Goodbye Draco:

 

Goodbye Draco:💔

-- Osittainen Dramione fanfiction --

OSA 1:

Luku 5:

 

Hermione pov:

 

 " - Blaise Zabinilla sattaa ehkäpä olla myöskin muita syitä siihen, miksi sinä olet yhtäkkiä niin kiinnostava sekä myöskin sinun tekemisesi. "

 

Niiden sanojensa seurauksia, Hermione ei ajatellut lainkaan.  Hän vain päästi ne sanat ulos suustaan, huomaten melkein heti ettei nyt ulkona linnan pihamaalla hänen oikealla puolellaan kävelevä Drusilla näyttänyt laisinkaan ilahtuneelta kuulemastaan.

 

" - Mistä ihmeestä sinä nyt olet saanut päähäsi tuollaisen älyttömyyden? Blaise Zabiniko, kiiinnostunut minusta? luulitko sinä iha tosissasi kertovasi vain hyvän vitsin jolla kuvittelit myös saavasi minut nauramaan? tuossa nyt ei ollut mitään hauskaa. "

' Drusilla Snape on vain niin Luihuinen. Niin samanlainen kuin muutkin tytöt siinä tuvassa. Mikään ei ole hauskaa, kuin vain se mikä liikkuu vain Luihuisen tuvan sisällä. Paitsi tietenkin se jos joku Luihuinen pilalee jonkun toisesesa tuvassa, kuin omassa tuvassaan olevan kustannuksella. Tai vain puhuu pahoilla ja ilkeillä sanoilla jostakin toisessa tuvassa, kuin Luihuisessa olevasta niinkuin Draco Malfoy teki aina, kun halusi vain saada muut omassa tuvassaan nauramaan. "

Hermione sai jälleen kuin huomaamattaan itsensä kiinni ajattelemasta. Mutta, tottahan se oli. Nytkin, Drusilla Snape sanoi sanottavnsa, vilkaisematta kertaakaan Hermionea. Ja se jos mikä, ärsytti Hermionea. Sillä mikään ei Hermionen mielestä ollut epökohteliaampaa käytöstä. Mutta noh, muunkaltaista käytöstä Hermionen oli aivan turhaa edes odottaakaan keneltäkään, joka kuului Luihuisen tupaan.

 

Hermione ja Drusilla olivat kävelleet linnan pihamaan poikki, myös linnan pihan alueella olevan pienen lammen rannalle. Drusilla Snape kun ei ilmeisesti halunnutkaan jäädä noin vain seisoskelemaan näkyvälle paikalle linnan pihamaalla, Rohkelikon tupaan kuuluvan tytön kanssa. Hermione näki Drusilan myös vilkaisevan selkänsä taakse, ilmeisesti vain varmistaakseen sen ettei kukaan ollut seurannut häntä ja Hermionea.

 

" - Sen nyt huomaisi kuka tahansa kauempaakin. Ja onhan minullakin silmät päässäni. " Hermione sanoi.

" - Mutta en minä nyt kuitenkaan Blaise Zabinista ajatellut puhua. " 

" - Et tietenkään. Sinä halusit kertoa minulle jotakin, Dracosta. "

Drusilla Snape alkoi vain yhtäkkiä puhua, seisahduttuaan ensin yhden isoimman pajupuun alle, lammen rannalla. Drusilla laittoi myös molemmat kätensä tupakaapunsa taskuihin ennenkuin kääntyi vihdoin katsomaan Hermionea niillä, Hermionesta myös edelleen hieman pelottavilla tumman harmailla silmillään. Drusillan silmät kun olivat tarkat kopiot, tytön isän professori Snapen silmistä.

 

" - Eikö se sinusta ole laisinkaan omituista tai huolestuttavaa kun Draco ei ole kertonutkaan sinulle ilmeisesti mitään, siitä missä hän on nyt?  tai mitä hän on mahdollisesti tekemässä, kun hän ei ole koulussakaan? "

Hermione aloitti puhumisen hiljaa ja jatkoi lausettaan ennenkuin Drusilla ehtisi keskeyttää.

