Goodbye Draco:

 

Goodbye Draco:💔

-- Osittainen Dramione FanFiction:--

 

OSA 1:

 

Luku 9: 

Hermione pov:

' En enää välitä vähääkään siitä vaikka oletkin nyt täällä. En hemmetin, hemmetti välitä. Sinä teit minun elämästäni helvettiä joten mitäs jos vain painuisit vain sinne aiheuttaamasi helvettiin ihan itse ja älä uskallakkaan tulla takaisin, kusipää. '

 

Hermione toisteli vain niitä lauseita mielessään istuessaan jo omassa tupapöydässään suuressa salissa. Ginny Weasley vilkaisi ensimmäisen kerran sinä aamuna ystäväänsä toiselta puolelta pöytää jossa istui, ruskeissa silmissään vain aiempaa huolestuneempi katse. Hermione puolestaan halusi vain kertoa niin kovasti Ginnylle totuuden siitä mitä hänelle oli oikeasti tapahtunut kesälomalla ja myöskin siitä kuinka hirveän pahalta hänestä ihan oikeasti tuntuikaan nyt, kuinka helvetin paljon häneen sattuikaan ja kuinka rikki hän olikaan.

Ginny ihan oikeasti ansaitsisi vihdoinkin kuulla kaiken siitä, totuuden mukaisesti. Olihan Ginny aikaisemminkin ollut paikalla niinä hetkinä kun Hermione oli kaivannut oikeasti kuuntelijaa asioissa joista hän ei vain voinut kertoa Ronille ja Harrylle. Tämäkin asia olisi sellainen. Mutta tästä asiasta nimenomaan Hermione ei vain voinut kertoa edes Ginnylle. Vain koska. Hermione oli jo luvannut Dracolle ettei hän puhuisi siitä kenenkään kanssa. Mutta miksi? miksi hemmetissä Hermione oli edes mennytkään lupaamaan yhtään mitään? ei, hän ei olisi tehnytkään niin. Jos hän vain olisi tiennyt sen silloin ettei Draco edes aikonutkaan pitää omaa lupausta hänelle. Dracon lupaus kun oli ollut se, ettei hän koskaan enää satuttaisi Hermionea.

 

 ' Ei, ehei. Se mitä sinä teit minulle. Se ei saa minua vajoamaan pohjalle. Ehei, ei. Et onnistunut kokonaan sydäntäni särkemään mutta haavoitipa pahasti kuitenkin. Ja nytkin, sinä vain istut siellä omalla paikallasi ja olet kuin et olisi mitään koskaan tehnytkään. Mutta minäpä tiedä jotakin mitä sinä et vielä tiedäkkään. Ja jonakin päivänä. Ennemmin tai myöhemmin tulet katumaan pahasti sitä mitä teit minulle.'

Hermione ajatteli vain mielessään vilkaistessan yhden ainoan kerran vain taakseen. Ja aivan kuten hän oli ajatellutkin. Draco Malfoy istui siellä, omalla paikallaan Luihuisen pöydässä. Hermione puraisi jälleen jo ennestään rikki olevaa huultaan samalla räpytellen silmiään vain estääkseen kyyneliä nousemasta niihin.  Draco tietenkin katseli silläkin hetkellä poispäin Hermionesta. Poika kun oli jälleen syventynyt keskusteluun parhaan ystävänsä, Drusilla Snapen kanssa.  

Hermionen sydäntä pisteli jälleen hyvin ilkeästi. Sillä, siitäkin huolimatta vaikka Draco Malfoy oli ihan hetki sitten haavoittanut Hermionen sydäntä pahemmin kuin kukaan toinen koskaan. Hermione sai silti itsensä kiinni salaa toivomasta että hän saisikin istua nyt Drusilla paikalla, Dracon vieressä.

 

Hemmetin, hemmetti. Miksi Hermione yhä edelleen antoi ajatustensa noin vain harhailla niin väärille poluille? tai antoi itsensä edes toivoa turhaan sellaisia.? se toive kun ei toteutuisi. Drusilla Snape ei ikinä missään tilanteessa suostuisi luovuttamaan kenellekkään toiselle tytölle omaa paikkaansa Draco Malfoyn vieressä. Drusilla Snape kun oli istunut samalla paikalla Luihuisen pöydässä siitä hetkestä lähtien kun lajitteluhattu oli tehnyt tytöstä Luihuisen. Drusilla Snape myös tulisi istumaan samalla paikalla myös nämä kaksi viimeistä jäljellä olevaa kouluvuotta. Nimenomaan Hermionea Drusilla ei ikinä missään tilanteessa päästäisi ilman pahaa tappelua niin lähelle Dracoa.

