💚 Are You the One: 💚
Osa 2:
Luku 37:
Drusilla tietenkin oletti ensin, Narcissan haluavan keskustella hänenkin kanssaan nimeomaan olohuoneessa. Hän yllättyikin, huomatessaan Narcissan kävelevän sen sijaan olohuoneen poikki eteiseen ja siellä portaat ylös yläkertaan. Samalla hetkellä, Drusillan mieleen tuli jo eräs toinenkin paikka, tai oikeastaan huone. Voisiko se todella olla se? sillä jos olisi, siinä tapauksessa Drusilla astuisi tänään ensimmäisen kerran koskaan siihen huoneeseen..
Silläkin kertaa, Drusilla osui oikeaan arvauksessaan. Hän ei vain koskaan ajatellut edes näkevänsä nimenomaan sitä huonetta Dracon kotona ollessaan. Sillä joka kerta kun hän oli ohittanut sen huoneen, sen ovi oli ollut suljettuna / Lucius Malfoy oli vain sulkenut työhuoneensa oven samalla hetkellä jos se olikin sattunut jäämään auki. Drusilla oli myös hiukan utelias näkemään mitä hänen kummisetänsä mahdollisesti piilottelikaan työhuonessaan, vai miksi hän ei ollut ennen tätä päivää saanut edes käydä siellä kertaakaan?
Lucius Malfoyn työhuone näytti melkein sellaiselta, millaiseksi Drusilla oli jo sen mielessään kuvitellut. Tosin huone ei ollut lähellekkään niin synkkä kuin tytön isän Severus Snapen työhuone oli, kotona Kehrääjänkujalla. Johtuikohan se ehkäpä niistä, tässäkin huoneessa olevista melkein seinän kokoisista ikkunoista, vai huoneen tummanharmaista seinistä, vaiko ikkunaverhoista jotka olivatkin auki ( eivätkä ikkunan edessä niinkuin Drusillan isällä oli tapana pitää verhoja suljettuna). Huoneessa ei muutenkaan ollut oikeastaan mitään synkkää, lukuunottamatta tummaa ( ja ilmeisesti myös arvokasta) puuta olevia huonekaluja, sekä niitä kahta mustaa kiiltävää nahkaa olevia nojatuolia takan edessä.
Muuta yhteistä isänsä työhuoneeseen verraten, Drusilla ei siinä huonessa nähnyt kuin vain sen suuren kirjahyllyn ilmeisesti Lucius Malfoyn tummaa puuta olevan työpöydän takana, joka oli toisen suuren ikkunan vieressä. Drusilla huomasi myös nopealla vilkaisulla kummisetänsä taikasauvan työpöydän päällä.. Lucius Malfoyn taikasauva, oli edelleen jotakin mitä Drusilla salaa kadehti mielessään. Samanlaista ei nimittäin ollut kenelläkään toisella, sillä Drusilla ei ainakaan ollut kuullut kenestäkään toisesta velhosta tai noidasta, jonka sauvan kädensija olisi käärmeenpään muotoinen.
Drusilla tiesi sen sanomattakin, ettei hänellä ollut minkäänlaista lupaa ottaa Dracon isän taikasauvaa pöydältä käteensä, niinkuin hänellä ei muutenkaan ollut lupaa koskea mihinkään tässä huoneessa. Ei siltikään, vaikka ajatus sen taikasauvan koskettamisesta houkuttelikin tyttöä ihan muutaman sekunnin ajan.
" Ota vain. Ei Lucius pahastu siitä." Narcissa sanoi aivan kuin hän olisi arvannut Drusillan ajatukset.
" En mielelläni koskisi mihinkään, ilman hänen lupaansa." Drusilla sanoi, hieman epäröiden.
" Sinä olet hänen kummityttönsä. Ei hän hermostu sinulle, ei niin pienestä asiasta."
Narcissa Malfoyn rohkaisevien sanojen myötä, Drusilla muutti mielensä. Jos hän kumminkin uskaltaisi. Mutta hän pitäisi Lucius Malfoyn sauvaa kädessään silti vain ihan pienen hetken ja laittaisi sen sitten tarkalleen samaan kohtaan pöydälle missä se nytkin oli. Heti kun Drusilla otti taikasauvan pöydältä käteensä, hän huomasi sen olevan paljon kevyempi kuin hänen oma taikasauvansa oli sekä myöskin paljon ohuempi. Ja yhä edelleen vain niin hemmetin kaunis! sekä myöskin aivan varmasti korvaamattoman arvokas omistajalleen.
Hetkisen ajan Drusilla kuvittelikin mielessään sen, millainen meteli siitä nousisikaan jos Lucius Malfoy huomaisi taikasauvansa kadonneen tai joutuneen vääriin käsiin. Toisaalta, Drusillaa myös inhotti kun hän edelleen muisti sen mitä Draco kertoi hänelle aiemmin.
Voisiko se tosiaan olla mahdollista, että näin kauniilla taikasauvalla olisi ihan oikeasti langetettu yksi niistä anteeksi antamattomista kirouksista, ja vielä monin kertaisena? sekä ties miten turhasta syystä se oli sillä kertaa tehty.
***
" Mistä sinä keskustelit aiemmin Dracon kanssa? näin silmistäsi sinun olevan huolissasi jostakin, mistä et vain halunnut sanoa mitään."
Ne hiljaiset sanat yhtäkkiä kuullessaan, Drusilla oli lähellä pudottaa taikasauvan kädestään lattialle. Hän näkikin heti paremmaksi vaihtoehdoksi, laskea sauvan kädestään takaisin pöydälle. Drusilla ei ollut aluksi laisinkaan varma siitä mitä hän nyt voisikaan vastata niihin sanoihin.. Ei siltikään, vaikka hän olikin jo useamman kerran aiemminkin näiden kuluneiden vuosien aikana keskustellut nimeomaan Dracon äidin kanssa juurikin niistä asioista joista hän ei vain voisi keskustella kenenkään muun kanssa. Ei edes Dracon vaikka Drusilla olikin kertonut pojalle paljon sellaistakin mistä kukaan muu ei edelleenkään tiennyt yhtään mitään/ mistä kenelläkään muulla ei ollut pienintäkään aavistusta.
Mutta nyt, Drusillalla olisi myös vihdoin se tilaisuus kertoa Dracon äidille siitäkin, kuinka paljon hän ihan oikeasti pelkäsi edelleen sisimmässään Dracon takia. Ja myöskin siitä, kuinka paljon hän nimeomaan pelkäsi sitäkin, että jotakin hirveää tapahtuisi taas, nimenomaan Dracolle.
***
Narcissa Malfoy kuulosti nytkin huolestuneelta. Drusillakin erotti sen sävyn selkeästi naisen muuten niin vakaana ja rauhallisena pysyneessä äänessä. Drusilla erotti myös sen saman huolen häivähdyksen, Narcissan harmaissa silmissä jotka eivät olleet aivan niin hopeanharmaat kuin Dracon silmät olivat. Mistä lienee Draco sitten olikaan saanut juuri sen sävyn omiin silmiinsä? muuten Dracon silmät olivatkin aivan samansävyiset kuin Narcissan silmät, lukuunottamatta sitä kaunista sinisen häivähdystä joka myös puuttui Dracon äidin silmistä.
Drusilla oli myös yhä edelleen ihan salaa vain hieman kateellinen Dracon äidille vaikkei hän sitä kenellekkään koskaan ääneen sanonutkaan. Nimeomaan siitä, kuinka Narcissa Malfoy vain oli aina niin taitava hillitsemään juurikin niitä tunteita joiden nainen ei halunnut näkyvän liiaksi ulospäin itsestään. Drusilla toivoikin oppivansa sen taidon myös itsekkin jonakin päivänä, sillä sen taidon oppimiseen ei tainnut olla edes olemassa minkäänlaista taikaa/ loitsua. Se olisi siis, nimenomaan ihan itse harjoiteltava taito nimittäin Drusilla ei ainakaan muistanut kuulleensa kenenkään oppineen sitä taitoa käyttämällä vain jotakin taikaa/loitsua taikka lukemalla siitä jostakin kirjasta.
" Sinä et saa hermostua siitä Dracolle." Drusilla aloitti lauseensa.
" Minä vain kysyin Dracolta yhtä asiaa, mikä edelleen vain häiritsee minua. Ja vain koska halusin tietää totuuden."
Miten hemmetissä siitä yli kaksi vuotta sitten tapahtuneesta asiasta puhuminen olikaan yhä edelleen näin kamalan vaikeaa ja samalla niin helvetin tuskallista puhua? ja miksi edes sen ajatteleminenkin sattui edelleen näin helvetin paljon? edes Cedricin odottamatta tapahtuneen kuoleman ajatteleminen tai siitä keskusteleminen jonkun kanssa ei enää satuttanut Drusillaa näin paljon. Sekin, satutti nyt häntä, kun hän nyt tiesi Dracon kokeneen myös sen miltä kidutu kirous ihan oikeasti tuntuu ja vielä moninkertaisesti.
' Tiesiköhän Narcissa edes siitä? ja jos tiesi, teeskentelikö hän vain ettei sitäkään ollut koskaan tapahtunut kätkien sen vain taitavasti omaan sisimpäänsä? se oli aivan varmasti kamalaa nähdä omin silmin, jos siis Narcissa edes oli silloin paikalla kun..'
Miksi hemmetissä, Drusilla edes ajatteli yhtäkkiä sellaisia. Ne eivät edes olleet mitään mukavia ajatuksia mutta oliko se edes uutta, että viimeisten kuluneiden kuukausien aikana hänen päässään oli jo tilaa sellaisillekkin ajatuksille, kun olihan siellä liikkunut myös jotakin paljon synkempääkin.¨
Eiväthän sanat olleet aiemminkaan satuttaneet Drusillaa. Jumalauta! kyllä ne sanat vain satuttivat. Sekä myöskin se, kun hän edes ajattelikaan kuinka hirveää olisikaan kokea kidutu kirous samoin kuin Draco oli jo joutunut sen kokemaan. Yhtäkkiä, Drusillan vain teki mieli iskeä vain oma nyrkkinsä niin kovalla voimalla kuin hänestä vain lähtisi suoraan päin sitä pöytää jonka vieressä hän edelleen seisoi. Sen Drusilla jätti kuitenkin vain ajatukseksi oman päänsä sisään, silläkin kertaa.
Ja se hemmetin hirveä tilanne yli kahden vuoden takaa. Nimen omaan juuri se hirveys joka melkein johti Dracon kuolemaan. Miksi se ei vain jättänyt Drusillaa rauhaan, ei vaikka se oli enää vain hirveä painaismainen muisto.
***
Miksei se sitten vain mennytkään niin? Jumalauta! miksi se ei vain haihtunut pois samoin tavoin kuin se kammottavan tuskallinen muisto Cedricin täysin odottamatta tapahtuneesta kuolemasta, sekä myöskin ne kammottavat ja todentuntuisetkin painajaisetkin vain katosivat joita Drusilla näki lähes joka yö koko viidennen vuoden ajan. Jumalauta! miksei nyt vain käynyt samoin? se hirveä painajaismainen muisto yli kahden vuoden takaa palasi vain kuin bumerangina takaisin. Teki senkin vielä tahallaan kuin kiusatakseen, vaikkei Drusilla edes halunnut enää muistella sitä, ei edes yhtä pienintäkään sekuntia ( eikä myöskään nähdä yhtään ainoaa painajaista, sillä hän näki jo painajaisia muutenkin) siitä hänen jo kuusitoista vuotta kestäneen elämänsä hirveimmästä yöstä ja sitä yötä seuranneesta pitkästä päivästä jolloin hän ( kolmetoista vuotiaana tyttönä) ensimmäisen ( ja myös toivottavasti viimeisen ) kerran ihan oikeasti pelkäsi Dracon kuolevan.
" Sinä et olisi saanut kysyä siitä yhtään enempää Dracolta. Et nyt, kun se silloin tapahtunut asia ilmeisesti edelleen järkyttää sinua noin paljon." Narcissa Malfoy sanoi.