 

" - Sinä ja Draco olette olleet aina melkein erottamattomat. Olen huomannut sen myös näiden kuluneiden kouluvuosien aikana, joten minusta sinun kuuluisikin olla yksi niistä jotka tietävät. "

Hermione huomasi jälleen ne sanat ääneen lausuessaan. Ihan vain muutaman lyhyen sekunnin ajan sen hänelle jo näiden vuosien aikana erittäin hyvin tutuksi tulleen halveksivan häivähdyksen Drusillan silmissä. Ja vain koska, Hermione oli jo toistamiseen puhutellut Draco Malfoyta, vain etunimellä. Mutta, sekin halveksiva häivähdys katosi pian Drusillan silmistä ja sen tilalle ilmestyi jotakin aivan muuta.

 

Hermione ei tosin ollut lainkaan varma siitä, oliko Drusilla vain huolisssaan Dracosta, vai mikä ihmeen merkitys Drusillan yhtäkkiä hyvin oudoksi muuttuneella katseella oli.?

" - Onhan se omituista. " Drusilla puhui viimein, selvästi vältellen myös katsomasta Hermionea.

" - En ole kuullut mitään hänestä. En edes nähnyt hänestä varjoakaan, koko kesäloman aikana. Toisin kuin aina aikaisemmin. Aivan kuin hän olisikin vain yhtäkkiä unohtanut minun olemassa oloni kokonaan. "

Ne sanat kuullessaan. Hermione tunsi jälleen sen hyvin tutun inhottavan ja kipeää tekevän piston sydämessään. Hermione ymmärsi yhtäkkiä, kuinka hemmetin itsekäs hän olikaan ollut koko kuluneen kesäloman ajan. Hänen, Hermionen olisi pitänyt myös muistuttaa Dracoa siitä, että Dracolla oli jo se paras ystävä jolle hänen olisi kuulunut kertoa ne kaikki samat asiat jotka Draco oli kertonut Hermionelle. Hermionelle tuli vain yhtäkkiä niin hirveän syyllinen olo siitä kuinka hän olikaan vain itsekkäästi pitänyt Dracon kokonaan itsellään melkein koko kesäloman. Vaikka Hermione nyt näki selvästi sen, kuinka huolissaan Drusilla oli nyt ja oli aivan varmasti myös ollut koko kesäloman ajan, sekä myöskin viimeisimmän kuluneen viikon.

Hermione harkitsi myös muutaman lyhyen sekunnin ajan, toistakin asiaaa. Pitäisikö hänen nyt kertoa Drusillalle myös siitäkin, mitä hän oli kuullut Dracolta. Mutta sen ajatuksen, Hermione karkotti kuitenkin nopeasti pois mielestään. Eihän se edes ollut Hermionen velvollisuus kertoa mitään, Dracon puolesta. Ei kenellekkään, ei edes Drusillalle vaikka hän olikin Dracon paras ystävä. 

Niistä asioista, Drusillan olisi parempi kuulla vain Dracolta, parhaalta ystävältään. Ei mistään muualta.  Drusilla Snape ei todennäköisesti edes uskoisikaan Hermionea. Vaan väittäisi Hermionen keksineen vain inhottavia valheita Dracosta, omasta päästään.

 

" - Sen näkee sinusta. " Hermione sanoi.

" - Sinä olet ihan oikeasti huolissasi hänestä. " ´

Hermione tiesi myös sen ihan aidon huolen kuuluvan myös hänen äänessään, jota hän edelleen tunsi sisimmässään ja myös sydämessään vain Dracon vuoksi. Mutta nyt tässä tilanteessa hän ei välittänyt siitä. Hermione vain ihan oikeasti ymmärsti sen, miltä Drusillasta  tuntui sillä hetkellä, ja oli myöskin tuntunut koko kuluneen kesäloman ja myös viimeisimmän kuluneen viikon aikana. Hermionesta kun tuntui aivan samalta. Hermionen oli kuitenkin varottava tarkoin ettei se vahimgossakaan näkyisi hänestä ulospäin Drusillalle. 

