Goodbye Draco:

 

GOODBYE DRACO :💔

-- Osittainen Dramione fanfiction: --

 

OSA 1:

Luku  7:

Hermione pov: 

 Hermione nousi venytellen seisomaan tuolista, jossa hän oli vain istunut katsellen hiljaa ikkunasta ulos, hyvin harmaaseen syyskuiseen iltapäivään. Aurinkokin oli jälleen kadonnut piiloon pilvien taakse eikä Hermione uskonut sen tulevan enää näkyviin. Ei ainakaan tänään. 

Ainoa syy, miksi Hermione oli yhtäkkiä noin vain noussut ylös tuolilta niin nopeasti oli kun hän tunsi taas yhden katseen niskassaan. Ja ei, se katse ei tuntunut laisinkaan miellyttävältä joten se myös ärsytti Hermionea. Ärsytyksen lisäksi, Hermione oli kuitenkin myös utelias ja ehkäpä myöskin hieman toiveikaskin, saamaan selville sen kuka se salaperäinen tarkkailija oikein oli.

Vain, yhden ihan pienen pienen lyhyen sekunnin ajan, Hermione leikittelikin jo mielessään ajatuksella siitä että jos se häntä salaa jostakin  piilosta tarkkaillut, olikin Draco. Mutta, olikohan poika edes tullut takaisin kouluun? no jos Draco olikin tullut kouluun, niin aivan varmasti Draco olisi nyt oman tupansa oleskeluhuoneessa jossa hän voisi kaikkein parhaiten vältellä kohtaamasta Hermionea. Mutta jos se salaperäinen tarkkailija ei ollutkaan Draco Malfoy, niin kuka se sitten oli?

Yhtäkkiä Hermionea vain puistatti niin paljon että hänen ihonsakkin meni melkein kokonaan kananlihalle. Entäpä jos se salaperäinen tarkkailija olikin ollut se sama, jonka läsnäolon Hermione oli tuntenut aikaisemminkin.. Sinä elokuisena iltana, kolme viikkoa sitten. Seuraavana iltana, sen aamun jälkeen milloin Hermione oli eronnut Dracosta lopullisesti ja milloin kaikki se mitä hänen ja Dracon välillä oli ollut lähes koko kesäloman ajan, oli ollut jo lopullisesti ohi. 

Hermione ihmettelikin vain nyt kirjastossa nurkassa yksin istuessaan, miksi hemmetissä hän oli silloin edes yrittänyt turhaan etsiä Dracoa siitäkin huolimatta vaikka hän oli tiennyt silloin ettei hän enää löytäisi Dracoa mistään.

 ' Miten hemmetissä joku minulle täysin tuntematon, outo tarkkailija olisi edes päässytkään noin vain tänne, sisälle linnaan? tai edes linnan pihamaan alueelle ilman ettei häntä edes huomattu lainkaan täällä? eihän sen edes pitäisi olla mitenkään mahdollista'

Hermione mietiskeli vain edelleen itsekseen. Hän nimittäin muisti kuulleensa jostakin jo ensimmäisenä koulu vuonna ettei linnaan tai edes sen alueelle noin vain voinut kuka tahansa sinne edes kuulumaton ulkopuolinen tulla hiippailemaan. Mutta. Entäs jos se tarkkailija tiesikin jonkun niistä salaisista käytävistä joiden kauttahan linnaan pääsikin helposti livahtamaan kenenkään huomaamatta? no siinä tapauksessahan jos se tarkkailija olikin joku koulun entisistä oppilaista, silloin hän tieisikin yhden tai useammankin niistä salaisista käytävistä.

Ajatuskin siitä, vain puistatti Hermionea lisää. Kun hän kuvittelikaan edes mielessään.. Kuinka joku hänelle tuntematon koulun entinen oppilas olikin tullut takaisin kouluu ihan vain huvikseen hiippailemaan sen käytäville ja kirjastoon hyllyjen väliin. Hermione vilkaisikin jälleen olkapäänsä ylii taakseen kuin todetakseen vain käytävän hänen takanaan olevan täysin hiljainen ja tyhjä. Hiljaa vain itsekseen huokaisten, Hermione istui uudelleen alas pöydän ääreen, päättäen keskittyä vain läksyihin joita hän oli alunperin tullutkin tekemään kirjastoon. Läksyjen lisäksi, Hermionen olisi keksittävä myös oikeasti uskottava selitys sille miksei hän ollutkaan tullut taikaolentojen hoidon oppitunnille. Oikeaa totuuttahan, Hermione ei vosi kertoa edelleenkään kenellekkään.

 * * * * *

Kun melkein puolisen tuntia oli jo kulunut. Hermione nousi vihdoin ja viimein ylös tuolista jossa hän oli istunut aivan hiljaa vain tekemässä läksyjä. Uhraamatta edes pienintäkään ajastusta mihinkään muuhun. Professori Snape kun oli jälleen tapansa mukaan määrännyt aivan kammotavan hankalat läksyt. Hermione oli jälleen kerran luettava jokaikinen tehtävä läpi useampaan kertaan, ennenkuin hän ymmärsi niistä mitään. Kuudennen kouluvuoden ensimmäisen oppitunnin jälkeen, Hermione olikin ensin epäillyt saaneensa aivan täysin eri tehtävät läksyksi professori Snapelta kuin muut olivat saaneet. Tarkistettuaan kuitenkin useampaan kertaan asian Harrylta. Hermione oli lopulta uskonut ettei asia ollutkaan ollut niin.

Hermionesta vain tuntui siltä ettei hän edistynyt edelleenkään laisinkaan nimenomaan siinä oppiaineessa, jota professori Snape opetti tänä vuonna.  Hermionella kun oli ollut jo aikaisempinakin vuosina vaikeuksia nimenomaan suojatumisessa pimeyden voimilta. No, viime vuoden jälkeen Hermionekin oli tuntenut osaavansa sittenkin edes jotakin. Kiitokset siitä eivät kuitenkaan kuuluneet viime vuotiselle opettajalle professori Umbridgelle ( se hirveä kammottava noita-akka ei olisi edes ansainnut minkäänlaisia kiitoksia.), vaan Harrylle. Hermione oli saanut silloin jopa aikaan onnistuneen suojeliuksen, jollaista hän ei ollut uskonut viiden kouluvuoden alussa oppivansa koskaan.

' Kaikila pitäis ehdottomasti olla edes yksi samankaltainen paras ystävä kuin minulla jo on. ' Hermione ajatteli hiljaa itsekseen, kävellessään yksin linnan hiljaisella ja täysin autiolla käytävällä poispäin kirjastosta. Hermionen suuntana oli nyt ensiksi Rohkelikon tupa ja sen jälkeen suuri sali. Hermione halusi ensin viedä koululaukkunsa makuusaliin sekä myöskin vaihtaa ylleen mukavammat vaatteet ennen päivälliselle menoa.

Ja sitten ihan odottamatta. Hyvin ikävältä ja myös surulliselta tuntuva ajatus vain hypähti Hermionen mieleen.

' Olisiko hän yhä edelleen toinen paras ystäväni. Siis sen jälkeen jos/ kun hänelle jonakin päivänä saisi tietoonsa, minun salailleen häneltä asiota, ja myöskin se että olen valehdellut hänelle.. Kääntäisikö hän silloin vain selkänsä lopullisesti minule, eikä enää koskaan kuuntelisi minua tai puhuisi minulle sanaakaan, kun yrittäisin selittää hänelle miksi tein niin.  '

Ne ajatukset saivat Hermionen oikeasti säikähtämään pahasti. No, tietenkin Harry olisi. Sillä eihän tämä salaisuus jota Hermione edelleen piilotteli sisimmässään tulisi paljastumaan koskaan. Hermione kun oli ihan oikeasti valmis viemään salaisuutensa vaikka hautaan mukanaan. Jos hän sillä teolla saisi pidettyä Harryn, toisen parhaan ystävänsä edelleen elämässään.

Hermionen askeleet johdattivat hänet kuin itsestään melkein Rohkelikon tuvan sisäänkäynnille saakka. Noh, olihan Hermione kulkenutkin lkaikki nämä monet, niin tutu portaat ylös ja alas, edestakaisin. Välillä myös juosten monia satoja kertoja näiden kuluneiden kouluvuosien aikana.  Joten, Hermionella ei ollut lainkaan edes vaaraa kompastua portaissa, niin tutut ne hänelle jo olivat, ei edes juosressa. Unissaan, Hermione ei kuitenkaan koskaan lähtisi vaeltelemaan niille portaille. Ne kun saattoivat toisinaan liikkua itsekseen koska tahansa. Joten unissäkävely sattaisi olla oikeasti vaarallista niillä portailla. 

Hermione toruikin itseään hiljaa toistamiseen mielessään saadessaan itsensä kiinni jälleen vilkuilemasta siihen suuntaan josta mentiin matalat portaat alas käytävään joka johti Luihuisen tupaan, kun hän käveli linnan suuren aulan läpi.

' Ihan kuin minä oikeasti saisin vielä joskus luvan mennä siihen käytävään. Luihuiset kun eivät pidä siitä muutenkaan jos käytävällä joka johtaa heidän tupaansa seikkailee joku sinne kuulumaton. Varsinkaan Rohkelikko.' 

Hermione ajateli itsekseen, samalla muistaen yhtäkkiä myös sen yhden aivan hirveän päivän kun hän oli aivan vahingossa toistamiseen eksynyt juuri siihen käytävään, minne hän ei todellakaan kuulunut. Se erehdys oli tapahtunut kolmantena koulu vuonna. Vain muutama päivä Halloweenin jälkeen. Hermione oli silloinkin vain aivan vahingossa eksynyt jo toistamiseen väärälle käytävälle. Luihuisen tupaan kun pääsi näet muualtakin, kuin vain linnan aulasta. Mutta eihän Hermionella ollut silloin pienintäkään aavistusta siitä, eihän hän ollut seikkaillut pitkin linnaa näkymättömyys viitan alla, karttaa tutkien. Niinkuin eräs toinen Rohkelikko oli tehnyt useammankin kerran, ollessaan omilla luvattomilla seikkailuillaan. Ja tietenkin, Hermione oli kohdannut silloinkin, kenenpä muunkaan kuin Draco Malfoyn. Tai itseasiassa, Hermione oli silloin melkein kävellyt päin Dracoa, vain koska hän ei ollut huomannut poikaa ajoissa. Draco tietenkin oli väistynyt silloin liioitellun kauaksi käytävällä,  huomattuaan Hemionen juuri ajoissa ennenkuin Hermione ehti törmätä Dracoon.

Sitä yli kaksi vuotta sitten tapahtunutta kohtaamista muistellessaan, Hermione tunsi jälleen inhottavavn kylmän puistatuksen vartalollaan. Kun Hermione muisti kuinka ilkeä ja ylimielinen Draco Malfoy olikaan silloin. Draco oli silloin jo toistamiseen uhannut kirota Hermionelta silmät päästä jos Hermione ei heti painuisi helvettiin siitä käytävästä.

" - Häivy helvettiin ja heti kuraverinen! ja jos uskallatkaan enää kertaakaan eksyä tai ottaa edes yhden askeleenkaan, vahingossakaan tähän suuntaan. Kiiroan sinut niin, ettet näe enää koskaan yhtään mitään!"

Yhä edelleen, yli kahden vuoden jälkeenkin. Hermione muisti  aivan tarkasti ne sanat jotka Draco Malfoy oli silloin huutanut hänen peräänsä.

Hermione lausui kuuluavasti oman tupansa tunnussanan ja käveli sitten oviaukosta sisälle tuttuun ja turvalliseen viinipuna- kultaiseen niin lämpimään ja kutsuvaan oleskeluhuoneeseen. Melkein heti, Hermionen havaitsi yhdellä pöydllä taitetun pergamentin jonka päälle oli kirjoitettu hänen nimensä. Siinä, ilmeisesti olivat taikaolentojen hoidon oppitunnin muistiinpanot.

Kukapa muukaan ne olikaan kirjoittanut Hermionelle, kuin Harry. Siitä käsialasta Hermione ei vain erehtynyt koskaan.. Ronin käsiala kun oli useimmiten niin sotkuista ettei siitä tahtonut aina saada edes selvää. Pergamentin päällä oli myös lyhyt viesti Harrylta, jossa luki:

-- Hermione! ihmettelen yhä miksi sinä et tullut tunnille? eihän se ole sinun tapaistasi, useinkaan jäädä noin vain tulematta. Onko, nyt tapahtunut jotain? vai tiedätkö sinä jotakin, mistä et vain kerro minulle, Mione? - Harry --

 

 ' Usko pois vain, Harry. Minulla oli tällä kertaa okein hyvä syy olla poissa oppitunnilta. Silti, vaikka poissaoloni aiheutti varmasti ainakin kymmen tupapisteen menetyksen Rohkelikolle. Ja, ehei. Sinulla ei edelleenkään ole mitään syytä huoleen, Harry. Minulla ei ole mitään sellaista kerrottavaa sinulle, josta sinä et jo tietäisi. '

 

Hermione ajatteli vain edelleen niin, silti vaikka tunsikin taas yhden ikävän, kipeää tekevän pistoksen sydämessään. Hermione vain tunsi sen jokaikinen kerta kun hän edes ajatuksissaankaan valehteli toiselle parhaalle ystävälleen. Harry kun oli vielä Hermionelle se tärkeämpi.  Hermione kun ei vain uskaltanut millään kertoa totuutta, Harrylle. Ei edes siitäkään, miksi hän oli ollut tänään poissa viimeiseltä oppitunnilta. 

Hermione otti Harryn viestin sekä taitetun pergamentin mukaansa pöydältä ja käveli sitten kohti portaita jotka johtivat tyttöjen makuusaleihin. Mielessään Hermione saattoi kuvitella hyvin selvästi myös Hagridin pettymyksen kun yksi hänen suosikki oppilaistaan ei ollutkaan tullut oppitunnille. Hermione päättikin ihan ensimmäiseksi pyytää anteeksi, nimenomaan poissaoloaan oppitunnilta heti kun hän sattuisi näkemään Hagridia. Ehkäpä se onnistuisi jo päivällisen jälkeen.