' Etkä sinä saisi salakuunnella minun keskustelujani Dracon kanssa.' Drusilla ajatteli hiljaa mielessään sanomatta mitään kuitenkaan ääneen. Eihän tämä ensimmäinen kerta ollutkaan kun tässä kartanossa kuunneltiin salaa muiden keskusteluja. Drusilla ja Dracokin olivat tehneet niin monet kerrat, näiden kuluneiden vuosien aikana jäämättä siitä kertaakaan kiinni.
-- Kerran se kiinni jääminen oli ollut ihan vain muutamasta sekunnista kiinni. Drusilla oli kesällä ( ennen viidennen kouluvuoden alkua) Dracon luona ollessaan, yhtenä iltana kartanon kirjastosta pois tullessaan jäänyt noin vain kuuntelemaan salaa kummisetänsä työhuoneen oven taakse. Se vain herätti tytön uteliaisuuden, mistä Lucius silloin puhui oven toisella puolella. Drusillan ei ollut alunperin tarkoitus tehdä mitään sellaista, mutta sillä kertaa uteliaisuus oli voittanut sen vaihtoehdon jossa hän olisikin vain jatkanut matkaansa unohtaen samantien kokonaan sen mitä kuuli. Drusilla olisikin silloin vain luultavasti jatkanut matkaansa kohti Dracon huonetta, ellei Lucius olisi samalla hetkellä korottanut ääntään työhuoneessaan, kun Drusilla oli juuri hänen työhuoneensa oven kohdalla.
Ne sanat jotka Drusilla silloin kuuli saivat hänet pysähtymään paikoiilleen ja jämään kuitenkin kuuntelemaan. Siltikin, vaikka hän tiesi silloin ( neljätoista vuotiaana) ettei niitäkään sanoja tarkoitettu hänen uteliaille korvilleen. Drusillalle tuli kiire silloin pois oven takaa, kun hänen kenkänsä osui ihan vahingossa oveen. Drusilla ehti silloin juuri ajoissa piiloon nurkan taakse, ennenkuin se ovi aukesi jonka takana hän ihan muutama sekunti aiemmin seisoi kuuntelemassa. Sitä iltaa seuraavana aamuna, aamiaisella tytöllä ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta Lucius Malfoyn harmaiden silmien hieman epäilevä katse, kun hän istui alas pöytään. Drusilla tiesi jo silloin, kysymättäkin kummisetänsä ainakin epäilleen juurikin Drusillan olleen edellisenä iltana hänen työhuoneensa oven takana. --
Sillä kertaa jo yli vuosi sitten, Drusilla selvisi salakuuntelu retkestään vain säikähdyksellä. Lucius Malfoy ei nimittäin ottanut asiaa laisinkaan puheeksi sillä kertaa. Mutta eihän, Drusilla edelleenkään ollut laisinkaan varma siitä etteikö Lucius kuitenkin ottaisi sitä puheeksi vielä sopivan tilaisuuden tullen kummityttönsä kanssa. Juuri siitä syystä, Drusilla varoikin tarkasti ajattelemasta koko asiaa/ niitä sanoja jotka hän silloin kuuli, ainakaan silloin kun hän oli katse etäisyydellä kummisedästään. Dracolle, Drusilla tietenkin kertoi silloinkin kaiken siitä mitä ehti kuunnella salaa vannottaen pojan kuitenkin lupaamaan ensin sen ettei Dracokaan mainitsisi siitä edes yhdelläkään sanalla isälleen.
***
Drusilla päättikin vain teeskennellä ettei hän olisi edes kuullutkaan sitä, mitä Narcissa sanoi. Hän ei vain halunnut puhua siitä asiasta enää yhtään enempää. Drusilla tiesi myös erittäin hyvin sen, ettei Dracokaan halunnut enää puhua/kuulla koko asiasta enää yhtäkään sanaa.
Sen asian suhteen Drusillan myötätunto olikin aivan täysin Dracon puolella. Siitäkin huolimatta, hän ei voinut olla kuitenkaan miettimättä itsekseen oliko siinä hirveässä asiassa sittenkin jotakin edelleen josta hän ei tiennyt mitään. Eikä itseasiassa halunnutkaan tietää.
Kun Drusilla mietti nyt itsekseen sitä hirveää tilannetta ( joka melkein johti Dracon kuolemaan) ja myös sitäkin tilannetta joka hänellä oli koko viidennen vuoden ajan kun hän oli käsitellyt mielessään Cedricin täysin odottamatonta kuolemaa ja siihen liittyviä tunteitaan ( mm. niitä harhanäkyjä joita hän näki Cedricistä kouluun palattuaan viidennen vuoden alettua). Niistäkään hän ei ollut suostunut silloin puhumaan kenellekkään muulle kuin vain Dracolle.
Nyt kun Drusilla tiesi myös sen, että Dracolla oli ilmeisesti ollut edelleen tunteita häntä kohtaan myös viidentenä vuonna hän ymmärsi sen nyt kuinka vaikea se vuosi oli ollut myös Dracolle. Ja vain koska, poika oli joutunut kuuntelemaan Drusillan puheita Cedricistä, mm. kun hän oli muistellut ihan odottamatta kuollutta poikaystäväänsä siloin, useimmiten vain itkien.
' En olisi saanut olla niin itsekäs silloin. No, enhän minä edes tiennyt mitään silloin siitä että Dracolla saattoi silloinkin olla tunteita minua kohtaan niinkuin neljäntenä vuonna aivan varmasti oli, eihän hän muuten olisi ollut niin mustasukkainen minusta. Jos siis olisin tiennyt, niistä tunteista myös viime vuonna en olisi jatkuvasti vain tukeutunut Dracoon kun jokin asia muistutti minua silloin Cedricistä. Tai kun näin, niitä harhanäkyjä kuolleesta poikaystävästäni ja se ahdisti minua. Tai kun itkin vain ikävääni. Olisin voinut sen sijaan purkaa sen kaiken ulos itsestäni kirjoittamalla päiväkirjaani, jos vain olisin tiennyt.'
Drusilla ajatteli hiljaa itsekseen. Siitäkin huolimatta, vaikka hänellä olikin edelleen ihan hirveän syyllinen olo siitä, kuinka itsekäs ja ajattelematon hän olikaan ollut koko viidennen vuoden. Hän oli silti yhä edelleen koko sydämestään kiitollinen Dracolle ihan pelkästään siitä että poika oli silloin ( omista tunteistaan huolimatta) koko sen vuoden hänen tukenaan. Jos, Drusilla olisi jäänyt viime vuonna aivan yksin tunteidensa ja myös niiden harhanäkyjen kanssa, hän ei ehkä olisikaan selvinnyt koko vuodesta niin helpolla, eikä myöskään lakannut ehkä koskaan näkemästä niitä kammottavia painajaisia Cedricin kuolemasta. Eikä hänelle olisi myöskään ollut siinä tapauksessa niin helppoa päästää irti kaikista niistä ikävistä muistoista mukaanlukien Cedricin hautajaisista, vaikka ne olivatkin kauniit.
***
Mutta, miten hemmetissä hän ei onnistunutkaan unohtamaan sitä, mitä Dracolle tapahtui? miksei siitä hirveydestä irti päästäminen ollutkaan niin helppoa? johtuiko se siitä, että Draco Malfoy oli jälleen tilanteessa josta se pahin mahdollinen seuraus olisi jälleen pojan kuolema? siksikö se yli kahden vuoden takainen hirveä painajainen oli tullut takaisin kiusaamaan Drusillaa? pelkäsikö Drusilla Snape nytkin niin paljon kuin silloinkin, sitä että hän saattaisi pahimmassa tapauksessa joutua uudelleen siihen samaan tilanteeseen/ ihan oikeasti menettää nyt Dracon uudelleen kuolemalle niin ettei hän voisikaan edes yrittää/ ei edes ehtisikään estää sitä.
Juuri siitähän Drusilla olikin nähnytt niitä toistuvia, hirveitä ja aivan liian todentuntuisia painajaisia, joissa hän oli ihan itse kaikin mahdollisin keinoin yrittänyt estää Dracon kuoleman / joutumisen toistuvan kidutu kirouksen uhriksi, onnistumatta kummassakaan. Jo pelkästään niissä painajaisissa, kummankin tilanteen todistaminen omin silmin kun kyseessä oli oma rakas poikaystävä ja samalla myös paras ystävä oli jo ihan tarpeeksi hirveää.
****
" Näen yhä edelleen hirveitä painajaisia." Drusilla sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen vaihtaen samalla puheen aiheen toiseksi.
" En siis siitä mitä Dracolle silloin tapahtui. Vaan.."
" Siksikö sinä näet niitä painajaisia Drusilla, koska pelkäät jotain pahaa tapahtuvan Dracolle?"
Kuullessan Narcissa Malfoyn hiljaisen kysymyksen, Drusillan oli aivan pakko vain puraista huulensa sisäpintaa, siitäkin huolimatta että hänen huulensa oli valmiiksi rikki ja ihan hemmetin kipeä. Kuinka ihmeessä, Dracon äiti osasikaan vain valita sanansa jälleen niin oikein. Ja siitäkin huolimatta, pitää äänensä niin vakaana ja rauhallisena? ja sitten yhtäkkiä, se kaikki oli vain liikaa Drusillalle. Hän ei vain enää jaksanut pitää niitä hirveitä ajatuksiaan vain omana tietonaan. Hän oli jo pidemmän aikaa halunnut kertoa siitä miltä hänestä ihan oikeasti tuntui nyt. Hän sanoisi sen kaiken nyt ääneen, kun hänellä oli vihdoin mahdollisuus kertoa niistä kaikista sisimmässään mylläävistä huolen, pelon ja ahdistuksen tunteista nimeomaan sille ihmiselle joka ihan oikeasti ymmärsi.
" Olen pelännyt sitä jo toisesta kouluviikosta saakka." Drusilla aloitti uudelleen.
" Ja sen koko ajan kasvavan pelon lisäksi myös ahdistus sisimmässäni on pahentunut. Ja vain koska, Draco ei puhu enää minulle, niinkuin hän puhui ennen ihan kaikesta salailematta mitään. Hän on oikeasti välillä niin pelottava, kun hän muuttuu ihan yhtäkkiä kokonaan poissaolevaksi aivan kuin hän vain katoaisi yhtäkkiä jonnekkin omiin ajatuksiinsa ihan kokonaan."
" Olen pelännyt sitä toisesta kouluviikosta saakka." Drusilla aloitti.
" Ja sen kasvavan pelon lisäksi, myös ahdistus on vain pahentunut. Ja vain koska, Draco ei puhu minulle niinkuin hän ennen puhui kaikesta, salaamatta mitään. Hän on oikeasti välillä niin pelottava, kun hän muuttuu yhtåkkiä poissaolevaksi aivan kuin hän vain katoaisi yhtäkkiiä jonnekkin omiin ajatuksiinsa ihan kokonaan."
" Sinä et ole yksin sen pelkosi kanssa, Drusilla." Narcissa sanoi.
" Minä olen huomannut aivan saman, omassa pojassani."
" Eikö Draco puhu sinullekkaan? ei vaikka hän on sinun poikasi." Drusilla kysyi hiljaa.
" Ei ilmeisesti yhtään enempää kuin sinullekkaan. Edes Lucius, ei saa hänestä mitään irti. Ja sinähän tiedät sen, että minun miehelläni on omat keinonsa käytössään, joita minä en edes hallitse."
Drusilla ei ollut vain järkyttynyt kuullessaan ne sanat. Sen hän tiesikin jo, ettei Lucius tiennyt yhtään mitään siitä mitä Draco salaili sisimmässään. Sillä Dracohan oli itse sanonut hänelle, ettei aikonut kertoa isälleen yhtään mitään eikä Drusillalla myöskään ollut lupaa tehdä niin. Sen lupauksen Drusilla oli pitänytkin Dracolle, tosin aivan vastoin omaa tahtoaan. Mutta nyt kun hän kuuli, ettei ilmeisesti Dracon äitikään tiennyt poikansa salaisuudesta yhtään sen enempää kuin Drusillakaan. Se tarkoitti vain yhtä asiaa: Drusillan olisi vain jatkettava sen salaisuuden selvittämistä itsekseen..
