Are You The One:

Osa 1:

Luku 31:

Drusilla oli helpottunut, todella helpottunut siitä ettei hänen isänsä muuttanut mieltään, siitä ettei hän saisikaan jäädä Malfoyille tänään. Drusilla ei olisi todellakaan, ei todellakaan tiennyt miten hänen iltansa ja yönsä olisi kulunut jos hän olisi nyt kotona. Hän olisi joutunut olemaan seuraa n aamuun asti erossa Dracosta. Ja se olisi ollut liian paljon kestettä äksi Drusillalle. 

Tässä tilanteessa oli eräs toinenkin juttu. Nyt kun hän sai jäädä Dracon luo, hän oisi yhä saada mahdollisuuden puhua Dracon äidin kanssa. Drusilla näet oli yhä edelleen sitä mieltä(ei hän ei edelleenkään sanonut sitä ääneen mitä ajatteli kenellekkään)., että Narcissa Malfoyilla oli myös oikeus tietää mikä Drusillaan suurin pelko oli.

Tämän illan aikana, Drusilla oli huomannut useamman kerran huolestuneen ilmeen Narcissa Malfoyn kasvoilla. Drusilla vain huomasi sen, mihin kukaan muu ei kiinittänyt minkäänlaista huomiota. Se tapahtui joka kerta, kun Drusillan katse kohtasi Dracon äidin katseen.
Edes Draco ei huomannut sitä. Se oli Drusillan mielestä vain hyvä, sillä jos Drusilla jäisi edes kerran kiinni Dracolle siitä, ettei hän ollutkaan lakannut ajattelemasta, tai ottamasta selvää siitä mitä hänen poikaystävänsä salaili. Ei ei ei.. Drusillla ei halunnut edes kuvitellakkaan mitä siitä seuraisi hänelle.

"Aion selvittää sen, miksei isä luota sinuun" Drusilla kuiskasi hiljaa Dracolle.
"Se alkaa oikeasti ärsyttää minua, kun isäni pitää minua edelleen pikkutyttönä. Ihan kuin en ihan oikeasti osaisi huolehtia itsestäni, tehdä itse omia päätöksiäni sekä myös vältellä tilanteita joissa oisin joutua vaaraan tai satuttaa itseni. Ei isän tarvitse siestä vieressä vahtimassa ja neuvomassa minua koko ajan".
"Ehkä Severus ei vain halua hyväksyä sitä ettet sinä olekkaan enää hänen pieni tyttönsä vaan melkein aikuinen. Mutta hänelle sinä olet aina se pieni tyttö, olet sitten miten iso tahansa. Älä kuitenkaan unohda sitä" Draco sanoi,
"Enhän minä edes voisi unohtaa sitä, kun isäni muistuttaa minua siitä koko ajan. Ilman että hän edes sanoo mitään." Drusilla sanoi.

"Voisimmeko mitenkään olla puhumatta isästäni." Drusilla sanoi, vaihtaen samalla puheen aihetta.

Sillä, nyt kun Drusilla sai vihdoin olla kahden Dracon kanssa, hän ei vain halunnut isäänsä mukaan siihen tilanteeseen. Ei edes nimellisesti. Nyt kun Severus Snape oli poistunut Malfoyn kartanosta, hän sai myös pysyäkkin poissa. 

"Sinä aloitit itse puhumisen isästäsi. "

Dracon sanat, saivat Drusillan vilkaisemaan vieressään olevaa poikaa joka istui edelleen mustalla nahkasohvalla, kotikartanonsa suuressa olohuoneessa. Drusilla oli jo useamman minuutin ajan harkinnut mielessään siirtymistä lähemmäksi Dracoa. Sitäkin enemmän, häntä houkutteli ajatus nousta vain seisomaan sohvalta jossa itsekkin istui ja istua samantien alas Dracon syliin. Niin hän saisi ainakin pojan huomion kokonaan itselleen. Drusilla ei nimittäin vain halunnut vain istua tässä ja pitää vain kättään Dracon kädessä. 

Drusilla päätti tehdä oman siirtonsa saadakseen poikaystävänsä huomion kokonaan itselleen. Drusilla siirtyikin ihan aavistuksen vielä lähemmäksi Dracoa, ja nojautui sitten kuiskaamaan hiljaisella äänellä pojan korvaan.

"Minulla oli muutakin mielessäni, kuin vain sinun vieressäsi istuminen ja kädestä kiinni pitäminen." 

"Etkö haluakkaan enää ustua tässä, juoda viiniä ja keskustella jvanhempieni kanssa, " 

Drusilla ei odottanut Dracon sanivan niin, mutta kun hän nyt kuunteli tarkemmin sävyä pojan äänessä, hän huomasi ettei poika oikeasti tarkoittanut sitä mitä sanoi. Drusilla kuitenkin päätti jäädä vielä istumaan paikoilleen sihhen asti kunnes Dracokin noiusisi. Sillä vaikka Dusilla oli viettänyt aikaa paljonnkin ensimmäisen kouluvuoden jälkeisestä kesästä asti, häntä vain edelleen hieman kammotti kävellä yksin Dracon kotikartanon pimeinä olevilla käytävillä. Drusilla ei tietenkään maininnut pelostaan sanllakaan Dracolle, sillä hän tiesi pojan vain nauravan koko asialle. 

Dracon ote irtosi Drusillan kädestä, mutta muutaman sekunnin kuluttua Drusilla tunsi jo pijan käden selkänsä takana. Drusilla laskikin melkein heti päänsä nojaamaan Dracon olkapäätä vasten jotta hän saisi olla ihan kiinni pojassa, siirtymättä kuitenkaan ihan pojan syliin asti. Drusilla ei vain uskaltanut tehdä sitä nyt, sillä ihan kumpi vain Dracon vanhemmista saattaisi koska tahansa tulla olohuoneeseen. 

Drusilla oli aina ollut kuin kotonaan Dracon luona ollessaan. Ja hänestä tuntuikin siltä, ettei hänen tekemisiään vahdittu täällä niin paljon, kun kotona kun Drusilla oli kahdestaan isänsä kanssa. Tai no ei enää, kun se ahdistava rottakin asui nyt siellä. Drusilla odottikin jo sitä päivää, kun hän saisi vihdoin muuttaa pois kotoa, toivottavasti saman katon alle Dracon kanssa.

Drusilla sulkikin silmänsä hetkeksi, sillä nyt hän tiesi olevansa turvassa. Mikään, tässä pahassa maailmassa ei voisi ikinä satuttaa häntä, ei niin kauan kuin Draco olisi hänen lähellään. Drusilla muisti yhä ne sanat, jotka Deaco sanoi hänelle. Siitä että poika antaisi pois vaikka oman henkensä, jos saisi sillä Drusillan pysymään turvassa. Drusilla oli antanut saman lupauksen Dracolle, sillä hänkin oli valmis vaikka kohtamaan Avada Kedavra kirouksen jos hän sillä teolla saisi pelastettua pojan hengen.

"Sinulla oli jotai kerrottavaa minulle. " Draco hiljainen ääni sai Drusillan avaamaan silmänsä.

"En edellenkään sano yhtään mitään siitä, en niin kauan kun istumme tässä" Drusilla kuiskasi.

"Sinun vanhempieisi ei tarvitse kuulla siitä mitään. " 

Drusilla oli hetki hetkeltä vain aikaisempaa varnempi siitä, että se kuraveri Granger oli kertonut hänen isälleen myös jotakin hänestä ja Dracosta. Ei hänen isänsä muuten olisi sanonut, Drusillan kertoneen hänelle seurustelustaan Dracon kanssa, mukamas huonossa tilanteessa. Miksi hemmetin peliä se kuraverinen oikein pelasi? ja oliko se kuraverinen ihan oikeasti niin mustasukkainen Dracosta, että hän teki siksi ihan mitä tahansa pilatakseen kaiken, nyt kun Drusilla oli vihdoin onnellinen. No, sen kuraverisen suunnitelmat olivat jo menneet päin kiellettyä metsää, sillä ehei, Drusilla Snape ei ikinä, eikä missään tilanteessa jättäisi Dracoa.

"Minusta tuntuu siltä, että sinä et muutenkaan kerro minulle edellenkään kaikkea. " Drusilla kuuli uuden hiljaisen kuiskauksen korvansa vieressä. 

"Sinä se salailija olet." Drusilla kuiskasi, vastauksensa Dracon sanoihin.

"Minä olen kertonut sinulle, aivan kaiken mitä olen kuullut. Luulin jo silloin kun tutustuin sinuun ensimmäisenä kouluvuonna, että me kerromme aina kaiken toisillemme. En edelleenkään ymmärrä mikä hemmetti sinussa on muuttunut" Drusilla jatkoi hiljaa kuiskaten.

Drusilla valitsi kuitenkin sanansa tarkemmin kuin aiemmin, ettei hän nyt vain vahingossakaan hermostuttaisi tai suututtaisi vieressään istuvaa poikaa. 

"Ei minussa ole mikään muuttunut. Eikä se etten kerro sinulle kaikkea, tarkoita ettenkö luottaisi sinuun enää. Olet edelleen ainoa Luihuinen johon luotan aivan täysin, et sinä muuten edes olisi paras ystäväni, enkä edes seurustelisi sinun kanssasi, jos en luottaisi sinuun. Mutta, on joitakin asioita joita en voi kertoa sinulle, en siltikään vaikka haluaisinkin." 

Taas ne samat sanat. Ne täysin samat jotka Drusilla kuuli joka ikinen kerta, kun hän edes vahingossakaan oitti puheeksi Dracon salaisuuden. Siis sen toisen, sen synkemmän josta Drusilla ei edelleenkään tiennyt mitään. Siitä toisesta, josta Drusilla jo tiesikin. Ja siitä salaisuudesta Luihuisen tyttö ei halunnutkaan puhua enää koskaan. 

