että Draco joutuu jokaisena päivänä pelkäämään oman henkensä puolesta" Drusilla sanoi, myös hieman hiljaisemmin.
" Miten ihmeessä koko asia, voi yhtäkkiä olla hänen syynsä? eihän Hermione.." Amy aloitti, mutta Drusilla keskeytti hänet.
" En halua, koskaan enää kenenkään.. En edes sinun puhuvan kuraverisesestä hänen oikealla nimellään. Olen ihan totta järkyttynyt siitäkin, miksi sinä edes puolustat häntä? "
" Minä luulin ihan oikeasti, sinun olevan Dracon ystävä. No mutta, jälleen kerran taisin erehtyä.. " Drusilla lisäsi vielä.
" Minusta se on vain niin rumaa sanoa sillä tavoin. Hermione, ei voi sille mitään ettei hän ole kuten me. Tarkoitan siis puhdasverinen"  Amy yritti uudelleen jatkaa, ilmeisesti puolustuspuhettaan.
" Minä en taas oikein ymmärrä sinua.. Tai no en taida edes yrittää ymmärtää.. Sinä olet Luihuinen Amy"  Drusilla sanoi, tahattomasti korkeammalla äänensävyllä.
" Juuri tuolla tavoin sinun ei kuuluisi ajatella ollenkaan Rohkelikoista. Salazar Luihuinenkin vihasi Rohkelikkoja ja varsinkin sen tuvan perustajaa. Ja tilanne on sama nykyäänkin. Et sinä voi tuosta vaan olla puolustamassa vihollisen tupaa, etkä varsinkaan kuraveristä.. Sinä olet puhdasverinen,siksi sinun on ymmärrettävä se mikä on totuus.. "  Drusilla jatkoi.
" Kuulostat aivan samalta kuin Lucius Malfoy. Häneltäkö sinä, opit tuon kaiken mitä äsken sanoit?"  Amy kysyi..
" En. Vaan opin sen silloin kun aloitin ensimmäisen vuoden koulussa. Kuulin nuo samat sanat, isältäni hänen ensimmäisellä oppitunnillaan. Ja siitä aion pitää kiinni lopun elämäni. Minä en aio olla enää tekemisissä vihollistuvan kanssa. Enkä myöskään tahrata Luihuisen tuvan kunniaa enempää"  Drusilla sanoi, sillä Amyn viimeisempien sanojen jälkeen hän ei todellakaan tiennyt itkisikö vai nauraisi..

" Minä taas en ymmärrä sinua, enää ollenkaan.. Nyt siis olet sitä mieltä,että se jokin joka uhkaa Hermionea tekee oikein?" Amy kysyi, kun tytöt olivat kävelemässä kohti Drusillan kotia.
" Kumpa minäkin keksisin, jotain yhtä loistavaa, kuin se uhkaaja.. Kuka hän sitten ikinä onkaan"  Drusilla sanoi.
" Sillä tänäkin aamuna, minä jo salaa toivoin, näkeväni sen kuraverisen nimen kuolleitten luettelossa jonain päivänä, kun se julkaistaan päivän profeetassa" Drusilla sanoi, peittelemättä ollenkaan kasvoilleen ilmestynyttä ilkeämielistä hymyä.
" Et sinä voi tuolla tavoin toisen kuolemaa. Vai oletko sittenkin muuttamassa suunitelmiasi? Dru, ethän vain ole menossa pimeälle puolelle?" Amy kysyi,kuulostaen hieman pelästyneeltä.
" Enkö todella voi? jos sen kuraverisen kuolema lopettaisi kaikki uhkaukset mitkä kohdistuvat Dracoon, toivon todella sen tapahtuvan pian. En ole menossa pimeälle puolelle, mutta jos se olisi ainoa tapa millä voisin suojella Dracoa, sitten tekisin sen" Drusilla sanoi.
" Toivon koko sydämestäni, ettei sinun koskaan tarvitse edes harkita sellaista. En oikeasti kestäisi enää jos menettäisin parhaimman ystäväni, niille arvaamattomille ja pelottaville voimille. Joiden vallassa Lucius Malfoy on jo" Amy sanoi, saaden Drusillan hetkeksi pysähtymään.