Sekin tuntui jokaikisen kuluvan sekunnin ajan, vain huonommalta idealta kertoa Narcissa Malfoylle, siitä että naisen oma korvaamattoman rakas poika katosi silloin tällöin jonnekkin niin ettei Drusillallakaan ollut edes pienintäkään aavistusta missä poika silloin oli. Draco Malfoy saattoi olla aina kadotessaan pysyä jossain piilossa useamman tunninkin kerrallaan, ja sitten vain ilmestyä jostan yhtäkkiä niinkuin ei missään olisi ollutkaan.
Se Drusillan olisi selvitettävä ihan itse ja omin keinoin, minne hemmettiin Draco Malfoy ihan oikeasti katosi? ja poika oikein puuhaili silloin?
***
" Tekisitkö kuitenkin yhden palveluksen minulle?" Narcissa sanoi kysyvästi.
" Sekin liittyy Dracoon, en vain voi tässä tilanteessa pyytää sitä keneltäkään muulta."
" Tietenkin voin. Jos se ei vain ole mitään vaarallista." Drusilla sanoi.
" Sinun ei tarvitse tehdä paljoakaan. Kunhan vain lupaat minulle pitää Dracon turvassa." Narcissa aloitti.
Narcissa Malfoy käveli puhuessaan lähemmäs Drusillaa, ja otti häntä ensin kiinni kummastakin kädestä ennenkuin jatkoi, kohdistaen samalla harmaiden silmiensä katseen suoraan Drusillan kasvoihin. Drusilla ei edes epäröinyt hetkeäkään antaessaan omien tummanharmaiden silmiensä kohdata niiden silmien katseen, jotka olivat edelleen täynnä ihan puhdasta huolta. Eikä se pelon häivähdyskään, ollut kadonnut minnekkään Dracon äidin silmistä.
" Dracon on vain pysyttävä turvassa nyt. Älä anna hänen kadota mihinkään, niin ettet koko ajan tiedä missä hän on. Olen todella huolissani sekä myös peloissani ainoan poikani puolesta. Draco on minulle korvaamattoman rakas, ja sinäkin tiedät sen jo. "
" Niin tiedän. " Drusilla sanoi. Ja seuraavaksi teokseen hän vain halasi Narcissaa, sillä hän vain uskoi naisen nyt tarvitsevan sitä. Eikä, Drusilla ollut laisinkaan yllättynyt saadessaan myös halauksen takaisin Dracon äidiltä. Heillä kahdella oli vain nyt yhteinen huolen ja myös pelon aihe. Jonka, he kaksi jakoivat toistaiseksi vain keskenään.
***
' Voi kun, vain voisinkin luvata tuon kaiken Narcissalle. Varsinkin sen ettei Draco enää katoaisi mihinkään niin etten tietäisi varmasti missä hän on. Sitä lupausta minun on vain mahdotonta edes pitää, kun eihän Draco koskaan edes kerro minulle etukäteen kun hän aikoo taas kadota. Sen minä kyllä selvitän vielä minne? seuraavan kerran vaikka seuraan itse Dracoa, kun hän lähtee niille luvattomille teilleen. '
Drusilla ajatteli itsekseen ihan vain muutaman lyhyen sekunnin ajan, ennenkuin hän vastasi Dracon äidille..
" Lupaan sinulle, etten anna Dracon kadota minnekkään silmistäni. En ainakaan niin, etten itsekkään tiedä varmasti missä hän silloin on. Lupaan myös pitää Dracon turvassa ja myös poissa vaarallisista paikoista. Olen nimittäin itsekkin jo kyllästynyt siihen että joudun jokaikinen päivä pelkäämään sisimmässäni hänen vuokseen, sillä se ahdistaa minua jo. Draco on minullekkin korvaamaton ja rakastan häntä niin paljon että se sattuu minuun. En myöskään kestä edes ajatustakaan siitä että joutuisin uudelleen samanlaiseen tilanteeseen missä olin jo kaksi vuotta sitten."
" Sinä et vain voi tietää sitä etukäteen, Drusilla. Minulla on jo paha aavistus siitä sisimmässäni että jotain pahaa saattaa kuitenkin tapahtua Dracolle." Narcissa Malfoy sanoi.
" Mitä sinä tarkoitat? tiedätkö sinä jotain, mitä minä en.." Drusilla kysyi hiljaa.
" En oikeastaan voi kertoa paljoakaan." Narcissa aloitti uudelleen hiljaisemmalla äänellä.
" Mutta ennenkuin kerron sen sinullekkin, mitä tiedän. Sinun on luvattava minulle ettet sano siitä sanaakaan Dracolle. Jos, Draco kuulee minun kertoneen sinullekkin.."
Narcissa Malfoyn sanat huolestuttivat Drusillaa vain lisää. Hän tunsi yhtäkkiä jälleen sen saman inhottavan ja edelleen häntä myös tukahduttavan tunteen sisimmässään. Samoin hän tunsi silloinkin kun kuuli sen ensimmäisen kammottavan tiedon Dracon tekemisistä kesällä Hermione Grangerilta. Liittyikö tämäkin nyt siihen samaan asiaan jota Draco vain edelleen salaili. No jos liittyi, sen täytyi aivan varmasti olla jotakin ihan oikeasti hirveää jos kerran Draco oli jo kieltänyt äitiään kertomasta siitä kenellekkään.
" En tietenkään kerro mitään Dracolle. Vaikka teenkin sen vasten tahtoani." Drusilla sanoi hiljaa.
" Miksi hän edes kielsi sinua kertomasta? ei kai hän vain uhannut tehdä jotain jos.."
" Draco sanoi vain, ettei hänellä ole enää äitiä, jos hän kuulee minun kertoneen tästä eteenpäin edes sinulle. Miehelleni en ole edes uskaltanut sanoa sanaakaan, sillä tiedän sen jo ettei Lucius olisi jättänyt sitä siihen puuttumatta itse koko asiaan." Narcissa sanoi ääni edelleen rauhallisen vakaana.
****
Drusilla oli enemmän kuin vain järkyttynyt ne sanat kuullessaan. Jumalauta! Kuinka Draco edes voi sanoa mitään niin julmaa omalle äidilleen? Draco ei aivan varmasti tarkoittanut niitä sanoja. Dracohan rakasti äitiään enemmän kuin isäänsä ( jota poika aivan varmasti myös rakasti, ei hän olisi muuten jättänyt isäänsä oman salaisuutensa ulkopuolelle). Joten ei Draco ikinä kääntäisi selkäänsä vanhemmilleen, lopullisesti.
Vai voisiko, Draco ihan oikeasti olla tosissaan ja tehdä jotain niin hirveää että noin vain kääntäisi selkänsä vanhemmilleen ja olisi sen jälkeen kuin heitä ei olisikaan? No, tämän tilanteen huomioiden se ei ehkä olisikaan ihan mahdoton ajatus laisinkaan. Draco Malfoy salaili muutenkin niin pelottavia ja vaarallisia asioita sekä ilmeisesti myös tekikin sellaisia aina kadotessaan niin luvattomille teilleen.
" Draco teki kesällä jotakin erittäin typerää ja samalla myös vaarallistakin. En tosin tiedän ihan tarkalleen ottiko hän sen tehtävän vastaan vapaaehtoisesti vai pakotettiinko hänet siihen. No oli se asia kumminpäin tahansa, Dracolla ei ole ulospääsyä siitä. Hän ei voi perua sitä, tai kieltäytyä sen tekemisestä. Draco ei voi myöskään siirtää sitä kenellekkään toiselle tai epäonnistua itse, sillä jos niin käy hänet.."
" Mitä helvettiä Draco on mennyt tekemään." Drusilla puuskahti ihan tahtomattaan.
" Ei se voi olla totta! Ei Draco ikinä leikkisi omalla hengellään"
Drusilla oli vain päätellyt ihan itse mielessään mikä se viimeinen sana olikaan lauseessa, jonka Narcissa jätti aivan tarkoituksellisesti kesken.
" Se on totta Drusilla." Narcissa sanoi hiljaa.
" Ja juuri siitä syystä minä pyysin sinua pitämään Dracon turvasssa. Ymmärrät varmasti nyt sen, miksi en voi kertoa tästä miehelleni."
" Ymmärrän, aivan täysin. Lucius ei jättäisi sitä vain siihen, vaan hän tekisi sen tehtävän, mikä se sitten ikinä onkaan poikansa puolesta. Silläkin uhalla siis, että hän.." Drusilla sanoi.
" Juuri sitä tarkoitin." Narcissa sanoi, ymmärtäen sanomattakin mikä Drusillan lauseen viimeinen sana oli.
" Vaikka haluan itsekkin suojella niin hyvin kuin vain voin, Dracoa kaikelta siltä mihin hän onkaan nyt vaarassa joutua. En silti halua myös miehelleni tapahtuvan jotakin mistä hän ei ehkä.."
" En vain voi ymmärtää, miksi hemmetissä Draco edes meni tekemään mitään sellaista? nimittäin jos sillä tehtävällä, mikä se sitten ikinä onkaan on mitään tekemistä pimeyden voimien/ kuolosyöjien kanssa. Niin en sano tätä nyt vain siksi, että haluaisin pelotella sinua lisää. " Drusilla aloitti.
" Jos nimittäin asia on niin, kuin sanoin. Ja osun oikeaan epäilyksissäni, Lucius saattaa siinä tapauksessa ehkä jo tietää mikä se tehtävä on."
" En vain halua myös mieheni joutuvan vaaraan. Siksi en kertonutkaan siitä mitään itse hänelle. Jotenkin minulla on vain epäilys siitä että kaikki ne jotka tietävät yhtään mitään siitä tehtävästä, ovat enemmän tai vähemmän myös vaarassa. Olethan sinäkin siis varovainen, Drusilla."
' Onkohan se kuraverinenkin kuoleman vaarassa vain koska? mitä jos hän tietääkin, tästä enemmän kuin edes kertoi minulle? mutta, sehän olisi vääryys minua kohtaan.. Eihän Draco ikinä edes puhuisi mistään tämän kaltaisesta sille kuraverisille ennemmin kuin minulle. Vai jättikö hän minut sittenkin ulkopuolelle vain koska, Draco pelkää/ tietää jo epäonnistuvansa siinä tehtävässä.'
Ne sanat vain tulivat yhtäkkiä Drusillan päähän, aivan kuin ne olisivat ilmestyneet sinne kuin itsestään. Hän kuitenkin haihdutti ne yhtä nopeasti pois päästään sillä eihän tämä asia mitenkään voinut olla niin...
****
" Tietenkin olen. En halua, huolestuttaa sinua yhtään enempää. Sen mitä Lucius siinä tilanteessa tekisi jos hän kuulisi minun olevan vaarasssa, sinä tiedätkin jo. " Drusilla sanoi.
" Jos sinä tai Draco olisitte vaarassa.. Minun mieheni esittäisi siinäkin tilanteessa itse sankarin roolia, vaikka oman henkensä uhalla. Tosin nykyään maskinsa takana ja mustan viitan alla piilossa, huppu päässään.." Narcissa sanoi myrkyllisesti.
Drusilla tiesi sen sen, ilman että asiaa selitettiin hänelle sen enempää, mitä Narcissa Malfoy sanoillaan tarkoitti. Narcissa oli siis yhä edelleen yhtä mieltä Drusillan kanssa siitä ettei Lucius Malfoyn liittyminen kuolonsyöjiin ollut laisinkaan hyväksyttävä. Narcissa Malfoy olisi aivan varmasti pitänyt miehensä enemmän kuin mielellään kaukana kaikesta siitä mikä vöhänkään liittyi pimeyden voimiin, aivan samoin tavoin kuin Drusillakin yritti edelleen pitää Dracon poissa sieltä. Narcissa olisi tehnytkin sen jos vain olisi saanut esittää oman mielipiteensä asiasta/ olisi edes uskaltanut sanoa sen ääneen miehelleen. Drusilla nimittän muisti edelleen sen yhden keskustelun aivan sanasta sanaan kesältä, ennen viidennen kouluvuoden alkua jonka hän oli käynyt salaa jopa hieman kuiskaillenkin ulkona puutarhassa Narcissan kanssa.