"En minä epäillytkään sitä, ettetkö sinä luottaisi minuun. Jokin on silti eritavalla kuin ennen. Sinä et ole enää se sama poika, joka sinä olit vielä ennen viime kesää. " Drusilla aloitti uudelleen hiljaa.

"Sitä minä tarkoitin. En mitään muuta." 

Drusilla olisi vielä jatkanut lausettaan, ellei Draco olisi keskeyttänyt häntä sanoilla, jotka saivat Drusillan säpsähtämään säikähdyksestä ensimmäisen kerran, sen jälkeen kun hän oli tullut Malfoyille. 

"Sinäkin olet muuttunut. Et sinä aiemmin, järjestellyt salaisia tapaamisia vihollisen kanssa. Etkä puhunut sanaakaan sille kuraveriselle. Minä en edellenkään pidä siitä, kun minun selkäni takana puhutaan. En varsinkaan jos se keskustelun toinen osapuoli on vihollinen." 

"Älä viitsi aloittaa tuota taas. Olen kuullut tuon jo niin monta kertaa että alan jo kyllästyä siihen. Välillä sinä oikeasti olet aivan samanlainen kuin Lucius" Drusilla sanoi, korottamatta kuitenkaan ääntään.

"Ja sinä olet samanlainen kuin Severus. Ilmeisesti se kulkee teillä suvussa, kun olet oppinut noin taitavaksi salaamaan asioita, joista et halua minun tietävän mitään." 

Dracon sanat tuntuivat kuin jäiseltä iskulta vasten Drusillan kasvoja. Aivan kuin hän olisi yhtäkkiä saanut sangollisen jäätävän kylmää vettä päälleen. Ja yhtäkkiä, Draco myös tönäisi Drusillan kauemmaksi itsestään kääntäen samalla katseensa kokonaan poispäin. Samalla hetkellä Drusilla ymmärsi kaiken. Kun hän oli pitkin kouluvuotta vain järjestellyt salaisia tapaamisia, voidakseen keskustella Hermionen kanssa ilman pelkoa siitä että joku muu Luihuinen tai Rohkelikko kuulisi siitä, hän oli tietämättään aiheuttanut jotain pahempaa. 

Draco ei ollut vihainen Drusillalle. Sen huomasi siitä ettei Draco korottanut ääntään, noussut ylös ja kävellyt kokonaan ulos huoneesta. Drusilla oli tehnyt teoillaan jotain pahempaa. Hän oli tietämättään satuttanut Dracoa. 

"Minähän kerroin sinulle kaiken, mitä kuulin viholliselta. Ei ole enää mitään, mistä sinä et tietäisi mitään. Ja jos onkin, kerron kaiken sinulle." Drusilla sanoi. 

"Miten minusta tuntuu siltä, että siihenkin mitä aiot kertoa minulle liittyy se kirottu kuraverinen." Draco sanoi ne sanat niin jäisen kylmällä äänellä, että Drusillan iho oli lähellä mennä kokonaan kananlihalle.

"Entä sitten jos liittyykin. Ei minun ole pakko kertoa siitä mitä epäilen, jos sinä hermotut joka kerta kun edes mainitsenkaan sen kuraverisen. " Drusilla puuskahti.

"Kaikki taisi kuitenkin olla kesällä eri tavalla. Vai kutsuitko sinä vihollista silloinkin kuraveriseksi? enpä usko sitä." Drusilla jatkoi.

"Älä viitsi muistutaa minua virheestä minkä tein. Se oli virhe ymmärrätkö, virhe jota kadun lopun elämäni. Se kuraverinen oli virhe, ei mitään muuta. Jos voisin siirtyä ajassa taaksepäin jättäisin sen kaiken tekemättä" Draco puhui edelleen vakaalla äänellä, mutta se kylmä sävy ei ollut kadonnut.

"Silti, vaikka se oli virhe. Sinä vain päätit salata kaiken ja olla kertomatta siitä itse minulle. Jos olisit kertonut en olisi satuttanut itseäni, kun kuulin siitä vahingossa. " Drusilla sanoi, varoen tarkasti korottamasta ääntään.

"Kadun sitä edelleen etten kertonut siitä itse sinulle, heti kun tulin takaisin kouluun. Siksi en edelleenkään käsitä, miten sinä annoit sen anteeksi minulle niin helposti. Odotin että olisit suuttunut pahemmin, ja lakannut puhumasta minulle ja ehkä jopa vältellyt minua jonkun aikaa." Draco sanoi, äänensävy jo astetta lämpimämpänä.

"Ehkä saankin syyn suuttua vielä. " Drusilla sanoi hiljaisemmin.

"Odota vaan sitä hetkeä kun kuulen sinun tehneen jotain mistä minä en pidä. Nyt en kuitenkaan ole enää vihainen sinulle mistään. En edes siitä mitä teit kesällä." Drusilla jatkoi, ja sai sanoillaan Dracon kääntämään katseensa uudelleen häneen.

"Sitä hetkeä saat odottaa. Aion olla tästä illasta, ensi kesään asti hermostuttamatta sinua kertaakaan."  Draco sanoi ne sanat hiljaismmin mutta Drusilla kuuli jälleen jotain tuttua pojan äänessä.

Se ihana kiusoitteleva sävy oli tullut takaisin. Ja Drusillalla oli ensimmäistä kertaa sen illan aikana, vaikeuksia piilottaa hymyä ilmestymästä kasvoilleen. Juuri sitä sävyä Drusilla rakasti eniten poikaystävänsä äänessä. Ja hän rakasti kaikkea muutakin, mitä Draco teki aina, ihan vain kiusoitellakseen tyttöystäväänsä.

"Sehän nähdään. Et sinä osaa olla tekemättä mitään, mistä en hermostuisi." Drusilla sanoi.

"Tulet vielä yllättymään. " Draco sanoi, saaden Drusillan miltei jo nauramaan. 

"Sinä tiedät jo kunka paljon pidän yllätyksistä." Drusilla kuiskasi.

Drusilla yritti siirtyä uudelleen lähemmäksi Dracoa, vieläpä niin ettei poika huomaisi mitään. Mutta silläkään kertaa Luihuisen tyttö ei onnistunut siinä mitä teki. Draco huomasi sen, mitä Drusilla yritti tehdä huomaamattomasti ja ennenkuin Druisilla edes huomasikaan hän oli jo Dracon sylissä. No, se sopikin Drusillalle paremmin kuin hyvin, sillä Dracon syli oli hänen ainoa turvapaikkansa tässä pahassa maailmassa. 

"Niin tiedän. Huomasin sen jo syntymåpäivänäsi. Ja myös silloin kun ilmeistyin teille yllättäen jouluaatto iltana." Draco kuiskasi hiljaa.

"Rakastan sinua. Ja sinun ihania yllätyksiäsi. " Drusilla kuiskasi.

"Minäkin rakastan sinua." Draco kuiskasi.

Drusilla sattui kuin vahingossa vilkaisemaan ikkunaa kohti, vaihtaessaan asentoaan Dracon sylissä, Hän oli ensin aivan varma siitä, että näki jälleen väärin. Mutta kun Drusilla vilkaisi ikkunaan uudellen hän näki oikeasti jonkun liikkuvan ulkona, hän tajusi nähneensä oikein. Mutta kuka edes tulisi yksityiselle alueelle huvikseen hiippailemaan näin myöhään illalla? Drusilla ei edes erottanut kunnolla mikä ulkona ikkunan takana liikkui joten hän kääntyi kuiskatakseen Dracolle.

"Tuolla pihalla on joku, joka ei ilmeisesti tiedä olevansa yksityis alueella." 

"Missä? en minä näe ketään." Draco kuiskasi, vilkaistessaan ulos. 

"Minä olen aivan varma siitä mitä näin. Siellä ihan oikeasti on joku, tai ainakin hetki sitten oli." Drusilla aloitti uudelleen.

"Minä en kuitenkaan näen ketään. Ja sinäkin näit varmasti vain jonkun varjon, sillä ei meidän pihalla kukaan hiippaile huvikseen." Draco sanoi, keskeyttäen Drusillan.

"Ihan varmasti siellä ainakin oli joku. Minulla ei ole tapana nähdä mitään olematonta, eikä se ollut mikän varjo, vaan joku jolla oli musta huppu päässään." Drusilla sanoi hiljaa.

"Kerropa minulle kuka on siellä ulkona voisi olla? jos kerran väität nähneesi siellä jonkun." Draco sanoi.

"Se voi olla minun isänikin. Vain tarkistamassa ettei tänne ole vahingossa eksynyt ketään. " 

"Ei se näyttänyt sinun isältäsi. Se hahmo jonka minä näin oli pienikokoinen. " Drusilla sanoi.

"Aion todistaa sen sinulle, ettei meidän pihalla hiippaile ketään. " Dravo sanoi.

"Jos olet menossa ulos, et kyllä mene sinne yksin." Drusilla sanoi.

"Nytkö olen vaarassa jo omalla pihallanikin, Mikä hemmetti sinua ihan oikeati vaivaa" Draco sanoi.

Drusilla oli jo aikeissa varoittaa Dracoa uudelleen sitä kuolonsyöjästä joka oli vieläpä ihmisusi. Mutta ottikin sanansa takaisin, tajutessaan ettei se hahmo mitenkään voinut olla Fenrir Harmaaselkä jonka hän näki liikkuvan ulkona. Se kuolonsyöjä, olisi todennäköisesti tullut ovesta sisälle asti, eikä vain jäänyt pihalle hiippailemaan. Eikä se hahmo sitäpaitsi ollut paljoakaan Drusillaa isompi, kun ei Drusillakaan mikään pitkä tyttö ollut. 