" Lucius kyllä valitsi tiensä ihan itse. Eivät pimeydenvoimat sitä aiheuttaneet" Drusilla sanoi.
" Dru. Oletko aivan varma siitä, mitä nyt sanot Herra Malfoysta?" Amy kysyi.
" Saatan minä väärässäkin olla, mutta sen tiedän ettei se mitä Lucius valitsi, ole vaikuttanut Dracoon. Minä kun en millään halua uskoa sitä, että Dracolla olisi osuutensa johonkin niin vaaralliseen.." Drusilla sanoi.

Mutta tyttö tiesi sillä hetkellä jo sanoessaan sen lauseen ääneen, ettei hän välttämättä ollut oikeassa. Mutta se mitä tyttö nyt ajatteli vääräksi vaihtoehdoksi Lucius Malfoyn kohdalla, kun oli kysymys pimeydenvoimista, saattoi hyvinkin olla totta. Dracolle tyttö ei halunnut samaa. Ja jos joku uskaltaisikaan tulla väittämään tytölle sellaisia, että Draco Malfoy muka olisi kuolonsyöjä ja siirtynyt pimeälle puolelle,sitä Drusilla ei uskoisi koskaan.. Dracon salaisuuden oli pakko olla jotain aivan muuta.

Tytöt olivat kumpikin aika hiljaisia tullessaan sisälle Drusillan kodin eteiseen. Tietenkin Peter lymyili tapansa mukaan olohuoneessa leikkien jälleen huomaamatonta. Mutta, eihän se kotirotta jäänyt silläkään kertaa Drusillalta huomaamatta. Tyttö katsoikin Amya varoittavasti, jottei tämä puhuisi mistään salaisesta Peterin kuullen.. Mutta Amy olikin tajunnut saman kuin Drusilla, eikä maininnut sanaakaan siitä, mistä tytöt keskustelivat ulkona.. Ei ennenkuin tytöt olivat yläkerrassa Drusillan huoneessa ja tyttö vielä varmisti äänettömällä loitsulla, ettei kukaan kuunellut salaa oven takana.

" Ainako hän on tuollainen?" Amy kysyi.
" Ikävä kyllä on.. En osaa edelleenkään ymmärtää, miksi isä otti hänet meille asumaan? sillä, jos minulla olisi yhtään valtaa täällä, olisin potkaissut tuon, mukamas palvelijan pellolle meiltä jo ajat sitten" Drusilla sanoi.
" Isä olisi voinut kysyä minunkin mielipidettäni asiasta,ennenkuin tekee mitään. Mutta ei isä tee niin enää, vaikka aikasemmin kaikki oli ihan toisin" Drusilla jatkoi huokaisten ja lisäsi vielä.
" Välillä minusta oikeasti tuntuu siltä, etten tunne omaa isääni enää ollenkaan. Ja se on ihan totta pelottava tunne"
" Uskotko, kun sanon että olen myös huomannut sellaista" Amy sanoi hiljaisesti ja jatkoi.
" Severus on muuttunut.. Hänestä on tullut salaileva. Aikaisemmin, hän on useinkin jäänyt keskustelemaan kanssamme oleskeluhuoneessa käydessään. Mutta ei enää tänä vuonna"
" Isä ei ole oma itsensä. Hän varmasti tietää, mikä Dracon salaisuus on. Siksi meillä ei olekkaan enää niitä tavanomaisia isä- tytär keskusteluja. Ja jos kysynkään jotain Dracosta, isä muuttuu silloin hermostuneeksi" Drusilla puhui myös hiljaa..