 

Jos. Jos Draco Lucius Malfoylla ihan oikeasti olikin sydän. Aivan kuten ties kuinka moni tytöistä koulussa jaksoi yhä edelleen uskoa. Siis niistäkin tytöistä osa joiden sydämen Draco Malfoy oli jo ehtinyt särkeä ennenkuin otti kohteekseen Hermionen. Hermionekin oli uskonut siihen vielä kesälomalla mutta nyt hänen oli hetki hetkeltä vain vaikeampaa enää uskoa sitä.  Noh, ainakin Draco Malfoyn sydän oli varmasti täynnä kylmää jäätä. Niin kylmää kuin pojan hopeanharmaat silmätkin olivat olleet sen yhden ainoa lyhyen katseen ajan kun Draco oli vilkaissut Hermionea. Tosin. Siitä katseesta oli se hopean hohde kokonaan poissa. Draco Malfoyn silmät kun olivat muistuttaneet täysin pojan isän Lucius Malfoynn tummanharmaita silmiä.

Yhtäkkiä jälleen hyvin kylmä puistatus vaelsi jälleen Herminonen lävitse kun hän edes kuvittelikaan mielesssään Lucius Malfoyn tummanharmaiden silmien kylmän ja inhoavan katseen.  Hermione käänsikin samointein katseensa kokonaan poispäin Dracosta toivoen samalla koko sydämesttään ettei hänen salaisuutensa siitä mitä kuluneen kesän aikana tapahtui ei koskaan milloinkaan kulkeutuisi Dracon isän tietoon. Sillä, jos Lucius Malfoy kuulisi siitä mitä hänen poikansa oli tehnyt kesällä..

Yhtäkkiä samalla hetkellä Luihuisten pöydästä kuului jälleen naurua. Hermione ei vain jaksanut ymmärtää taaskaan mitä hauskaa Luihuisten mielestä nyt oli tapahtunut.  Eikä hän ollut ainoa. Sillä, kun Hermione kohotti katsettaan saatuaan inhottavat ajatukset Dracon isästä kokonaan karkoitettua pois mielestään. Hermionen pähkinänruskeat silmät kohtasivat pöydän toselta puolelta häntä katsovat  hyvin huolestuneet puhtaan vihreät silmät.

Harry ei kuitenkaan kysynyt mitään sellaist mihin Hermione ei olisi osannut vastata mitään.  Hermione näki kuitenkin edelleen sen saman pienen häivähdyksen Harryn silmissä jonka hän oli nähnyt eilen ensimmäisen kerran. Ja se ei vain jättänyt Hermionea rauhaan. Ei, ei ei! Harry ei ollut mikään typerys vaan oikeastaan erittäin hyvä päättelemään asioita ilman ettei toinen sanonut mtään. Harry osasi myös joissakin tilanteissa aivan varmasti lukea rivien välistä asioita joita  toinen osapuoli jonka kanssa poika keskusteli jätti vain sanomatta. Hermione oli itsekkin melkein jo kerran joutunut sellaiseen tilanteeseen Harryn kanssa joten nyt hän varoi tarkasti ettei niin vain tapahtuisi uudelleen.

Hermione kuuli selvästi kun Harry sanoi hiljaa Ginnylle.

 

" - Mikä Hermionea vaivaa."

" - En minä tiedä. "  Ginnykin puhui tai ainakin yritti puhua hiljaa.

" - Hän on vain ollut niin kummallinen koko viime viikon. "

" - Koska te selvästi puhutte minusta voitte aivan hyvin lopettaa tuon kuiskailemisen. " Hermione sanoi.

" - Kummallakkaan teistä kun ei edes ole syytä olla huolissaan. "

" - Minusta kuitenkin tuntuu yhä edelleen siltä ettet sinä ole kertonut kaikkea. " Ginny aloitti uudelleen.

" - Tapahtuiko sinulle jotakin kesälomalla, Mione?" 