Käveltyään sisään siihen makuusaliin jossa hän nukkui, muutaman muun kuudesluokkalaisen tytön kanssa. Hermione heitti vain koulussa käyttämänsä tupakaavun, huolettomasti tuolin selkänojalle. Vaihdettuaan ensin mukavammat vaatteet ylleen sekä myös suoristettuaan hiuksiaan hieman pienellä yksinkertaisella taialla. Hermione lähti ulos makuusalista, ja myöskin Rohkelikon tuvasta mennäkseen päivälliselle suureen saliin.

 

 * * * * *

 

" - Sinulta jäi valitettavasti kuulematta, se millainen meteli täällä olikaan ihan hetki sitten. "

Ginny Weasley nojautui heti kuiskaamaan pöydän yli, kun Hermione oli ensin istunut alas Rohkelikon tupapöytään suuressa salissa. Ennenkuin Hermione ehti edes avata suunsa, Ginny kuiskasi uudelleen hiljaisemmalla äänellä.

 

" - Arvaappa kuka päätti tulla kouluun. "

 

Ne hiljaiset sanat kuultuaan, Hermionen sydän oli vaarassa jättää useamman kuin vain yhden lyönnin väliin. Voisiko se nyt, ihan oikeasti olla totta? sen oli pakko olla, sillä eihän Ginny tahallaan huijaisi Hermionea. Hermionen oli kuitenkin hyvin vaikeaa uskoa sitä joten hän kävikin mutaman lyhyen sekunnin ajan pientä, aivan selkeää väittelyä päänsä sisällä.. Vain itsensä kanssa, kahden ajatuksen välillä. ' Annanko minä nyt vain koko asian olla? vai vilkaisenko ihan nopeasti vain, yhden ainoan kerran taakseni?.'

" - Minä kun jo ehdin ajatella niin että nyt hänestä päästiin eroon lopullisesti."

 

Hermionekin kuuli aivan selvästi Ron Weasleyn äänen. Miten hän olisikaan voinut välttyä edes kuulemasta sitä, kun Ron istui kuulomatkan päässä Hermionesta. Harry vieressä, toisella puolella pöytää.

 

" - Ja nyt yhtäkkiä se ylimielinen kusipää vain käveli suureen saliin kuin olisi ollutkaan poissa. " 

Kuullessaan ne sanat, Hermione ei uskonut enää erehtyvänsä siitä kenstä Ron puhui noin isoon ääneen. Koska koko koulussa oli vain yksi ainoa, jota Ron edes nimitteli sillä tavoin.  Draco Malfoy oli nyt ihan oikeasti tullut kouluun. Ja vain varmistuakseen siitä. Hermione vilkaisi vain yhden ainoan kerran ihan varovasti olkapäänsä yli taakseen.

Ja siinä, Draco Malfoy ihan oikeasti oli, istui omalla paikallaa Luihuisen tupapöydässä. Drusilla Snapen, oikealla puolella.  Dracolla oli vielä yllään se niin tuttu musta ja niin ihanan pehmeä hupari jonka Hermionekin oli nähnyt Dracon käytössä kolmeannesta kouluvuodesta lähtien. Sama huppari jota Hermionekin oli saanut lainata muutaman kerran kuluneen kesäloman aikana. Draco oli aivan selvästi myös  syventynyt ilmeisesti hyvin tärkeään keskusteluun, Drusillan kanssa.

Sen verran vain, Hermione ehti painaan mieleensä ennenkuin hänen oli vain pakko kääntää katseensa poispäin. Se olisi nimittäin ollutkin hyvin vaarallinen tilanne. Jos Draco olisikin yhtäkkiä huomannut, ihan vahingossakin vain Hermionen katselevan häntä.

 

Hermionesta kuitenkin tuntui vihdoin siltä kuin jotajin hyvin raskasta ja painavaa olisi vain pudonnut pois painamasta hänen edelleen haavoittunutta sydäntään. Hermione oli vain oikeasti niin helpottunut. Hermione ihmetteli itsekkin jo, miksi hemmetissä hän edes oli ollutkaan ilmeisesti aivan turhaan huolissaan ja peloissaan siitä, ettei hän näkisikään Dracoa enää koskaan. Draco Malfoy kun näytti olevan aivan täysin kunnossa, ihan vain nopean vilkaisun perusteella jonka Hermione oli tehnyt.

 

Ja hetkisen kuluttua Draco Malfoy saikin koko Luihuisen pöydän nauramaan, ilmeisesti vain sanomalla jotakin mitä Hermione ei sillä kertaa valitettavasti kuullut.  Se oli luultavasti vain taas jotakin, mikä sattui olemaan vain Luihuisten mielestä hauskaa. Siitäkin huolimatta Hermionellakin oli vaikeuksia piilottaa jälleen hymyään, kun hän kuuli vihdoin myös Dracon nauravan.

Ja täsmällen samalla hetkellä, Hermione sai itsensä kiinni vain ajattelemasta:  ' Ei hemmetti! minullahan oli ihan oikeasti ikävä tuota naurua.'

Goodbye Draco:

 

Goodbye Draco: 💔

-- Osittainen Dramione fanfiction: --

 

OSA 1:

 

 

Luku 6:

Draco pov:

 

Vihdoinkin oli tullut sen päivä kun Draco Malfoy oli vihdoin palaamassa kouluun, yli viikon myöhässä tosin. Mutta, mitä hemmetin väliä sillä edes oli? Dracosta myös tuntui vihdoinkin siltä, kuin hän voisi jälleen hengittää sekä myöskin ajatella vapaasti ilman ettei hänen tarvinnut jokaikinen hetki tyhjentää niitä ajatuksia pois päästään joiden hän ei vahingossakaan halunnut paljastuvan muille. Ja myöskin, vihdoinkin kaikki se kamala ahdistus jota Draco oli kokonaisen viikon ajan lakkaamatta tuntenut joka ikisen sekunnin ajan hereillä ollessaan olikin yhtäkkiä poissa. Niinkuin myös se kamala, jatkuva pelko jonka vuoksi Draco oli ollut lakkaamatta varuillaan.

 

Viimeiset kuluneet päivät olivat siis olleet yhtä helvettiä, Draco Malfoylle joka ei tietenkään hetkeksikään ollut unohtanut tehtäväänsä. Draco olikin harjoitellut lähes kaiken hereillä olo aikansa niitä kaikista vaarallisimpia pimeyden voimien taikoja, jotta hänellä olisi edes jonkilaiset mahdollisuudet onnistua tehtävässä, jonka vastaanottamista Draco katui lakkaamatta mielessään enenmmän kuin mitään kosksan. Mutta, kun EI. Draco ei voisi perääntyä, luovuttaa tai kieltäytyä suorittamasta tehtävää. Jos Draco edes yrittäisikään, hän menettäisi henkensä samantien. Samoin kävisi myös, jos hän epäonnistuisi. 

 

No mtta. Miten hemmetissä Draco edes hallitsi sellaisia vaarallisia pimeyden voimien loitsuja ja taikoja ( osan niistä jopa sanomattomasti.)? kuka niitä edes oli opettanut Dracolle, kun niitä ei edes mainittu lainkaan oppikirjoissa tai muissakaan kirjoisssa joita koulussa oli lupa käyttää? edes kirjastossa ei ollut sellaisia kirjoja. Itseasiassa, se oli ollut Dracon isä. Lucius Malfoy joka oli opettanut ne kaikista vaarallsimmat pimeyden taiat ja loitsut pojalleen. Lukuunottamatta anteeksi antamattomia kirouksia, joista yksi Dracon olisi nyt vain opeteltava itse. 

 

Kuluneiden päivien aikana. Draco Malfoy oli siis nukkunut todella huonosti. Hän oli ensinnäkin valvonut todella, todella myöhään harjoitellessaan. Ja sen lisäksi myöskin säpsähdellyt toistamiseen useana yönä peräkkäin hereille.  Vain ja ainoastaan niiden toinen toistaan hirveimpinä toistuvien painajaistensa vuoksi jotka kertoivat selkeästi sen, kuin Draco olis itse katsellut sivusta tilannetta, sen jälkeen kun hän olisi epäonnistunut saamassaan tehtävässä. Niinä öinä. Draco Malfoy oli nähnyt toistuvasti painajaisia omasta kuolemastaan.

 

Ne helvetin todentuntuiset painajaiset olivat vain yksi syy siihen, miksi Draco oli alkanut lakkaamatta vilkuilla selkänsä taakse. Missä hän sitten ikinä liikkuikin yksin. Draco alkoi myöskin vältellä joutumasta liikkumaan yksin iltaisin, edes hämärässä ulkona ilman taikasauvaansa. Dracosta vain tuntui lakkaamatta siltä, kuin joku hänelle kuitenkin näkymättömissä pysyttelevä, aivan varmasti myös kuolonsyöjä tarkkaili häntä lakkaamatta, myöskin seuraten häntä kaikkialle minne Draco vain olikaan menossa.

 

 Sen saman hyvin ahdistavan katseen, Draco tunsi myös kävellessään linnan portista sisään.  Mutta heti kun, Draco oli linnan muurien sisäpuolella, se ahdistava ja painostava katse vain haihtui pois. Kuka se häntä tarkkaillut ja myös linnan asti seurannut kuolonsyöjä olikin ollut, Draco ei ehkä saisi hänen henkilöllisyyttään koskaan selville.

 

Yksi asia oli nyt kuitenkin aivan täysin varmaa.  Draco olisi nyt vihdoin turvassa kaikilta vaaroilta, jotka voisivat uhata hänen henkeään. Siis no, ainakin joululomaan asti. Kunhan Draco nyt vain pysyisi linnan muurien sisäpuolella. 

Draco ei omaksi onnekseen törmännyt keneenkään, kävellessään linnan portilta ensin sisälle linnaan ja sen jälkeen aulan ja tutun käytävän poikki kohti Luihuisen tupaa.  Päivän viimeinen oppitunti oli ilmeisesti siis edelleen kesken, joten Dracolla oli vielä hetki aikaa olla yksin.

' Kukahan hemmetti se edes oli joka edes viitsii seurailla ja varjostaa minua aina linnan portille asti? eikö hänellä oikeasti ollut parempaa tekemistä'  niitä kahta kysymystä Draco pohdiskeli mielessään kävellessään linnan suuren pihamaan poikki. Tämä nyt oli oikeasti yksi niistä hyvin harvoista asioista joista Draco ei vain voisi puhua edes Drusillan kanssa. Koska jos, Draco erehtyisi tekemään niin ison virheen hänen olisi samantien myös kerrottava tehtävästä jonka hän oli sannut. Ja nimeomaan niin pahalla tavalla Draco ei koskaan missään tilanteessa haluaisi pelästyttää parasta ystäväänsä.

Pahimmassa tapauksessa siis, koko tilanne johtaisi siihen, että Drusilla yrittäisi kaikin keinoin vain estää Dracoa edes yrittämästä onnistua saamassaan tehtävässä. Dracon olisikin varottava tarkoin ettei kukaan toinen missään tapauksessa seuraisi häntä, kun hän tekisi jotakin siihen tehtävään liittyen, nimeomaan sisällä linnassa tai ulkona linnan pihamaalla. Dracolla onneksi olikin tiedossa  ainakin yksi tapa jonka avulla hän onnistuisi katoamaan näkyvistä niin ettei kukaan edes tietäisi missä hän on. Ja nimenomaan siitä. Ensimmäisen ja viimeisen kerran koskaan ansaitsi kiitokset se arpinaama Potter.

Olihan tietenkin olemassa myös toinenkin salaisuus, josta Draco ei myöskään missään nimessä voisi kertoa Drusillalle. Nimittäin jos joku toinenkin Luihuinen sattuisi vahingossakaan kuulemaan siitä, millaisen hirveän ja myös oksettavan virheen hän, Luihuisen tuvan suosituin poika olikaan mennyt tekemään kesälomalla. Sehän saisi aivan kamalan juorumylläkän aikaiseksi Luihuiseen tuvan sisällä.

Dracon paras ystävä ei tietenkään kertoisi mitään siitä kenellekkään, ei vaikka kuulisikin siitä jostakin muualta kuin Dracolta. Se olikin siis yksi niistä monista syistä miksi nimeomaan Drusilla Snape oli Draco Malfoyn paras ystävä. Ja myöskin ainoa tyttö koko Luihuisen tuvassa johon Draco myös luotti aivan täysin. Kuka tahansa muu Luihuinen voisi sen salaisuuden kuultuaan aivan varmasti kertoa sen muillekkin Luihuisille. Tuntematta laisinkaan omatunnon tuskia.

' Jos nimittäin kävisi niin, että myös minun isäni saisi tietoonsa sen mitä kesälomalla tapahtui? sen jälkeen hän tappaisi minut. Tai no jos ei, niin ainakin saisin toistaiseksi hyvästellä hyvän ulkonäköni. ' 

Sen ajatteleminenkin sai jäisen kylmän puistatuksen vaeltamaan Dracon vartalon läpi.

Niinhän oli itseasiassa käynytkin jo  kerran aikaisemminkin. Kolmannen koulu vuoden ollessa lopuillaan, vain muutama viikko ennen kesäloman alkua. Draco oli silloin jäänyt kiinni isälleen, osittain salassa pitämästään suhteestaan samanikäiseen Korpikynnen tuvassa olevan myös puhdasverisen tytön kanssa. Yhä edelleen, Draco ei vain ymmärtänyt sitä, miten hemmetissä se oli edes kulkeutunut hänen isänsä tietoon. Eihän Draco ollut edes kertonut seurustelustaan kenellekkään omassa tuvassaan. Ei edes Drusillalle. Draco oli silloin vannottanut myös Hailien, Korpinkynnen tuvan tytön lupaamaan ettei hänkään kertoisi siitä mitään kenellekkään omassa tuvassaan.

' Jos vain joskus, saan selville sen kuka se idiootti olikaan, kuka meni kertomaan siitä silloin minun isälleni.  Silloin, se sama idiootti saa kärsiä täsmällen samat seuraukset teostaan jotka itse kärsin silloin.  Toivoa vain sopii, ettei se idiootti ole kukaan meidän tuvasta.'  Sen päätöksen, Draco teki hiljaa mielesään samalla hetkellä kun hän käveli sisälle linnaan.