" - Minulla kun on inhottava epäilys. On siis ollut jo hetken aikaa, vaikka tiedän ettei minun edes pitäsii ajatellakkaan sellaisia. Draco Malfoy kun on edelleen vain vihollinen minulle, tiedän sen sanomattakin joten ei, sinun ei tarvitse muistuttaa minua siitä. Minussta nyt vain tuntuu että hän on nyt vain joutunut  sellaiseen tilanteeseen josta hän ei enää pääsekkään pois itsekseen. "

Hermione päätti vain jatkaa puhumista, pienen hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen, kun hän ei ollutkaan kuullut Drusillan sanovan mitään. Hermione tunsi jälleen jo ties kuinka monennen kerran jo sen saman tutun ilkeän, pienen pistoksen sydämessään vain koska hän oli kutsunut Dracoa vihollisekseen. 

" - Mistä hemmetistä sinä oikein puhut? tarkoitatko sinä? tai siis tiedätkö? onko jotakiin pahaa taphtunut, ja onko Draco?"

Drusilla Snapen äänen sävy kuulosti hetki hetkeltä vain enemmän huolestuneelta ja hän näyttikin selvästi hätääntyneeltä, vaiikka yrittikin peitellä sitä vain hermostumisen alle.

" - En minä mitään sellaista tarkoittanut. " Hermione korjasi nopeasti aiempia sanojaan.

" - Minä vain ihan vahingossa näin herra Malfoyn, ennen koulun alkua. "

Jatkaessaan lausettaan eteenpäin, myös huoli Hermionen sydämesssä jatkoi vain kasvamistaan. Hermione myös alkoi ensimmäistä kertaa ihan oikeasti pelottaa, ihan vain kertominen siitä mitä hän oli sattunut ihan vahingossa näkemään. Entäpä jos, Drusilla kertoisikin kaiken, myös Dracolle? Ei, hemmetti! siinä tilanteessa  Hermionen olisi vain oltava erityisen tarkkana siitä, ettei hän vahingossakaan kohtaisi Draco Malfoyta misssään, ei ainakaan yksin ollessaan. Dracohan saattaisi olla vaikka kuinka pahasti vihainen kuultuaan, nimeomaan Hermionen vakoilleen häntä ja hänen tekemisiään.

" - Hän oli Iskunkiertokujalla tai no oikeastaan jo tulossa pois sieltä.  Hän näytti silloin selvästi pelästyneeltä ja vilkuilikin lakkaamatta taakseen, poispäin kövellesssään. Joten, mitään hauskaa siellä kujalla ei takuulla tapahtunut. Sen nyt näin aivan selvästi itsekkin, omin silmin. Tosin, enhän minä oikeastaan tiedä herta Malfoyn tekemisistä mitään muutenkaan. "

' Minä tiedän kertovani taas valheita. Hemmetti vieköön, minä en tarvitse koko ajan muistutuksia siitä' . Hermione alkoi jo ihan oikeasti ärsyyntyä, tuntiessaan jälleen kerran sen tutun kipeää tekevän pistoksen, sydämessään. Mutta, EI. Hermione ei voisi kosksaan milloinkaan, missään tilanteessa kertoa vähän matkan päässä hänestä seisovalle Drusilla Snapelle totuutta siitä, kuinka Hermione olikin salaa tapaillut Dracoa melkein koko kuluneen kesäloman ajan. Hermione kun oli jo tullut luvanneeksi Dracolle, ettei hän koskaan milloinkaan puhuisi kenellekkään mitää siitä,  mitä kuluneen kesäloman aikana oli tapahtunut.

" - Onko sinulla minkäänlaista ajatusta tai epäilystä siitä, miksi hän edes oli siellä? tai mitä hän mahdollisesti edes teki siellä? " Hermione kuuli vain Drusillan kysyvän yhtäkkiä hiljaa. Ja siihen kysymykseen hän tiesikin vastauksen heti.

 

" - Ei ole.  Minulla kuitenkin on omat epäilykseni siitä, ettei herra Malfoy ollut sielläpäin ensimmäistä kertaa."