" - Olisinhan minä jo kertonut kaiken kesästäni sinulle, Ginny. Jos minulle vain olisi tapahtunut jotakin. " Hermione sanoi.

" - Mutta kun aiemminkin. Minulle ei koskaan tapahdu mitään kertomisen arvoista. " 

 

Samalla sekunnilla Hermione vain tiesi valehdelleensa jälleen päästäessään ne sanat karkaamaan huuliltaan.  Ja myöskin sen hän tiesi kertomattakin ettei kumpikaan hänen ystävistään uskonut edelleenkään niihin sanoihin. Vilkaistessaan vuorotellen Ginnya ja Harrya, Hermione näki edelleen sen piienen pienen epäilevän häivähdyksen Harryn vihreissä silmissä. Hermionea alkoi yhtäkkiä ahdistaa suunnattomasti ihan vain koska häntä ihan oikeasti inhotti noin vain valehdella ystävilleen.  Erityisesti Harrylle jokaikinen kerta kun Hermionen oudoksi muuttunut käytös vain tuli puheeksi. Hermionesta tuntuikin siltä etteivät Ginny ja Harry enää muusta puhuneetkaan keskenään ja sana siitö tuntui myöskin kiertävän kuin itsestään Rohkelikon tuvan siisällä.

Eilis iltanakin Rohkelikon tuvan oleskeluhuoneessa Hermione oli tuntenut uesamman kuin vain yhden katseen selässään kun hän oli istunut siellä tekemässä läksyjä. Kun Hermione oli vilkaissut ympärilleen oli hän huomannut useamman kuin vain yhden Rohkeliikon kääntävän katseensa yhtäkkiä poispäin. Hermione ei lopulta kyennyt jäämään oleskeluhuoneeseen vaan sen sijaan hän oli ottanut läksynsä ja oppikirjansa pöydältä ja vain poistunut oleskeluhuoneesta kertaakaan taakseen vilkaisematta.  Koko lopun eilisen illan Hermione olikin tehnyt läksyjään makuusalissa sängyllään maaten.

 

Luihuisten pöydässä kuului vain edelleen naurua mikä alkoi jo todenteolla suututtaa Hermionea. Varsinkin kun Dracokin nauroi. Hermione olikin aivan varma siitä että hänestä puhuttiin jo Luihuisten pöydässä. Draco Malfoy oli aivan takuulla keksinyt jälleen uuden sanan jolla satuttaa Hermionea. Ja sen lisäksi poika oli takuulla kertonut sen myös muillekkin tuvassaan. Muutaman pienen pienen sekunnin ajan Hermione leikittelikin itsekseen mielessään ajatuksella siitä kuinka hän tekisikin sen saman jutun uudelleen jonka hän oli tehnyt jo kerran aikasemminkin kolmantena kooluvuonna.

 

Hermionella olikin pian vaikeuksia salailla hymyä ilmsestymästä huulilleen vain kun hän muisti kuinka hyvöltä se olikaan tuntunut. Vain lyödä Dracoa suoraan kasvoihin.  Mutta silti.. Ei, Hermione vain sitten millään halunnutkaan tehdä niin enää.

Ei siltikään vaikka Draco oli ensiimmäisenä tekonaan kouluun tultuaan satuttanut Hermionea vain lisää, aiheuttaen useamman kuin vain yhden jo arpeuteneen haavan repeämisen uudelleen rikki Hermionen sydämessä. Hermione ei vain pystynyt millään siihen enää. Ei satuttamaan Dracoa vaikka poika olikin edelleen aivan samanlainen ilkeä ja kylmä kusipää kuin hän oli ollut aikaisempinakin vuosina koulussa. Ja vain sen vuoksi mitä Hermione oli kuullut Dracon kertovan hänelle isästään kesälomalla. 

Joten lyömisen sijasta. Hermione kävi todella kovaa taistelua itsensä kanssa ettei hän nyt vain yhtäkkiä nousisi seisomaan ja kävelisi sinne missä Draco Malfoy edelleen istui omassa pöydässään vain halatakseen poikaa.