Drusillan yritys pitää Draco kaukana pimeyden voimista ja vielä sitäkin kauempana nimenomaan kuolonsyöjistä oli jo kuitenkin menossa pahasti pieleen. Sillä ilmeisesti Draco oli jo ollut ennen kouluun tuloaan tekemisissä niiden hirviöiden kanssa, sillä mistäs muualtakaan kuin kuolonsyöjiltä Draco edes olisikaan saanut mitään niin vaarallista tehtävää jossa epäonnistumisesta seuraisi kuolema.
Jos Draco Malfoy ihan todella oli tehnyt niin. Siinä tapauksessa, poika oli myös rikkonut sen tärkeimmän lupauksensa Drusillalle. Siis nimenomaan sen lupauksen, ettei Draco koskaan eikä missään tilanteessa edes pakotettuna olisi tekemisissä pimeyden voimien kanssa/ edes harkitsisikaan liittymistä kuolonsyöjiin. Pelkästään ajatuskin siitä, sai Drusillan voimaan pahoin sisimmässän. Ja hänen yllätyksekseen se oli ihan ensimmäinen tunnetila jonka hän onnistui salaamaan niin hyvin ettei edes Narcissa Malfoy huomannut mitään outoa hänessä.
***
Jo pelkästään se että hän näki Narcissa Malfoyn silmien muuttuneen asteen verran syvemmän harmaiksi, kertoi Drusillalle aivan tarpeeksi tämän meneillään olevan tilanteen vakavuudesta. Tässä tilanteessa ei siis todellakaan ollut mitään nauramista/ kenelläkään myöskään mitään syytä nauraa. Draco Malfoy oli nyt ihan todellisessa vaarassa menettää jo toisen kerran oman henkensä, ja sen myötä se mitä Drusilla myös kaikista eniten pelkäsi oli muuttunut todeksi. Mutta nyt, hän ei tuntenut enää vain pelkoa ainoastaan poikaystäväänsä kohtaan.
Drusillan sisimmässä oli nimittäin herännyt ihan samanlainen pelon tunne, myös Dracon isän, Lucius Malfoyn vuoksi. Sillä ei! Jumalauta, ei edes helvetissäkään! hän ei halunnut mitään niin peruuttamattoman pahaa tapahtuvan, ettei hän näkisi enää koskaan kummisetäänsä, joka oli hänelle niin rakas. Ei siltikään vaikkei Drusilla edelleen ollutkaan kyennyt antamaan anteeksi Dracon isälle, sitä mitä vanhempi herra Malfoy tekikään pojalleen..
Drusilla ei voisi edelleenkään, missään tilanteessa. Ei vaikka hänestä tuntuisi kuinka pahalta / tämä tilanne pelottaisi häntä kuinka paljon tahansa, ottaa tätä asiaa puheeksi Dracon kanssa. Siitäkin huolimatta, hänen olisi vain yritettävä nyt pitää poikaystävänsä ja samalla edelleen paras ystävänsä kaukana niistä tilanteista joissa pojan henki saattaisi olla edes vähänkään vaarassa. Ja hänen olisi katsottava nyt myös aiempaa tarkemmin Dracon perään, eikä missään tilanteessa pöästää poika edes hetkeksikään pois silmistään, niin ettei hän tietäisi aivan varmasti missä Draco sillä hetkellä oli, ja myös mitä tekenässä. Mutta kuinka, Drusilla edes voisi tehdä sen kaiken? miten se edes onnistuisi häneltä, kun ei hän mitenkään voisi olla ihan jokaikinen sekunti lähellä Dracoa. Eikä hän voisi myöskään seurata poikaa ihan joka paikkaan, ilman ettei kukaan alkaisi epäillä hänen oudoksi muuttunutta käytöstään/ kysellä siitä mitään.
****
' Pitäisiköhän minun kuitenkin edes jollain tapaa, varoittaa myös sitä kuraveristä. Siis, nimeomaan siitä huppupäisestä hiipparista? jos se huppupäinen hiippari on ihan oikeasti kuolonsyöjä, niinkuin jo epäilen. Hän saattaa aivan hyvin olla niiden uhkaus kirjeiden takana ja sen myötä ihan oikeasti vaarallinen myös Hermionelle.'
Drusilla mietti ihan vain muutaman lyhyen sekunnin ajan itsekseen. Ensin hän kuitenkin kysyisi siitä huppupäisestä hiipparista ensin Lucius Malfoylta. Ja jos hänen epäilyksensä sen jälkeen osuisivat oikeaan. Hermione ei olisi ainoa jota Drusilla varoittaisi, vaan myös Draco kuulisi samat varoittavat sanat tyttöystävältään.
Drusilla sai sillä kertaa ennätys nopean palautuksen ajatuksistaan takaisin todellisuuteen, kun sen huoneen ovi avautui yhtäkkiä jossa hän yhä edelleen oli. Hän oli ilmeisesti unohtanut aivan täysin keskustellessaan Narcissan kanssa, olevansa edelleen Lucius Malfoyn työhuoneessa.
Se huoneeseen sisään tulija nimittäin oli Lucius Malfoy, ja hän ilmeisesti tulikin vain hakemaan taikasauvaansa. Herra Malfoylla oli jo musta pitkä talviviitta yllään, joten ilmeisesti hän oli lähdössä töihin aikamoisella kiireellä.
Drusilla huokaisikin hiljaa sisimmässän, onnistuen jälleen sen myötä kätkemään harmistuksen tunteen syvälle sisimpäänsä ja nimenomaan sen vuoksi ettei hän saanut nytkään, edes pientäkään tilaisuutta keskustella myös kummisetänsä kanssa. Milloin se edes olisi mahdollista seuraavan kerran? toivottavasti piakkoin, sillä pääsiäiseen saakka Drusilla ei jättäisi tätä asiaa odottelemaan. Siihen oli ihan liian pitkä aika, ja ennen sitä saattaisi ehkä jo tapahtua jotain..
" Väärä väki, ei taaskaan ole hoitanut oikein tehtäviään. Aivan turhaa arvokkaan ajan tuhlausta, minun mielestäni. Olisin mieluusti viettänyt vapaa päiväni muulla tavoin kuin jälleen heidän sotkujaan siivoten."
Lucius Malfoy oli jo valmiiksi selvästi huonolla tuulella. Drusilla ei edes ihmetellyt sitä, sillä hän olisi itsekkin ollut samalla tuulella jos hänetkin olisi noin vain käsketty sunnuntaina tekemään jotakin aivan muuta kuin miten hän olisi itse alunperin suunnitellut päivänsä viettävän.
' Onneksi en itse kuulu siihen väärään väkeen joka joutuu tänään sietämään, kummisetäni huonoa tuulta'
Drusilla ajatteli itsekseen. Siltikin, vaikka hän ei edelleenkään aivan täysin käsittänytkään miksi Lucius Malfoy kutsui vain itseään hieman alemmassa asemassa olevia puhdasverisiä noitia/velhoja vääräksi väeksi. Ellei se Lucius Malfoyn hieman alentava ilmaisu tarkoittanutkin vain Arthur Weasleyta ja muita nimenomaan sillä samalla osastolla, herra Weasleyn kanssa työskenteleviä.
" Eihän sinulla sentään siellä koko päivää kulu " Narcissa sanoi miehelleen.
" Se riippuu ihan siitä millaisen sotkun he ovat tällä kertaa saaneet aikaan. Se on jo pelkästään pyhäinhäväistys ettei se väärä väki millään edes pysy omalla osastollaan, vaan eksyy sinne minne heillä ei edes ole mitään asiaa." Lucius vastasi vaimolleen.
" Siihen ei siis liity laisinkaan kuolonsyöjiä tällä kertaa."
" Mihinkään minun työtehtävääni töissä, ei liity kuolonsyöjiä. Minähän olen jo kehoittanut sinua useamman kerran, olemaan puhumatta kokonaan asiasta, jonka jälleen siitä huolimatta mainitsit. Se on minusta, oikeasti huolestuttavaa, kun sinä edes mietit sellaisia." Lucius Malfoy sanoi, osoittaen sanansa suoraan Drusillalle.
Drusilla ihmetteli itsekkin miksi hän edes sanoi ääneen sen lauseen. Mistä hemmetistä se edes tuli hänen mieleensä. Vaikka hän olikin sisimmässän helpottunut kummisetänsä vastauksesta hän oli samalla hieman ärsyyntynyt siitä että jälleen kerran ( ties jo kuinka monennen kerran) kuuli ne samat sanat.
***
" Drusilla on vain huolissaan sinusta." Narcissa Malfoy sanoi miehelleen.
" Siksi hän sanoi niin. Vai onko sinulta taas päässyt unohtumaan jotain."
" Enhän minä mitään niin tärkeätä unohtaisi. Drusilla, voit kuitenkin ihan samatien lakata huolehtimasta, sillä minua ei uhkaa töissä yhtään mikään."
' Minä en ole lainkaan varma siitä, mitä sinä sanoit. ' Drusilla ajatteli itsekseen kuultuaan Lucius Malfoyn sanat. Hän oli jo kyllästynyt kuulemaan tuon voit lakata huolehtimasta lauseen, sillä hän oli kuullut sen saman lauseen jo liian monta kertaa myös Dracon sanomana. Drusilla oli niiden sanojen jälleen kuulemisesta huolimatta, vain hetki hetkeltä enemmän huolissaan myös kummisetänsä turvassa pysymisestä, Sillä sekään, mitä Narcissa aiemmin sanoi hänelle miehestään, ei jätttänyt Drusillan ajatuksia rauhaan.
" Olethan silti varovainen." Drusilla sanoi sen melkein pyytävästi.
Hänestä vain tuntui siltä, että nyt hänen oli aivan pakko sanoa ne sanat ääneen. Sisimmässään hän ihan oikeasti pelkäsi jo sitä, että hän saisikin myöhemmin jo kouluun palattuaan tiedon siitä että jotakin pahaa olisikin tapahtunut ja nimeomaan Lucius Malfoylle.
" Kuunteles nyt hetki, Drusilla. Jos se mitä nyt sanon saa sinut lopettamaan huolehtimisen, lupaan sinulle etten käännä katsettani hetkeksikään poispäin taikasauvastani, enkä myöskään laske sitä pois kädestäni, en edes työhuonessani töissä. Lupaan myös olla varovainen, jos sinä lupaat sen itsekkin minulle. En nimittäin voi keksittyä lainkaan työtehtäviini, jos minun täytyy ihan jokaikinen sekunti.."
" Lupaan olla varovainen. En koskaan tekisi mitään sellaista, mikä saisi sinut huolestumaan. Sinä et nimittäin saa joutua minkäänlaiseen vaaraan minun takiani, etkä myöskään." Drusilla sanoi, kuin vastauksena kummisedälleen.
" Sitä en valitettavasti voi sinulle luvata, Drusilla. Jos edes kuulenkaan tai jos minulle tulee edes pienikin epäilys siitä että sinä tai minun poikani saatatte olla vaarassa. Silloin en."
****
" Tuota minä tarkoitin, Drusilla." Narcissa sanoi, keskeyttäen kohteliaasti miehensä lauseen.
" Ymmärsin sen jo silloin." Drusilla sanoi.
" Mutta nyt ymmärrän vielä paremmin. Enkä edelleenkään pidä sitä hyväksyttävänä."
" Siitä asiasta ei edes neuvotella Drusilla."
