Goodbye Draco:

 

Goodbye Draco:💔

-- Osittainen Dramione FanFiction:--

 

OSA 1:

 

Luku 9: 

Hermione pov:

' En enää välitä vähääkään siitä vaikka oletkin nyt täällä. En hemmetin, hemmetti välitä. Sinä teit minun elämästäni helvettiä joten mitäs jos vain painuisit vain sinne aiheuttaamasi helvettiin ihan itse ja älä uskallakkaan tulla takaisin, kusipää. '

 

Hermione toisteli vain niitä lauseita mielessään istuessaan jo omassa tupapöydässään suuressa salissa. Ginny Weasley vilkaisi ensimmäisen kerran sinä aamuna ystäväänsä toiselta puolelta pöytää jossa istui, ruskeissa silmissään vain aiempaa huolestuneempi katse. Hermione puolestaan halusi vain kertoa niin kovasti Ginnylle totuuden siitä mitä hänelle oli oikeasti tapahtunut kesälomalla ja myöskin siitä kuinka hirveän pahalta hänestä ihan oikeasti tuntuikaan nyt, kuinka helvetin paljon häneen sattuikaan ja kuinka rikki hän olikaan.

Ginny ihan oikeasti ansaitsisi vihdoinkin kuulla kaiken siitä, totuuden mukaisesti. Olihan Ginny aikaisemminkin ollut paikalla niinä hetkinä kun Hermione oli kaivannut oikeasti kuuntelijaa asioissa joista hän ei vain voinut kertoa Ronille ja Harrylle. Tämäkin asia olisi sellainen. Mutta tästä asiasta nimenomaan Hermione ei vain voinut kertoa edes Ginnylle. Vain koska. Hermione oli jo luvannut Dracolle ettei hän puhuisi siitä kenenkään kanssa. Mutta miksi? miksi hemmetissä Hermione oli edes mennytkään lupaamaan yhtään mitään? ei, hän ei olisi tehnytkään niin. Jos hän vain olisi tiennyt sen silloin ettei Draco edes aikonutkaan pitää omaa lupausta hänelle. Dracon lupaus kun oli ollut se, ettei hän koskaan enää satuttaisi Hermionea.

 

 ' Ei, ehei. Se mitä sinä teit minulle. Se ei saa minua vajoamaan pohjalle. Ehei, ei. Et onnistunut kokonaan sydäntäni särkemään mutta haavoitipa pahasti kuitenkin. Ja nytkin, sinä vain istut siellä omalla paikallasi ja olet kuin et olisi mitään koskaan tehnytkään. Mutta minäpä tiedä jotakin mitä sinä et vielä tiedäkkään. Ja jonakin päivänä. Ennemmin tai myöhemmin tulet katumaan pahasti sitä mitä teit minulle.'

Hermione ajatteli vain mielessään vilkaistessan yhden ainoan kerran vain taakseen. Ja aivan kuten hän oli ajatellutkin. Draco Malfoy istui siellä, omalla paikallaan Luihuisen pöydässä. Hermione puraisi jälleen jo ennestään rikki olevaa huultaan samalla räpytellen silmiään vain estääkseen kyyneliä nousemasta niihin.  Draco tietenkin katseli silläkin hetkellä poispäin Hermionesta. Poika kun oli jälleen syventynyt keskusteluun parhaan ystävänsä, Drusilla Snapen kanssa.  

Hermionen sydäntä pisteli jälleen hyvin ilkeästi. Sillä, siitäkin huolimatta vaikka Draco Malfoy oli ihan hetki sitten haavoittanut Hermionen sydäntä pahemmin kuin kukaan toinen koskaan. Hermione sai silti itsensä kiinni salaa toivomasta että hän saisikin istua nyt Drusilla paikalla, Dracon vieressä.

 

Hemmetin, hemmetti. Miksi Hermione yhä edelleen antoi ajatustensa noin vain harhailla niin väärille poluille? tai antoi itsensä edes toivoa turhaan sellaisia.? se toive kun ei toteutuisi. Drusilla Snape ei ikinä missään tilanteessa suostuisi luovuttamaan kenellekkään toiselle tytölle omaa paikkaansa Draco Malfoyn vieressä. Drusilla Snape kun oli istunut samalla paikalla Luihuisen pöydässä siitä hetkestä lähtien kun lajitteluhattu oli tehnyt tytöstä Luihuisen. Drusilla Snape myös tulisi istumaan samalla paikalla myös nämä kaksi viimeistä jäljellä olevaa kouluvuotta. Nimenomaan Hermionea Drusilla ei ikinä missään tilanteessa päästäisi ilman pahaa tappelua niin lähelle Dracoa.