Samassa kumpikin tyttö ilmeisesti kuuli samanlaisen äänen.. Se oli hiljainen, tuli oven luota ja kuulosti aivan siltä kuin joku olisi koputtanut hiljaisesti oveen. Drusilla ei ehtinyt edes kutsua, oven takana olijaa sisälle, kun ovi yhtäkkiä avautui. Ja Drusillan ilme oli varmasti yllättynein aikoihin, kun hän huomasi ovella olijan. Hän ei olisi ikimaailmassa uskonut, Fred Weasleyn tulleen hänen kotiinsa asti, sen jouluaattoisen keskustelun jälkeen.. Sillä ilmapiiri oli ollut kaikkea muuta kuin positiivinen,Weasleyiden olohuoneessa sen jälkeen kun Drusilla oli kertonut seurustelustaan Dracon kanssa.

" Tulinko väärällä hetkellä? voin tulla toistekkin" Fred kysyi.
" Et. Tämä ei ole väärä hetki, ei todellakaan mutta miksi sinä?" Drusilla kysyi.. Hän ei tahtonut keksiä parempaakaan sanottavaa, vaikka myöhemmin hänen kysymyksensä vaikuttikin typerältä.
" Minulle jäi vain tunne, ettet sanonut kaikkea mitä olisit halunnut sanoa" Fred sanoi Drusillalle.
" Ja se tunne oli niin häiritsevä, ettei se jättänyt minua rauhaan. Siksipä minä tulinkin tapaamaan sinua tänään jotta kuulisin koko totuuden.. Jos siis enää haluat kertoa siitä minulle" Fred jatkoi.

Amyn kasvoilla oli hieman pelästynyt ilme, ja tyttö katsoikin hieman arasti Frediä kuin varoen heidän kahden katseiden kohtaamista. Drusilla kyllä tiesikin miksi, sillä Amy ei ollut koskaan elämänsä aikana puhunut sanakaan Fredin kanssa. Fred taisi kyllä myös huomata, Amyn pelästyneen. Ja tuttu virnistys, ilmestyi tuon punapäisen nuoren miehen kasvoille. Mutta se ei ollut ilkeämielinen, vaan kaikkea muuta. Kyllä Drusilla tiesi sen merkityksen.

" Sinä ilmeisesti olet Amy.." Fred sanoi, kaikkea muuta kuin inhoavalla äänensävyllä.
" Sinä siis olet Fred.. Ginnyn isoveli" Amy sanoi
" Niin olen.. Ja myöskin Drusillan ystävä" Fred jatkoi puhuen edelleen Amylle.

Drusilla tunsi samantien sen tutun tunteen sisimmässään kuinka raskas kivi putoaa painamasta sydäntä. Sen saman tunteen jonka hän tunsi silloin, kun hänen isänsä ilmoitti Dracon palaavan kouluun. Miten se voikaan olla mahdollista? kaiken sen jälkeen mitä Drusilla kertoi jouluaattona. Oliko asia todellakin niin, että Fred oli edelleen hänen ystävänsä? se oli vain tytön mielestä niin uskomatonta. Drusillasta tuntui siltä, että hän oli ollut liian pitkään hiljaa, mikä ei ollut ollenkaan normaalia hänelle. Ja hänestä tuntuikin hetki hetkeltä enemmän siltä, että hänen olisi kerrottava Fredille totuus Dracon suunitelmista tulevaisuutta ajatellen.

" Tietysti kerron sinulle, sen mitä aioin sanoa jo silloin"  Drusilla aloitti.
" Haluaisit puhua Dracosta ja kertoa jotain sellaista mitä minä en vielä tiedä"  Fred sanoi.

Hetken ajan Drusillasta tuntui siltä, että Fred todella sanoi Dracon nimen jotenkin eritavalla. Ja vielä etunimen, eikä sukunimeä niinkuin tavallisesti. Muutenkin se inhoava sävy oli jotenkin paljon laimeampi.