Dracon ajatukset kulkeutuivat kuin itsestään, täsmälleen samalla hetkellä siihen Korpinkynnen tuvan tyttöön. Hailie kun oli edelleen kaunein puhdasverinen tyttö, ainakin Dracon mielestä. Vaikkakin, heidän kahden suhde olikin päättynyt jo vuosi sitten.

Draco ei vain osannut olla nyt ajattelematta Hailiea. Ja sitä, kuinka hyvältä hänestä olikaan tuntunut aina hän oli tapaillut Hailiea salaa jossain päin linnaa tai ulkona, suurella pihamaalla. Ja myöskin ne kaikki - ei niin viattomat - salaiset kohtaamiset Hailien kanssa, Draco muisti yhä edelleen jokaikistä yksityiskohtaa myöten.

 

Toisin kuin kesälomalla tapahtuneen, sen kuraverisen kanssa.  Kaiken siitä, Draco oli jo karkottanut kauas pois mielestään, viimeisten kuluneiden päivien aikana. Hemmetin hemmetti, se kirottu kuraverinen oli vain pelkkä hirveä, oksettava virhe! jonka ajatteleminen sai Dracon edelleen voimaan pahoin, kuin myöskin se miten typerästi ja idioottimaisesti hän olikaan käyttäytynyt melkein koko kesälomansa ajan.

Mutta nyt. Draco oli jo jatkanut eteenpäin elämässään. Ja nyt jos, se kirottu kuraverinen ei oliskaan tehnyt samoin. Siinä tapauksessa Draco pitäisi aivan varmasti huolen siitä, että niin myös tapahtuisi. Välittömästi, sillä hetkellä kun Draco vain näkisi sen kuraverisen jossakin. Yksin.

 

Viime yönäkin, Draco oli yhtäkkiä vain jäleen säpsähtänyt hereille. Muttei sillä kertaa painajaisen vuoksi. Ehei, vaan koska se kirottu kuraverinen oli jälleen omin lupineen tullut noin vain häiritsemään pojan unia. No, olihan se toki ollut vaihtelua niille kammottaville painajaisille. Mutta kun, eihän Draco sellaisiakaan uunia halunnut nähdä. Miten hemmetissä se kuraverinen tyttö vain kerta toisensa jälkeen löysi tiensä takaisin Dracon pään sisälle? silti, vaikka Draco oli jo karkottanut sen tytön kauas pois ajatuksistaan. Heti sen jälkeen kun hän oli eronnut siitä tytöstä viimeisen kerran, kolme viikkoa sitten.

' Onneksi en sentään sillä kertaa puhunut mitään unissani. Toivottavasti se myöskin oli vihonviimeinen kerta lun se kirottu kuraverinen uskalsi  tulla sotkemaan uniani. Ei olisi todellakaan huvittanut selitellä sitä vanhemilleni. '

Yhtäkkiä Dracoa vain puistatti jälleen. Se puistatus ei ollut laisinkaan miellyttävä, se nimittäin pisteli aika ikävästi häntä. Niin jäisen kylmä se oli, kuin miljoona terävää jääpuikkoa olisivat yhtaikaa osuneet häneen.  Se ei todellakaan siis ollut samanlainen miellyttävän kylmä puistatus jollaisia Draco oli tuntenut aina kun Hailie oli koskettanut häntä.

Se puistatus oli vain jällen muistutus Dracolle siitä mitä pojan isä, Lucius Malfoy ajattelisikaan kesällä tapahtuneesta, jos jostain saisinkin sen tietoonsa. Sekin puistatus tosin haihtui nopeasti, sillä eihän Draco ollut enää moneen vuoteen vähääkään välittänyt siitä mitä hänen isänsä ajatteli siitä, mitä Draco milloinkin tekl ja kenen kanssa.

Makuusaliin  päästyään, Draco vaihtoi ylleen mustan hupparin jota hän hyvin usein käytti vapaa-ajalla koulun jälkeen ja myös viikonloppuisin.  Samalla hetkellä, kun Draco oli lähdössä jo pois makuusalista hän huomasi jotakin pöydällään. Se oli, hyvin selkeä sanainen lyhyt viesti, Blaiselta. Draco tunnisti sen käsialan pergamentilla, vaikka viesti olikin hätäisesti ja hyvin nopeasti kirjoitettu.

"Kysy Drusillalta, kun tulet kouluun mitä/miksi hän puhui vihollisen kanssa. 

eikä kenen tahansa, vaan sen kuraverisen!! -- B.Z-"

 

 

' Mitä hemmetin peliä sinä pelaat, Drusilla? sinä tiedät sen, mitä mieltä minä olen siitä kirotusta kuraverisestä. '  Draco ajattö itsekseem kävellessään ulos makuusalista ja portaat alas oleskeluhuoneeseen varmistettuaan kuitenkin ensin matka-arkkunsa olevan lukossa. Draco käveli samointein oleskeluhuoneen poikki ulos Luihuisen tupakäytävään, nostaen myös hupun päähänsä.

Draco halusi pysytellä vielä toistaiseksi piilossa katseilta. Hän ei vain halunnut kenenkään muun koulussa tunnistavan häntä ennen Drusillaa. 

Ensimmäinen todellinen vaaranpaikka  oli jo tulla eteen, ennenkuin Draco ehti edes kävellä pois oman tupansa käytävästä jota edelleen ainoana koulun käytävistä valaisivat itsekseen sammuvat ja syttyvät soihdut.  Omaksi edukseen, Draco ehti kuitenkin huomata ensi jonkun kävelevän linnan aulassa, joten hän ehti vetäytyä piiloon kulman taakse.  Draco huokaisikin pian helpotuksesta vilkaistessaan varovasti uudelleen kulman taakse, huomattuaan sen aulassa kävelijän jo kadonenen jonnekkin.

Draco oli jo kuitenkin ehtinyt tunnistaa hänet. Hemmetti, sehän se vasta olisikin tämän tilanteen helvetiksi muuttanut jos Draco olisi vain mitään huomaamatta kävellyt pois oman tupansa käytävästä ja törmännyt siihen kirottuun kuraveriseen. Mitä se kuraverinen edes teki linnan aulassa, kesken oppitunnin? eihän hänellä ollut tapana olla luvatta poissa oppitunneilta?

 

No se, onneksi tapahtumatta jäänyt tilanne olisikin ollut helvetillinen painajainen Dracolle. Nimeomaan näitä tilanteita hän oli päättänyt vältellä siitä hetkestä saakka kun hän oli kävellyt linnan portista sisään.  Se päätös myös pysyisi, silä Dracohan ei enää ikinä ottaisi yhtäkään askelta lähellekkään sitä kirottua kuraveristä.

Varmistettuaan ensin useampaan kertaan ettei linnan aulassa ollut enää ketään muita. Draco käveli ulos linnan ovista, laittaen samalla kummankin kätensä hupparinsa taskuihin. Ima ulkona oli muuttunut aavistuksen viileämmäksi, kun aurinko oli nyt mennyt piiloon pilvien taakse. Draco käveli vain eteenpäin linnan pihamaan poikki katsomattaa kertaakaan taakseen, sivuilleen vilkuilematta.  Viileä, lempeä syyskuisen iltapäivän tuulikin tuntui hyvätä pojan kasvoilla. Ensimmäisen kerran näiden kuluneiden kolmen viikon jälkeen. Draco Malfoy tunsi olevansa vihdoin täysin vapaa kaikesta siitä helvetistä mitä hän olikaan joutunut kokemaan. 

Kun Draco sitten näki vihdoin ensimmäisen vilahduksen parhaasta ystävästään, kävelemässä kauempana suoraan häntä kohti. Ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon Draco myös hymyili. Sitä, aitoa ja myös onnelista hymyään.  Sillä, ensimmäistä kertaa yli kolmeen viiikkoon hän oli oikeasti onnellinen.

' Harmikseni en kuule tänne saakka, mistä te puhutte keskenänne. '  Draco ajatteli vain itsekseen kävellessään lähemmäksi parasta ystäväänsä sekä myöskin hopeanvaalea hiuksista Drusillan ystävää, joka kuului myös Luihuisen tupaan.

Viimeisen kahden kuluneen kouluvuoden aikana, Draco oli alkanut hieman epäillä sitä, ettei se hopeanvaalea hiuksinen tyttö, Amy ehkä ollutkaan ihan oikeassa tuvassa, vaan sen sijaan se vanha ja rähjäinen hattu olikin ehkä erehtynyt pahasti lajitellessaan Amyn samaan tupaan Dracon ja Drusillan kanssa. Mutta eihän Draco koskaan kertonut mitään omista epäilyksistään, kenellekkään. Ei, ennenkuin hän oli aivan varmasti oikeassa, epäilyksensä suhteen. 

Kuinkakohan monta kertaa olikaan käynyt niin ettei Draco olisi osunut oikeaan epäilyksiensä kanssa? no ei kovinkaan montaa kertaa. Draco ei kylläkään koskaan myöntänyt kenellekkään olevansa väärässä tai erehtyneensä jossakiin asiassa. Useimmiten siis, hän oli osunut oikeaan epäillessään jotakin.

' Arvasinhan minä. Minustahan te puhuittekin. '  Draco ajatteli itsekseen, laisinkaan yllättymättä kuulemastaan kun hän oli vihdoin kävellyt kuulomatkan päähän Drusillasta ja Amysta.

" - Entäpä sitten jos Draco ei haluakkaan puhua koko asiasta. "

" - Mistähän minä tällä kertaa kieltäytyisin puhumasta, Drusillalle.?"

Dracon äänensävy oli asteen normaalia viileämpi ja hän tiesi myöskin kysymyksensä olevan erittäin sarkastinen. Silläkin kertaa, hänen äänensä tavoitti Drusillan. Nähdessään Dracon, Drusilla lähti kävelemään kohti Dracoa nopeammilla askelilla. Sillä hetkellä Dracolla oli vaikeuksia olla nauramatta kun Drusilla alkoikin yhtäkkiä juosta eikä Amy pysynyt enää lainkaan hänen perässään.

 

' Tuo tyttökö minun olisi pitänyt valita noin vain yhdeksi jahtaajaksi, meidän tuvan huispausjoukkueeseen? onneksi en tehnyt niin. Mehän olisimme sitten aivan varmasti hävinnet ensimmäisen ottelumme,  kun tuo tyttö olisi häpäissyt koko joukkueen putoamalla vähän väliä alas luudalta, vain koska hänen kunfonsa ei riittäisi koko ottelun pelaamiseen. '

Draco tiesi olevansa nyt ehkä liiankin ilkeä ajatustensa kanssa. Hänellä tosin ei ollut enää laisinkaan huolia ajatustensa paljastumisesta kenellekkään. Hän kun oli oppinut näiden kolme kuluneen viikon aikana hyvin taitavasti salaaman kaikkii ajatuksensa. Sekä myöskin ne kaikki ihan aidot tunteensa joita hän tunsi.

 

" - Draco."

 

Mitään muuta kuin vain oman nimensä, Dracoo ei kuullutkaan ennenkuin Drusilla jo halasi häntä. Välittömästi, kun Drusilla oli kosketusmatkan päässä. Draco ei tietenkään voinut olla vastaamatta siihen halaukseen, halaten myös Drusillaa samalla tavoin ja aivan yhtä kauan.  Se halaus oli myös oikeasti ensimmäin pitkään aikaa, joka myös tuntui oikeasti hyvältä.

 

" - Mikä nyt on? oliko noin ikävä?."

 

Draco kuiskasi vain ihan hiljaa, sillä sulosimmalla äänellään suoraan edelleen sylissään olevan tytön korvaan. Muutaman lyhyen sekunnin kuluttua Draco myös puhalsi hyvin hellästi, vähän vain myös kiusoitellen tytön korvaan. Irroittautumatta minnekkään tytön halauksesta.

" - Ei noin saa tehdä. Sinä tiedät minun inhoavan tuota, vain koska se kutittaa. " Drusilla kuiskasi.

" - Oli ihan hirveä ikävä. " 

" - Minullakin oli ikävä sinua. Ihan oikeasti." Draco kuiskasi myös hiljaa.

" - oli ihan pakko tehdä noin, kun ei nähty lainkaan kesälomalla."

Draco ei vain millään voinut olla hieman kiusoittelematta parasta ystäväänsä. Drusilla tönäsikin Dracon hieman kauemmas itsestään, heti halauksesta irroittauduttuaan. Dracokaan ei millään voinut olla tönäisemättä Drusillaa, ihan hellästi vain.  Draco ei kuitenkaan voinut olla miettimättä itsekseen, oliko jokin muuttunut Drusillassa? mistä Dracolla ei vielä ollut pienintäkään aavistusta. Amykin sai toki halauksen Dracolta. Se halaus tosin oli paljon lyhyempi kuin se jonka pojan paras ystävä sai.

" - Oliko teillä kahdella oikeasti noin tylsää täällä ilman minua?" Draco jatkoi vain edelleen ihan viatonta kiusoitteluaan saaden kummankin tytön melkein jo nauramaan.

 

" - Arvaa vain uudelleen, oliko?" kumpikin tytöistä sanoi ne sanat täsmälleen samaan aikaan.

" - En taida nyt tuhlata arvokasta aikaani turhanpäiväiseen arvailemiseen. Taisinpa kuitenkin kysyä teiltä, jotakin."

 

Draco sanoi vain, katsoen nyt vuorotellen odottavasti molempia tyttöjä. Dracon katse viipyi kuitenkin aavistuksen pidempään Amyssa. Draco saikin katseellaan Amyn punastumaan ihan vähän vain. Draco ei tosin huomauttanut siitä mitään Amylle, sillä nyt hän ei ollut enää laisinkaan kiusoittelu tuulella.  Se oli muutenkin yksi niistä harvoista tilanteista jolloin Draco edes katsoi Amya, niin suoraan silmiin. Nyt tosin, myös aurinko paistoi suoraan hänen kasvoihinsa, joten Dracon oli nostettava toinen kätensä myös varjostamaan kasvojaan. Muuten, hän ei olisi nähnyt eteensä ollenkaan.