 

Ne sanat ääneen noin vain lausuessaan, Hermionesta tuntui samalla hetkellä siltä kuin hän olisikin yhtäkkiä, aivan tietoisesti tehnyt todella pahan virheen.  Ehkäpä, hänen ei olisi sittenkään pitänyt kertoa omista epäilyksisitään tai siitä mitä hän oli nähnyt, mitään edes Drusillalle. Ensimmäisen ja viimeisen kerran näiden jo kuluneiden vuosien aikana. Hermionesta vain tuntui samalta kun hän olisi rikkonut Draco Malfoyn luottamuksen häntä kohtaan. Siltikin, vaikkei Draco ei edes huomannut Hermionea, Iskunkiertokujalta poisipäin kävellessään. Ja yhtäkkiä, aivan odottamatta. Hyvin hirveä ja kammottava ajatus vain hypähti kuin itsestään Hermionen mieleen: ' Entäs jos? kuolonsyöjilläkin oli jotakin tekemistä, Draco Malfoyn hyvin oudon ja epäilyttävän käytöksen kanssa.?'

" - Kiitos kun kerroit minullekkin sen vähäisenkin, mitä sinä tiedät. " Hermione kuuli Drusillan sanovan seuraavaksi.

" - Mutta. Yksi asia kuitekin kummastuttaa minua. Miksi ihmeessä sinä edes yhtäkkiä huolehdit noinkin paljon Dracosta? ethän sinä ole edes tietääkseni, oikeastaan ollenkaan tekemisissä hänen kanssaan? jos ei oteta lukuun meidän tupien yhteisiä oppitunteja. "

Sen kysymyksen kuullessaan, Hermione ihan oikeasti säikähti kääntöäen myös katseensa samointein kokonaan poispäin Drusillan kasvoista. Koska yhtäkkiä, hyvin tuttu kuumotus oli hiipinyt Hermionen poskille. Hemmetti vieköön! miksi tämä nyt yhtäkkiä olikin näin vaikeaa? kun aikaisemmin Hermione oli onnistunut salailussaan niin hyvin. Hemmentin, hetmmetti. Drusilla Snape ei missään nimessä saisi nyt huomata mitään epäilyttävää. Hermionen olisi vain nyt käyttäydyttävä normaalisti, niinkuin Draco Malfoy iihan oikeasti edelleen olisi vain vihollinen hänelle.

Oikea totuushan oli tietenkin jotakin aivan muuta. Hermione ei vain ollut mennyt laisinkaan eteenpäin, eikä hän ollut edelleenkään myöskään päästänyt aivan tietoisesti irti Dracosta. Kertokaapas te, viisaammat. Miten hemmetissä Hermione olisi edes onnistutkaan tekemään niin? kun hän oli yhä edelleen vain niin rakastunut Dracoon, että se satutti häntä jo pelkästään ajatuksena..

Hermione oli myös oikeastii yllättynyt kuullessaan Drusilla Snapen kiittävän häntä, luultavasti ensimmäistä ja viimeistä kertaa koskaan. Tosin, sekään kiitos ei tainnut tulla Luihuisen tupaan kuuluvan tytön sydämestä saakka.

" - Olen nyt itsekkin aivan varma, ainakin yhdestä asiasta. Meidän tuvan johtajamme aivan varmasti myöskin tietää kaiken sen, mitä sinä nyt kerroit minulle. Mutta siltikään, minulle ei kerrota siitä mitään. " Hermione kuuli Drusillan sanovan seuraavaksi.

 

" - Professori Snape ei kai vain haluaisi huolestuttaa sinua. Vanhemmat nyt vain ovat sellaisia, varsinkin isät. He tuntuvat aina olevan sellaisia, enemmän kuin äidit omille tyttärilleen. Minullakin on, usko pois kokemusta hieman ylisuojelevasta isästä. Professori Snape aivan varmasti ajatteli, sinun lähtevän vain omin päin etsimään herra Malfoyta.. Jos sinä olisit kuullut tästä jo eilis iltana. " Hermionen sanoi ne sanat, vain vastauksena Drusilalle.

 

" - Olisi isä silti voinut kertoa edes jotakin tästä kaikesta, minulle.  En minä olisi noin vain lähtenyt etsimään Dracoa, kun eihän minulla edes ole aavistustakaan siitä missä paras ystäväni edes on nyt. "  Drusilla myös puuskahti hiljaa, selvästi ärsyyntyneenä ne sanat ääneen lausuessaan.

 

*   *   *   *   *

' Minä en olisi koskaan, en koskaan olisi saanut anaat lupaa itselleni noin vain rakastua Luihuisen tuvassa olevaan poikaan. Olen ollut koko kesän ja käyttäytynyt myös kuin joku erittäin typerä idiootti.'