Drusilla ihan oikeasti säpsähti, tosin vain sisimmässään kuullessaan ne sanat. Ja vain koska, Lucius Malfoy oli hieman korottanut ääntään. Se sävy, Dracon isän äänessä sai sen vain aikaan jokaikinen kerta Drusillassa. Siltikin, vaikka hän oli todistanut jo monta samankaltaista tilannetta aikaisemminkin. Silläkään kertaa hän ei kuitenkaan uskaltanut nousta vastustamaan Lucius Malfoyn sanoja. Ei samoin tavoin, kuin Draco teki aikaisemmmin tänään. Ei siltikään, vaikka Drusillalla olisikin ollut useampi sana sanottavana vastaan Lucius Malfoylle.
Drusilla ei sillä kertaa sanonut mitään, ei yhtäkään sanaa vastustaakseen Lucius Malfoyta. Mikään sellainen ei muuttaisi tätä tilannetta toiseksi. Mutta jotakin hyvää tästä seurasi kuitenkin. Sillä nyt, Drusilla oli lähempänä ihan pienen pienen askeleen lähempänä mutta kuitenkin. Lähempänä kuin vielä vuosi sitten sitä hetkeä jolloin hän ehkä jo saattaisi harkita antavansa sittenkin anteeksi Dracon isälle, sen mitä yli kaksi vuotta sitten keväällä tapahtui.
Tämä ei kuitenkaan ollut vielä se oikea hetki siihen. Ei se hetki, oli jossakin kauempana. Mutta se tulisi vielä. Ja silloin, Drusilla olisi ihan oikeasti valmis, anteeksi annon lisäksi myös kertomaan sen oikean totuuden siitä mitä hän silloin tunsi. .
****
Drusilla kävelikin vain huoneen poikki suoraan sinne, missä Lucius Malfoy seisoi mustassa, pitkässä talviviitassaan valmiina lähtemään töihin taikaministeriöön, laittamaan sen väärän väen takaisin omalle osastolleen, sekä myöskin selvittelemään/ siivoamaan sen väärän väen aiheuttamia sotkuja. Siitä Drusilla ei halunnut tietää mitä se väärä väki olikaan taas tehnyt, eikä hän siitä luultavasti mitään ymmärtäisikään. Lucius Malfoyn työ, taikaministeriössä oli muutenkin useasti salaiseksi luokiteltua, eikä vanhempi herra Malfoy useinkaan keskustellut työasioista kummityttönsä kanssa.
Sen sijaan se, mitä Lucius Malfoy oli hetki sitten sanonut kertoi myös Drusillalle aivan tarpeeksi siitä kuinka tärkeä, korvaamaton ja myös rakas hän olikaan kummisedälleen. Hän oli saanut kaikista parhaimman todisteen siitä, sillä hetkellä kun Lucius Malfoy oli sanallisesti luvannut suojella myös häntä niinkuin myös omaa poikaansa, siltkin vaikka herra Malfoyn oma henki olisikin uhattuna. Se todisti, myös ne Dracon aiemmat sanat todeksi Drusillalle siitä että Lucius Malfoy ihan oikeasti katui sitä tekoa, joka melkein johti hänen oman poikansa kuolemaan.
Drusilla nimittäin muisti Dracon joskus sanoneen hänelle, olikohan se peräti jo toisena vuonna koulussa ettei pojan isä koskaan sanonut mitään mitä hän ei tarkoittanut.
Drusilla siis vain halasi kummisetäänsä, heti kun hän oli kävellyt tarpeeksi lähelle. Ja hän sai aivan yhtä lämpimän halauksen takaisin Lucius Malfoylta. Drusilla tiesi samalla hetkellä sen ettei mikään pahuus tässä maailmassa, ( ei edes anteeksi antamattomat kiroukset) voisi satuttaa häntä. Ei niin kauan kuin Lucius Malfoy olisi myös täällä hänen turvanaan, samalla tavalla kuin Dracokin oli.
Eli oli siinä asiassa toisaalta hyviäkin puolia, jos kummisetä sattuikin olemaan kuolonsyöjä ;) siitäkin huolimatta Drusilla toivoi koko sydämestään ettei tämä ollut se viimeineen kerta kun hän saisi noin vain mennä halaamaan Lucius Malfoyta, joka oli edelleen hänelle se maailman parhain kummisetä, sekä myöskin se kaikista rakkain. Tämä ei todellakaan jäisi myöskään viimeiseksi kerraksi kun hän näkisi kummisetäänsä. Drusilla uskoi siihen, että hän keskustelisi vielä monet kerrat kummisetänsä kanssa, sekä myös saisi tilaisuutensa kertoa sen, että oli jo itseasiassa antanut anteeksi, kummisedälleen..
" Lähetän sinulle kirjeen myöhemmin. Uskoisin, että meillä kahdella on vielä keskusteltavaa."
Ne sanat, olivat viiimeiset sinä aamupäivänä jotka Drusilla kuuli Lucius Malfoyn sanovan, Drusillan toivotettua ensin hyvää mutta myös turvallista työpäivää kummisedälleen..
Luku 38:
Kaikki se, mitä Narcissa Malfoy kertoi ei vain millään lakannut häiritsemästä Drusillan ajatuksia. Ei siltikään vaikka hän yrittikin ajatella ihan mitä tahansa muuta. Ja vain, ettei Draco edes vahingossakaan saisi sitä selville että Drusilla olikin jo saanut selville hieman lisää siitä salaisuudesta, jota poika yhä edellen piti vain itsellään.
Ne sanat. Ne kaikki huolestuneella äänellä hiljaa lausutut sanat. Sekä myöskin se, kun Narcissa Malfoy aivan selkeästi pyysi Drusillaa pitämään Dracon turvassa. Myöskään ne, Dracon äidin ihan aitoa huolta täynnä olleet harmaat silmät joissa näkyi myös ihan pieni häivähdys pelkoa eivät vain jättäneet Drusillaa rauhaan.
' Se outo huppupäinen hiippari on aivan varmasti myöskin saanut jo tietoonsa sen mitä Draco tekikään kesällä sen kuraverisen tytön kanssa. Siksiköhän, juuri hän nyt lähettääkin niitä kirjeitä sille kuraveriselle tytölle? siis jos hän nyt edes on oikeasti niiden uhkauskirjeiden takana..'
Drusilla sai jälleen itsensä kiinni vain ajattelemasta asiaa, siltikin vaikka mitään sen kaltaista hänen ei ollut nyt laisinkaan turvallista ajatella kun Draco oli ihan näkö etäisyydellä hänestä kun hän käveli jo laturilla 9 ja 3/4 pojan vierellä käsi edelleen pojan kädessä. He kumpikin etsivät nyt vain vapaata paikkaa junasta jossa he saisivat olla edes pienen hetken ajan ihan kahdestaan. Drusillalla olisi tosin ollut nyt enemmän kuin vain mielellään ihan koko sen useamman tunnin junamatkan vain kahden Dracon kanssa. Varsinkin, kun kulunut aamupäivä oli hänelle aika inhottava.
Hän olikin jo lähellä heittää koko toiveensa ihan kokonaan menemään, lähes samalla hetkellä kun yksi vapaana oleva vaunuosasto löytyikin aivan junan loppu päässä. Ainakin ulkoapäin katsottuna näytti siltä ettei siellä istunut ketään.
" Tänään kaikki tuntuu olevan ihan oikeasti meidän puolella." Draco sanoi, junaan noustessaan.
" Vuosi alkoi muutenkin aika kivasti."
ne sanat kuullessaan, Drusillan teki ihan oikeasti mieli vain tönäistä edellään junaan nousevaa poikaa. Draco oli aivan täysin oikeassa jälleen sanoessaan ne sanat, mutta oliko pojan ihan pakko kiusoitella häntä taas ihan tahallaan. Drusillalla nimittäin oli yhä edelleen, ihan ilman Dracon kiusoitteluakin aivan selkeästi mielessään aivan kaikki se mitä tänä aamuna olikaan tapahtunut. Siis siitä hetkestä saakka, kun hän oli herännyt pojan sylistä. Sekä myöskin ne ei laisinkaan asialliset hetket vain pojan omassa käytössä olevassa kylpyhuoneessa, olivat jokaikista yksityiskohtaa myöten edelleen tytön mielessä..
Drusilla toivoikin, edelleen tosin vain sydämessään sitä ettei kukaan/mikään koskaan veisi tätä pois häneltä mitä hänellä nyt vihdoin oli. Ei enää koskaan, kun hän sai vihdoin olla jälleen ihan oikeasti onnellinen..
Hetki hetkeltä enemmän, Drusillasta vain tuntui siltä että hän ja Draco olivat ne toisilleen tarkoitetut. Ensimmäinen merkki siitä oli aivan varmasti ollut jo se, kun se vanha ja myös rähjäinen hattu lajitteli heidät kaksi samaan tupaan ensimmäisenä vuonna koulussa. Drusilla Snapesta ja Draco Malfoysta tuli sillä samalla hetkellä toistensa parhaat ystävät kun silloin kymmenen vuotias Drusilla Snape istui ihan ensimmäisen kerran koskaan silloin jo yksitoista vuotiaan Draco Malfoyn viereen Luihuisen tupapöydässä suuressa salissa. Näiden kuluneiden vuosien aikana heistä kahdesta oli tullut vain läheisimpiä ja olivathan he kaksi olleet jo aiemminkin ( ainakin) ihastuneita toisiinsa tosin vain niin etteivät he kertoneet siitä toisilleen. Drusilla toisena ja kolmantena vuonna Dracoon ja Draco neljäntenä ( ja ehkä myös viidentenäkin vuonna) Drusillaan. He kaksi olivat myös kokeneet niin paljon yhdessä, mm. kaksi tupamestaruutta huispauksessa kolmantena ja viidentenä vuonna ( kolmas tupamestaruus tulisi aivan varmasti tänä vuonna, sillä Luihuinen oli jo vahvasti kiinni siinä, johtaessaan kirkkaasti tupapisteissä takanaan olevaa Rohkelikkoa), sekä muitakin hyviä ja myös niitä pahojakin juttuja joista jotkut olivat myös aika pelottaviakin!
****
" Toivottavasti kukaan meidän tuvasta ei edes uskallakkaan tulla etsimään/ häiritsemään meitä."
Drusilla sanoi, kävellessään junan käytävää pitkin Dracon perässä. Drusillan käsi oli edelleen hänen edellään kävelevän pojan kädessä, eikä hän edes ajatuksissaan päästänyt irti siitä kädestä. Ja toivottavasti hänen ei koskaan tarvitsisikaan tehdä niin vaan hän saisi pitää kiinni Dracon kädestä jokaikisenä päivänä koko loppuelämänsä ajan.
Draco vilkaisi kerran taakseen, Drusillan sanat kuultuaan. Pojan katse kertoi tytölle selvästi sen mitä poika oli sanomassa seuraavaksi, ennenkuin Draco edes sanoi mitään:
" Mitähän sinä tuollakin tarkoitit.."
" Sitä saat miettiä ihan itseksesi." Drusilla kuittasi hiukan kiusoitellen pojan sanat.
" Jos sinä nyt aloitat tuon.." Dracon ääni oli hieman hiljaisempi, mutta sen sävy sitäkin varoittavampi.
" Niin teet mitä."
Drusilla jatkoi vain kuittailuaan, unohtamatta edelleenkään kiusoitella poikaa. Sillä hän tiesi sen jo, mihin suuntaan tämäkin tilanne menisi vielä.
" Sittenpähän näet, mitä tapahtuu kun et osaa lopettaa ajoissa." Draco kuittasi tytön sanat.
" Entäs jos vienkin vain loppuun sen nyt, mitä jo aloitin.." Drusilla sanoi ovelasti.
" Uskallakkin edes yrittää, tai kärsit seuraukset siitä samantien.."
" Kukahan se nyt on on kiusaaja ja ihan tahallaan." Drusilla sanoi, keskeyttäen Dracon.