" - Kysyppä siitä Drulta. Hänellä on muutenkn asiaa sinulle. " Amy sanoi.

" - Se on totta, mitä Amy sanoi. Meillä kahdella todellakin on hieman puhuttavaa."

' Mistähän sinä tällä kertaa haluat puhua? siitäkö, mitä itse teit aiemmin tänään kun noin vain vietit aikaa sen kirotun kuraverisen kanssa? vaiko jostakin muusta? luulitko ihan tosissasi, etten saisi koko asiaa tietooni. No, onneksi sentään meidän tuvassa on edes yksi joka kertoo kaikesta minulle, poissa ollessani. '  Draco ajateli itsekseen, mitään ääneen silläkään kertaa sanomatta.

 

 Draco vaihtoi kuitenkin nopean katseen Drusillan kanssa merkkinä siitä, että he kaksi keskustelisivat sillä kertaa vain kahdestaan. heti päivällisen jälkeen yhdessä linnan korkeimmista tähtitorneista. Sinnehän Drusilla ja Draco katosivat aina kun heillä oli jotakin kahdenkeskistä, salaiseksi luokiteltua keskusteltavaa jota he eivät halunneet jakaa muiden Luihuisten korvien kanssa. 

Draco oli ajatellutkin jo mielessään, kysyvänsä vain ihan suoraan Drusillalta siitä, että mistähän hemmettiä Blaise oli tarkoittanut kirjoittamallaan viestillä jonka Draco oli löytänyt omalta pöydältään, makuusalissa. Sekä myöskin siitä minkä hemmetin takia Drusilla oli edes puhunut sen kirotun kuraverisen kanssa? no, tänä iltana se olisi Dracon tiedossa.

" Ja sitten kun, vain näenkään sen kirotun kuraverisen jossakin. Yksin. Voin vannoa sen, ettei siitä tule lainkaan mukava jälleen näkeminen. Mikäli se siis minusta riippuu.'   Draco vannoi myös hiljaa mielessään. Kätkien kuitenkin jälleen niin taitavasti sen mitä oli ajatellut ettei kumpikaan Drusilla tai Amy huomaisi sitä hänestä. Juuri niitä ajatuksia kun ei ollut tarkoitettu jaettaviksi muille.

" - Miten minusta nyt yhtäkkiä tuntukaan siltä, ettei siitä keskustelusta sinun kanssasi seuraa mitään hyvää. Vaan joudunkin taas johonkin hemmetin kuulusteluun vain koska sinä haluat tietää totuuden siitä, miksi en tullutkaan kouluun silloin kun sinäkin. Haluat myöskin tietää totuuden siitä, missä minä olinkaan koko viime viikon? tunnenhan minä sinut jo niin hyvin. Ja tiedän myöskin kuinka periksi antamaton olet joissakin tilanteissa ja asioissa, niinkuin professori Snape, sinun isäsikin on. "

Draco sanoi hieman piikittelevästi ja myös aika ilkeästikkin.

" - Minäkin haluaisin kuulla sinulta jotakin. Ja mielelläni kuulisin sitten sen ihan oikean totuuden, enkä mitään tekaistuja valheellisia selityksiä. Sain nimittäin heti kouluun palattuani, tietoni jotakin mistä en pidä lainkaan."

Se olikin siis ihan oikeasti totta, mitä siinä Blaisen Dracolle jättämässä viestissä luki. Draco huomasi sen vain samointein, kun Drusilla tummanharmaissa silmissä näkyi pienen hetkisen ajan selvästi säikähtänyt häivähdys. Siitä Draco ei tosin ollut aivan varma oliko Drusilla säikähtänyt hänen äänensävyään, vaiko vain niitä sanoja jotka hän sanoi. Mutta tässä tilanteessa, sillä ei tainnut ollakkaan mitään väliä.

 

Goodbye Draco:

 

Goodbye Draco:💔

-- Osittainen Dramione fanfiction --

OSA 1:

Luku 5:

 

Hermione pov:

 

 " - Blaise Zabinilla sattaa ehkäpä olla myöskin muita syitä siihen, miksi sinä olet yhtäkkiä niin kiinnostava sekä myöskin sinun tekemisesi. "

 

Niiden sanojensa seurauksia, Hermione ei ajatellut lainkaan.  Hän vain päästi ne sanat ulos suustaan, huomaten melkein heti ettei nyt ulkona linnan pihamaalla hänen oikealla puolellaan kävelevä Drusilla näyttänyt laisinkaan ilahtuneelta kuulemastaan.

 

" - Mistä ihmeestä sinä nyt olet saanut päähäsi tuollaisen älyttömyyden? Blaise Zabiniko, kiiinnostunut minusta? luulitko sinä iha tosissasi kertovasi vain hyvän vitsin jolla kuvittelit myös saavasi minut nauramaan? tuossa nyt ei ollut mitään hauskaa. "

' Drusilla Snape on vain niin Luihuinen. Niin samanlainen kuin muutkin tytöt siinä tuvassa. Mikään ei ole hauskaa, kuin vain se mikä liikkuu vain Luihuisen tuvan sisällä. Paitsi tietenkin se jos joku Luihuinen pilalee jonkun toisesesa tuvassa, kuin omassa tuvassaan olevan kustannuksella. Tai vain puhuu pahoilla ja ilkeillä sanoilla jostakin toisessa tuvassa, kuin Luihuisessa olevasta niinkuin Draco Malfoy teki aina, kun halusi vain saada muut omassa tuvassaan nauramaan. "

Hermione sai jälleen kuin huomaamattaan itsensä kiinni ajattelemasta. Mutta, tottahan se oli. Nytkin, Drusilla Snape sanoi sanottavnsa, vilkaisematta kertaakaan Hermionea. Ja se jos mikä, ärsytti Hermionea. Sillä mikään ei Hermionen mielestä ollut epökohteliaampaa käytöstä. Mutta noh, muunkaltaista käytöstä Hermionen oli aivan turhaa edes odottaakaan keneltäkään, joka kuului Luihuisen tupaan.

 

Hermione ja Drusilla olivat kävelleet linnan pihamaan poikki, myös linnan pihan alueella olevan pienen lammen rannalle. Drusilla Snape kun ei ilmeisesti halunnutkaan jäädä noin vain seisoskelemaan näkyvälle paikalle linnan pihamaalla, Rohkelikon tupaan kuuluvan tytön kanssa. Hermione näki Drusilan myös vilkaisevan selkänsä taakse, ilmeisesti vain varmistaakseen sen ettei kukaan ollut seurannut häntä ja Hermionea.

 

" - Sen nyt huomaisi kuka tahansa kauempaakin. Ja onhan minullakin silmät päässäni. " Hermione sanoi.

" - Mutta en minä nyt kuitenkaan Blaise Zabinista ajatellut puhua. " 

" - Et tietenkään. Sinä halusit kertoa minulle jotakin, Dracosta. "

Drusilla Snape alkoi vain yhtäkkiä puhua, seisahduttuaan ensin yhden isoimman pajupuun alle, lammen rannalla. Drusilla laittoi myös molemmat kätensä tupakaapunsa taskuihin ennenkuin kääntyi vihdoin katsomaan Hermionea niillä, Hermionesta myös edelleen hieman pelottavilla tumman harmailla silmillään. Drusillan silmät kun olivat tarkat kopiot, tytön isän professori Snapen silmistä.

 

" - Eikö se sinusta ole laisinkaan omituista tai huolestuttavaa kun Draco ei ole kertonutkaan sinulle ilmeisesti mitään, siitä missä hän on nyt?  tai mitä hän on mahdollisesti tekemässä, kun hän ei ole koulussakaan? "

Hermione aloitti puhumisen hiljaa ja jatkoi lausettaan ennenkuin Drusilla ehtisi keskeyttää.

 

" - Sinä ja Draco olette olleet aina melkein erottamattomat. Olen huomannut sen myös näiden kuluneiden kouluvuosien aikana, joten minusta sinun kuuluisikin olla yksi niistä jotka tietävät. "

Hermione huomasi jälleen ne sanat ääneen lausuessaan. Ihan vain muutaman lyhyen sekunnin ajan sen hänelle jo näiden vuosien aikana erittäin hyvin tutuksi tulleen halveksivan häivähdyksen Drusillan silmissä. Ja vain koska, Hermione oli jo toistamiseen puhutellut Draco Malfoyta, vain etunimellä. Mutta, sekin halveksiva häivähdys katosi pian Drusillan silmistä ja sen tilalle ilmestyi jotakin aivan muuta.

 

Hermione ei tosin ollut lainkaan varma siitä, oliko Drusilla vain huolisssaan Dracosta, vai mikä ihmeen merkitys Drusillan yhtäkkiä hyvin oudoksi muuttuneella katseella oli.?

" - Onhan se omituista. " Drusilla puhui viimein, selvästi vältellen myös katsomasta Hermionea.

" - En ole kuullut mitään hänestä. En edes nähnyt hänestä varjoakaan, koko kesäloman aikana. Toisin kuin aina aikaisemmin. Aivan kuin hän olisikin vain yhtäkkiä unohtanut minun olemassa oloni kokonaan. "

Ne sanat kuullessaan. Hermione tunsi jälleen sen hyvin tutun inhottavan ja kipeää tekevän piston sydämessään. Hermione ymmärsi yhtäkkiä, kuinka hemmetin itsekäs hän olikaan ollut koko kuluneen kesäloman ajan. Hänen, Hermionen olisi pitänyt myös muistuttaa Dracoa siitä, että Dracolla oli jo se paras ystävä jolle hänen olisi kuulunut kertoa ne kaikki samat asiat jotka Draco oli kertonut Hermionelle. Hermionelle tuli vain yhtäkkiä niin hirveän syyllinen olo siitä kuinka hän olikaan vain itsekkäästi pitänyt Dracon kokonaan itsellään melkein koko kesäloman. Vaikka Hermione nyt näki selvästi sen, kuinka huolissaan Drusilla oli nyt ja oli aivan varmasti myös ollut koko kesäloman ajan, sekä myöskin viimeisimmän kuluneen viikon.

Hermione harkitsi myös muutaman lyhyen sekunnin ajan, toistakin asiaaa. Pitäisikö hänen nyt kertoa Drusillalle myös siitäkin, mitä hän oli kuullut Dracolta. Mutta sen ajatuksen, Hermione karkotti kuitenkin nopeasti pois mielestään. Eihän se edes ollut Hermionen velvollisuus kertoa mitään, Dracon puolesta. Ei kenellekkään, ei edes Drusillalle vaikka hän olikin Dracon paras ystävä. 

Niistä asioista, Drusillan olisi parempi kuulla vain Dracolta, parhaalta ystävältään. Ei mistään muualta.  Drusilla Snape ei todennäköisesti edes uskoisikaan Hermionea. Vaan väittäisi Hermionen keksineen vain inhottavia valheita Dracosta, omasta päästään.

 

" - Sen näkee sinusta. " Hermione sanoi.

" - Sinä olet ihan oikeasti huolissasi hänestä. " ´

Hermione tiesi myös sen ihan aidon huolen kuuluvan myös hänen äänessään, jota hän edelleen tunsi sisimmässään ja myös sydämessään vain Dracon vuoksi. Mutta nyt tässä tilanteessa hän ei välittänyt siitä. Hermione vain ihan oikeasti ymmärsti sen, miltä Drusillasta  tuntui sillä hetkellä, ja oli myöskin tuntunut koko kuluneen kesäloman ja myös viimeisimmän kuluneen viikon aikana. Hermionesta kun tuntui aivan samalta. Hermionen oli kuitenkin varottava tarkoin ettei se vahimgossakaan näkyisi hänestä ulospäin Drusillalle. 

" - Minulla kun on inhottava epäilys. On siis ollut jo hetken aikaa, vaikka tiedän ettei minun edes pitäsii ajatellakkaan sellaisia. Draco Malfoy kun on edelleen vain vihollinen minulle, tiedän sen sanomattakin joten ei, sinun ei tarvitse muistuttaa minua siitä. Minussta nyt vain tuntuu että hän on nyt vain joutunut  sellaiseen tilanteeseen josta hän ei enää pääsekkään pois itsekseen. "

Hermione päätti vain jatkaa puhumista, pienen hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen, kun hän ei ollutkaan kuullut Drusillan sanovan mitään. Hermione tunsi jälleen jo ties kuinka monennen kerran jo sen saman tutun ilkeän, pienen pistoksen sydämessään vain koska hän oli kutsunut Dracoa vihollisekseen. 

" - Mistä hemmetistä sinä oikein puhut? tarkoitatko sinä? tai siis tiedätkö? onko jotakiin pahaa taphtunut, ja onko Draco?"

Drusilla Snapen äänen sävy kuulosti hetki hetkeltä vain enemmän huolestuneelta ja hän näyttikin selvästi hätääntyneeltä, vaiikka yrittikin peitellä sitä vain hermostumisen alle.

" - En minä mitään sellaista tarkoittanut. " Hermione korjasi nopeasti aiempia sanojaan.

" - Minä vain ihan vahingossa näin herra Malfoyn, ennen koulun alkua. "

Jatkaessaan lausettaan eteenpäin, myös huoli Hermionen sydämesssä jatkoi vain kasvamistaan. Hermione myös alkoi ensimmäistä kertaa ihan oikeasti pelottaa, ihan vain kertominen siitä mitä hän oli sattunut ihan vahingossa näkemään. Entäpä jos, Drusilla kertoisikin kaiken, myös Dracolle? Ei, hemmetti! siinä tilanteessa  Hermionen olisi vain oltava erityisen tarkkana siitä, ettei hän vahingossakaan kohtaisi Draco Malfoyta misssään, ei ainakaan yksin ollessaan. Dracohan saattaisi olla vaikka kuinka pahasti vihainen kuultuaan, nimeomaan Hermionen vakoilleen häntä ja hänen tekemisiään.