" Draco ei ole samanlainen kuin Lucius on. Hän ei ole edes ajatellut menevänsä pimeälle puolelle, vaan hänen aikomuksensa on jatkaa aivan päinvastaiseen suuntaan.. Draco Malfoysta ei tule kuolonsyöjää" Drusilla sanoi.
" Mistä sinä sen tiedät?" Fred kysyi.

Samassa Drusilla huomasi kuitenkin, Fredin kasvojen ilmeen muuttuvan. Aivan kuin hän olisi tajunnut valitsevansa sanansa väärin. Fredin katse Drusillaan olikin pahoitteleva ennenkuin hän jatkoi.

" En harkinnut sanojani kahta kertaa, ennenkuin sanoin ne. Pyydän anteeksi Drusilla, mutta se mitä sanoit kuulosti minun korviini hieman omituiselta"
" Älä hei pyydä anteeksi.. Kyllä minä ymmärsin, miksi sinä ajattelet niin. Mutta minä olen kuullut useamman kerran, Dracon sanovan jotain ihan muuta kuin jotain kuolonsyöjiin liittyvää. Draco aikoo jatkaa samalle tielle, minne minäkin suuntaan koulun jälkeen." Drusilla sanoi.
" Uskomatonta.. Draco on Lucius Malfoyn poika.. Ja silti valitsemassa päinvastaisen suunnan, kuin isänsä. Kylläpä voi herra Malfoy riemastua, kun kuulee uutiset" Fred sanoi.

Drusillalla oli melkoisia vaikeuksia olla nauramatta Fredin sanat kuultuaan. Ja Amy ei myöskään jostain syystä osannut olla hymyilemättä.

" Minun suhtautumiseni Draco Malfoyihin muuttui nyt aivan täysin. Oli hyvin ajattelematonta sanoa sinulle sillä tavoin, mitä sanoin jouluaattona. Minun olisi vain pitänyt kuunnella kaikki, mitä sinulla oli sanottavaa, eikä tuomita koko asiaa heti, kun kuulin sinun seurustelu-uutisesi" Fred sanoi.
" Aiotko kertoa Georgelle myöskin sen, mitä kuulit minulta tänään?" Drusilla kysyi, hieman epävarmana.
" Tietenkin kerron. En voisi millään salailla veljeltäni mitään. Koska hän on toinen puoliskoni ja sen lisäksi paras ystäväni." Fred sanoi, kuulostaen miltei lupaavalta Drusillan korviin.
" Voin melkein luvata veljeni puolesta sen, että hän on yhä ystäväsi kuultuaan mitä minulla on kerrottavana" Fred lisäsi vielä, halaten Drusillaa kuin tehden teollaan sanansa todeksi.

" En tiedä mitä sanoa.. Joten sanon vain kiitos, sillä ystävyys sinun ja Georgan kanssa on minulle niin tärkeää ja merkitsee minulle myös todella paljon. Oikeasti, olen pelännyt viimeisimmät päivät sitä, ettei ystävyyttämme ole enää edes olemassa" Drusilla sanoi, vastaten Fredin halaukseen.
" Olisi erittäin miellyttävää tutustua sinuunkin paremmin. Sinäkään et taida olla sellainen, millaisia Luihuiset tavallisesti ovat.. Tule käymään meillä joskus Drusillan kanssa, niin ehkäpä tapaat Georgen myös"  Fred sanoi, halaten myös Amya.
" Olisi mukava tulla. Kiitos kutsusta" Amy sanoi
" Drusilla.. Me näemmekin sitten, viimeistään pääsiäisenä" Fred sanoi lähtiessään.
" Lupaan tulla silloin käymään.. Terveisiä Georgelle ja Ginnylle.. Niin ja myös vanhemmillesi" Drusilla sanoi, huomaten jälleen sen turvallisen tutun virneen Fredin kasvoilla.
" Kerron aivan varmasti" Fred lupasi, ennenkuin sulki oven perässään..