 

Hermione jatkoi itsensä torumista lakkaamatta mielessään, kävellessään itsekseen kohti linnaa. Koulupäivä oli hänen osaltaan  nyt ohi. Olisihan hänellä tietenkin ollut vielä yksi taikaolentojen hoidon oppitunti, mutta Hermione ei nyt vain jaksanut mennä sinne. Ja se tunti olisi muutenkin ollut yhteinen Luihuisten kanssa. Hermione ei vain uskonut kestävänsä jälleen yhtä sellaista oppituntia, ei ilman Dracoa. Ja miksi ihmeessä Drusilla Snape oli yhtäkkiä niin kiinnostunut Hermionen huolesta, Dracoa kohtaan? olivatkohan Drusillan omat epäilykset sitten heränneet ja Hermionessa oli sittenkin näkynyt jokin merkki jossain kertomassa Hermionen olleen aivan väärässä seurassa kesälomallaan?

Siltä se ainakin vaikutti nyt. Siis kaikki se, mitä Hermionella ja Dracolla olikaan ollut kesälomalla. No, se oli aivan varmasti ollut vain jotakin hyvin petollisen julmaa leikkiä Draco Malfoyn puolelta, johon Hermione oli vain lähtenyt sen eempää harkitsematta. 

Hermione oli siis kirjaimellisesti koko kesäloman ajan vain leikkinyt tulella, polttaen myös itsensä pahasti.

Siitäkään huolimatta. Hermione ei vain voinut olla ajattelematta Dracoa, nyt yksin linnaa kohti kävellessään. Niitä niin kauniita hopeanharmaita silmiä sekä myöskin sitä niin kaunista lämpimän sinistä häivähdystä pojan silmissä, jonka Hermione oli nähnyt useammin kuin vain kerran.  Niitä puhtaan vaaleita hiuksia, erityisesti kun ne olivat hieman sekaisin. Draco oli vain näyttänyt aina niin hemmetin seksikkäältä hiukset sekaisin. Hermione vain muisti. Yhä edelleen kuinka hemmetin seksikäs Draco Malfoy olikaan ollut vain hetki sen jälkeen kun poka oli herännyt Hermionen vierestä, enemmän tai vähemmän vaatteita yllään, hiukset täysin sekaisin.  Ja vain  ajatuskin Draco Malfoyn alastomasta vartalosta sai sen tutun kuumotuksen jäleen nousemaan Hermionen poskille.  No mutta, entäpä Draco Malfoyn hymy! se onnellinen ja täysin huoleton hymy, jonka Hermione oli nähnyt useamman kerran kesäloman aikana. Juuri se hymy olikin saanut Hermionen ihastumaan Dracoon. Hemmetin, hemmetti! myöskin se toinen, niin ihanasti kiusoitteleva hymy jonka Hermione oli nähnyt vain silloin kun hän ja Draco olivat tehneet jotain niin kiellettyä, oikein lähekkäin tai vain joka ikinen hetki sen jälkeen  kun Hermione ja Draco olivat vain suudelleet.  Juuri se hymy, oli saanut Hermionen rakastumaan Dracoon. 

 

Hermione havahtui yhtäkkiä hyvin nopeasti pois ajatuksistaan ja myös ihanista muistoistaan takasin todellsuuteen, samalla hetkellä kun hän käveli linnan ovista sisälle suureen aulaan.  Hermione päättikin samoin tein jatkaa vain matkaa, kirjastoa kohti. Hän voisi istua siellä läksyjä tehden. Ohittaessaan sitä käytävää, josta kuljettiin Luihuistenn tupaan. Hermione sattui vilkaisemaan vain kerran sitä käytävää kohti ja samalla hetkellä hän näkikin jonkun hahmon seisomassa siellä. Hahmo oli kuitenkin niin paljon piilossa kulman takana ettei Hermione nähnyt häntä tarkemmin. Mutta, silti. Outo, kummallinen tunne jäi häiritsemään Hermionea niin paljon että hänen oli vain pakko vilkaista samaan suuntaan uudelleen. Pettymyksekseen, Hermione kuitenkin huomasi heti, sen hahmon kadonnee kokonaan näkyvistä kulman taakse.