" - Hän oli Iskunkiertokujalla tai no oikeastaan jo tulossa pois sieltä.  Hän näytti silloin selvästi pelästyneeltä ja vilkuilikin lakkaamatta taakseen, poispäin kövellesssään. Joten, mitään hauskaa siellä kujalla ei takuulla tapahtunut. Sen nyt näin aivan selvästi itsekkin, omin silmin. Tosin, enhän minä oikeastaan tiedä herta Malfoyn tekemisistä mitään muutenkaan. "

' Minä tiedän kertovani taas valheita. Hemmetti vieköön, minä en tarvitse koko ajan muistutuksia siitä' . Hermione alkoi jo ihan oikeasti ärsyyntyä, tuntiessaan jälleen kerran sen tutun kipeää tekevän pistoksen, sydämessään. Mutta, EI. Hermione ei voisi kosksaan milloinkaan, missään tilanteessa kertoa vähän matkan päässä hänestä seisovalle Drusilla Snapelle totuutta siitä, kuinka Hermione olikin salaa tapaillut Dracoa melkein koko kuluneen kesäloman ajan. Hermione kun oli jo tullut luvanneeksi Dracolle, ettei hän koskaan milloinkaan puhuisi kenellekkään mitää siitä,  mitä kuluneen kesäloman aikana oli tapahtunut.

" - Onko sinulla minkäänlaista ajatusta tai epäilystä siitä, miksi hän edes oli siellä? tai mitä hän mahdollisesti edes teki siellä? " Hermione kuuli vain Drusillan kysyvän yhtäkkiä hiljaa. Ja siihen kysymykseen hän tiesikin vastauksen heti.

 

" - Ei ole.  Minulla kuitenkin on omat epäilykseni siitä, ettei herra Malfoy ollut sielläpäin ensimmäistä kertaa."

 

Ne sanat ääneen noin vain lausuessaan, Hermionesta tuntui samalla hetkellä siltä kuin hän olisikin yhtäkkiä, aivan tietoisesti tehnyt todella pahan virheen.  Ehkäpä, hänen ei olisi sittenkään pitänyt kertoa omista epäilyksisitään tai siitä mitä hän oli nähnyt, mitään edes Drusillalle. Ensimmäisen ja viimeisen kerran näiden jo kuluneiden vuosien aikana. Hermionesta vain tuntui samalta kun hän olisi rikkonut Draco Malfoyn luottamuksen häntä kohtaan. Siltikin, vaikkei Draco ei edes huomannut Hermionea, Iskunkiertokujalta poisipäin kävellessään. Ja yhtäkkiä, aivan odottamatta. Hyvin hirveä ja kammottava ajatus vain hypähti kuin itsestään Hermionen mieleen: ' Entäs jos? kuolonsyöjilläkin oli jotakin tekemistä, Draco Malfoyn hyvin oudon ja epäilyttävän käytöksen kanssa.?'

" - Kiitos kun kerroit minullekkin sen vähäisenkin, mitä sinä tiedät. " Hermione kuuli Drusillan sanovan seuraavaksi.

" - Mutta. Yksi asia kuitekin kummastuttaa minua. Miksi ihmeessä sinä edes yhtäkkiä huolehdit noinkin paljon Dracosta? ethän sinä ole edes tietääkseni, oikeastaan ollenkaan tekemisissä hänen kanssaan? jos ei oteta lukuun meidän tupien yhteisiä oppitunteja. "

Sen kysymyksen kuullessaan, Hermione ihan oikeasti säikähti kääntöäen myös katseensa samointein kokonaan poispäin Drusillan kasvoista. Koska yhtäkkiä, hyvin tuttu kuumotus oli hiipinyt Hermionen poskille. Hemmetti vieköön! miksi tämä nyt yhtäkkiä olikin näin vaikeaa? kun aikaisemmin Hermione oli onnistunut salailussaan niin hyvin. Hemmentin, hetmmetti. Drusilla Snape ei missään nimessä saisi nyt huomata mitään epäilyttävää. Hermionen olisi vain nyt käyttäydyttävä normaalisti, niinkuin Draco Malfoy iihan oikeasti edelleen olisi vain vihollinen hänelle.

Oikea totuushan oli tietenkin jotakin aivan muuta. Hermione ei vain ollut mennyt laisinkaan eteenpäin, eikä hän ollut edelleenkään myöskään päästänyt aivan tietoisesti irti Dracosta. Kertokaapas te, viisaammat. Miten hemmetissä Hermione olisi edes onnistutkaan tekemään niin? kun hän oli yhä edelleen vain niin rakastunut Dracoon, että se satutti häntä jo pelkästään ajatuksena..

Hermione oli myös oikeastii yllättynyt kuullessaan Drusilla Snapen kiittävän häntä, luultavasti ensimmäistä ja viimeistä kertaa koskaan. Tosin, sekään kiitos ei tainnut tulla Luihuisen tupaan kuuluvan tytön sydämestä saakka.

" - Olen nyt itsekkin aivan varma, ainakin yhdestä asiasta. Meidän tuvan johtajamme aivan varmasti myöskin tietää kaiken sen, mitä sinä nyt kerroit minulle. Mutta siltikään, minulle ei kerrota siitä mitään. " Hermione kuuli Drusillan sanovan seuraavaksi.

 

" - Professori Snape ei kai vain haluaisi huolestuttaa sinua. Vanhemmat nyt vain ovat sellaisia, varsinkin isät. He tuntuvat aina olevan sellaisia, enemmän kuin äidit omille tyttärilleen. Minullakin on, usko pois kokemusta hieman ylisuojelevasta isästä. Professori Snape aivan varmasti ajatteli, sinun lähtevän vain omin päin etsimään herra Malfoyta.. Jos sinä olisit kuullut tästä jo eilis iltana. " Hermionen sanoi ne sanat, vain vastauksena Drusilalle.

 

" - Olisi isä silti voinut kertoa edes jotakin tästä kaikesta, minulle.  En minä olisi noin vain lähtenyt etsimään Dracoa, kun eihän minulla edes ole aavistustakaan siitä missä paras ystäväni edes on nyt. "  Drusilla myös puuskahti hiljaa, selvästi ärsyyntyneenä ne sanat ääneen lausuessaan.

 

*   *   *   *   *

' Minä en olisi koskaan, en koskaan olisi saanut anaat lupaa itselleni noin vain rakastua Luihuisen tuvassa olevaan poikaan. Olen ollut koko kesän ja käyttäytynyt myös kuin joku erittäin typerä idiootti.'

 

Hermione jatkoi itsensä torumista lakkaamatta mielessään, kävellessään itsekseen kohti linnaa. Koulupäivä oli hänen osaltaan  nyt ohi. Olisihan hänellä tietenkin ollut vielä yksi taikaolentojen hoidon oppitunti, mutta Hermione ei nyt vain jaksanut mennä sinne. Ja se tunti olisi muutenkin ollut yhteinen Luihuisten kanssa. Hermione ei vain uskonut kestävänsä jälleen yhtä sellaista oppituntia, ei ilman Dracoa. Ja miksi ihmeessä Drusilla Snape oli yhtäkkiä niin kiinnostunut Hermionen huolesta, Dracoa kohtaan? olivatkohan Drusillan omat epäilykset sitten heränneet ja Hermionessa oli sittenkin näkynyt jokin merkki jossain kertomassa Hermionen olleen aivan väärässä seurassa kesälomallaan?

Siltä se ainakin vaikutti nyt. Siis kaikki se, mitä Hermionella ja Dracolla olikaan ollut kesälomalla. No, se oli aivan varmasti ollut vain jotakin hyvin petollisen julmaa leikkiä Draco Malfoyn puolelta, johon Hermione oli vain lähtenyt sen eempää harkitsematta. 

Hermione oli siis kirjaimellisesti koko kesäloman ajan vain leikkinyt tulella, polttaen myös itsensä pahasti.

Siitäkään huolimatta. Hermione ei vain voinut olla ajattelematta Dracoa, nyt yksin linnaa kohti kävellessään. Niitä niin kauniita hopeanharmaita silmiä sekä myöskin sitä niin kaunista lämpimän sinistä häivähdystä pojan silmissä, jonka Hermione oli nähnyt useammin kuin vain kerran.  Niitä puhtaan vaaleita hiuksia, erityisesti kun ne olivat hieman sekaisin. Draco oli vain näyttänyt aina niin hemmetin seksikkäältä hiukset sekaisin. Hermione vain muisti. Yhä edelleen kuinka hemmetin seksikäs Draco Malfoy olikaan ollut vain hetki sen jälkeen kun poka oli herännyt Hermionen vierestä, enemmän tai vähemmän vaatteita yllään, hiukset täysin sekaisin.  Ja vain  ajatuskin Draco Malfoyn alastomasta vartalosta sai sen tutun kuumotuksen jäleen nousemaan Hermionen poskille.  No mutta, entäpä Draco Malfoyn hymy! se onnellinen ja täysin huoleton hymy, jonka Hermione oli nähnyt useamman kerran kesäloman aikana. Juuri se hymy olikin saanut Hermionen ihastumaan Dracoon. Hemmetin, hemmetti! myöskin se toinen, niin ihanasti kiusoitteleva hymy jonka Hermione oli nähnyt vain silloin kun hän ja Draco olivat tehneet jotain niin kiellettyä, oikein lähekkäin tai vain joka ikinen hetki sen jälkeen  kun Hermione ja Draco olivat vain suudelleet.  Juuri se hymy, oli saanut Hermionen rakastumaan Dracoon. 

 

Hermione havahtui yhtäkkiä hyvin nopeasti pois ajatuksistaan ja myös ihanista muistoistaan takasin todellsuuteen, samalla hetkellä kun hän käveli linnan ovista sisälle suureen aulaan.  Hermione päättikin samoin tein jatkaa vain matkaa, kirjastoa kohti. Hän voisi istua siellä läksyjä tehden. Ohittaessaan sitä käytävää, josta kuljettiin Luihuistenn tupaan. Hermione sattui vilkaisemaan vain kerran sitä käytävää kohti ja samalla hetkellä hän näkikin jonkun hahmon seisomassa siellä. Hahmo oli kuitenkin niin paljon piilossa kulman takana ettei Hermione nähnyt häntä tarkemmin. Mutta, silti. Outo, kummallinen tunne jäi häiritsemään Hermionea niin paljon että hänen oli vain pakko vilkaista samaan suuntaan uudelleen. Pettymyksekseen, Hermione kuitenkin huomasi heti, sen hahmon kadonnee kokonaan näkyvistä kulman taakse.

Mitä jos se hahmo olikin? sen typerän ajatuksen Hermione karisti kuitenkin heti pois mielestään. Hän oli vain sattunut näkemään jonkun hahmon seisomassa piilossa Luihuisten tupaan johtavalla käytävällä ja samointein ajatellut sen hahmon olevan Draco Malfoy. Se hahmo nyt saattoi olla kuka tahansa Luihuisista. Joten. Mikä hemmetti Hermionea oikein vaivasi? Hermionenhan piti unohtaa se Luihuisen tuvan poika kokonaan eikä vaan edelleen odotella salaa kohtaamista sen saman pojan kanssa.

Se kohtaaminen ei olisi kuitenkaan päättynyt hyvin. Mitä muutakaan Hermione voisikaan edes siltä odottaa..? koska, aivan varmasti näiden jo kuluneiden kolmen viikon aikana. Draco Malfoy oli jo unohtanut kaiken kesälomalla tapahtuneen, jatkanut elämäänsä eteenpäin sekä myöskin päästänyt jo kokonaan irti Hermionesta.

Hermionenkin olisi vain parempi pitää kiinni omasta päätöksestään. Jatkaa vain elämäänsä eteenpäin sekä myös antaa Draco Malfoyn mennä. Hermione ei saisi enää, mistään syystä muuttaa mieltään. Ei vaikka tämä päätös olikin ollut vaikeinta, mitä Hermione oli koskaan elämässään tehnyt.  Hemmetti, se vain nyt oli niin vaikeaa. Vain unohtaa se jota edelleen rakastaa, sekä tukahduttaa kaikki tunteet sitä toista kohtaan.  Vain hyväksyen sen totuuden ettei siitä olisi kuitenkaan tullut mitään. Ei, vaikka Draco Malfoy olisikin suostunut tapailemaan Hermionea salaa, myös koulun jo alettua. Näin se jokatapauksessa oli parempi mennäkkin. Siitä olisi vain seurannut jotakin hyvin pahaa, jos Hermione ja Draco olisivatkin jääneet odottamatta kiinni salaisista tapaamisistaan. Dracon isälle, Lucius Malfoylle.

Hermione tunsikin yhtäkkiä lähes jäisen kylmän puistatuksen nopean vaelluksen vartalollaan. Ehei, se ei ollut todellakaan mikään hyvältä tuntuva puistatus. Ei, se puistatus oli hemmetin ahdistava ja se myöskin tukahdutti Hermionen jälleen sisältäpäin. Kyyneleet olivat myös hyvin hyvin lähellä nousta jälleen Hermionen pähkinänruskeisiin silmiin, kun Hermione yhtäkkiä muisti jälleen kaiken sen mitä Draco oli kertonut isästään, Lucius Malfoysta.  Ja myöskin siitä, mitä aikaisemmin olikaan tapahtunut.

Kun Lucius Malfoy oli hillittömästi raivostunut omalle pojalleen. Kuultuaan Dracon tapailevan aivan väärän tuvan tyttöä. Siltikin, vaikka Hailie, Korpinkynnen tuvan tyttö olikin puhdasverinen.

Hermione ei ollut oikeastaan koskaan, mistään syystä pitänyt lainkaan Lucius Malfoysta. Ja nyt vieläkin vähemmän sen jälkeen, mitä Hermione oli kuullut Dracolta. Hermione tunsi, Lucius Malfoyta kohtaan vain puhdasta vihaa. Hermione kun ei millään vain osannut ymmärtää kuinka hemmetissä kukaan voisi edes kohdella omaa poikaansa samalla tavoin kuin Lucius Malfoy kohteli Dracoa, omaa poikaansa?