Pienen hetken ajan Drusillan päähän nousi naurettava ajatus siitä, että se ulkona hiippaileva hahmo olisi kuraverinen. Mutta Drusillan viimeisimmän tiedon mukaan, Hermione oli kotikolossa ja sieltä ei ihan näin nopeasti kävely onnistuisikaan  tänne ja takaisin. Ja miksi ihmeessä se kuraverinen edes tulisi sieltä asti huvikseen tuonne ulos kylmään ja pimeään talvi-iltaan hiippailemaan. Eikai sillä kuraverisellä niin paha pakkomielle Dracosta kuitenkaan ollut, vai eikö Drusilla sittenkään tiennyt kaikkea?

"No mennäänkö karkottamaan sen hiippari pois meidän pihalta, jos siellä edes ketään on?" 

Draco kysyi hiljaa, tönäisten samalla hellästi Drusillan pois sylistään. Drusillaa ei yhtään houkutellut ulos meneminen näin myöhään, ja vielä talvi-iltana. Mutta, Drusilla ei halunnut päästää poikaystäväänsä sinne yksinkään. Drusillalla oli vain edelleen inhottava tunne sisimmässään siitä, että se hahmo jonka hän näki ikkunasta saattaisi olla vaarallinen Dracolle. 

***********

Ulkona oli oikeasti ihan niin kylmä, kuin Drusilla Snape oli kuvitellutkin. Mitään muuta Drusilla ei inhonnut enempää kuin pakkasta ( siis jos mukaan ei laskettu kuraveristä ja niitä oikeasti vaarallisia kuolonsyöjiä). Muuten Drusilla rakasti talvea, mutta pakkasen lisäksi hän inhosi myös lumisadetta. Drusilla laittoikin tupahuivinsa paremmin kasvojensa suojaksi ja nosti myös mustan pitkän talvitakkinsa kaulukset pystyyn, ennenkuin otti Dracoa kiinni kädestä. Drusilla vannoi mielessään ettei irroittaisi kättään kertaakaan Dracon kädestä ulkona ollessaan, ja hän pitäisi myös tarkkaan silmällä vieressään kävelevää poikaa, ettei hänen poikaystävänsä taas yhtäkkiä katoaisi mihinkään. 

Drusilla vilkaisi useammin kuin kerran salaa Dracoa heidän kävellessään ulkona, Malfoyiden valtavan kokoisella pihamaalla. Ja hän oli edelleen sitä mieltä, että hänen poikaystävänsä oli edelleen Luihuisen tuvan komein poika, mutta myös sen lisäksi ei pelkästään Luihuisen tuvan vaan koko koulun tyylikkäin poika. Draco näytti niin hyvältä Drusillan silmissä, mustassa pitkässä takissa ja siinä karvahatussa joka Dracolla oli ollut käytössä talvisin kolmannesta luokasta asti, jolloin poika oli alkanut oikeasti pitää huolta ulkonäöstään. Dracollakin oli oma tupahuivinsa kasvojensa suojana. 

Hetkisen, ihan muutaman sekunnin ajan Drusillan mielessä käväisi ajatus.. Mitä jos hän nyt vain tyrkkäisi muka vahingossa, Dracon lumikinokseen. Mutta Luihuisen tyttö hylkäsi sen ajatuksen samantien. Ensinnäkin: se oli erittäin lapsellista. toisekseen: Drusilla oli onnistunut välttämään useankin kerran joutumasta heitetyksi tai tyrkätyksi lumikinokseen tänä vuonna, joten hän ei halunnut joutua sinne nytkään ja kolmanneksi:  Draco inhosi lunta enemmän kuin mitään muuta talvessa. 

Nyt oli muutenkin liian kylmä ilma aloittaa mitään lumisotaa, ja muutenkin Drusillasta oli paljon romanttisempaa vain kävellä ulkona käsikädessä Dracon kanssa.. 

************

"Minähän sanoin ettei täällä ole ketään. Vai näetkö sinä jonkun jossain?" Draco sanoi hiljaa,

"En. Mutta sanon kyllä jos näen." Drusilla sanoi.

Drusilla oli kokonaan unohtanut sen syyn, miksi he kaksi edes tulivat ulos. Ja se alkoi tuntua Drusillastakin hetki hetkeltä enemmän siltä, että hän olikin nähnyt vain jonkun varjon. Silti, Drusillasta tuntui siltä ettei hän nytkään ollut ulkona kahden Dracon kanssa, vaan siellä pimeydessä oli piilossa joku kolmaskin joka nyt tarkkaili heitä kahta. 

"Saatan ehkä olla hieman liian ylisuojeleva sinua kohtaan. Ja siksi kai luulin nähneeni täällä jonkun. Saattaa olla että näin vain varjon heilahtavan, niinkuin sinä sanoit." Drusilla sanoi.

"Sinä olet oikeasti aika suloinen kun huolehdit minusta. Mutta kuten näet, omalla kotipihallani olen turvassa eikä minua uhkaa mikään vaara täällä." Draco sanoi.

"Sinä se suloinen olet. " Drusilla sanoi, saaden Dracon yhtäkkiä pysähtymään. 

"Mitä sinä sanoit? kuulin aivan varmasti väärin." Draco sanoi. 

Drusilla oli jälleen kuulevinaan sen kiusoittelevan sävyn Dracon äänessä. Drusilla tiesi mitä se äänensävy tarkoitti. Draco halusi hänen huomionsa kokonaan itselleen, ja tulisikin myös saamaan. Drusilla ei nimittäin ollut suudellut poikaystäväänsä, moneen tuntiin. Ihan vain koska ei ollut kehdannut tehdä niin, kaikkien niiden vieraiden keskellä joita Dracon kotona oli ollut tänä iltana. Joten nyt kun he olivat vihdoin kahden ulkona, ja kukaan ei ollut näkemässä...

Drusilla kääntyikin Dracoon päin ja nosti katseensa pojan kasvoihin, samalla hakien pojan katsetta. Ja kun Drusillan tummat silmät kohtasivat jälleen Dracon kauniit hopeanharmaat silmät, hän oli vain aiempaa varmempi siitä, että hän halusi nyt vain suudella poikaystäväänsä oikein pitkään. Ja kertoa sillä suuidelmalla myös sen mitä hän haluaisi tehdä heti kun he kaksi menisivät takaisin sisälle. 

Silläkin kertaa Draco arvasi mitä Drusilla ajatteli. Ja ennenkuin Drusilla ehti tehdä seuraavan siirtonsa, Draco otti Drusillan kasvot kämmeniensä väliin kumartuen samalla alaspäin. Ja melkein heti Drusilla tunsikin Dracon huulet omillaan, usemman tunnin odotuksen jälkeen.. Ja siihen suudelmaan Drusilla vastasi samantien, ottaen samalla askeleen lähemmäksi Dracoa. Drusilla halusi tuntea pojan lihakksikkaan vartalon omaansa vasten, silti vaikka he olivatkin edelleen ulkona ja kummallakin oli useampi kerros vaatteita päällä. 

Drusilla oli hieman pettynyt kun hän ei useasta yrityksestään huolimatta saanut ihan sellaista suudelmaa kuin olisi halunnut. Ja hän oli myös hieman ihmeissään. Miksi Draco yhtäkkiä kieltäytyi suutelemasta häntä, sillä ainahan poika oli nauttinut enemmän tai vähemmän niistä tilanteista kun hän sai suudella tyttöystäväänsä niinkuin halusi. Johtuiko se nyt vain siitä, että he olivat ulkona pakkasessa? vai oliko Dracolla jokin muu syy kieltäytyä syvemmistä suudelmista joita Drusilla oli niin odottanut saavansa? niin ei kävisi, sillä Drusilla Snape oli tottunut saamaan sen mitä halusi. Ja tälläkin kertaa hän myös saisi sen..

Drusilla otti vielä yhden askeleen lähemmäksi Dracoa, sillä seurauksella että poika otti yhden askeleen taaksepäin. Drusilla ei kuitenkaan luovuttanut vaan otti vielä toisen askeleen eteenpäin. Sillä mitä Drusilla teki, ei ollut kovin mukavia seurauksia, Dracolle. Kun poika otti vielä yhden askeleen taaksepäin, hän menetti tasapainonsa ja kaatui sitten, minnekkäs muualle kun suoraan lumikinokseen takanaan. Missä tahansa muussa tilanteessa Drusilla olisi nauranut, mutta tässä tilanteessa häntä ei naurattanut lainkaan.

Ei siksi, koska hänen lunta inhoava poikaystävänsä oli juuri kaatunut selkä edellä kinokseen. Vaan myös siksi, että Drusilla näki nyt aivan selvästi jonkin liikahtavan ihan pienen matkan päässä suoraan Dracon selän takana. Ja kun Drusilla katsoi nyt tarkemmin siihen suuntaan, hän näki selkeästi sen saman huppupäisen hahmon jonka hän oli nähnyt aikaisemmin ikkunasta. 

'En siis sittenkään nähnyt väärin. Täällä on joku muukin. ' 

se ajatus ehti olla vain pienen hetkisen ajan Drusillan mielessä, ennenkuin sinne nousi toinen ajatus. Drusillan oli tehtävä jotain ennenkuin jotain kamalaa tapahtuisi. Tuo kauempana seisova huppupäinen hahmo saattaisi olla vaikka kuinka vaarallinen. Drusilla ei jäänyt sen enempää arvailemaan sitä olisiko huppupäinen hahmo mahdollisesti joku jonka hän tunsi? hänelle tärkeämpää oli nyt saada Draco pois täältä ja mahdollisimman kauaksi tuosta oudosta hahmosta, joka oli vain yhtäkkiä ilmaantunut yksityiselle aluelle, vain vähän matkan päähän Dracon kodista...

¨

Drusilla ojensikin oikean kätensä Dracolle, auttakseen pojan ylös kinoksesta. Draco ottikin heti kiinni Drusillan kädestä, varoen kinoksesta ylös noustessaan kaatamasta Drusillaa. Drusillaan oli pakko myöntää itselleen se, että Draco Malfoy näytti vain aiempaa suloisemmalta nyt kun pojan platinan vaaleissa hiuksissa oli lunta, ja samaten myös pojan musta pitkä takki oli lumen peitossa. 