Mitä jos se hahmo olikin? sen typerän ajatuksen Hermione karisti kuitenkin heti pois mielestään. Hän oli vain sattunut näkemään jonkun hahmon seisomassa piilossa Luihuisten tupaan johtavalla käytävällä ja samointein ajatellut sen hahmon olevan Draco Malfoy. Se hahmo nyt saattoi olla kuka tahansa Luihuisista. Joten. Mikä hemmetti Hermionea oikein vaivasi? Hermionenhan piti unohtaa se Luihuisen tuvan poika kokonaan eikä vaan edelleen odotella salaa kohtaamista sen saman pojan kanssa.

Se kohtaaminen ei olisi kuitenkaan päättynyt hyvin. Mitä muutakaan Hermione voisikaan edes siltä odottaa..? koska, aivan varmasti näiden jo kuluneiden kolmen viikon aikana. Draco Malfoy oli jo unohtanut kaiken kesälomalla tapahtuneen, jatkanut elämäänsä eteenpäin sekä myöskin päästänyt jo kokonaan irti Hermionesta.

Hermionenkin olisi vain parempi pitää kiinni omasta päätöksestään. Jatkaa vain elämäänsä eteenpäin sekä myös antaa Draco Malfoyn mennä. Hermione ei saisi enää, mistään syystä muuttaa mieltään. Ei vaikka tämä päätös olikin ollut vaikeinta, mitä Hermione oli koskaan elämässään tehnyt.  Hemmetti, se vain nyt oli niin vaikeaa. Vain unohtaa se jota edelleen rakastaa, sekä tukahduttaa kaikki tunteet sitä toista kohtaan.  Vain hyväksyen sen totuuden ettei siitä olisi kuitenkaan tullut mitään. Ei, vaikka Draco Malfoy olisikin suostunut tapailemaan Hermionea salaa, myös koulun jo alettua. Näin se jokatapauksessa oli parempi mennäkkin. Siitä olisi vain seurannut jotakin hyvin pahaa, jos Hermione ja Draco olisivatkin jääneet odottamatta kiinni salaisista tapaamisistaan. Dracon isälle, Lucius Malfoylle.

Hermione tunsikin yhtäkkiä lähes jäisen kylmän puistatuksen nopean vaelluksen vartalollaan. Ehei, se ei ollut todellakaan mikään hyvältä tuntuva puistatus. Ei, se puistatus oli hemmetin ahdistava ja se myöskin tukahdutti Hermionen jälleen sisältäpäin. Kyyneleet olivat myös hyvin hyvin lähellä nousta jälleen Hermionen pähkinänruskeisiin silmiin, kun Hermione yhtäkkiä muisti jälleen kaiken sen mitä Draco oli kertonut isästään, Lucius Malfoysta.  Ja myöskin siitä, mitä aikaisemmin olikaan tapahtunut.

Kun Lucius Malfoy oli hillittömästi raivostunut omalle pojalleen. Kuultuaan Dracon tapailevan aivan väärän tuvan tyttöä. Siltikin, vaikka Hailie, Korpinkynnen tuvan tyttö olikin puhdasverinen.

Hermione ei ollut oikeastaan koskaan, mistään syystä pitänyt lainkaan Lucius Malfoysta. Ja nyt vieläkin vähemmän sen jälkeen, mitä Hermione oli kuullut Dracolta. Hermione tunsi, Lucius Malfoyta kohtaan vain puhdasta vihaa. Hermione kun ei millään vain osannut ymmärtää kuinka hemmetissä kukaan voisi edes kohdella omaa poikaansa samalla tavoin kuin Lucius Malfoy kohteli Dracoa, omaa poikaansa?

Kirjastoon saavuttuaan, Hermione etsi itselleen paikan siellä niin perältä kuin vain mahdollista. Hermione istuikin hetken kuluttua alas nurkkapöytään, ikkunan viereen.  Siellä yksin istuessaan, Hermione uskoi vihdoin saavansa olla täysin rauhassa kun hän myös veti tupakaapunsa hupun päänsä yli. Hermione kun ei vain kaivannut laisinkaan kenenkään seuraa, eikä ketään myöskään kyselemään typeriä kysymyksiään siitä, kuinka Hermione näyttikään aina niin poissaolevalta oppitunneilla.