Kirjastoon saavuttuaan, Hermione etsi itselleen paikan siellä niin perältä kuin vain mahdollista. Hermione istuikin hetken kuluttua alas nurkkapöytään, ikkunan viereen.  Siellä yksin istuessaan, Hermione uskoi vihdoin saavansa olla täysin rauhassa kun hän myös veti tupakaapunsa hupun päänsä yli. Hermione kun ei vain kaivannut laisinkaan kenenkään seuraa, eikä ketään myöskään kyselemään typeriä kysymyksiään siitä, kuinka Hermione näyttikään aina niin poissaolevalta oppitunneilla.

 

No sehän johtui vain ja ainoastaan siitä, kun Hermione vain oli edelleen huolissaan sekä myöskin peloissaan, vain Dracon vuoksi.

Hermione ei vain voinut puhua siitä oikeastaan kenellekkään.  Ei edes Drusillalle, sillä siihen Hermione ei enää saisi uutta tilaisuutta. Drusilla Snape kun ei ihan oikeasti haluaisi olla enää missään tekemisissä Hermionen kanssa, eikä olisi myöskään kuunnellut Hermionea yhtäkään sekuntia jos Hermionen kertoma asia olisi koskenut Draco Malfoyta. Aiempina kouluvuosina, Drusilla Snape oli vain hyvin halveksivasti vilkaissut Hermionea, kun hän oli ohittanut Hermionen koulun käytävillä. kirjastossa tai linnan pihamaalla. Drusilla Snapelle, Hermione Granger olii vain likainen kynnysmatto jonka ylitse kuului kävellä, kenkien siihen pyyhkimistä unohtamatta.

Yksin istuessaan, Hermione myönsi itselleen olevansa ihan vähän kateellinen. Vain koska, Drusilla Snape oli ensinnäkin Draco Malfoyn paras ystävä ja sai myöskin olla Dracon seurassa ja myös Dracon lähellä aina kun vain halusi, ihan missä vain. Ja toiseksi. Drusilla Snape myös pelasi yhtenä jahtaajana ja myös ainoana tyttönä Luihuisen tuvan huispausjoukkueessa. Siltikin, vaikka Hermione vihasikin lentämistä, hän oli silti viime vuodesta saakka jo tuntenut olevansa kateellinen Drusiillalle, jopa huispauksestakin. Koska, hemmetti! Draco Malfoyhan näytti ihan joka ikinen kerta niin hemmetin hyvältä ja seksikkäältä nimeomaan huispausvarusteissa, hiukset täysin sekaisin tuulen takia. 

Jo viidentenä kouluvuonna, Hermione oli vain jostakin oudosta syystä mennyt aivan salaa vain katselemaan Luihuisten huispausharjoituksia. Useammin kuin vain kerran, vieläpä. Ja samoin, myöskin silloin kun Drusilla ja Draco olivat olleet kahdestaan huispauskentällä harjoittelemassa. Silloin, viime vuonna Hermione ei ollut ymmärtänyt laisinkaan omaa käytöstään ja sitä, miksi hemmetissä hän oli vain mennyt salaa katselemaan Draco Malfoyta, piilossa puiden takana.? Hermione kun ei silloin halunnut missään nimessä Drusillan huomaavan häntä. Drusilla Snape kun olisi silloin aivan varmasti paljastanut Hermionen piilopaikan, myös Draco Malfoylle.

Mutta tänä kouluvuonna.. EI EI EI! Hermione ei tekisi niin. Hermione ei menisi enää lähellekkään koko huispauskenttää. Ei muuten kuin vain silloin kun Rohkelikon huispausjoukkuella olisi harjoitukset tai ottelu. Hermione ei ottaisi yhtäkään riskiä enää koskaan, kiinni jäämisestä huomaamatta nimenomaan Draco Malfoylle. Luihuisen etsijä kun tuntui aina huomaavan kaiken, ilmassa luudan päällä ollessaan.

Mutta sitten, yhtäkkiä. Hermione vain tunsi jotakin. Aivan selvästi, joku toinenkin oli kirjaston tässä osassa. Ja se joku, nimenomaan tarkkaili Hermionea. Hermione tunsi vain aivan selkeän katseen lakkaamatta selässään ja niskassaan. Se tarkkailija, kuka hemmetti hän sitten olikin seisoi siis jossakin Hermionen selän takana. Mutta, missä? sillä, vilkaistessaan useammin kuin vain kerran taakseen. Hermione ei vain nähnyt ketään misssään. Ellei se tarkkailija ollutkin piilossa kirjahyllyjen takana, käytävällä niiden välissä.

Yhtäkkiä. Hermione teki päätöksen. Hän ei jäisi nyt vain pohdiskelemaan itsekseen kuka se mahdollinen tarkkailija oli? Ei, Hsrmione selvittäisi tämän nyt heti.

Goodbye Draco:

 

Goodbye Draco:💔

-- Osittainen Dramione fanfiction: --

 

OSA 1:

Luku 4:

 

Hermione pov: 

Aamun ensimmäisellä oppitunnilla, Hermionen keskittyminen tunnilla opiskeltaviin asioihin oli aivan täysin kadonnut. Niin kauas, ettei se millään halunnut tulla takaisin. Ei, vaikka Hermione kuinka yritti keskittyä tunnin aiheeseen sekä myöskin kirjoittamaan muistiinpanoja. Hermione oli myös ilmeisesti näyttänyt niin poissaolevalta että hänen vieressään istuva Rohkelikon tupaan kuuluva tyttö oli joutunut useamman kerran tönäisemään Hermionea kylkeen. Ettei professori Flitwick vain kiinnittäisi huomiotaan Hermionen tavallista poikkeavaan käytökseen.

Hermione tietenkin säpsähti, kun hän tunsi toistuvasti tökkäyksen kyljessään. Hermione oli myös oikeasti vihainen itselleen, kun hän antoi noin vain keskittymisensä harhailla muualle. Niin ei todellakaan tapahtunut usein, ei ainakaan kesken oppitunnin.

" - Onhan kaikki kunnossa, Hermione." Hermionen vieressä istuva tyttö kysyi hyvin hiljaisesti.

" - On. Taidan vain olla hieman tavallista väsyneempi. " Hermione vastasi tytölle, hyvin hätäisesti.

" - Sinä muutuit yhtäkkiä vain niin poissaolevaksi. " tyttö jatkoi, edelleen hiljaisella äänellä.

Yhtäkkiä. Hermione ei vain keksinytkään vastausta vieressään istuvalle tytölle, joka edes jollakin tapaa kuulostaisi järkevältä. Sillä, EI. Totuuttahan Hermione ei voinut kertoa, siitä miksi hän olikaan noin vain kesken loitsujen oppitunnin vajonnut täysin omiin ajatuksiinsa. Eihän Hermionelle ollut käynyt niin koskaan aikaisemmin. Ja muutenkin. Miksi ihmeessä Hermione edes haluaisikaan kertoa omista asioistaan mitään, vieressään istuvalle samaan tupaan hänen kanssaan kuuluvalle tytölle jota Hermione ei edes tuntenut hirveän hyvin. Hemmetti! Hermione ei edes muistanut viressään istuvan tytön nimeä.

Hermione tekikin samointein jo toisen hiljaisen ja tärkeän päätöksen mielessään, vain itsensä kanssa. Hänellä ei olisi tästä eteenpäin lupaa antaa itsensä ajatella Dracoa. Ei edes yhtäkään pienen pientä sekuntia, siitä laisinkaan riippumatta minkä aineen oppitunti olisi kesken. Eikä myöskään missään nimessä silloin kun hän olisi oman tupansa oleskeluhuoneessa. Siellä kun oli aina enemmän tai vähemmän paikalla muitakin Rohkelikkoja.

Loppu loitsujen oppitunnin ajan. Hermione keskittyikin kuuntelemaan tarkasti mitä professori Flitwick sanoi luokan edessä. Sekä myöskin harjoittelemaan sillä oppitunnilla opeteltavaa loitsua, joka ei onneksi ollut ihan kamalan hankala.

 

Hermione poistui ensimmäisten oppilaiden joukossa ulos luokasta, kävellen samointein sivuilleen ja taakseen katsomatta  ulos ovista linnan suurelle pihamaalle. Hermione halusi vain olla rauhassa ja aivan yksin, jottei hän joutuisi taas uuteen hyvin kiusalliseen tilanteeseen.  Hermione antoikin katseensa etsiä linnan pihamaalta paikkaa, minne hän voisi livahtaa piiloon niin ettei häntä nähtäisi sieltä. Eristyisesti Luihuisten epäilevien katseiden kohteeksi joutumista sekä myöskin heidän kohtaamistaan, Hermione varoi erityisen tarkasti. Jos, Drusilla Snape olikin kertonut sittenkin edes yhdellekkään Luihuiselle siitä, mitä Hermione oli hänelle sanonut ennen aamiaista. Ei! siitä ei seuraisi mitään mukavaa tilannetta, Hermionelle.

 

Rohkelikko ja Luihuinen kun olivat olleet aina toistensa pahimmat viholliset jo koulun perustamis ajoista saakka. Sen Hermione muisti yhä edelleen, kuinka professori McGonagall, Rohkelikon tuvanjohtaja oli kertonut siitä toisena kouluvuonna. 

 

Hermione näkikin kauempana  muutaman Luihuisen tupaan kuuluvan tytön ryhmän, jossa oli mm. Pansy Parkinson. Drusilla Snapea, Hermione ei kuitenkaan nähnyt heidän seurassaan. Ja itseasiassa, Hermione ei ollut nähnyt Drusillaa lainkaan loitsujen oppitunnin jälkeen. 

 

Hermione päättikin kävellä täysin päinvastaiseen suuntaan kuin missä Luihuiset tuvan tytöt olivat. Niin tehdessään, Hermionen ei tarvinnute edes ohittaa heitä, linnan pihamaalla parhaimmalle ja aurinkoisemmalle paikalle kokoontuneita Luihuisia. Noh, ainahan nimeomaan Luihuiset kuvittelivatkin olevansa muiden yläpuolella ja siksi he aina tönivätkin kaikki muut pois parhaimmilta paikoilta.

 

 " - Joko sinä vihdoinkin kerrot minulle sen, mikä sinun ajatuksiasi häiritsee noin paljon?. Sinä olit niin kummallinen koko viime viikonkin kun olit meillä. Sekä myöskin eilis iltana ja tänään aamulla, aamiaisella. "

 

Yhtäkkiä, aivan odottamatta Ginny Weasleyn heleä ääni kantautui jälleen Hermionen korviin, saaden hänet myös säpsähtämään. 

Hermionen askeleet kun olivat kuljettaneet hänet kuin itsestään  huispauskentälle. Siellä, Hermione oli kiivennyt istumaan yhdelle katsomon korkeista penkeistä ja sen jälkeen hän olikin vain istunut siellä aivan hiljaa, vain autiolle huispauskentälle katsellen. Aina tähän hetkeen saakka, Hermione oli luullut saavansa olla vihdoin yksin ja rauhassa omien edelleen hyvin sekavien ajatustensa kanssa. Mutta. Nyt kuitenkin. Ginny Weasley, viidesluokkalainen Rohkelikko oli ilmestynyt paikalle, vaikkei Hermione edes kertonut kenellekkään toiselle Rohkelikolle minne hän oli ajatellut menevänsä välitunnin ajaksi.

 

' Miten ihmeessä sinä oikein löysit minut, Ginny? eihän Harry vain antanut sinun vilkaista.'

 

Sen ajatuksen Hermione haihdutti yhtä nopeasti pois mielestään,  kuin se oli sinne hypähtänytkin. Eihän sellainen ollut edes mahdollistakaan. Harry ei milloinkaan kuljettaisi sitä karttaa mukanaan oppitunneilla. Eikä oikeastaan muuallakaan, paitsi poislukien silloin kun Harry sattui olemaan omilla luvattomilla seikkailuillaan ja salaisilla retkillään. Hermione ei edes uskonut Harryn kertoneen siitä kartasta myös Ginnylle.  Hermione oli aivan varna siitä, että Harryn lisäksi vain hän ja Ron tiesivät sen kartan olemassa olosta.  Niin ja tietenkin myös Fred ja George Weasley tiesivät, koska he olivat alunperin antaneet sen kartan Harrylle.

Yhtäkkiä, Hermionen mieleen hypähti myös muisto siitä päivästä kun hän oli vain muutama päivä ennen koulun alkamista käväissyt myös Weasleyn kaksosten perustamassa puodissa Viistokujalla. ( Voi hemmetti! miten typerältä se nyt tuntuikaan Hermionesta, vaikka silloin hän oli ensin ajatellut sen olevan hyvä ja kokeilemisen arvoinen juttu. Onneksi hän oli kuitenkin jättänyt sen tekemättä!!.). Siellä ollessaan,  Hermione oli myös tutkiskellut hetkisen ajan erilaisia lemmenjuoma pulloja, kenenkäs muunkaan kuin Ginnyn kanssa. Ja pohdiskellut meielssään pitäisikö hänen ostaa yksi sellainen pieni pullo vaiko ei? ja sen jälkeen tietenkin myös kokeilla sitä, keneenkäs muuhunkan kuin Draco Malfoyhin?. Onneksi, Hermione oli kuitenkin päättänyt olla ostamatta sitä pientä pulloa.  Vain koska hän muisti edelleen joskus lukeneensa kirjastossa jostakin kirjasta, joka siis käsitteli hyvin vanhoja, muinaisia taikajuomia ja liemiä, että jotkin ( myöskin lemmen) juomat saattoivat olla vaarallisia. Tosin siihen Hermione ei uskonut laisinkaan, että Weasleyn kaksoset ottaisivat sellaisia oikeasti vaarallisia juomia ja liemiä myytäväksi omaan puotiinsa. 

Sehän se vasta outoa ja kummallista, ellei jopa epäilyttävääkin käytöstä olisikin ollut. Jos Hermione olisikin noin vain ostanut sen pienen pullon jota hän oli tutkiskellut.  Hermione kun ei koskaan, ei edes pienelläkään sanalla maininnut kenellekkään, ei edes Ginnylle jos Hermione sattuikin olemaan kiinostunut jostakin pojasta koulussa. Ja nimeomaan tästä kiinostuksesta tai no oikeastaan enemmästä kuin vain kiinostuksesta, Hermione vaikeni erittäin mielellään vaikka koko lopun elämänsä ajaksi. 