 

" En saa enää koskaan tehdä mitään sellaista. Sillä teollahan paljastaisin vain salaisuuteni ihan itse jos menisin tekemään jotakin niin typerää ja ajattelematonta. Ja myös satuttaisin itseni jälleen kun en edres pääsisikään niin lähelle Dracoa. ' 

Hermione torui jälleen kerran itseään mielessään. Tottahan se olikin. Kukaan Luihuisista ei missään nimessä päästäisi Rohkelikon tupaan kuuluvaa tyttöä lähestymään Dracoa. Hermionen olisi nyt vain odotettava siihen hetkeen saakka kun hän sattuisi näkemään Dracon yksin jossakin. Sillä, ei ei ei! muussa tapauksessa tai tilanteessa Hermionella ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia edes lähestyä Luihuisen tuvan suosituinta poikaa. Mutta, jospa Hermione saisikin sen tilaisuuden jo myöhemmin tänä iltana. Hänen olisi vain oltava silloin nopeampi ja paljon ovelampi jotta hän ehtisi saada Dracon huomion ennenkuin poika näkisi Hailien.

 

' Tiedän tiedän. En saisi ottaa edes yhtä askelta lähemmäs häntä. Hän teki sen selväksi minulle kun torjuit minut kylmäksi muuttuneella katseellaan. No mutta mitä muuta olisin edes voinut häneltä odottaa? mutta tiedoksi vain hänellekkin. Minä en aio olla mikään haalistuneen muiston aaveen kaltainen kuva hänelle.  Hän kun jo selvästi unohti jo rakkauden jota rakastin eniten. '

' Miksi hemmetissä edes haluaisinkaan tehdä niin kun aiemmin ajattelin? se kusipää satutti minua jo aivan tarpeeksi. Mikä hemmetti minua ihan oikeasti vaivaa edelleen kun haluan vain päästä hänen lähelleen. Vain kokeakseni sen kun se kusipää torjuu minut tavalla jonka hän osaa hemmetin hyvin.' 

Hermione muistutteli tai oikeastaan varoitteli niillä ajatuksilla vain itseään siitä ettei tulella leikkimään ryhtyminen kannattaisi enää. Siinä leikissä kun vain hän valitettavasti polttaisi itsensä erittäin kipeästi. Joten ei, sellainen oli nyt vain paras unohtaa kokonaan. Hermione ei suostuisi leikkimään tulella enää koskaan ikinä milloinkaan. Ei, vaikka Draco sanoisi, tekisi tai ehdottaisi mitä. Ei. Sen sijaan Hermione halusi saada vain yhden, edes lyhyenkin tilaisuuden puhua kahdenkesken Dracon kanssa. Vain jotta hän saisi sanottua ääneen sen vihdoin mitä hän oli halunnut sanoa jo kolmen pitkän viikon ajan.

" - Hän on taas yhtä poissaoleva kuin eilis iltana. " Hermione kuuli Ginnyn edelleen kuiskailevan.

" - Voisitko vain lopettaa. " Hermione sanoi osoittaen sanansa Ginnylle.

" - On erittäin epäkohteliasta istua samassa pöydässä kuiskailemassa. Vai onko sinun yhtäkkiä vain niin vaikeaa puhua minulle. "

" - Minusta olisi vain kiva tietää se mitä sinä ajattelet niinä hetkinä kun katseesi muuttuu poissaolevaksi, Mione." Ginny sanoi.

" - En tosin usko sellaisen ihmeen koskaan edes tapahtuvan. Sinä kun olet nykyään niin paljon taitavampi keksimään sanallisia valheita ja selityksiä oikean totuuden kertomisen sijaan. "

" - Minähän sanoin jo. Minulla ei ole edelleenkään mitään sellaista kerrottavana mitä en olisi jo kertonut sinulle. Sinä olet yksi parhaista ystävistäni enkä edes haluaisi salailla sinulta mitään. "

Hermione sanoi sen lauseen ääneen jälleen silti vaikka näkikin edelleen selvästi Ginnyn ruskeista silmistä ettei yksi hänen parhaista ystävistään edelleenkään uskonut häntä. Eikä myöskään Harry sillä kun Hermione vilkaisi varovaisesti pöydän yli hän näki edelleen sen epäilevän häivädyksen Harryn vihreissä silmissä. Aivan selvästi, Harry oli jo päättänyt selvittää sen, ainakin itselleen. Mitä Hermione salailema asia oikein olikaan.