 

No sehän johtui vain ja ainoastaan siitä, kun Hermione vain oli edelleen huolissaan sekä myöskin peloissaan, vain Dracon vuoksi.

Hermione ei vain voinut puhua siitä oikeastaan kenellekkään.  Ei edes Drusillalle, sillä siihen Hermione ei enää saisi uutta tilaisuutta. Drusilla Snape kun ei ihan oikeasti haluaisi olla enää missään tekemisissä Hermionen kanssa, eikä olisi myöskään kuunnellut Hermionea yhtäkään sekuntia jos Hermionen kertoma asia olisi koskenut Draco Malfoyta. Aiempina kouluvuosina, Drusilla Snape oli vain hyvin halveksivasti vilkaissut Hermionea, kun hän oli ohittanut Hermionen koulun käytävillä. kirjastossa tai linnan pihamaalla. Drusilla Snapelle, Hermione Granger olii vain likainen kynnysmatto jonka ylitse kuului kävellä, kenkien siihen pyyhkimistä unohtamatta.

Yksin istuessaan, Hermione myönsi itselleen olevansa ihan vähän kateellinen. Vain koska, Drusilla Snape oli ensinnäkin Draco Malfoyn paras ystävä ja sai myöskin olla Dracon seurassa ja myös Dracon lähellä aina kun vain halusi, ihan missä vain. Ja toiseksi. Drusilla Snape myös pelasi yhtenä jahtaajana ja myös ainoana tyttönä Luihuisen tuvan huispausjoukkueessa. Siltikin, vaikka Hermione vihasikin lentämistä, hän oli silti viime vuodesta saakka jo tuntenut olevansa kateellinen Drusiillalle, jopa huispauksestakin. Koska, hemmetti! Draco Malfoyhan näytti ihan joka ikinen kerta niin hemmetin hyvältä ja seksikkäältä nimeomaan huispausvarusteissa, hiukset täysin sekaisin tuulen takia. 

Jo viidentenä kouluvuonna, Hermione oli vain jostakin oudosta syystä mennyt aivan salaa vain katselemaan Luihuisten huispausharjoituksia. Useammin kuin vain kerran, vieläpä. Ja samoin, myöskin silloin kun Drusilla ja Draco olivat olleet kahdestaan huispauskentällä harjoittelemassa. Silloin, viime vuonna Hermione ei ollut ymmärtänyt laisinkaan omaa käytöstään ja sitä, miksi hemmetissä hän oli vain mennyt salaa katselemaan Draco Malfoyta, piilossa puiden takana.? Hermione kun ei silloin halunnut missään nimessä Drusillan huomaavan häntä. Drusilla Snape kun olisi silloin aivan varmasti paljastanut Hermionen piilopaikan, myös Draco Malfoylle.

Mutta tänä kouluvuonna.. EI EI EI! Hermione ei tekisi niin. Hermione ei menisi enää lähellekkään koko huispauskenttää. Ei muuten kuin vain silloin kun Rohkelikon huispausjoukkuella olisi harjoitukset tai ottelu. Hermione ei ottaisi yhtäkään riskiä enää koskaan, kiinni jäämisestä huomaamatta nimenomaan Draco Malfoylle. Luihuisen etsijä kun tuntui aina huomaavan kaiken, ilmassa luudan päällä ollessaan.

Mutta sitten, yhtäkkiä. Hermione vain tunsi jotakin. Aivan selvästi, joku toinenkin oli kirjaston tässä osassa. Ja se joku, nimenomaan tarkkaili Hermionea. Hermione tunsi vain aivan selkeän katseen lakkaamatta selässään ja niskassaan. Se tarkkailija, kuka hemmetti hän sitten olikin seisoi siis jossakin Hermionen selän takana. Mutta, missä? sillä, vilkaistessaan useammin kuin vain kerran taakseen. Hermione ei vain nähnyt ketään misssään. Ellei se tarkkailija ollutkin piilossa kirjahyllyjen takana, käytävällä niiden välissä.

Yhtäkkiä. Hermione teki päätöksen. Hän ei jäisi nyt vain pohdiskelemaan itsekseen kuka se mahdollinen tarkkailija oli? Ei, Hsrmione selvittäisi tämän nyt heti.