"Älä sano yhtään mitään, siitä että näytän suloiselta." Draco sanoi puistellesssaan samalla lunta pois takistaan. Aivan kuin poika olisi jälleen tuosta noin vain selvittänyt Drusillan ajatukset ilman että tyttö edes sanoi mitään.

Luku 32:

Päästyään takaisin Dracon kodin lämpimään eteiseen, Drusilla uskalsi vihdoin ihan oikeasti hengittää. Hän mietiskeli yhä itsekseen, kertoisiko Dracolle nähneensä sen hahmon uudestaan. Mutta päätti pitää asian omana tietonaan toistaiseksi.

Drusillalla oli taas yksi arvoitus lisää selvitettävänä. Mutta tämän hän selvittäisi toistaiseksi yksin, eikä sotkisi ketään muuta tähän. Ei edes Dracoa. Ei, ennenkuin Drusilla tietäisi enemmän siitä kuka se outo huppupää oikein oli? ja millä asialla hän edes liikkui niin lähellä Dracon kotia, yksityisellä alueella ja aivan varmasti luvatta. Ja sen Drusilla aikoi ehdottomasti selvittää tavalla tai toisella heti kouluun palattuaan, oliko sillä kuraverisellä jotain osuutta tähänkin asiaan. 

Mutta nyt, Drusilla Snape aikoi työntää koko oudon huppupään niin kauas pois mielestään ettei se enää häiritsisi häntä. Drusilla halusi keskittyä koko loppu illan ja tulevan yön vain Dracoon, sillä heillä kahdella ei ollut aikaa olla kahdestaan kuin vain huomiseen iltapäivään asti. Sen jälkeen heidän olisi palattava kouluun. Jos Drusilla muuttuisi yhtäkkiä taas poissaolevaksi tai unohtuisi omiin ajatuksiinsa, Draco alkaisi heti epäillä jotain. Eikä Drusilla halunnut enää salailla Dracolta mitään. Se tosin harmitti Drusillaa edelleen ettei asia ollut niin myös toisin päin. Hänen oli vain hyväksyttävä se, ettei ehkä koskaan kuulisi sitä toista salaisuutta, jonka vuoksi hänen poikaystävänsä pelkäsi joka ikinen päivä oman henkensä puolesta.

Dracon toisen salaisuuden selvittämisessä, toivottavasti edes hieman lisää voisi Drusillaa auttaa vain Dracon äiti Narcissa. Drusillan olisi vain keksittävä se missä hän voisi tavata Dracon äidin niin, ettei Draco kuulisi siitä, tai vahingossakaan näkisi Drusillaa keskustelemassa äitinsä kanssa. No, Drusilla ehtisi miettiä tätäkin itsekseen myöhemmin, 

"Aiotko vain totella Severusta, ja mennä kiltisti nukkumaan vierashuoneeseen?" 

Draco kysyi ohimennen Drusillalta, matkalla yläkertaan vaihtamaan kastuneet vaatteensa toisiin. Drusillalla oli sama ajatus mielessään, sillä hän halusi vaihtaa mekon mukavampiin vaatteisiin. 

Drusilla ei edes vaivautunut vastaamaan Dracon kysymykseen, vaan sen sijaan tönäisi vierellään portaita ylös kävelevää poikaa. 

"En uskonutkaan niin. " Draco sanoi ja Drusilla kuuli selvästi sen hänelle jo niin tutun kiusoittelevan sävyn poikaystävänsä äänessä.

"Sinä taisit luvata minulle jotain, silloin kun näimme toisiamme viimeksi ennen tätä iltaa. Toivottavasti aiot myös pitää lupauksesi. " Drusilla sanoi kiusoitellen nyt vuorostaan Dracoa.

"En ole unohtanut. Ja aion aloittaa nyt samantien, mikäli sinua siis kiinnostaa tulla katselemaan kun vaihdan vaatteita. " Draco vain jatkoi kiusoitteluaan. 

"Ai vain katselemaan?" Drusilla sanoi kysyvästi, esittäin loukkaantunutta. 

Drusilla tiesi mitä Draco oikeasti tarkoitti sanoillaan. Ja kyllähän Drusilla katseli Dracoa enemmän kuin mielellään, erityisesti silloin kun hänen poikaystävällään oli niin vähän vaatteita päällään kuin vain mahdollista tai ei vaatteita ollenkaan. Ei Dracokaan jättänyt tilaisuutta koskaan käyttämättä jos hänellä oli mahdollisuus nähdä tyttöystävänsä vain alusvaatteissa tai kokonaan ilman vaatteita.

Drusillalla oli jo hetkisen aikaa ollut outo tunne sisimmässään siitä, että Draco oli jo aiemmin vakoillut häntä salaa ja nähnyt hänet ilman vaatteita tai vain alusvaatteet yllään. Drusilla oli kuullut yhdeltä samassa tuvassa olevalta tytöltä, varoituksen siitä, että makuusalin ovi oli parempi pitää kiinni sllloin kun vaihtoi vaatteita tai suihkusta pois tullessa. Mutta ei Drusilla siltikään ajatellut kysyä asiasta Dracolta. Jos poika oli joskus katsellut Drusillaa salaa, enemmän tai vähemmän ilman vaatteita se ei edes härinnyt Drusillaa enää. Olihan Drusillakin jo kolmannesta luokasta asti silloin tällöin huispaus harjoitusten jälkeen sattunut näkemään Dracon ilman paitaa pukuhuoneessa. Siis niinä kertoina kun poika vaihtoi vaatteet heti harjoitusten jälkeen, eikä lähtenyt huispaus varusteissa linnaan asti suihkuun.

Draco ei edes vastannut Drusillalle sanallisesti mitään. Pojan seuraava teosta sen sijaan oli lähellä seurata se, että Drusilla oli lähellä kompastua portaissa. Draco, nimittäin riisui kummankin paitansa noin vain kävellessään kohti omaa huonettaan, lainkaan varoittamatta. Ja Drusilla ei taaskaan katsonut mihin astui, sillä hänen katseensa jäi välittömästi kiinni Dracoon, joka aivan varmasti tunsi takanaan kävelevän tytön katseet. 

"Tuon sinä teit tahallasi." Drusilla kuiskasi, ohittaessaan Dracon. 

Draco ei reagoinut nytkään sanallisesti siihen mitä Drusilla sanoi. Sen sijaan Draco vain vilkaisi tyttöä, kohottaen samalla kulmakarvojaan. Mutta tätä peliä Drusilla osasi pelata itsekkin, tosin hän ei sentään alkanut riisua vaatteitaan kävellessään Dracon kodin yläkerran käytävässä.. Kuitenkin ihan vähän vain kiusatakseen Dracoa, Drusilla avasi hiuksensa kävellessään, sillä se kampaus joka hänellä oli ollut koko illan oli alkanut ikävästi kiristää hänen päätään, ja mitään päänsärkyä Drusilla ei todellakaan halunnut itselleen. Sillä se jos mikä, aivan varmasti pilaisi hänen osaltaan koko loppu illan. Drusilla vielä ravisti päätään jolloin hänen pitkät, tummanruskeat ja nyt koko illan lettikampauksella olleet hiuksensa putosivat hieman laineikkaina hartiolta alas hänen selkäänsä. Drusilla tiesi sen, ettei hänen tarvinnut edes vilkaista taakseen nähdäkseen kuinka hänen tahallinen kiusoittelunsa sillä kertaa vaikutti Dracoon. Drusilla tunsi jo Dracon katseen itsessään, Ja se riitti hänelle. ¨

"Kiusaaja." Draco kuiskasi, ottaessaan Drusillan vihdoin kiinni huoneensa ovella.

"Tästä sinä et selviä helpolla." 

"Kukahan se tämän aloitti?? " Drusilla kuittaili takaisin.

"En tiennytkään että harkitset stripparin uraa itsellesi Malfoy" 

Mitään muuta Drusilla Snape ei ehtinytkään sanoa, sillä niillä sanoilla jotka hän ihan vahingossa päästi ulos suustaan (hänen ei ihan oikeasti ollut tarkoitus sanoa niin ääneen) oli muita seurauksia, jotka eivät tosin olleet laisinkaan epämiellyttäviä hänelle. Draco nimittäin otti niin nopeasti kiinni Drusillasta, ettei tyttö edes ehtinyt huomata mitään, ennenkuin hän oli ansassa Dracon ja seinän välissä. Drusilla oli aikeissa sanoa, ettei hän tarkoittanut sanoa niitä sanoja ääneen, muttei ehtinyt edes avata suutaan kun Dracon huulet olivat jälleen hänen omillaan. Ja silläkään kertaa, Luihuisen tyttö ei jättänyt vastamaatta poikaystävänsä suudelmaan. Ja huomasi oikeastaan nauttivansa tästäkin tilanteensa kun tunsi Dracon lihaksikkaan vartalon painautuvan omaansa vasten..

***********

"Minun kai pitäisi kiusoitella sinua näin useamminkin, kun siitä on näin mukavat seuraukset " 

Drusilla sanoi vihdoin useamman kymmenen minuutin jälkeen, ja sitäkin useamman suudelman jälkeen. Ja ne suudelmat eivät olleet lainkaan viattomia. Drusillan tunsi edelleen sen viimeisimmän suudelman huulillaan, suloisensa poltteluna. Nekin suudelmat olivat jälleen pelkkää kiusoittelua Dracolta, sillä lisäyksellä että nyt Draco otti suudelmien välissä, hampaillaan kiinni tyttöystävänsä huulesta. Drusilla puolestaan oli upottanut kummankin kätensä Dracon hiuksiin, jotka olivat edelleen hiukan kosteat. 

"Kunhan et tee niin kenenkään muun nähden." Draco kuittasi Drusillan sanat.