Drusilla ei kuullut edes askeleita portaista, joten hän tiesi Fredin kaikkoontuneen samantien, huoneesta poistuttuaan.. No tuskimpa, Fred mieluusti kohtaisikaan Drusillan isää...

" Tämä on ihan uskomatonta.. Vieläkään en oikein voi uskoa todeksi sitä, että Fred on muuttanut mielensä poikaystäväni suhteen. Ja sinullekkaan hän ei huomauttanut mitään ilkeää. Ettehän te tosin ole puhuneet oikeastaan yhtään sanaa toisillenne aiemmin" Drusilla sanoi.
" Ihan turhaan minä olen vältellyt ja pelännyt häntä. Fred on juuri sellainen, kuin sinä olet minulle kertonutkin" Amy sanoi.
" Sinä olet ihan hassu. Sillä Weasleyn kaksoset ovat todella kaukana pelottavasta. Mutta Lucius se pelottava onkin, jos kuulee meidän keskustelleen kenenkään Weasleyn kanssa." Drusilla sanoi varoittavasti.
" Sillä Lucius raivostuisi kuulemastaan. Ja samaten myös Draco" Drusilla lisäsi vielä.
" Sitä minä en epäile ollenkaan, kun mietin Dracon ilkeitä puheita Weasleyista.." Amy sanoi, kuin täydentäen ystävänsä viimeisimmän lauseen..

Luku 28:


Uuden vuoden ilta saapui nopeammin kuin tytöt osasivat odottaa.. Severus tosin oli sinä iltana, sitä mieltä että Drusilla ja Amy kuluttivat liioitellun kauan aikaa valmistautumiseen Malfoyiden juhlia varten. Sillä Drusilla taisi kuulla enemmän kuin yhden kerran koputusta huoneensa ovelta. Aivan kuin se olisi merkki, hänen isältään tehdä kaikki hieman nopeammin. Tytöt pidättelivät nauruaan laittautuessaan. Severuksella, olisi vielä paljon opittavaa nuorten tyttöjen elämästä ja siitä, että kauneuteen tuli panostaa aina varsinkin juhlailtana. Niin ja toki muulloinkin, sillä kumpikaan näistä kahdesta Luihuisen tytöstä ei halunnut näyttää samalta kuin esim. Pansy Parkinson useimmiten näytti. No siis kauniisti sanottuna, ylilaittautuneelta variksenpelättimeltä siis. Mutta Drusilla tiesi myös sen, että mitä kauemman aikaa hän viivyttäisi kotona juhliin lähtöä, sitä levottomampi hän poikaystävänsä olisi, joutuessaan odottamaan häntä.

" Missä vaiheessa iltaa, kerrotte suuren uutisenne ?" Amy kysyi.
" Illallisen jälkeen, silloin tunnelmakin on rennompi ja kaikki ovat paikalla " Drusilla sanoi.
" Jännittääkö sinua?" Amy kysyi.

Drusilla vilkaisi Amya peilin kautta, samalla kun kiinnitti Dracolta saamiaan käärme korvakoruja korviinsa. Hän tiesi, silmiensä näyttävän hieman jännittyneiltä, kun ne kohtasivat hänen parhaan ystävänsä katseen..

" Ennemminkin minua pelottaa, kuin jännittää. Kun en yhtään tiedä mitä Lucius ajattelee kuullessaan minun olevan Dracon tyttöystävä.. Niin ja isä" Drusilla sanoi, yrittäen kuulostaa huolettomalta.
" Severus ei ihan heti pidä kuulemastaan. Hän kun on ollut niin epäilevä koko alkaneen kouluvuoden, juurin teidän kahden suhteen" Amy sanoi.
" Se on käynyt minullakin mielessä useamman kerran.. Mutta, edes isä ei saa minua muuttamaan mieltäni. Ja sitäpaitsi, Narcissa on jo minun ja Dracon puolella." Drusilla sanoi.