Edellenkin, vaikkakin se mitä Hermionen ja Dracon välillä olikin ollut kuluneen kesäloman aikana olikin jo ohi. Ja aivan varmasti se kaikki, oli jo haihtunut kokonaan pois Draco Malfoyn ajatuksista.

Aivan samalla tavalla kuin Draco Malfoykin oli vain kadonnut.  Eikä Hermionella edelleenkään ollut pienintäkään aavistusta, minne.

" - Minä olen ihan oikeasti huolissani sinusta. "

Ginnyn kirkas ja heleä ääni kantautui uudelleen Hermionen korviin.  Hermione vain jaksoi edelleen ihmetellä sitä, kuinka ihmeessä Harry jaksoi vain kuunnella Ginnyä, sulkematta korviaan kokonaan välillä. Hermione ei kuitenkaan halunnut nyt loukata Ginnyä vain nostamalla yhtäkkiä kämmenensä korviensa päälle. Harry taisi olla edelleenkin ihastunut Ginnyyn, vaikka jaksoikin jatkuvasti kiistää sen. Ja siksi Harry vain kohteliaisuuttaan kuunteli kaiken mitä Ginnyllä oli sanottavana hänelle.

" - Minulla ei ole edelleenkään mitään hätää. Olen edelleen kunnossa ja kaikki on hyvin niinkuin olen jo sinulle sanonutkin. Joten, voit lakata huolehtimasta minusta. Eihän minulle ole edes tapahtunut mitään pahaa."

 

 Hermione sanoi, edelleen katsellen vain edessään olevalle autiolle ja hiljaiselle huispauskentälle. Hermione mietti myös mielessään aivan hiljaa .. Näkisikö hän enää koskaan, Draco Malfoyn pelaavan etsijän paikalla.? niinkuin viime vuonna. Ja samaten myös Luihuisen joukkueen kapteenina ( älkää edes vaivautuko kysymään, mistä Hermione oli siitäkin kuullut?) niinkuin Harry pelaisi Rohkelikon joukkueen kapteenina, sekä myös edelleen etsijänä tänä vuonna.? no, jos tilanne jatkuisi samanlaisena kuin se nyt oli, niin ei todennäköisesti tapahtuisi. Ja sitten aivan yhtäkkiä, ilman pienintäkään varoitusta. Hermione vain tunsi jälleen sen jo hänelle hyvin tutuksi tulleen pienen pienen ja kipeää tekevän vihlaisun jo muutenkin haavoilla olevassa sydämessään.

" - En minä sitä ihan niin tarkoittanut. " Ginny aloitti uudelleen.

" - Sinulle on vain tapahtunut jotakin kesälomalla. Huomasin sen yhtenä päivänä kun sinä et enää vastannutkaan kirjeisiini. Ja et sinä muutenkaan enää kerro minulle mitään samalla tavalla kuin ennen. "

' Minä ihan oikeasti kertoisin sinulle kaikesta mitä kesälomalla tapahtui. Jos en olisi luvannut sille toiselle, olla kertomatta mitään kenellekkään. Ginny, et sinä kuitenkaan ymmärtäisi. Et minua, etkä sitä mitä kuulisit minun kertovan. Sen sijaan, sinä järkyttyisit, etkä ehkä todennäköisesti edes uskoisi minun puhuvan totta. Siis jos kuulisitkin sen ihan oikean totuuden minun kesälomastani, sekä syyn siihen miksi en yhtäkkiä enää vastaillutkaan kirjeisiisi. Vaikka, kyllä. Minä sain ne kaikki. ' Hermione ajatteli hiljaa itsekseen.

 

" - Olen ihan oikesti niin pahoillani, Ginny. Olin niin huono ystävä kesälomalla, kun vain sillä tavoin unohdin. "  Hermione sanoi.

" - Minun on  vain niin vaikeaa uskoa tuota. Sinulla kun ei ole tapana unohdella sinulle oikeasti tärkeitä asioita.  " Ginny sanoi.

 

Niihin sanoihin, Hermione ei vastannutkaan enää mitään. Sen sijaan hän yhtäkkiä nousi hyvin nopeasti seisomaan, nostaen samalla tupakaapunsa hupun päänsä suojaksi tuntiessaan jo ensimmäiset kylmät pikkuruiset vesipisarat kasvoillaan.  Hermionen ja Ginnyn olisi nyt vain parempi juosta nopeasti sisälle linnaan, ennenkuin he kumpikin olisivat aivan läpimärkiä. 

Poispäin autiolta huispauskentältä juostessaan. Hermione huomasi istuneensa koko ajan, huispauskentän laidalla sillä puolella joka oli Luihuisen huispausjoukkueen puoli otteluiden aikana.

Hermione ja Ginny ehtivät juuri ajoissa sisälle linnaan, ennenkuin sade ulkona koveni ja heidän korviinsa kantautui myös useampi kuin yksi jyrähdys. Ukkosmyrsky ulkona kuvasikin aivan täydellisesti sitä tunnetilaa joka edelleen myllersi myös Hermionen sisimmässä.  Hermione pani myös hyvin nopeasti merkille sen, heti linnaan sisälle palattuaan.. Useampi kuin vain yksi Luihuisen tupaan kuuluva tyttö oli vilkaissut ensin siihen suuntaan missä Hermione oli. Ja Hermionen ohittaessa heidät, ne samat Luihuisen tuvan tytöt alkoivat heti kuiskailla toisilleen jostakin, niin hiljaa ettei Hermione onnistunut kuulemaan sanaakaan.´

 

Hermione tosin oli jo aikoja sitten lakannut  välittämästä siitä mitä Luihuiset tekivät tai sanoivat milloinkin ja missä. Hermione oli vain opetellut sulkemaan korvansa kokonaan kaikilta niiltä ilkeiltä puheilta joita hän sai jatkuvasti osakseen jokaikiseltä Luihuiselta, jos hän edes vahingossakaan sattui osumaan heidän tielleen koulun käytävilä, kirjastossa, suuressa salissa tai linnan pihamaalla. Hermione oli jopa onnistunut unohtamaa myös jokaikisen ilkeän huomautuksen, loukkauksen ja ilkeän sanan joilla Draco Malfoy oli jo kuluneiden viiden kouluvuoden aikana haukkunut Hermionea päin kasvoja tai vain huudellut niitä Hermionen perään käytävillä tai linnan pihamaalla kun Hermione oli vain sattumalta ohittanut Dracon.

Viime vuonna, Draco Malfoy oli myös töninyt Hermionen pois tieltään aina kun Hermione sattui osumaan hänen tielleen.  Tietenkin silloin, kun ketään muita ei ollut paikalla todistamassa tilannetta, vähät välittämättä siitä sattuiko Hermioneen vai ei. Sehän ei tietenkään ollut ollenkaan uutta Hermionelle. Olihan hän joutunut Draco Malfoyn tönimisen kohteeksi myös aikaisempinakin kouluvuosina. Kaikista pahiten toisena vuonna koulussa, kun Hermione oli pudonnut selkä edellä portaat alas lyöden samalla melkein päänsä. Onneksi, Hermionen kannalta. Sillä kertaa, professori McGonagall, Rohkelikon tuvan johtaja oli uskonut Hermionea, vaikka silläkään kertaa tapahtuneella ei ollut todistajia.

Ja nyt. Niin kauan kuin se Luihuinen ei olisii Draco Malfoy, kukaan Luihuisen tuvasta ei saisi minkänlaista huomiota osakseen Hermionelta. Hermione lähtikin heti vain nousemaan portaita ylöspäin siinen suuntaan jossa Rohkelikon tupa sijaitsi yhdessä linnan korkeimmista torneista. Vilkaisematta tietenkään kertaakaan taakseen.

" - Milloin sinä olet alkanut puhua vapaaehtoisesti Luihuisille? ethän sinä edes koskaan välitä kuunnella, mitä he sanovat.?"

Ne sanat kuullessaan, Hermione oli tehdä samantien täyskäännöksen siiihen suuntaan mistä oli tulossa. Tietenkin ensimmäinen ääni jonka hän kuuli, Rohkelikon tupaan sisään tullessaan kuului Ron Weasleylle. Mutta, mten ihmeessä Ron edes tiesi? Hermione kun ei vain muistanut nähneensä yhtäkään Rohkelikkoon tai muuhun tupaan kuuluvaa missään. Sillä hetkellä kun Hermione oli käynyt siihen asti kestäneen elämänsä lyhyimmän keskustelun Luihuisen tupaan kuuluvan tytön kanssa ennen aamiaista.

 

" - Mistä sinä sait noin typerän ajatuksen päähäsi? en ikinä, missään tilanteessa sanoisi yhtäkään sanaa.. En yhdellekkään niistä. "

 

Hermione aloitti lauseensa ja hän olisikin jatkanut lausettaan vaikka kuinka pitkälle nimenomaan siitä mitä hän ihan oikeasti ajatteli Luihuisista. Jos siis, Ron ei olisi keskeyttänyt. Ron Weasley vain teki sen jälleen, täysin tietoisena siitä kuinka paljon Hermione ärsyyntyi siitä kun hänet keskeytettiin.

" - Kerron vain sen, mitä käytävillä puhutaan. Niiden puheiden mukaan sinä olisit keskustellut jonkun Luihuisen tupaan kuuluvan tytön kanssa tänä aamuna. Ennenkuin tulit aamiaiselle. "

" - Siitäkö syystä sinä olitkin niin kummallinen aamiaisella? mitä ihmeen tekemistä sinulla edes on yhtäkkiä kenenkään Luihuisen tupaan kuuluvan kanssa?."  Ginnykin liittyi yhtäkkiä keskusteluun.

 

" - Ette kai te nyt ihan tosissanne usko niiden puheiden olevan totta? useimmiten kun ne ovat vain ei totuuden mukaisia huhuja. " Hermione sanoi.

" - Minulla ei ole koskaan aikaisemminkaan ollut edes aikomustakaan, mistään syystä mennä puhumaan yhdellekkään Luihuiselle. Miksi ihmessä siis olisin tänä aamuna tehnyt poikkeuksen?."

 

Samalla hetkellä, Hermione vain tiesi valehdelleensa jällen ystävilleen. Vain ne sanat ääneen lausuessaan. Vastahan kuluneen kesäloman aikana, Hermione oli käynyt useammankin pitkähkön keskustelun vaikka ja mistä aiheesta yhden Luihuisen tupaan kuuluvan kanssa.  Ja lisäksi. Hermione oli tehnyt myöskin enemmän tai vähemmän sitä sun tätä ( jopa asiattomuuksiakin) sen saman Luihuisen kanssa, joka myös yhä edelleen vain jatkoi poissaoloaan koulusta.

" - Tuon mitä sinä sanoit nyt, on myös paras olla totta.  Mione. "

Kuullessaan Harryn äänen, Hermione melkein säpsähti uudelleen. Oliko hän salaa pelännyt kuulevansa nimeomaan Harryn äänen?

Hermione antoikin katseensa siirtyä heti sihen suuntaan josta hän oli kuullut toisen parhaimman ystävänsä äänen. Ja siinähän Harry olikin. Istui nojatuolissa sen sohvan vieressä, jossa Ron istui. Ensimmäistä kertaa kuluneiden vuosien aikana, myös Harryn puhtaan vihreiden silmien katse oikeasti ahdisti Hermionea. Vain koska, Harryn silmissä näkyi myös ihan pienen pieni epäilyksen häivähdys.

 

" -  Kerroppa se minulle, Harry. Miksi ihmeessä minä tekisin niin kaikkien niiden toistuvien ilkeyksien  jälkeen, joita olen saanut osakseni näiden kuluneiden kouluvuosien aikana.? enemmän tai vähemmän jokaikiseltä Luihuiselta. Erityisesti, Malfoylta?."

Hermione sanoi ne sanat, osoittaen ne tietenkin suoraan Harrylle. Samalla hetkellä Hermione tunsi myös jälleen niin tutuksi tulleen hyvin kipeän piston yhä edelleen haavoittuneessa sydämessään. No sen, Hermione oikeastaan ansaitsikin. Hän kun ei ollut kertaakaan kesäloman aikana puhutellut Draco Malfoyta, vain sukunimellä. Mutta nyt. Hermionen oli vain pakko tehdä niin. Jos hän edelleen halusi salaisuutensa pysyvän salaisuutena.

Hermione huokaisikin hetkisen kuluttua helpotuksesta hiljaa mielessään, huomatessaan Harryn uskoneen häntä. Tosin, se pienen pieni epäilyksen häivähdys ei kuitenkaan haihtunut pois Harryn puhtaan vihreistä silmistä. Hermione päättikin hiljaa itsekseen olla vain aiempaa varovaisempi ja myöskin tarkempi siitä mitä ajatteli milloinkin tai edes sanoi ääneen. Nimeomaan silloin jos Harry olisi katse - tai kuuloetäisyydellä hänestä. Samaten, Hermionen olisi oltava tarkkana siitä miten hän käyttäytyisi.  Siis jos ja  kun Draco Malfoy tulisikin takaisin kouluun.

 

' Toivon nyt vain ihan tosissani, ettei Harry vain mene niin pitkälle että hän alkaisi vain yhtäkkiä seurailemaan minua tai tekemisiäni  karttansa ja myös näkymättömyys viittansa kanssa.  Siis, silloin jos en olekkaan samassa paikassa kuin missä Harry on.'

 

Hermione huomasi vain yhtäkkiä ajattelevansa itsekseen. Sitähän hän ei antaisikaan niin helpolla anteeksi Harrylle. Jos siis, Hermione saisi toisen parhaan ystävänsä kiinni hiippailemassa hänen perässään ympäri koulua ja sen pihamaata piiloutuneena näkymättömyys viittansa alle. Siinähän tilanteessa se selitys ei auttaisikaan Harrya. Siis, kuinka Harry mukamas olisi aivan vahingossa sattunut huomaamaan jotakin epäilyttävää kartassa. Harrylla kun ei muutekaan ollut minkäänlaista lupaa tai oikeutta tehdä sellaisia. Ei kenellekkään, eikä missään tilanteessa. Ei, vaikka se olisikin Harryn näkökulmasta katsottuna kuinka epäilyttävää tahansa. 