'"Mitä minä kuulenkaan. Et kai Malfoy vain ole mustasukkainen?" Drusilla sanoi kiusoittelevasti, sillä jostain oudosta syystä, hän vain nautti edelleen tästä tilanteesta.

"Lakkaa puhumasta noin, alat kuulostaa samalta kuin Blaise" Draco kuittasi Drusillan sanat. 

"En ole yhtään mustasukkainen. Enkä usko että minulla on mitään syytä ollakkaan" 

"Älä sitten kiellä minua tekemästä mitä haluan ja missä haluan, jos et kerran ole mustasukkainen ja luotat minuun. " Drusilla sanoi, 

"Minä en ikinä enkä missään tilanteessa pettäisi sinua kenenkään kanssa. En voisi ikinä satuttaa sinua, niin pahasti. " 

"Minä tiedän sen. En vain halua kenenkään muun tuvastamme näkevän sitä, mitä teit äsken" Draco sanoi hiljaisesti Drusillalle.

"Sitä ei tule tapahtumaan. Se mitä tein äsken, oli tarkoitettu vain sinun silmillesi" Drusilla sanoi.

"Ja ilmeisesti pidit siitä mitä näit, koska tunsin melkein heti sinun katseesi selässäni. "

Draco ei taaskaan vastannut Drusillalle sanallisesti, sen sijaan Drusilla näki jälleen pojan kohottavan kulmakarvojaan, ennen kuin poistui huoneestaan. Ilmeisesti kuumaan suihkuun, sen lumikinokseen kaatumisen jälkeen, Ja sillä kertaa ilmeisesti yksin, joten Drusilla päätti odotellessaan vaihtaa mukavammat vaatteet ylleen. Drusilla käveli siis suoraan matka-arkkunsa luo, joka oli huoneessa Dracon auki olevan arkun vieressä. Vilkaistessaan sitä ohimennen, Drusilla huomasi Dracon pitävän kaikki koulutavaransa hyvässä järjestyksessä. Ja poika huomaisi aivan varmasti jos joku tavara tai kirja olisi väärässä paikassa. 

Drusilla ei muutenkaan uskaltanut edelleenkään koskea mihinkään Dracon huoneessa, ei varsinkaan silloin kun Draco ei ollut huoneessaan. Drusilla, oli kerran tehnyt sen virheen kun hän oli huomannut oudon paperin Dracon huoneen pöydällä. Drusilla ei ehtinyt silloin edes ottaa paperia käteensä, katsoakseen mitä siinä luki kun Draco oli jo napannut paperin pois pöydältä. Mitä  paperissa sitten ikinä lukikaan, sitä Drusilla ei saisi tuskin koskaan selville, sillä Draco oli todennäköisesti jo tuhonnut sen paperin tai pyyhkinyt tyhjäksi loitsulla jonka Drusillakin osasi.

Drusilla avasi oman matka-arkkunsa ja alkoi etsiä sieltä vaatteita. Drusilla löysi pian etsimänsä vaatteet, ja oli riisumassa mekkoaan kun Draco tuli takaisin huoneeseen.. Drusilla kätki taitavasti pettymyksensä huomatesssaan sen että Dracolla oli jo vaatteet päällään. Joten Drusillakin veti nopeasti paidan ja housut ylleen, päästyään eroon mekostaan. Ehei, hänkään ei nyt antaisi poikaystävälleen mitään katseltavaa kun ei itsekkään saanut nähdä mitään. Mutta ehkäpä sitten myöhemmin...

"No joko nyt kerrot, sen mitä et voinut kertoa minulle aikaisemmin. " Draco kysyi,

"Minusta tuntuu siltä, että se kirottu kuraverinen on mennyt puhumaan jotain minun isälleni. "Drusilla aloitti.

"Siis nimeomaan meistä, sinusta ja minusta. Aivan kuin sillä kuraverisellä olisi jotain sitä vastaan että me olemme yhdessä, " 

"Tiedätkö, minusta tuntuu välillä ihan samalta" Draco aloitti keskeyttåen Drusillan.

"Olen itsekkin huomannut jotain outoa siinä kuraverisessä. En tiedä oletko sinä jo huomannut saman asian, mutta.."

"Mistä sinä puhut? en minä ole huomannut mitään outoa. Ainoastaan sen, että kuraverinen on edelleen lähes lakkaamatta huolissaan sinusta. " Drusilla sanoi.

"Sinä et siis ole huomannut samaa kuin minä. Olen useammin kuin vain kerran, saanut sen kuraverisen kiinni vilkuilemasta minua, kesken tunnin. Ja olen myös useamman kerran nähnyt hänet muka vahingossa paikalle eksyneenä, juuri silloin kun meillä on ollut huispausharjoitukset."

"Miten minä en ole huomannut mitään" Drusilla puuskahti jälleen tahtoamattaan.¨

"Ja mikset sinä ole kertonut tästä minulle mitään?" 

"Kukahan se on nyt mustasukkainen.." Draco sanoi.

"Minä en ole mustasukkainen." Drusilla puuskahti uudelleen.

"En vain pidä siitä, että se kuraverinen ilmestyy aina jokapaikkaan missä sinä satut olemaan. Tiesit varmaan siitäkin, että hän oli Luihuisen puolella katsomoa, kun pelasimme viimeksi." Drusilla sanoi hieman rauhallisemmin.

"Tiesin minä siitä, sillä näin sen tilanteen omin silmin." Draco sanoi.

"En pidä itsekkään siitä, etten saa olla missään rauhassa, lukuunottamatta meidän tupaa. Tuntuu ihan siltä että se kuraverinen tietää aina missä minä olen, aivan kuin hän seuraisi minua." 

"Mistä hän edes tietää missä sinä olet? jos minäkään en aina tiedä minne sinä katoat välillä, niin etten löydä sinua mistään" Drusilla sanoi.

"Kunhan saan sen selville, niin kerron sinullekkin" Draco sanoi. 

Ne sanat kuulostivat jälleen Drusillan korvissa, lupaukselta. 

****

Drusilla oli siis osunut aivan oikeaan epäilyksissään. Hänen ei edes tarvinnut kertoa niistä Dracolle, koska poika kertoi itse hänelle mitä oli huomannut. Drusilla ei tiennyt enää mitään ajatella kuulemastaan? mitä hemmetin peliä se kuraverinen oikein pelasi?? no, Drusilla ei uhraisi sille ajatustakaan niin kauan kun  kuraverinen ei yrittäisikään lähestyå uudelleen Drusillan poikaystävää. Sen Drusilla halusi myös selvittää itsekkin miten ihmeessä se kuraverinen muka löysi Dracon silloinkin, kun Drusillalla ei etsinnöistään huolimatta ollut aavistustakaan siitä, missä hänen poikaystävänsä oli.

Kerrankin hänellä ja Dracolla oli edes yksi sama asia selvitettävänä. Niin ja sen lisäksi Drusilalla oli selvitettävänä vielä se, kuka se outo huppupää oikein oli ja liittyukö hänkin siihen kuraveriseen. Drusillaa ärsytti nyt vain enemmän sen, ettei hän edelleenkään osannut yhtäkään anteeksi antamatonta kirousta, siis muuten kuin vain teoriassa. Yhdellä niistä kirouksista saattaisi nimittäin olla hänelle käyttöä, siis siinä tapauksessa jos. Mutta sitä ajatusta Drusilla ei halunnut edee ajatella loppuun asti.

"Minusta tuntuu siltä, että nyt saa puhuminen pikku hiljaa riittää. " Draco sanoi, ja ellei Drusilla nyt ihan väärin kuullut niin hän aivan varmasti erotti myös pientä vihjailua poikaystävänsä äänessä.

"Minusta tuntuu siltä, että sinulla on jotain mielessäsi." Drusilla sanoi.

"Voi olla että onkin. Saat ottaa siitä itse selvää." Draco sanoi, edelleen vihjailevasti.

"Sen teen enemmän kuin mielelläni..." Drusilla sanoi. 

 

. 

Are You The One:

Osa 1: 

Luku 29:

"Mitä ihmettä sinä olet tehnyt huoneellesi?" Drusilla kysyi heti ovella.

Dracon huoneessa oli tapahtunut todella iso muutos sen jälkeen kun Drusilla oli viimeksi käynyt siellä. Ensinnäkin: Se musta kammottavan synkkä väri, joka silloin oli hallinnut tätä huonetta oli nyt lähes kokonaan kadonnut(poislukien huonekalut jotka olivat tummaa miltei mustaa puuta.. Ja olihan se sohva edelleen siellä josta Drusillalla oli mukavia muistoja aiemmilta kerroilta kun hän oli käynyt Dracon luona). Huoneen hallitseva väri oli nyt valkoinen, vihreän lisäksi. Ja se mikä yllätti eniten. Kaikki verhot huoneessa olivat auki.

"Yllätyitkö siitä mitä näit?" Drusilla kuuli Dracon kysymyksen selkänsä takaa.. Draco seisoi huoneensa ovella.
"En ihan oikeasti uskonut näkeväni näin isoa muutosta. Luulin että" Drusilla aloitti lauseensa mutta sillä kertaa Draco keskeytti.
"Se muutos on sinun ansiotasi. Sinä olet saanut minut ymmärtämään, ettei minun kannata pilata elämääni seuraamalla isääni sinne missä hän on." Draco sanoi.
"Minusta sinä teet oikein. " Drusilla aloitti uudelleen. "Tiedämme sen molemmat, ettei Lucius tule ilahtumaan kun hän kuulee mitä sinä aiot tehdä koulun päätyttyä".
"Isä ei tule ilahtumaan siitä" Draco sanoi hiljaa, kuin jatkaen Drusillan lausetta. Dracon ei tarvinnut edes sanoa enempää. Drusilla tiesi sanomattakin sen, miten se lause olisi jatkunut.