Drusilla ojensi oikean ranteensa Amylle sanojensa jälkeen, ja antoi parhaalle ystävälleen luvan jälleen kerran laittaa Dracon antaman lahja rannekorun ranteeseensa.

" Seuraava lahja Dracolta on varmaankin sormus" Amy sanoi.
" taikka kaulakoru.. En ole saanut häneltä vielä sellaistakaan" Drusilla sanoi.
" Mutta mennään nyt, ettei isä hypi seinille alakerrassa.. " Drusilla lisäsi, ottaen mukaansa juhlavamman vihreän pitkän samettitakkinsa..

Malfoyiden upea ja valtavan kokoinen puutarha oli kaunis talvellakin.. Puissa oleva lumi näytti samalta, kuin valkoiset pehmeät pilvet kesäisellä taivaalla. Kartano näytti myös kutsuvalta ja lämpimältä, kynttilälyhdyin valaistun pihatien päässä. Drusilla olisi jo niin mielellään juossut loppumatkan kartanolle, ja siellä Dracon luo. Mutta koska heidän kahden rakkaus oli vielä hetken salattu, hän tyytyi kävelemään isänsä ja Amyn kanssa, ihastellen samalla kaunista puutarhaa.. Joka tosin oli Drusillasta moninkertaisesti kauniimpi kesäisin, kun kaikki eriväriset ruusut ja orkideat kukkivat .. Tyttö odotti enemmän kuin mitään muuta, ensimmäistä katsetta ja kosketusta poikaystävänsä kanssa. Ja kun hän sitten astui ovesta sisälle suureen eteiseen, ja siitä käytävään joka johti olohuoneeseen, hän ei voinut taaskaan olla ihailematta sitä upeutta jonka hän kohtasi aina tullessaan Dracon kotiin. Tyttö näki miltei heti vaalean pojan, yläkerrassa porrastasanteella.. Poika nojasi kaiteseen ja vastasi tumman tytön katseeseen hymyillen samalla kutsuvasti. Drusilla tiesi heti, minne hänen olisi mentävä ensimmäiseksi.

" Käyn Dracon luona.. " Drusilla sanoi.. Amy katsoi vain merkitsevästi ystäväänsä sanomatta mitään.

Noustessaan portaita yläkertaan, Drusilla ei vilkaissut onnekseen kertaakaan taakseen.. Sillä hän olisi kohdannut vain Severuksen paheksuvan katseen. Drusilla ei sillä hetkellä jaksanut uhrata ajatustakaan sille, että miettisi miksi hänen isänsä paheksui niin paljon hänen käyttäytymistään. Mutta Drusilla tunsi aina olevansa kuin toisessa kodissaan käydessään Malfoyilla, ja näin hän oli tehnyt aiemminkin.. Sillä joka kesä, Drusilla oli ensimmäiseksi etsinyt Dracon saavuttuaan kartanoon.

" Minun iltani pelastus, saapui juuri oikealla hetkellä"  Draco sanoi, hieman kiusoittelevasti.
" Oliko sinulla näin tylsää ilman minua?" Drusilla kysyi..
" Arvaa..?" Draco sanoi hiljaisemmin.

Drusilla seisahtui kaiteen luo pojan viereen ja melkein heti Draco laittoikin vasemman kätensä hänen selkänsä taakse. Tyttö siirsi oman kätensä pojan käden päälle, ja Draco ottikin siitä kiinni hellästi.

" Olet muuten uskomattoman kaunis tänäkin iltana, mutta näen sinut sellaisena joka päivä rakas" Draco miltei kuiskasi, ja pian Drusilla tunsikin pojan ensimmäisen suudelman sinä iltana, kaulallaan.. Eikä hän yhtään yllättynyt siitä.
" Sinä taas.. Näytät yhä edelleen niin houkuttelevalta, etten minä saa silmiäni irti sinusta" Drusilla kuiskasi vastauksensa pojalle.