Niihin sanoihin hän ei saanutkaan enää sanallista vastausta, vaan sen sijaan ainoastaan toisen varoittavan katseen Dracolta. Samalla hetkellä, Drusilla teki myös päätöksen mielessään. Hän veisi sen tilanteen nyt ihan loppuun asti jonka hän joutui keskeyttämään aikaisemmin aivan vastoin omaa tahtoaan. Siis, vain siinä tapauksessa jos heitä häirittäisi/ kukaan ei edes uskaltaisikaan tulla etsimään heitä.
Heidän kahden poissaolo junasta tosin huomattaisiiin ennemmin tai myöhemmin matkan aikana, sillä kaikki Luihuiset istuivat aina kahdessa kokonaisessa vaunuosastossa keskenään useimmiten vielä keskellä junaa tehden samalla kulun muihin tupiin kuuluville junassa lähes mahdottomaksi, estäen heitä tulemasta vaunuosastoonsa.
" Saamme olla rauhassa ainakin puolet tästä junamatkasta. Sanoin nimittäin Blaiselle jo ennen lomalle lähtöni sen, etten edes välttämättä tule kouluun tässä junassa vaan vasta paljon myöhemmin illalla." Draco sanoi.
" Jos Blaisella on yhtään järkeä päässään, mitä edelleen epäilen. Hän on todennäköisesti jo kertonut sen eteenpäin muillekkin meidän tuvassa ettei me ehkä edes olla tässä junassa. Sinähän kun et useimmiten mene minnekkään ilman minua, ja Blaise tietää sen.."
' Ja taas tuo ilkeä kuittailu alkaa. Draco ei sitten millään vain osaa olla ilkeilemättä Blaiselle. Ei edes silloinkaan kun se Blaise ei edes ole paikalla kuuntelemassa.' Drusilla ajatteli muutaman lyhyen sekunnin ajan itsekseen ennenkuin vastasi Dracon sanoihin:
" Hei, älä viitsi aina olla noin inhottava Blaiselle. Hän muistaa sen aivan varmasti itsekkin, edelleen minkä virheen hän teki viime vuonna. Siis ilman että sinä jatkuvasti muistutat häntä.."
" Hän ansaitsee sen." Draco kuittasi vain lyhyesti Drusillan sanat, vilkaisten samalla tyttöystäväänsä katseella joka oli selkeä varoitus siitä ettei tästä asiasta sanottaisi enää sanaakaan ääneen..
' Draco ei siis ilmeisesti ole edelleenkään unohtanut sitä, mitä Blaise teki hänelle ihan vain erehdyksessä näihin samoihin aikoihin viime vuonna. Eihän Blaise ole edes uskaltanutkaan tai harkinnutkaan edes tekevänsä mitään sellaista uudelleen. No se tuli ainakin erittäin hyvin selväksi viime vuonna ettei Draco Malfoy ole laisinkaan kiinnostunut pojista. Eli kaikki ne juorut olivat ihan turhia ja hukkaan heitettyjä joita minäkin silloin tällöin vahingossa/ en niin vahingossa kuulin näiden kuluneiden vuosien aikana.'
Drusilla ajatteli hetken ajan ihan itsekseen. Ja oli mielessään ihan oikeasti kiitollinen siitä, ettei sekään tilanne mennyt Lucius Malfoyn tietoon. Jos vanhempi herra Malfoy olisi saanut senkin asian tietoonsa, Drusilla ei halunnut edes ajatellakaan sitä kuinka pahasti Lucius Malfoy oliskaan sillä kertaa hermostunut, ellei sitten jopa raivostunut. Ja kun sen raivon kohde, olisikin ollut sillä kertaa Blaise...
Drusilla varoikin tarkasti katsomasta poikaystäväänsä sitä asiaa itsekseen mietiskellessään. Jos Draco saisi hänet edes kerrankin kiinni edes ajattelemasta sellaisia. Drusilla kärsisi seuraukset siitä samantien, ja ne eivät olisi sillä kertaa laisinkaan miellyttäviä. Tosin, Draco Malfoy oli aina ärsyyntyneenä/ vihaisena ihan hemmetin seksikäs! sen Drusilla muisti jo, siitä yhdestä aiemmasta ( toistaiseksi) ainoasta tilanteesta, kun Draco oli ensimmäisen kerran koskaan ihan oikeasti vihainen hänelle.
Kuinkakohan kauan Draco Malfoy ihan oikeasti ajatteli jatkaa vihoitteluaan Blaise Zabinille siitä viime vuonna tapahtuneesta erehdyksestä? tällä menolla luultavasti lopun elämänsä. Tai siltä se ainakin Drusillan mielestä edelleen vaikutti kun hän muisteli kuinka ilkeitä ja myös siitä erehdyksestä selkeästi vihjailevia kuittailuja Blaise Zabini saikaan osakseen koko viime kevään huispausharjoituksissa. Se sama kuittailu oli jatkunut yhtä ilkeä sävyisenä myös koko syksyn, ja talven aina joululomaan asti. Drusillaa ihan oikeasti inhotti kuunnella sitä, mutta hän oli vain kestänyt ne tilanteet harjoituksissa puuttumatta itse niihin laisinkaan. Otteluiden aikana, Draco ei sentään huudellut mitään ilkeää Blaiselle.
Eikö se siis ihan oikeasti riittänyt, mitä Draco Malfoy silloin tekikään ja sen tekonsa seurauksena toimitti Blaise Zabinin melkein viikoksi sairaalasiipeen? Draco olisi silloin aivan varmasti satuttanut Blaisea pahemminkin kuin vain hakannut ja potkinut poikaa ( niin ja myös töninyt voimalla päin seiniä ja melkein portaista alas ainakin Blaisen omien sanojen mukaan, jotka Drusilla silloin ihan itse kuuli), ellei sillä kertaa ( ihan vain Blaisen onneksi) olisi jäänyt kiinni teostaan. Draco Malfoy ansaitsi sillä teollaan ( jonka ainakin Drusillan mielestä olisi voinut luokitella lieväksi pahoinpitelyksi. Sen verran pahassa kunnossa Blaise kuitenkin oli, kun Drusilla kävi katsomassa poikaa sairaalasiivessä heti melkein Blaisen sinne joutumisesta kuultuaan) vain ja ainoastaan seitsemän jälki- istuntoa peräkkäin. Toisaalta jos Draco olisi ollut missä tahansa muussa tuvassa kuin Luihuisessa, hänet olisi silloin erotettu koulusta välittömästi..
Mutta ehei! Draco Malfoy sai senkin tekonsa jälkeen edelleen jatkaa koulussa. Ja nimenomaan siitä Drusilla oli ehkä ainoan kerran elämässään kiitollinen isälleen, vaikka professori Snape hoitikin sen tilanteen omalla tavallaan ( ja osittain ehkä hieman epäreilusti ainakin Blaisen kannalta). Professori Snape näet piti silloin tapahtunutta tilannetta vain pelkkänä välien selvittelynä Dracon ja Blaisen välillä ( vaikka se oikeasti olikin enemmän kuin vain sitä) ja vain koska jos Draco olisi silloin edes uhattu erottaa koulusta olisi myös Lucius Malfoy ilmestynyt vielä saman illan aikana koululle. Professori Snapen mielipide silloin tilanteeseen kuitenkin oli se, että Draco Malfoy oli siinä tilanteessa vain töninyt Blaise Zabinia ja se oli ollut vain välien selvittelyä poikien välillä jostakin ties mistä syystä joten siinä tilantessa koulusta erottaminen olisi ollut liioittelua. Sillä tavoin Draco oli ainakin sillä kertaa välttänyt kohtaamisen isänsä kanssa, joka ei koskaan hyvällä katsonut niitä tilanteita kun hänen poikansa sai taas jälki-istuntoa tapeltuaan jostain turhasta jonkun kanssa.
Draco Malfoy kehtasi silloin kertoa vielä oman versionsa hänen ja Blaise Zabinin välisestä tappelusta ihan kaikille niille Luihuisille jotka vain halusivat kuulla sen oikean syyn siihen miksi Blaise olikin yhtäkkiä niin huonossa kunnossa.
Drusillaa sen koko tilanteen muisteleminenkin oksetti edelleen. Hän lähtikin silloin ihan kokonaan pois oman tupansa oleskeluhuoneesta ihan vain välttyäkseen kuulemasta siitä, mitä Blaise Zabinille oikein kävikään uudelleen Dracolta. Drusilla ei itseasiassa edes halunnutkaan kuulla silloin sitä, Dracon ihan selvästi liioiteltua versiota siitä mitä hänen ja Blaisen välillä olikaan tapahtunut ja miksi se johtikaan tappeluun. Hänelle riitti se, kun hän kuuli Blaisen omin sanoin kertoman version tapahtuneesta tilanteesta, käydessään katsomassa silloin poikaa sairaalasiivessä.
Drusilla haihdutti kuitenkin nekin ajatukset nopeasti pois mielestään kuten myös nekin jotka ihan yhtäkkiä hypähtivät hänen päähänsä. Hän ei vain voinut mitään sille ( tai edes itselleen) että hänen ihan omissa ajatuksissaan ( siis niissä ihan oikeasti pahasti vinossa olevissa) hän vain edellen näki jotakin söpöä siinä kun hän välillä ihan yksin ollessaan ajatteli Dracoa ja Blaisea yhdessä. Niistä ajatuksistaan Drusilla ei koskaan edes unissaankaan ajatellut jäävänsä kiinni Dracolle, sillä jopa nekin ajatukset tahtoivat kulkeutua välillä niille asiattomille teille.
****
Hän halusi muutenkin vain tyhjentää päänsä ihan kokonaan, siis ihan kaikista siellä olevista ajatuksista. Drusilla halusi vain keskittyä nyt viettämään nämä muutamat tunnit kahdestaan Dracon kanssa ennenkuin he kaksi liittyisivät jälleen muiden Luihuisten seuraan. Hän tosin odotti näkevänsä myös Amyn, sillä nyt hänellä olisi jälleen jotakin kerrottavaa ystävälleen. Ja vaikka se tällä kertaa olikin ikävän puoleista, hän halusi silti jakaa sen kaiken edes jonkun kanssa mitä Narcissa oli hänelle kertonut sekä myöskin pyytänyt häntä tekemään.
Sille kuraveriselle oravan poikaselle, Drusillalla ei olisi enää sanaakaan sanottavana. Ei ainakaan, Dracosta ja miksi Drusilla edes vaivautuisikaan sanomaan enää yhtäkään sanaa viholliselle kun hänen ei olisi alunperinkään edes pitänyt tehdä niin. Se kuraverinen, niinkuin oli ennen tätä kuudennetta kouluvuotta jo ollutkin ( ainakin Drusillan silmissä) vain kynnysmatto jonka yli kaikkien Luihuisten kuului vain kävellä.
***
Yhdestä toisestakin asiasta, Drusilla oli enemmän kuin vain helpottunut junaan noustuaan. Siitä, oudosti käyttäytyvästä ja mitä luultavammin myös vaarallisesta ( ainakin Dracolle) huppupäisestä hiipparista ei näkynyt edes varjoakaan missään. Drusillalla tosin oli hieman inhottava tunne koko ajan selässään siitä kuin joku olisi edelleen tarkkaillut häntä ja Dracoa jostakin piilosta. Hetkinen seis! miksi hän edelleen ajattelikaan edes sen olevan vain joku, vaikka hän tiesi aivan varmasti senkin tarkkailijan edelleen olevan sen sama huppupäinen hiippari, jonka Drusilla näki eilis iltana lähellä Dracon kotia.
' Mitä helvettiä se huppupäinen hiippari edes haluaa minusta ja Dracosta? minä en ainakaan ole koskaan edes nähnytkään häntä missään aikaisemmin.'
Drusilla ajatteli ensin hiljaa itsekseen, ennenkuin se kammottava ja myös puistattava ajatus vain hypähti kuin itsestään hänen päähänsä. Seurauksensa siitä, hän tunsi jälleen sen lähes jäisen kylmän ja häntä myös yhä edelleen ahdistavan miltei hänet myös tukahduttavan tunteen sisimmässään nyt kuitenkin vain ohitse menevänä puistatuksena.
Entäs jos..