"Mitä sinä halusitkaan näyttää minulle?" Drusilla esitti kysymyksen vain koska hän halusi vaihtaa puheenaihetta. Drusilla ei tullut tähän huoneeseen vain puhuakseen kummisedästään.
"Se liittyy isääni. Ja tavallaan myös sinunkin isääsi" Draco alotti. "Muistatko sen yhden kirjan mikä isälläsi on työhuoneessaan?"
Draco jatkoi lausettaan kysyvästi.

Tietenkin Drusilla muisti sen. Draco tarkoitti varmasti juuri sitä valkoista isoa kammottavaa kirjaa, jonka kannessa oli kai vampyyri? jos se ei ollut vampyyri niin se oli mitä luultavammin jokin muu kammottava pimeyden olento. Yhtäkkiä Drusilla tunsi kylmän puistatuksen kulkevan jälleen läpi hänen vartalonsa.
"Sinä tiedät sen etten halua nähdä sitä kirjaa enää koskaan. Ihan oikeasti se on aiheuttanut minulle kammottavia painajaisia" Drusilla sanoi edes yrittämättä peittää inhon puistatusta äänessään.
"Rauhoitu rakas. Ei sinun ole pakko katsoa sitä uudelleen" Draco sanoi hiljaa.

Drusilla kuuli nyt pojan ääneen melkein korvansa vieressä. Siitä hän tiesi Dracon seisovan suoraan hänen takanaan. Ja samalla hetkellä Drusilla ymmärsi kaiken. Kirja oli ollut vain tekosyy Dracolle, jotta hän saisi olla edes pienen hetken kahdestaan tyttöystävänsä kanssa. Se sopi Drusillalle paremmin kuin hyvin. Sillä Drusilla oli itsekkin odottanut tätä koko illan.
"Minusta tuntuu siltä, että sinulla on ihan muuta mielessäsi kuin se kirja" Drusilla sanoi.
"Mitä jos oletkin väärässä" Draco sanoi hiljaa, yrittäen kuulostaa kiltiltä ja viattomalta. Mutta se ei ollut tehonnut Drusillaan enää pitkään aikaan.
"Tuo ei enää tehoa minuun" Drusilla sanoi jatkaen hieman vihjailevasti. "Olen huomannut jo aikoja sitten. Sinusta on viattomuus kaukana"¨
"En edelleenkään muuta mieltäni, kun sanon sinun olevan väärässä" Draco jatkoi viatonta teeskentelyään. Drusilla tiesi, pojan vain kiusoittelevan häntä. No siihen ansaan hän ei lankeaisi ainakaan vielä. Sillä tätä peliä Drusilla osasi oikeasti pelata Dracon kanssa.
"En edelleenkään usko olevani väärässä" Drusilla yritti yhden kerran vielä, silti vaikka hän tiesi mihin suuntaan tämä tilanne oli menossa. Ajatuksissaan Drusilla oli jo kääntynyt ympäri, ottanut kiinni vaalean lähes syötävän seksikkään poikaystävänsä kasvoista ja suudellut häntä.

Hetki hetkeltä Drusillan ajatukset muuttuivat vain levottomimmiksi. Ja kun Drusilla vihdoin käänsi kasvonsa hieman oikealle, tunsin hän vihdoin Dracon lämpöiset ja sitäkin kutsuvammat huulet omillaan. Sillä hetkellä Drusilla myös unohti täysin sen missä hän oli. Se suudelma jonka hän sai oli niin kaukana viattomuudesta. Mutta ei. Sehän ei ollut mikään yllätys Drusillalle. Sillä olivathan he kaksi olleet erossa toisistaan lähes pienen ikuisuuden. Silläkään kertaa, se suudelma ei tahtonut nähdä loppuaan. Ja liiankin pian nuo kaksi Luihuista päätyivät Dracon sängylle. Drusilla oli nostanut kuin huomaamatta toisen kätensä Dracon niskaan ja hän upottikin nyt sormensa pojan vaaleisiin hiuksiin.

"Rakastan sinua niin paljon" Drusilla kuuli pojan hiljaisen kuiskauksen, ennenkuin hän tunsi ne pehmeät ja aiempaa lämpimämmät huulet kaulallaan. Drusilla yritti, lähes epätoivoisesti pysyä hiljaa, täysin tietoisena siitä ettei se hiljaa oleminen ollut aieminkaan onnistunut.
"Minäkin rakastan sinua" Drusilla kuiskasi. Hän oli jo sulkenut silmänsä täysin valmiina antautumaan täysin Dracon suudelmien ja kosketusten vietäväksi. Tämä oli jo niin tuttua Drusillalle, ettei hänellä ollut pienintäkään epäilystä siitä mihin suuntaan tämä tilanne oli menossa. Mutta tälläkään kertaa Drusillalla ei ollut mitään sitä vastaan.

"Ehkä on parempi jatkaa tästä myöhemmin" Draco kuiskasi. Drusilla kuuli jälleen sen tutun kiusoittelevan sävyn pojan äänessä.
"Muuten emme pääse tästä pois koko iltana missä nyt olemme"
"Siitähän minun isäni riemastuu kun huomaa minun kadonneen taas jonnekkin sinun kanssasi" Drusilla sanoi. Eikä se naurattanut Drusillaa lainkaan kun hän edes ajatteli sitä miten pahasti Severus hermostuisi jos hän saisi selville Drusillan olleen koko ajan kahdestaan Dracon kanssa, Dracon huoneessa.
"Isäsi ei ilahdu siitä, jos hän kuulee meidän olleen taas kahdestaan jossain. Meidän on parempi olla kiltisti siihen saakka, kunnes olemme kertoneet hänelle" Dracon ei sillä kertaa tarvinnut päättää lausettaan, sillä Drusilla tiesi jo miten se jatkui.
"Mutta mitä jos isä ei pidä ajatuksesta ollenkaan" Drusilla sanoi. "Näin jo yhtenä yönä painajaisen, jossa isä kielsi minua olemasta missään tekemisissä sinun kanssasi"
"Sen oli parempi olla vain painajainen" Drusilla kuuli taas pojan äänen.
"Olen samaa mieltä. Sillä jos se painajainen toteutuu, vannon etten tottele isääni enää sekuntiakaan sen jälkeen. Isä ei yksinkertaisesti vain voi kieltää tai estää minua olemasta sinun kanssasi" Drusilla sanoi. Ja tarkoitti myös sanojaan. Sillä edes hänen isänsä ei voisi erottaa häntä Dracosta.

"Meidän on parasta palata juhliin, ennenkuin he alkavat etsiä meitä" Draco sanoi, ottaen Drusillan vielä hetkeksi syliinsä.
"Jäisin niin mielelläni tänne sinun kanssasi" Drusilla kuiskasi.
"Usko minua, rakas. Näit sen painajaisen, vain koska olet niin huolissasi siitä miten isäsi suhtautuu  uutiseen meidän yhdessä olostamme" Draco kuiskasi, ennen irroittautumistaan tyttöystävänsä halauksesta. Ja nousi sitten seisomaan.
"Haluaisin uskoa sinua. Mutta sinähän tiedät millainen isä on" Drusilla aloitti uudelleen.
"Tiedätkö mitä. Severus saa sanoa ihan mitä haluaa. Hänen sanansa, eivät saa minua pysymään erossa sinusta" Draco keskeytti Drusillan,
"Sanoit juuri ne sanat, jotka olin sanomassa sinulle" Drusilla sanoi, ja huomaamatta sitä itsekkään hän tunsi hymyn hiipivän takaisin kasvoilleen. Drusilla oli tiennyt sen koko ajan sisimmäässän ettei edes hänen isänsä erottaisi häntä Dracosta.


"Siinähän te olette.." Amy sanoi kun Drusilla tuli takaisin alakertaan..
"Dracolla oli yksi juttu yläkerrassa jonka hän halusi aivan välttämättä näyttää minulle.." Drusilla sanoi hiljaa..
"Mikä se ikinä olikin, en usko että haluan tietää siitä mitään.." Amy sanoi..
"Amy etkai sinä vaan pelkää pimeyden voimien juttuja..?" Draco sanoi kysyvästi, ja Drusilla kuuli myös pientä ilkeyttä poikaystävänsä äänessä joten hänen oli pakko tönäistä poikaa..
"Älä viitsi puhua niistä kammotuksista.." Drusilla sähähti, sillä hän näki aivan selvästi miten Amya puistatti pelkkä sen sanan kuuleminenkin.. "Amy ei pidä mistään mikä liittyy siihen mitä meidän isämme tekevät keskenään ja en pidä minäkään.." hän lisäsi.. 'Halusin vain unohtaa sen millaisessa kammottavassa vaarassa sinä olet edes yhdeksi illaksi.. Ja sitten sinä muistutit siitä tahallasi..'  se lause pyöri Drusillan mielessä, mutta tällä kertaa hän ei sanonut sitä ääneen..
 
Drusilla ei saanut tilaisuutta puhua Narcissan kanssa ennen illallista.. Ja tietenkin hän joutui istumaan pöydässä vastapäätä Dracon kammottavaa tätiä Bellatrixia.. Mutta kun hän tunsi Dracon käden koskettavan kättään, tyttö otti samantien siitä kiinni.. Ja nyt Drusilla tiesi selviävänsä mistä tahansa, kunhan vain Draco olisi hänen vieressään.. Pojan käsi tuntui turvalliselta ja lämpimältä hänen kädessään ja pojan kosketus kertoi myös siitä että Drusilla olisi aina turvassa hänen lähellään.. Drusilla päätti silti olla puhumatta Dracon tädille sen enempää kuin oli pakko.. Hän oli jo tervehtinyt joten miksi hänen täytyisi väkisin yrittää keskustella tuon kammottavan naisen kanssa..
"Milloin kerromme heille? vai kerrommeko ollenkaan.." Drusilla sanoi niin hiljaa, että vain poika hänen vieressään kuuli mitä hän sanoi..
"Kerrotaan sitten kun täällä ei ole enää muita kuin vain minun vanhempani ja sinun isäsi.." Drusilla kuuli pojan vastaavan lähes yhtä hiljaa.. "Mutta se mitä olemme suunnitelleet tekevämme koulun jälkeen saa pysyä salaisuutena toistaiseksi.." Draco lisäsi.. Ja Drusilla ymmärsi täysin miksi poika sanoi niin..
"Minä odotinkin sinun sanovan noin.." Drusilla kuiskasi.. " Ja tiedätkö.. Olen täysin samaa mieltä sinun kanssasi siitä.. Meidän tulevaisuuden suunnitelmamme eivät taida olla ihan vielä valmiita julkaistaviksi.." hän lisäsi jälleen kuiskaten..