Drusilla oli jo hetken ajan vaistonnut sen, että joku muukin katseli heitä kahta..Ja kun hän vilkaisi alas muihin paikalla oleviin, hän huomasi  Lucius Malfoyn katsovan häneen ja Dracoon päin, kuin katse vanhemman herra Malfoyn slmissä merkitsisi jotain. Lucius Malfoy seisoi olohuoneessa, ja keskusteli ilmeisesti jonkun korkeampiarvoisen velhon kanssa, jota Drusilla ei tunnistanut.

" Isä on ollut omituinen koko illan. Ja nyt hän tarkkailee meitä taas." Draco sanoi hiljaisesti.
" Siltä näyttää.. Vaistosin hänen katseensa jo sillä hetkellä kun tulin tänne ylös sinun luoksesi" Drusilla miltei kuiskasi.

Tyttö nosti vapaaksi jäänyttä kättään, tervehtiäkseen kummisetäänsä. Hän ei kehdannut huutaa mitään, niinkuin hän muuten olisi tehnyt. Nyt tilaisuus oli sen verran juhlallinen, että oli parempi käyttäytyä hieman kohteliaammin. Lucius Malfoyn vastatervehdys Drusillalle oli jälleen kerran hyvin kunnioittava. Ja samassa Drusilla huomasi myös muutoksen kummisetänsä katseessa. Se katse ei ollutkaan epäilevä taikka tuomitseva.. Näytti ennemminkin siltä, kuin Lucius olisi hyväksynyt sen hetkisen tilanteen, ja myös sen että Drusilla seisoi niin lähellä hänen poikaansa.

" Eikai Lucius vaan tiedä jo?" Drusilla kysyi.. Huomaten, myös Dracon kasvojen ilmeen muuttuneen hieman huolestuneeksi.
" Ei isän ainakaan pitäisi tietää.. Vielä.. Äiti lupasi ettei kerro hänelle" Draco sanoi hiljaisesti.
" Voisimmeko me mitenkään mennä hetkeksi aikaa muualle?" Drusilla kysyi pojalta, melkein kuin hiljaisesti pyytäen.

Tyttöä oli alkanut ahdistaa hieman, sen tapa millä Lucius katsoi heitä. Sellaista, hän ei ollut aikaisemmin tuntenut. Ja se tunne inhotti häntä,sillä se ei vain kadonnut vaikka tyttö yrittikin olla välittämättä siitä. Joka hetki enemmän, tytön sisimmässä kasvoi pelko siitä, että Lucius Malfoy olisikin jo päässyt perille hänen ja Dracon välisestä salaisuudesta. Mutta miten ihmeessä se voisi edes olla mahdollista, sillä eihän kukaan joka tiesi totuuden ollut kertonut siitä sanaakaan Lucius Malfoylle...

" Ehkäpä.. Minä voisin näyttää sinulle jotain sellaista, mitä et ole koskaan aikaisemmin nähnyt" Draco sanoi hiljaa.
" Se on minun huoneessani.. " poika lisäsi miltei kuiskaten..

Vaalea poika, kuulosti nyt tumman tytön korviin hieman salaperäiseltä. Mutta tyttö kuuli, jotain muutakin pojan äänessä. Ja se, sai tytön sydämen hypähtämään kerran, tai kaksi normaalia ylemmäs.. Draco halusi aivan selvästi, olla edes hetken aikaa kahden hänen kanssaan.. Ja sitähän Drusilla oli salaa sisimmässään odottanut siitä hetkestä asti, kun hän oli tullut Malfoyille..

" Haluaisin kovasti nähdä sen.. " Drusilla sanoi pojalle...
























Goodbye Draco:

  Goodbye Draco:💔 -- Osittainen Dramione FanFiction:--   OSA 1:   Luku 9:  Hermione pov: ' En enää välitä vähääkään siitä vaikka oletki...