Se outo ja vaarallinen huppupäinen hiippari
onkin kuolonsyöjä?
Silloinhan..
Draco ehkä jo tietääkin,
kuka hän on?
Jumalauta! Ei! se ei voisi mitenkään edes olla totta! tai no tässä tilanteessa mikä tahansa voisi ollakkin, kun Draco Malfoy edelleen salaili niin paljon muutakin. Siltikin, vaikka Drusilla oli pojan tyttöystävä. Joten, hän ei ehkä sittenkään ollut aivan täysin väärässä nähdessään sen huppupäisen hiipparin eilis iltana. Jos se huppupää ihan oikeasti oli kuolonsyöjä hän oli myös aivan varmasti vaarallinen.
Miksi Drusilla ei sitten vain kysynyt mitään siitä huppupäisestä hiipparista, Dracon äidiltä? no ehkäpä juuri siksi ettei hän halunnut pelotella tai huolestuttaa Narcissa Malfoyta enempää. Hän olisi kuitenkin joutunut kertomaan aivan kaiken siitä, missä hän näkikään sen huppupäisen hiipparin. Ja sitähän, Drusilla ei missään nimessä kertoisi! ei nyt kun, Narcissa Malfoylla oli jo aivan tarpeeksi huolia ja pelkoa sydämessään kannettavanaan oman rakkaan poikansa sekä myös aviomiehensä puolesta. Drusilla ei missään nimessä/ tilanteessa halunnut aiheuttaa yhtään enempää lisää huolta ja pelkoa Dracon äidille, ihan vain itsensä vuoksi. Siinäkin oli jo ihan tarpeeksi kun Narcissa pyysi häntä olemaan varovainen ja vain koska Drusillakin tiesi nyt jotakin siitä mitä Draco edelleen salaili.
****
Nekin kammottavan synkät ajatukset, hän haihdutti nopeasti kauas pois mielestään. Ihan yhtä nopeasti siis kuin ne olivat hänen mieleensä ilmestyneetkin. Hän ei missään nimessä saisi ajatella nyt sellaisia jos hän ei haluaisi ihan oikeasti ja aivan tahallaan jäädä kiinni niistä ajatuksista Dracolle. Niistä ajatuksista siis joissa Drusilla edelleen mietiskeli itsekseen asioita joita voisi luokitella melkein pimeyden voimien asioiksi/ sellaisiksi joista kuolonsyöjät puhuivat keskenään. Ne olivat nimeomaan niitä ajatuksia, joista Drusillan isä, professori Snape saisi vihdoin ne ensimmäiset aidot harmaat hiukset omaan muuten niin synkkään päähänsä, siis jos Severus edes saisi pienenkin vihjeen siitä kuinka synkillä poluilla hänen ainoan tyttärensä ajatukset liikkuivatkaan aina tytön ollessa yksin.
Drusilla tosin harmitti myös eräs toinenkin asia:
Nimittäin se, ettei hän voinutkaan ihan noin vain keskustella nyt Lucius Malfoyn kanssa. Ja nimeomaan siitä kuinka paljon hän ihan oikeasti pelkäsi sisimmässään Dracon puolesta. Siis, ihan jokaikinen sekunti. Ja vain koska, Drusilla oli jo tullut luvanneeksi Dracolle ettei hän puhuisi sanakaan pojan salaisuudesta/ no oikeastaan siitä pahasti pieleen menossa olevasta tehtävästä, Lucius Malfoylle. No, kuinka hemmetissä hän edes voisi siitä puhuakkaan yhtään mitään, kun eihän hän edelleenkään tiennyt siitä kuin vain sen verran, mitä hän oli tänään kuullut Narcissa Malfoylta. Ja sen verran myös lisää, mitä se kuraverinen kertoikaan hänelle aikaisemmin.
Lucius Malfoy kuitenkin oli edelleen kuolonsyöjä, ( sitä Drusilla yhä edelleen arvosti kaikista vähiten nimeomaan kummisedässään. Hän ei vain edelleenkään halunnut edes ymmärtää ja sitäkin vähemmän hyväksyä sitä, miksi niin arvostettu puhdasverinen velho kuin Lucius Malfoy oli yhä edelleen noitien ja velhojen keskuudessa sekä myöskin taikaministeriössä oli edes liittynyt kuolonsyöjiin. Niistä ajatuksistaan sekä myös mielipiteistään, Drusilla ei ajatellut koskaan mainitsevansa edes yhdelläkään sanalla Dracon isälle, jota hän kuitenkin edelleen arvosti ja piti myös maailman parhaimpana sekä myös rakkaimpana kummisetänä jollaista kenelläkään toisella ei voisi koskaan edes ollakkaan) joten Lucius saattaisi ehkä tietääkkin jo sen mikä se Dracon pahasti pieleen menossa oleva ja samalla pojalle myös hengenvaarallinen tehtävä mahdollisesti olikaan.
Eilis iltana, Drusillalla ei saanut laisinkaan tilaisuutta keskustella edes lyhyestikkään Dracon isän kanssa. Lucius Malfoy oli näet jatkuvasti syventynyt keskusteluun jonkun Malfoyilla vieraana olleen kanssa. Ja myöhemmin illalla, Lucius lähtenyt aikamoisella kiirellä töihin, selvittelemään omien sanojensa mukaan jotakin mitä väärä väki oli erehdyksessä tehnyt aivan väärällä osastolla. Ja josta seuraisi pyhäinhäväistys jos sitä tilannetta ei nopeasti korjattaisi taikaministeriössä.
Ja tänään aamupäivällä, Drusillan toinenkin tilaisuus meni pieleen. Herra Malfoy, joutui jälleen lähtemään töihin, lyhyellä varoitus ajalla ja vielä vapaa-päivänään. Aamiaisen jälkeen, Drusilla näki kummisetänsä vain nopeasti kun Lucius Malfoy haki taikasauvansa työhuoneestaan. Siinä tilantessa Drusilla ehti käydä vain muutaman sanan mittaisen keskustelun kummisetänsä kanssa, sekä sai myös halauksen kummisedältään. Lucius tosin vannotti hänet vielä lupaamaan sen, että hän olisi ihan oikeasti varovainen. Drusilla sanoi myös ne samat sanat takaisin kummisedälleen. Ja nyt hän toivoikin sydämessään sitä ettei se aamupäiväinen tilanne ollut viimeinen kerta kun hän näki Lucius Malfoyn ja sai myös halata rakasta kummisetäänsä.
' Hänelle ei saa tapahtua mitään pahaa. Ei nyt, kun hänen oma poikansa on vaarassa. Toivon todella koko sydämestäni että myös kuulen kummisedästäni myöhemmin illalla, niinkuin hän jo lupasi lähettää kirjeen minulle.' Drusilla ajatteli hiljaa itsekseen.
Hänen olisi nyt vain odotettava sitä uutta tilaisuutta jos sellaista enää edes tulisi. Hetkinen seis, miksi ei tulisi? eihän Lucius Malfoy edes ollut lähellekkään samanlaisessa vaarassa kuin Draco oli jo.. Drusilla tosin odotteli sellaista tilaisuutta jossa hän saisi aivan rauhassa keskustella Lucius Malfoyn kanssa nimeomaan niin, ettei Dracolla olisi pienintäkään mahdollisuutta kuulla sitä. Drusilla oli siis valmis vaikka poistumaan luvatta koulun alueelta jos se tilaisuus vain jotenkin järjestyisi. Sen lisäksi, hänen olisi myös varmistettava se ettei hänen keskustelunsa Lucius Malfoyn kanssa, kulkeutuisi silläkään kertaa myöskään hänen isänsä Severus Snapen tietoon.
Drusilla tekikin lopulta hiljaisen päätöksen ihan vain itsensä kanssa. Hän ei enää ajattelisi mitään näin synkkää ennenkuin olisi jossakin taas ihan yksin. Niiden synkkien ajatusten tilalle, melkein heti niiden ensin haihduttua kauas pois tytön mielestä, tulikin jotakin aivan muuta. Ne tilalle tulleet ajatukset, olivat yhä edelleen niin levottomia että Drusilla olikin yhtäkkiä aivan aidosti iloinen siitä, että hän saisi olla koko junamatkan kahden Dracon kanssa..
****
Drusillan olisi nyt vain tehtävä se seuraava siirtonsa nopeasti, ennenkuin Draco ehtisi huomaamaan sen. Hän halusi edes kerran olla se, joka tekisi sen ensin. Sillä, ehei! hän ei suostuisi enää kertaakaan häviämään tässä pelissä Dracolle. Draco oli nimittäin onnistunut jokaikinen kerta aikaisemmin arvaamaan jo ennalta sen mitä Drusillan mielessä liikkui milloinkin. Ja kun Drusilla edelleen muisti sen mitä Draco sanoikaan hänelle eilis iltana nimenomaan siitä, kuinka paljon poika rakastikaan sitä kun, Drusilla kosketti häntä ihamn vain vahingossakin niin ettei varoittanut siitä poikaa lainkaan etukäteen..
Ihan mitä tahansa hän ei kuitenkaan voisi tehdä nyt. Ei siltikään, vaikka niin haluaisikin. Drusilla ei missään tapauksessa voisi koskettaa nyt Dracoa ihan miten vain haluaisi. Hänellä kuin ei muutenkaan ollut edes tapana tehdä minkäänlaisia asiattomuuksia ( toisin kun Dracolla oli ollut tapana tehdä ihan mitä vain poika ikinä halusikaan tehdä, Hailien kanssa neljäntenä vuonna. Ja ihan missä vain, poikaa milloinkin sattui huvittamaan tehdä niin silloin), Dracon kanssa ja nimenomaan paikassa jossa kuka tahansa saattaisi nähdä heidät,
Drusillan olisi nyt siis vain parhaansa mukaan yritettävä hillitä kaikki sellaiset tekonsa siihen hetkeen saakka, kunnes hän olisi taas Dracon kanssa kahden jossakin sellaisessa paikasssa josta kukaan ei vahingossakaan löytäisi heitä.
" Mitähän sinä tällä kertaa ajattelet?"
Dracon hiljainen ja ei laisinkaan viattomalta kuulostava kuiskaus palautti Drusillan takaisin todellisuuteen juuri ennenkuin hänenn ajatuksensa ehtivät mennä ihan sietämättömän levottomiksi. Draco oli jälleen aivan täysin tytön huomaamatta vain lähestynyt häntä ja poika seisoikin nyt aivan suoraan hänen takanaan.
" En mitään muuta kuin vain sinua." Drusilla kuiskasi, unohtamatta laisinkaan kiusoitella poikaa.
" Sinä vain olet ollut häiritsemässä ajatuksiani siitä asti mitä aamulla tapahtui. Ajatukseni eivät tosin ole.."
silläkään kertaa Drusilla ei edes ehtinyt jatkaa lausettaan loppuun kun se mitä Draco seuraavaksi teki sai hänet aivan täysin unohtamaan sen mitä hän olikaan sanomassa. Drusilla vain edelleen rakasti näitä hetkiä kun Draco kertoi vain ihan pienen pienellä teolla, haluavansa tytön huomion ihan kokonaan itselleen. Poika teki sen nytkin tytölle jo ihan liian tutuksi tulleella tavallaan ottamalla kiusoittelevasti kiinni hänen korvastaan hampaillaan.
" Luulitko ihan oikeasti, etten kostaisi sitä mitä sinä teit minulle."
Se ihana, ja ihoa myös kutitteleva väristys palasi jälleen vaeltelemaan pitkin tytön vartaloa kun hän kuuli pojan hiljaisella äänellä kuiskaamat sanat ihan korvansa vieressä. Drusilla tiesi sen tasan tarkkaan mitä Draco niillä sanoilla tarkoitti.
" Mitä minä edes tein väärin?" Drusilla kuiskasi.
" Ei siinä ollut mitään väärää." Draco kuiskasi uudelleen, edelleen kiusoittelevasti tytön korvaan.
" Olin siis oikeassa kun ajattelinkin sinun tykkäävän siitä mitä tein. " Drusilla kuiskasi.