Luku 30:

"Meillä on teille jotain kerrottavaa.." Drusilla aloitti kun hän istui olohuoneessa Dracon, pojan vanhempien ja isänsä kanssa.. Tyttö näki jälleen kerran sen jo niin tutuksi tulleen epäilyksen häivähdyksen isänsä kasvoilla, mutta nyt hän ei aikonut enää perääntyä.. tai muuttaa mieltään..
"Ja isä.. Se mitä aion sanoa nyt ei tule muuttumaan vaikka sinä sanoisit mitä.. " Drusilla jatkoi lisäten vielä..
"Miten minusta tuntuu siltä että pahimmat epäilykseni teistä kahdesta muuttuivat todeksi tänä iltana.." Drusilla kuuli isänsä sanovan jälleen ne sanat jotka hän oli kuullut edellisen kerran silloin kun Severus oli kuullut tyttärensä seurustelevan Cedric Diggoryn kanssa.. Ja se ilta oli ollut kuin painajainen.. Ei pelkästään Drusillalle vaan myös Cedricille.. Ja kun Drusilla nyt muisti millaisen puhuttelun Severus oli pitänyt Cedricille silloin, hän tiesi että se sama tilanne olisi myös Dracolla edessä myöhemmin..
"Isä.. Mitä tahansa sinä epäiletkin.. Se ei ole maailmanloppu.." Drusilla aloitti mutta yhtäkkiä hän kuuli Narcissan puhuvan..
"Severus.. En usko että se mitä tyttäresi haluaa kertoa sinulle on sellainen asia, mistä sinun on syytä hermostua.." Narcissa sanoi.. "Tiedän sen että sinä haluat suojella tytärtäsi mutta joistakin asioista sinun täytyy antaa hänen päättää itse.." Narcissa jatkoi.. Ja katsoi sitten Drusillaa, hymyillen samalla rohkaisevasti.. Ja se auttoi Drusillaa vihdoin sanomaan ne sanat joiden sanomista hän oli odottanut jo yli kaksi kuukautta..

"Isä.." Drusilla aloitti ja nosti sitten katseensa vielä kerran niihin kasvoihin kuuluivat hänen isälleen.. Ja niihin tummiin silmiin jotka näyttivät nyt hieman huolestuneilta.. Drusillalla ei ollut sillä hetkellä aavistustakaan siitä millaisia ajatuksia hänen isänsä päässä mahtoikaan liikkua sillä hetkellä ja kuinka monta harmaata hiusta ilmestyisikään noiden tummien lähes yönmustien hiusten sekaan kun Severus Snape kohta kuulisi mitä hänen tyttärensä aikoi kertoa hänelle..
"Minä ja Draco olemme nykyään yhdessä... Olen seurustellut hänen kanssaan viimeiset kaksi kuukautta.." ne sanat vain tulivat Drusillan suusta ja yhtäkkiä hän tunsi miten se raskas kivi vierähti pois hänen sydämeltään.. Ja samassa suuri helpotuksen tunne täytti Drusillan kun hän huomasi ettei hänen isänsä näyttänyt ollenkaan vihaiselta.. Mutta sen sijaan ilme Severus Snapen kasvoilla oli edelleen hyvin hyvin huolestunut..

"Isä sano nyt jotain.." Drusilla aloitti uudelleen sillä hiljaisuus joka leijui heidän ympärillään oli Drusillan mielestä lähes kammottavaa.. Drusilla oli jo aivan varma siitä että tämä hiljaisuus enteili sitä että Draco oli nyt pahoissa vaikeuksissa.. Sillä tilanne oli ollut lähestulkoon samanlainen silloinkin kun Drusilla oli kertonut isälleen seurustelevansa Cedricin kanssa.. Vaikkakin Drusillan mielestä tilanne ei ollut lähellekkään samanlainen.. Ensinnäkin: Drusilla seurusteli nyt pojan kanssa joka oli Luihuinen niinkuin Drusillakin oli ja toiseksi: Draco ja Drusilla olivat samanikäisiä..

"En ole ollenkaan huolissani siitä mitä sinä kerroit minulle.. " Severus rikkoi vihdoin sen lähes aaveimaisen hiljaisuuden joka oli leijunut huoneessa jo useamman kymmenen minuutin ajan.. Ne sanat saivat Drusillan huokaisemaan helpotuksesta syvällä sisimmässään.. Severus Snapella ei ollut sittenkään mitään sitä vastaan että hänen ainoa tyttärensä seurusteli Lucius Malfoyn pojan kanssa..
Mutta silti.. Drusilla huomasi ja pystyi myös lukemaan helposti isänsä kasvoista sen, että Severus Snape oli kuitenkin huolissaan jostakin.. Ja syvällä sisimmässän Drusilla tiesikin jo, mistä hänen isänsä huolestunut ilme johtui.. Severus Snape tiesi aivan varmasti täysin saman asian Dracosta minkä Drusillakin tiesi.. Ja kukapa muukaan sen olisi Drusillan isälle kertonut kuin Hermione Granger..

Miksi se kirottu kuraverinen ei vaan voinut pitää kaikkia pelkoja omana tietonaan.. Vaan kertoa niistä Drusillan isälle.. No kenelleppä muullekkaan se kuraverinen olisi voinutkaan kertoa peloistaan. Sillä Drusilla tiesi sen ettei Draco olisi missään nimessä eikä missään tilantessa kuunnellut hetkekään mitä se kuraverinen olisi halunnut hänelle sanoa... Drusilla kyllä tunsi poikaystävänsä ja samalla parhaan ystävänsä paremmin kuin kukaan muu.. Tai ainakin oli luullut tuntevansa, tähän kouluvuoteen asti.. Mutta viimeisten kuluneiden kuukausien aikana tuosta Luihuisen tytöstä tuntui siltä että hän luisui vain hetki hetkeltä kauemmaksi parhaasta ystävästään ja samalla pojasta jota hän rakasti enemmän kuin omaa elämäänsä.. Ja syynä oli vain se synkkä ja kammottava salaisuus jota Draco Malfoy kantoi yhä edelleen sisimmässään yksin, suostumatta edelleenkään kertomaan siitä sanaakaan Drusillalle...

'Jos se kuraverinen on mennyt kertomaan jotain isälleni... Hän tulee katumaan sitä..' Drusilla lupasi sen itselleen ja samalla vannoi kostavansa.. Ja hänen kostonsa tulisi olemaan jotain niin hirveää ettei se kuraverinen oravanpoikanen tulisi koskaan unohtamaan sitä, vaan muistaisi sen koko lopun elämänsä...

Drusilla Snape, oli todella todella todella yrittänyt unohtaa sen kaiken mitä hän oli kuullut siltä kuraveriseltä.. Ja samoin myös kaiken muun mikä liittyi vähänkään Dracon kammottavaan salaisuuteen.. Vain koska Drusilla olisi halunnut viettää edes yhden onnellisen illan uhraamatta yhtäkään ajatusta niille kaikille kammottaville asioille jotka pyörivät hänen mielessään lakkaamatta.. Sillä joka ikinen kerta kun tuo hän ajattelikaan koko asiaa, se sai hänet tuntemaan olonsa ahdistuneeksi, surulliseksi ja myös pelokkaaksi.. Ei vaan Dracon takia vaan myös oman itsensä..
Siksi juuri Drusillan mielestä ei ollut ollenkaan hyvä juttu jos hänen Severus Snape tiesi myös sen mitä Drusilla ajatteli silloin, kun hän käänsi yhtäkkiä katseensa poispäin isästään.. Tai silloin kun Severus Snapen ainoa tytär vaikutti hiljaiselta ja poissaolevalta myös oppitunneilla..

Drusilla halusi tietään totuuden siitä miksi ilme hänen isänsä kasvoilla oli edelleen niin huolestunut että sen kuului myös Severus Snapen äänestä kun hän puhui tyttärelleen.. Mutta Druslla ei tiennyt miten esittää asiansa isälleen.. Hän ei vain löytänyt oikeita sanoja sillä nyt se tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä.. Vaikka mielessään Drusilla oli käynyt tämän saman keskustelun jo useamman kerran isänsä kanssa..

"Mistä sinä sitten olet niin huolissasi, isä.." yhtäkkiä Drusilla vain sanat, miettimättä lainkaan sitä mitä seurauksia hänen sanoillaan voisi olla.. Drusillan sanoista voisi seurata kaksikin asiaa.. Ensimmäinen olisi se ettei hänen isänsä kertoisi hänelle taaskaan totuutta siitä mistä hän oli oikeasti huolissaan, sillä eihän Severus Snapella ollut tapana kertoa tyttärelleen mitään sellaista mikä sattaisi huolestuttaa tai pelästyttää hänet.. Tai sitten tilanne menisi juuri niinkuin Drusilla toivoi sisimässään.. Hän nimittäin toivoi enemmän kuin mitään muuta, hänen isänsä edes tämän kerran kertovan tyttärelleen totuuden siitä mistä hän olikaan niin huolissaan...
"Olen huolissani siitä että sinä valitsit juuri tämän ajankohdan kertoa minulle muuttuneesta suhteestasi Dracon kanssa.." Severus Snapen sanat saivat kylmän puistatuksen juoksemaan yhtäkkiä Drusillan lävitse..