Vapaa tuntien jälkeen, ollessaan matkalla lounaalle suureen saliin Ginnyn kanssa. Hermione oli onnistunut vihdoin haihduttamaan Draco Malfoyn kokonan pois mielestään. Hermione ei aikonut antaakkaan Dracolle enää lupaa palata takaisin häiritsemään ajatuksiaan. Dracohan oli tehnytkin sen ensin. Sanonut hyvästit Hermionelle ja sitten myös niillä hyvin kauniila, hiljaisilla sanoilla pyytänyt Hermionea päästämään irti. Hermione olikin vihdoin päättänyt kunnioittaa Dracon viimeistä pyyntöä. Päästää vihdoin irti, ja antaa Dracon mennä.  Vaikka se sattuikin yhä Hermioneen niin helvetin paljon.

Se sattui. Sattui niin paljon, ihan vain ajatuksenakin. Hemmetti vieköön! se sattui niin paljon, että se melkein tukahdutti Hermionen sisältäpäin. Sillä, EI. Hermione ei saisi enää koskaan olla edes kosketusmatkan päässä Draco Malfoysta. Ei, Hermionen olisi pysyttävä kauempana. Hermionella ei olisi enää lupaa edes koskettaa Draco Malfoyn kättä, ei edes vahingossakaan hipaista sitä ohimennen.

Hermione muisti, Hän vain muisti yhä edelleen sen. Millainen meteli siitä olikaan noussut kolmantena kouluvuonna. Kun Hermionen käsi oli ihan vain vahingossa hipaissut ohimennen Draco Malfoyn kättä. Hermione ei ollut edes tarkoittanut sitä, se oli ollut vain puhdas vahinko. Hermione ei olisi myöskään siinä tilanteessa edes kiinnittänyt omaa huomiotaan koko asiaan, ellei Draco olisi omaan tuttuun tapaansa järjestänyt hirveää teatteri kohtausta isoon ääneen.  Se oli silloin ollut, maailman hirvein asia nimenomaan Draco Malfoylle kun Hermionen, kuraverisen tytön käsi oli osunut hänen, puhdasveriseen käteensä.  Silloin, sinä päivänä. Siinä tilanteessa se ei naurattanut Hermionea laisinkaan. Mutta nyt, muistellessaan sitä. Hermionella oli vaikeuksia ola hymyilemättä itsekseen.

Hermione huokaisikin hiljaa mielessään jo ties kuinka monennen kerran. Ei, ei vain se Dracon käden koskettamien tai siitä kiinni pitäminen ollut ainoa kielletty asia. EI. Hermione ei myöskään saisi koskaan enään noin vain mennä istumaan Dracon syliin. No mutta, siitäpä se kamala meteli vasta nousisikin.  Hermione puraisikin yhtäkkiä huulensa sisåpintaa, vain estääkseen kyyneliä nousemasta pähkinänruskeisiin silmiinsä. Kun hän vain edes ajattelikaan sitä, kuinka nopeasti hän menetti jo ainoan turvapaikkansa maailmassa, jota hän ei saisi enää koskaan, milloinkaan takaisin. Mitään muita niistä asioista, joita Hermione ei saisi enää koskaan milloinkaan tehdä. Hermione ei uskaltanut edes ajatellakkaan. Nimittäin, jos. Hermionen ajatukset nyt lähtisivätkin edes kerran vielä niille kielletyille, levottomille poluille seikkailemaan. Samalla, Hermione antaisi jälleen Draco Malfoylle luvan palata takaisin sekoittamaan hänen ajatuksiaan.

Suureen saliin kävellessään, Hermione vilkaisi jälleen hyvin varovasti siihen suuntaan missä Luihuisen tupapöytä oli. Ja sillä kertaa, Hermionen onneksi sitä vilkaisua ei huomattu Luihusen tupapöydässä. Jälleen kerran, se oli aivan hukkaan heitettyä varovaisuutta. Draco Malfoysta ei vain edellenkään näkynyt edes varjoakaan.  Se inhottava, kamala tuskallinen pistelykään ei kadonnut mihinkään kiusaamasta Hermionen haavoilla olevaa sydäntä.  Silläkin kertaa, Hermione teeskenteli vain ettei hän tuntenut yhtikäs mitään sydämessään. Istuessaan hiljaisena alas Rohkelikon tupapöytään Ginnyä vastapäätä.

Hermione pohdiskeli myös itsekseen, pitäisikö hänen nyt vain ottaa se riski ja mennä puhumaan Drusilla Snapelle heti sen jälkeen, kun hän vain ensin söisi hyvin epäilyttävältä näyttävää sotkua jonka oli tarkoitus olla jonkinlaista kasvispataa.

 

' Lähestynkö siis noin vain Luihuisten tupapöytää? vai kävelisikö sittenkin vain ulos suuresta salista ensin ja jäisin odottelemaan aulaan? no, valitsempa sitten kumman vaihtoehdon tahansa, teen silti oikein. Ja nyt en ihan oikeasti välitä vähääkään siitä, mitä muut Rohkelikot siitä ajattelevat tai sanovat.'  Hermione ajatteli edellen hiljaa itsekseen.

Drusilla Snapella kun oli oikeus saada tietoonsa se mitä Hermione oli sattunut ihan vahingossa näkemään.  Hermione vain ei edelleenkään ymmärtänyt. Ei vaikka hän kuinka pohdiskeli itsekseen sitä mitä hän oli nähyt..  Miksi hemmetissä Draco Malfoy oli edes mennyt sille kammottavalle kujalle?j ja miksi Draco oli hetkeä myöhemmin poistunut samalta kujalta, lakkaamatta taakseen vilkuillen? se oli näyttänyt siltä kuin.. Draco Malfoy olisi pelännyt silloin jonkun seuraavan häntä.

Draco oli myös säikähtänyt pahasti silloinkin kun, Hermione oli kävellyt Dracoa vastaan ensimmäisen kerran kesäkuisena iltana, aivan sattumalta.  Mutta, ei. Dracon silloinen säikähdys ei ollut lähelläkään sitä, kuin miltä Draco oli näyttänyt silloin kävelessään poispäin siltä kammottavalta kujalta, lakkaamatta taakseen vilkuillen.  Mitähän hemmettiä siellä kammottavalla kujalla, oli oikein tapahtunut, mikä oli saanut Draco Malfoyn pelästymään niin pahasti? noh, vastausta siihen kysymykseen ja myös niihin moniin muihinkin Hermione ei tulisi koskaan kuulemaan. 

 

Draco Malfoy ei nimittäin aivan varmasti, missään tilanteessa suostuisi kertomaan Hermionelle mitään.  Ennemmin, Draco Malfoy pitäisi sen koko kammottavan asian kokonaan itsellään. EI. Hermione ei uskonutkaan saavansa enään edes pienen pientäkään mahdollisuutta puhua mistään Draco Malfoylle. Draco nimittäin aivan varmasti välttelisi parhaansa mukaan, kahden keskisiä kohtaamisia Hermionen kanssa siitä hetkestä alkaen, jos/ kun Draco tulisi kouluun.  Poisluettuna tietenkin Luihuisen ja Rohkelikon yhteiset oppitunnit joilla Draco ei millään voisi välttyä kohtaamasta Hermionea.

 

Ja sitten yhtäkkiä Luihuisen tupapöydän suunnalta kuului selkeää naurua. Sen kuullessaan, Hermione ravisti vain päätään. Hermionea ei voinut vähempää kiinnostaa selvittää sitä, kenen kustannuksella Luihuiset sillä kertaa pilailivat. Aivan varmasti senkin kohteena oli  jonkun muun tuvan oppilas. Sillä eiväthän Luihuiset koskaan pilailleet toistensa kustannuksella tai naureskellet kenenkään oman tupaansa kuuluvan selän takana.

 

* * * * * *

Syötyään lounaansa loppuun, Hermione nousi hitaasti ja viivytellen seisomaan. Hermione oli päättänyt odottaa niin kauan kunnes Harry ja Ron poistuisivat suuresta salista ja myöskin Ginny lähtisi toivottavasti heidän peräänsä. Tätä tilannetta Hermione ei vain halunnut omien ystäviensä jäävän todistaamaan omilla silmillään. Kun sitten ne kolme edellä mainittua Rohkelikkoa olivat poistuneet suuresta salista. Sen jälkeen kun Hermione oli luvannut seurata heitä, ihan pian. Hermione lähestyikin heti hyvin rohkeasti Luihuisen tupapöytää.

" - Vihollinen havaittu, lähellä meidän tupapöytää."

Ne sanat ilmoitti kuuluvalla äänellä hopeanvaalea hiuksinen, Luihuisen tupaan kuuluva tyttö. Niiden seurauksena, useampi kuin vain yksi Luihuinen, ( mukaanlukien Drusilla Snape) vilkaisi  siihen suuntaan jossa Hermione seisoi.

" - Haluatko yhä edelleen kuulla mitä minulla on kerrottavana, vai muutitko jo mielesi Drusilla?."

 

Hermione lausui ne sanat, kuuluvalla täysin rauhallisella äänellä.  Hermione ei sillä kertaa näyttänyt laisinkaan ulospäin sitä, kuinka paljon häntä kirjaimellisesti inhotti vain seistä siinä. Useamman kuin vain yhden Luihuisen inhoa ja puhdasta halveksuntaa täynnä olevien katseiden kohteena.

" - En ole muutanut mieltäni. En vain suostu keskustelmaan siitä, täällä."

Muun kaltaista vastausta, ei Hermione odottanutkaan kuulevansa. Hermione ei myöskään välittänyt vähääkään siitä, vaikka huomasikin isoimman vihollisensa, Pansy Parkinsonin myös vilkuilevan häntä lakkaamatta hyvin halveksivasti.

" - Kuinka sinä, kuraverinen edes kehtaat puhutella Drusilaa."

Pansy Parkinson sanoi hyvin halveksivasti, sillä myös niin hemmetin rasittavan kuuloisella kimakalla äänellään.  Jos Hermione olisi ollut missä tahansa muussa tilanteessa, kuin siinä missä hän nyt oli. Hermione olisi jo peittänyt omat korvansa, kämmenillään. Mutta nyt. Edes Pansy Parkinsonin jäätävän kylmien silmien, halveksiva katse ei hätkähdyttänyt Hermionea.

 

" - Älä edes vaivaudu kuuntelemaan, Dru. Hän on vihollinen. Rohkelikko."

Ne sanat lausui kovaan ääneen, vuorostaan yksi Luihuisen tupaan kuuluva poika. Tummahiuksinen, pitkä ja Hermionen mielestä myös ihan hyvännäköine poika ( ei tosin lähellekkään niin hyvännäköinen kuin Draco Malfoy), Blaise Zabini, joka myös pelasi pitäjänä Luihuisen tuvan huispausjoukkueessa. Drusilla Snape nojautuikin hetken päästä eteenpäin omalla paikallaan,  puhuen hyvin matalalla äänellä jotakin hänen lähellään pöydässä istuville Luihuisille. Mukaan lukien Blaise Zabinille.  Drusilla kuitenkin puhui niin hiljaa, ettei Hermione kuullut yhtäkään sanaa.

" - Harkitse kuitenkin edes tarkkaan mitä puhut meidän viholliselle. Ja pidä mielessäsi myöskin se, mitä Draco mahdolisesti ajattelisi tai sanoisikaan siihen, jos hän sattuisikin kuulemaan sinun puhuneen jostakin meidän vihollisen kanssa."

Silläkin kertaa Blaise Zabinin ääni kantautui myös Hermionen korviin. Kuullessaan ne sanat, Hermione oli jälleen vaarassa säpsähtää. Tätä puolta asiasta, Hermione ei sitten tullut ajatelleeksi ollenkaan, silloin kun hän oli keskustellut lyhyesti ennen aamiasta Drusillan kanssa. Ei. Draco Malfoy ei todellakaan tulisi pitämään tästä. Siis, siinä tapaujsessa jos tämäkin kantautuisi jollakin tapaa hänen tietoonsa. EI! siinä tilanteessa Draco Malfoy raivostuisi, pahasti. Ja sen jälkeen.. jälleen kerran, aivan kuten useamman kerran aikaisemminkin jo. Draco ottaisi kohteekseeen nimeomaan Hermionen. Siis jos Hermione vain osuisi edes vahingossakaan Dracon tielle.

 

Siitäkin huolimatta. Hermione päätti olla luopumatta suunnitelmastaan. Hermione kun ei vain osannut pelätä Dracoa enää samalla tavalla. Ei siltikään, vaikka Draco oli usemman sata kertaa näiden kuluneiden vuosien aikana uhannut kirota Hermionen, ja myös satuttaa Hermionea muilla tavoin.  Hermione ei vain enää uskonut Draco Malfoyn toteuttavan niitä kaikkia uhkauksiaan enää sen jälkeen mitä kuluneen kesäloman aikana oli tapahtunut. 

Hermionella kun ei muutenkaan ollut tapana rikkoa lupauksiaan. Hän oli jo luvannut kertoa siitä kaiken Drusillalle mitä hän oli vahingossa nähnyt. Ja ehkäpä hän voisi myöskin kertoa jotakin siitä, mitä Draco oli kertonut hänele. Siis jos, Hermione vain uskaltaisi kertoa siitä mitään. 

" - Älä kuuntele. Ei Blaise mene kertomaan mitään Dracolle. Blaise vain sekaantuu tahallaan muiden asioihin koska hänelle itselleen ei vain koskaan tapahdu mitään kiinnostavaa. " 

Drusilla Snape puhui hiljaisemmalla äänellä, koska hän tarkoitti nyt sanansa vain Hermionen korville. Hermione ei kuitenkaan vakuuuttunut laisinkaan niistä kuulemistaan sanoista. Hermione kun oli oppinut jo ensimmäisen kouluvuoden aikana yhden hyvin tärkeän asian:

Keneenkään Luihusen tupaan kuuluvaan ei missään nimessä, eikä missään tilanteessa kannattaisi  koskaan luottaa aivan täysin.. Mutta, kuinkas ihmeessä se olikaan päässyt Hermionelta unohtumaan kesälomalla?