" Olisin ihmetellytkin jos et olisi. Jos nimittäin ihan oikein muistan, eräs toinenkin tyttö taisi tehdä niin sinulle jo ennen minua."
" Oikeassa olet rakas. Se tuntui helvetin hyvältä." Draco kuiskasi, yhä edelleen kiusoitellen.
" Eikö sinulta ihan oikeasti löydy mitään muita sanoja, kertomaan siitä mitä tunsit kun minä.."
Drusilla jatkoi vain hiljaista kuiskailuaan unohtanatta edelleenkään kiusoitella poikaa. Draco Malfoy vain oli yhä edelleen hänen silmissään aivan jumalaisen seksikäs! eikä sitä vähentänyt laisinkaan se että pojan puhtaan vaaleat hiukset olivat nyt vain enemmän sekaisin ulkona tuulisessa ilmassa vietetyn oleskelun jälkeen. Drusilla vain huomasi nauttivansa juuri näistä tilanteista hänen ja pojan välillä. Ainahan hän oli kiusoitellut Dracoa enemmän tai vähemmän jostakin asiasta mutta ei koskaan näin ennen tätä vuotta.. Aikaisemmin hän oli aina harkinnut sanojaan, ennenkuin sanoi ne ääneen. Mutta nyt hän vain unohti aivan tahallaan tehdä niin.
Lucius Malfoy tosin pitäiis edelleen kummityttönsä sanomia sanoja erittäin tuomittavina. Ja se olisi varmasti pyhäinhäväistys jos vanhempi herra Malfoy saisi edes pienenkään aavistuksen siitä millaisia ajatuksia hänen kummityttönsä päässä liikkuikaan nimeomaan hänen pojastaan. Drusilla varoi siis tarkasti edes kuiskaamasta minkäänlaisia asiattomuuksia Dracolle silloin kun, Lucius Malfoy oli samassa huoneessa tai muute kuulo etäisyydellä.
" Olisihan minulla mielessäni useampikin ei - niin - asiallinen sana joilla voisin kuvailla sitä tunnetta tarkemmin sekä myös yksityiskohtaisemmin mitä tunsinkaan silloin kun sinä kosketit minua.. Saattaisin itsekkin ehkäpä myös nauttiakkin siitä ainakin salaa. jos saisinkin sinut taas punastumaan."
Draco vain kuittasi tytön sanat, piilottelematta laisinkaan edes silläkään kertaa sitä kiusoittelevaa sävyä äänessään. Se oli selkeästi vain Dracon tapa ärsyttää tyttöä, mutta sillä kertaa ne sanat eivät saaneet tyttöä nauramaan. Drusilla ei edes hymyillyt laisinkaan niille sanoille jotka hän kuuli. Silläkin kertaa, Draco Malfoy vain oli aivan täysin oikeassa. Kuinka hemmetissä, Draco aina osasiskaan vain valita jokaikisen sanansa ihan jokaikisessä tilanteessa vain niin hemmetin oikein..
****
" Älähän kuvittele liikoja itsestäsi Malfoy." Drusilla kuiskasi hiljaa edelleen vain kiusoitellen.
" Se vain Draco sinulle. Sinä et puhuttele minua sukunimellä, Snape."
Noita sanoja sinä tulet vielä katumaan, Draco Malfoy..
Drusilla ajatteli vain ihan hiljaa itsekseen. Jumalauta! tämähän oli jo pyhäinhäväistys! ja vain koska Draco oli noin vain puhutellut häntä ihan samoin kuin se tyhjäpäinen arpinaama Potter teki ihan jokaikinen kerta kun Drusilla vain keksikin kuittailla jotakin ilkeää sille tekopyhälle ympäriinsä nenä pystyssä marssijalle. Drusilla nimeomaan inhosi kaikkein eniten sitä kun häntä puhuteltiin vain sukunimellä. Hän tiesi Dracokin inhoavan sitä kun poikaa puhuteltiin vain sukunimellä, vaikkakin Draco ei sanonutkaan sitä koskaan ääneen. Tai jos olikin sanonut niin Drusilla ei ainakaan muistanut kuulleensa sitä kertaakaan.
Hän oli nytkin vain kiusoitellut Dracoa. Ihan samoin tavoin kuin eilis iltana kun hän oli kutsunut poikaa vain sukunimellä. Draco ei silloin edes hermostunut kertaakaan vaan ne eilis iltaiset seuraukset siitä olivat olleet vain erittäin miellyttäviä tytölle. Mutta nyt, tilanne oli aivan päinvastainen ja poika oli ihan oikeasti ärsyyntynyt siitä kun Drusilla olikin sanonut ääneen vain hänen sukunimensä. Aivan kuin Malfoyn nimi olisikin nyt muuttunut hemmetin rumaksi ellei jopa kirotuksi sanaksi jota ei enää saanutkaan sanoa ääneen...
Drusilla olikin ensin aikessa sanoa jotain oikein ilkeää, ihan vain kuitatakseen sillä Dracon sanat. Mutta niiden sanojen sijaan hän saikin paljon paremman idean. Drusilla tiesi Dracon seisovan edelleen melkein suoraan hänen selkänsä takana, joten hän nosti aivan täysin varoittamatta oikeaa kättään saadakseen sen ensin pojan niskaan ja siitä edelleen niihin puhtaan vaaleisiin hiuksiin. Hän ei silläkään kertaa jättänyt hipaisematta ensin ihan vähäsen vain vihjailevasti pojan niskaa sormillaan ennenkuin antoi sormiensa upota niihin puhtaan vaaleisiin hiuksiin ottaen samantien tiukemmin kiinni niistä, yhtään sen enempää seurauksia teostaan miettimättä.
Drsusilla kuulikin melkein heti, ihan selkeän ja ei laisinkaan hiljaisen voihkaisun melkein korvansa vieressä ja voihkaisi itsekkin melkein heti perään tuntiessaan aiemnpaa kovemman näykkäisyn kun Draco otti jälleen kiinni hänen korvanlehdestä hampaillaan.
***
" Jumalauta, Draco"
ne olivat ainoat sanat jotka karkasivat kuiskauksena tytön huulilta, ennenkuin uusi aiempaa kovempi voihkaisu vain pakeni hänen huuliltaan ennenkuin Drusilla edes ehti estellä sitä. Ja vain koska, hän tunsi ne ihan vähän vain kipeää tekevät näykkäisyt myös kaulallaan suoraan korvansa alapuolella. Draco Malfoy oli siis nytkin aivan selkeästi ei - kiltillä tuulella.
Drusilla irroittikin otteensa hitaasti pojan hiuksista, siirtäen kättään nyt aiempaa hitaammin alaspäin takaisin pojan niskaan aloittaen jälleen myös kiusoittelevan koskettelunsa. Hän vain hipaisi Dracon niskaa sormenpäillään ennenkuin antoi kätensä siirtyä hitaasti vain alemmaksi pojan niskassa kunnes sai vihdoin kätensä pujotettua Dracon paidan kauluksen alle ihoa vasten.
Aivan kuin seurauksena omasta teostaan, Drusilla tunsikin ihan liian pian myös Dracon toisen käden kiusoittelevien sormien kosketuksen omanki paitansa alla, vatsaansa vasten. Draco ei silläkään kertaa vain jättänyt kättään siihen vaan pojankin käsi siirtyi hitaasti vain ylemmäksi tytön vartalolla. Draco otti vielä yhden askeleen lähemmäksi Drusillaa, niin lähelle että pojan lihaksikas vartalo oli jo melkein kiinni tytön selässä. Samaan aikaan, poika jatkoi vain kiusoitteluaan myös huulillaan, herkkää ihoa suoraan tytön korvan alapuolelta ihan vain viattomasti suudellen.
" Miten sinusta on yhtäkkiä tullut noin varomaton." Drusilla kuiskasi.
" Et sinä aikaisemmin näin ole.."
" Mitähän itse teit aikaisemmin tänään." Draco kuittaisi hiljaisesti kiusoitellen tytön sanat,
" Sinähän se vasta asiattomasti käyttäydyit, kun sillä tavoin koskettelit minua pöydän alla kun isäni edelleen istui toisella puolella pöytää."
Dracon hiljaiset sanat saivat vain Drusillan melkein puraisemaan huultaan. Siltikin vaikka hän tiesi huulensa olevan yhä edelleen rikki ja myös kipeä. Jumalauta! tuon Draco Malfoy sanoi ihan tahallaan! niihinkin sanoihin Drusillalla kuitenkin oli jo vastaus valmiina.
" Et sinäkään pahemmin vastustellut kosketustani, etkä edes kieltänyt minua tekemästä niin. Minä tunsin jokaikisen pienenkin liikahduksesi ja näin kuinka sinä puraisit huultasi useammin kuin vain yhden kerran."
" Jos isäni ei olisi istunut samalla hetkellä toisella puolella pöytää olisin laittanut sinut samantien katumaan sitä mitä teit." Draco kuittaisi Drusillan sanat, aivan selkeästi tyttöä vihjailevasti kiusoitellen.
" Tietäisitpä vain sen mitä muuta olisinkaan halunnut tehdä sinulle. Sen sijaan siis, että vain koskettelin sinua viattomasti pöydän alla. "
sanoessaan ne sanat hiljaisella äänellä ihan vain edelleen kiusoitellakseen Dracoa, Drusilla tiesi jo aivan samalla hetkellä joutuvansa pahoihin vaikeuksiin pojan kanssa. Ensimmäisen varoituksen siitä hän saikin, tuntiessaan pojan käden liikahtavan nyt vähän alemmaksi vartalollaan. Dracolla ei siis edelleenkään ollut pienintäkään aikomusta ottaa kättään pois Drusillan paidan alta. Tosin, pojan käsi oli koko ajan eksymässä siihen suuntaan hänen vartalollaan, minne Drusilla salaa toivoikin sen liikahtavan. Siltkin vaikka he kaksi olivatkin edelleen paikassa jossa kuka tahansa saattaisi nähdä heidät ihan vain ohi kävellessään.
" Minä sinulle vielä ne viattomat kosketukset näytän." Draco kuittasi hiljaisesti tytön sanat.
" Se mitä sinä teit, ei ole viatonta nähnytkään. Ei se tosin mikään ihme edes ole, kun tyttöystäväni on"
" Mikä minä olen, Draco?" Drusilla sanoi hiljaa kysyvästi.
" Jos nyt edes uskallatkaan sanoa mitään.."
****
" Kiusaaja, sitä sinä olet." Draco kuittasi Drusillan sanat, unohtamma laisinkaan ärsyttää tyttöä.
Draco teki sen vielä ihan tahallaan, mutta tämän pelin Drusillakin hallitsi. Ja hän myös tiesi sen erittäin hyvin ettei se ollur tuo sana Dracon mielessä jonka poika vain sanoi ääneen. Dracolla oli aivan varmasti mielessään jokin paljon asiattomampikin sana jonka poika vain jätti nyt sanomatta.
" Odotan edelleen näkeväni sen ihan omilla silmilläni kun sinä edes yritätkään koskettaa minua viattomasti. Tuo, miten sinä kosketat minua nyt on kaukana siitä." Drusilla sanoi, unohtamatta itsekkään ärsyttää Dracoa.
" Ehkäpä tämä onkin viimeinen kerta, kun edes kosketan sinua näin. Ja seuraavaa kertaa saatkin hetken aikaa odotella." Draco sanoi, teeskennellen niin viatonta kuin vain osasi.
" Sinä et voi tarkoittaa tuota.." Drusilla sanoi hiljaa.
" Entäs jos tarkoitinkin.."
Ne olivat juuri ne sanat joita Drusilla ei edes odottanut/ uskonut kuulevansa siinä tilanteessa missä hän nyt oli Dracon kanssa. Mutta jos asiat olisivat todella niin, niinkuin Draco sanoi. Niin siinä tapauksessa Drusilla pitäisi vaikka ihan itse huolen siitä että tämä tilanne jonka hän ja Draco olivat jo aloittaneet myös etenisi ihan loppuun asti..