Se tuntui samalta kuin samassa huoneessa olisi yhtäkkiä ollut yksi tai useampi ankeuttaja ja ne kaikki päättivät vain lipua yhtä aikaa Drusillan ohitse.. Nyt Drusilla oli vain entistä varmempi siitä että se kuraveri Granger oli kertonut peloistaan hänen isälleen.. Ja pelkkä ajatuskin siitä sai veren miltei kiehumaan jälleen Drusillan pään sisällä..  Tarkoittiko tämä nyt sitä että se kuraverinen yritti yhä edelleen pilata Drusillan onnellisen suhteen Dracon kanssa.. Oliko se kuraverinen todella niin kateellinen Drusillalle tai jopa mustasukkainen Dracosta.. Hyi yäk.. Jälkimmäinen ajatus, sai Drusillan miltei voimaan pahoin... Miksi ihmeessä hän edes ajatteli mitään sellaisia sillä hän tiesi tasan tarkkaan sen mitä Draco Malfoy oikeasti ajatteli siitä kuraverisestä...

"Mikä sinulle tuli.." Drusilla kuuli yhtäkkiä Dracon hiljaisen kuiskauksen korvansa vieressä ja tunsi myös miten poika ote hänen kädestään tiukentui hieman..
"Minulle tuli vain yhtäkkiä inhottava tunne, mikä ei jätä minua rauhaan.." Drusilla kuiskasi..
Mutta nyt hän ei todellakaan sanoisi ääneen sitä mikä aiheutti sen inhottavan ja lähes oksettavan tunteen myllerryksen hänen sisimmässän.. Ei, Drusilla kertoisi sen poikaystävälleen vasta sitten kun olisi varma siitä ettei huoneessa olisi ylimääräisiä korvia kuuntelemassa...
"Puhutaan siitä myöhemmin.. Nyt ei ole sopiva hetki.." Drusilla kuiskasi uudelleen, vaikka näkikin epäilyksen varjon häivähtävän hetken ajan Draco Malfoyn kasvoilla.

Lucius Malfoy tuntui suhtautuvan koko asiaan paljon rennommin kuin Severus.. Sillä kun Drusilla vilkaisi kummisetäänsä, hän näki heti ettei Lucius ollut lainkaan huolissaan kuulemastaan.. Ja sillä hetkellä Drusilla oli aivan varma.. Lucius Malfoy oli tiennyt tästä koko ajan.. Ja antanut jo ajat sitten hiljaisen hyväksyntänsä Drusillalle ja Dracolle.. Se ajatus sai toisenkin raskaan painon vierähtämään pois Drusillan hartioilta, sillä hänen ei ilmeisesti tarvinnutkaan pelätä joutuvansa samanlaiseen inhottavaan tilanteeseen jossa Pansy Parkinson oli aikaisemmin ollut..

"Minun isäni ainakin näyttää hyväksyvän tämän tilanteen.. Toisin kun Severus.." Draco kuiskasi jälleen niin hiljaa että vain Drusilla kuuli sen..
"Osaisin miltei aavistaakkin sen että isällä olisi jotain tätä vastaan.." Drusilla kuiskasi..
"Mutta tuo mitä hän sanoi oli kyllä naurettavin ja läpinäkyvin tekosyy.. Isä olisi voinut edes tämän kerran puhua suoraan, eikä keksiä tuollaisia onnettomia selityksiä.." Drusilla sanoi hiljaa..
"Välillä oikeasti toivon sitä ettei Severus Snape olisikaan isäni.." hän lisäsi vieläkin hiljaisemmin varmistaen sillä sen ettei hänen isänsä taikka Lucius Malfoy vahingossakaan kuulisi hänen sanojaan..
"En usko sitä että Severuksella on jotain tätä vastaan.. Tai jos onkin, hän ei ainkaan paljasta sitä meille.. " Draco puhui hiljaa kuin varmistaakseen sen ettei kukaan muu kuin vain Drusilla kuullut sitä..

"Ja kohta isä kieltää minua jäämästä tänne yöksi.. Sillä hän ei millään voi hyväksyä sitä että minä nukkuisin edes samassa huoneessa sinun kanssasi.." Drusilla kuiskasi selvästi pettyneellä äänellä.. Sillä hän oli aivan varma siitä että hänen isänsä, nykyään hieman liian ylihuolehtiva sellainen pilaisi aivan varmasti senkin ilon tyttäreltään..
"Vaikka Severus ei sallisikaan sitä että me nukumme samassa huonessa, niin ei se estä minua hiippailemasta sinun huoneeseesi sen jälkeen kun vanhempani ovat jo menneet nukkumaan.. Tai ainahan sinä voit hiippailla minun huoneeseeni, jos ei yksin nukkuminen houkuttele.." Draco kuiskasi nyt Drusillan korvaan... Ja pojan kuiskaus sai jälleen aikaan sen että se sama tuttu ihanasti kutitteleva kylmä väristys kulki jälkeen hetken ajan pitkin Drusillan selkää..  No juuri tuollaisia sanoja hän oli osannut odottaakkin kuulevansa..

"En todellakaan nuku ensi yönä eri huoneessa.. Nytkin odotan vain sitä hetkeä kun saan olla vihdoin kahdestaan sinun kanssasi.." Drusilla kuiskasi hieman kiusoittelevasti..
"Minä aion pitää huolen siitä ettet sinä nuku ensi yönä sekuntiakaan.. " Dracon vastakuiskaus kuulosti Drusillan korviin kaikkea muuta kuin viattomalta.. Ja jos hän ei olisi sillä hetkellä istunut olohuoneessa suoraan Severus Snapen silmien alla, hän olisi jo tehnyt jotain mitä hän ei uskaltanut nyt edes ajatella..
"Entäpä jos minä teen sen ensin. " Drusilla jatkoi edelleen kiusoittelevaa kuiskailuaan.. Ja kuin tehosteeksi sanoilleen hän otti hampaillaan kiinni vieressään istuvan pojan korvasta ihan pieneksi hetkeksi vain.. Drusillan teko sai kuitenkin Dracon liikahtamaan hieman mutta sitä ei nyt näyttänyt huomaavan kukaan muu kuin vain Drusilla..
"Siitä sinä saat nähdä unta.." Dracon kuiskaus oli kiusoitteleva mutta myös samalla vaarallinen.. Ja pojan äänensävy sai aikaan sen, että uusi aikaisempaa voimakkaampi kylmä väristys vaelsi jälleen pitkin tumman Luihuistytön selkää..

Drusilla sai kuitenkin vain pienen hetken nauttia siitä ihanasta tunteesta, jonka Dracon kuiskaus oli hänessä aiheuttanut.. Sillä kun hän näki isänsä nousevan ylös, Drusilla tiesi sen että hänenkin olisi noustava... Severus Snape oli selvästi lähdössä joten Drusillan olisi lähdettävä myös, vaikkei hän halunnutkaan tehdä sitä.. Sisimmässän Drusilla suunnitteli jo nousevansa ylös vain vastustaakseen isäänsä ensimmäisen kerran 16 vuotta kestäneen elämänsä aikana sillä Drusilla ei missään nimessä halunnut lähteä kotiin..
Drusilla ei voinut millään ymmärtää sitä, miksi hänen isänsä rikkoi lupauksensa hänelle siitä että hän saisi jäädä Malfoyille, ja lähteä täältä aamulla yhtä matkaa kouluun Dracon kanssa.. Se oli ollut hänen aikaisempi suunnitelmansa, ja vielä eilen Severus Snapella ei ollut mitään sitä vastaan.. Oliko Drusillan isä nyt sittenkin muuttanut mielensä vain koska oli kuullut tyttärensä seurustelevan Dracon kanssa.. Koko asia harmitti Drusilllaa niin paljon, ettei hän olisi osannut selittää sitä sanoilla kenellekkään mitä tunsi nyt sisimmässän, jos joku erehtyisi kysymään sitä häneltä...

"Drusilla, ei sinun tarvitse nousta.. " Severus Snape sanoi ne sanat juuri samalla hetkellä kun Drusilla oli nousemassa ylös... Ja ennenkuin Drusilla ehti sanoa mitään hän kuuli isänsä sanovan vielä..
"Sinä voit jäädä tänne huomiseen asti.. Mutta jos minä kuulenkaan mitään siitä, että te kaksi olette olleet samassa huoneessa koko yön.."

Siinä se tuli.. Juuri ne sanat joita Drusilla oli odottanutkin kuulevansa.. Se ei tosin ollut uutta Drusillalle, sillä näinhän se oli aina ollut siitä asti kun Drusilla oli tutustunut Dracoon ensimmäisellä luokalla.. Severus Snape ei edelleenkään hyväksynyt/ sallinut sitä että hänen ainoa tyttärensä viettäisi yhdenkään kokonaisen yön samassa huoneessa Dracon kanssa, niin ettei hän voisi itse mennä tarkistamaan tilannetta.. Drusilla kyllä tiesi miksi.. Severus Snape ei edelleenkään luottanut Dracoon, missään asiassa mikä koski hänen ainoaa tytärtään..

'Isä tulee vielä muuttamaan mielensä..' Drusilla vannoi mielessään.. Sillä Drusilla kyllä tekisi kaikkensa sen eteen, että hän saisi isänsä luottamaan Dracoon.. Tapahtuisi sitten mitä tahansa... Sillä Drusilla aikoi heti kouluun palattuaan selvittää ihan itse syyn siihen, miksi Severus Snape ei luottanut hänen poikaystäväänsä.. Ja tällä kertaa Drusilla ei kysyisi isältään yhtään mitään.. Sillä Drusilla ei todellakaan halunnut tai toivonut sitä että Draco joutuisi enää kertaakaan ikävään tilanteeseen hänen isänsä kanssa...