 

Jos. Jos Draco Lucius Malfoylla ihan oikeasti olikin sydän. Aivan kuten ties kuinka moni tytöistä koulussa jaksoi yhä edelleen uskoa. Siis niistäkin tytöistä osa joiden sydämen Draco Malfoy oli jo ehtinyt särkeä ennenkuin otti kohteekseen Hermionen. Hermionekin oli uskonut siihen vielä kesälomalla mutta nyt hänen oli hetki hetkeltä vain vaikeampaa enää uskoa sitä.  Noh, ainakin Draco Malfoyn sydän oli varmasti täynnä kylmää jäätä. Niin kylmää kuin pojan hopeanharmaat silmätkin olivat olleet sen yhden ainoa lyhyen katseen ajan kun Draco oli vilkaissut Hermionea. Tosin. Siitä katseesta oli se hopean hohde kokonaan poissa. Draco Malfoyn silmät kun olivat muistuttaneet täysin pojan isän Lucius Malfoynn tummanharmaita silmiä.

Yhtäkkiä jälleen hyvin kylmä puistatus vaelsi jälleen Herminonen lävitse kun hän edes kuvittelikaan mielesssään Lucius Malfoyn tummanharmaiden silmien kylmän ja inhoavan katseen.  Hermione käänsikin samointein katseensa kokonaan poispäin Dracosta toivoen samalla koko sydämesttään ettei hänen salaisuutensa siitä mitä kuluneen kesän aikana tapahtui ei koskaan milloinkaan kulkeutuisi Dracon isän tietoon. Sillä, jos Lucius Malfoy kuulisi siitä mitä hänen poikansa oli tehnyt kesällä..

Yhtäkkiä samalla hetkellä Luihuisten pöydästä kuului jälleen naurua. Hermione ei vain jaksanut ymmärtää taaskaan mitä hauskaa Luihuisten mielestä nyt oli tapahtunut.  Eikä hän ollut ainoa. Sillä, kun Hermione kohotti katsettaan saatuaan inhottavat ajatukset Dracon isästä kokonaan karkoitettua pois mielestään. Hermionen pähkinänruskeat silmät kohtasivat pöydän toselta puolelta häntä katsovat  hyvin huolestuneet puhtaan vihreät silmät.

Harry ei kuitenkaan kysynyt mitään sellaist mihin Hermione ei olisi osannut vastata mitään.  Hermione näki kuitenkin edelleen sen saman pienen häivähdyksen Harryn silmissä jonka hän oli nähnyt eilen ensimmäisen kerran. Ja se ei vain jättänyt Hermionea rauhaan. Ei, ei ei! Harry ei ollut mikään typerys vaan oikeastaan erittäin hyvä päättelemään asioita ilman ettei toinen sanonut mtään. Harry osasi myös joissakin tilanteissa aivan varmasti lukea rivien välistä asioita joita  toinen osapuoli jonka kanssa poika keskusteli jätti vain sanomatta. Hermione oli itsekkin melkein jo kerran joutunut sellaiseen tilanteeseen Harryn kanssa joten nyt hän varoi tarkasti ettei niin vain tapahtuisi uudelleen.

Hermione kuuli selvästi kun Harry sanoi hiljaa Ginnylle.

 

" - Mikä Hermionea vaivaa."

" - En minä tiedä. "  Ginnykin puhui tai ainakin yritti puhua hiljaa.

" - Hän on vain ollut niin kummallinen koko viime viikon. "

" - Koska te selvästi puhutte minusta voitte aivan hyvin lopettaa tuon kuiskailemisen. " Hermione sanoi.

" - Kummallakkaan teistä kun ei edes ole syytä olla huolissaan. "

" - Minusta kuitenkin tuntuu yhä edelleen siltä ettet sinä ole kertonut kaikkea. " Ginny aloitti uudelleen.

" - Tapahtuiko sinulle jotakin kesälomalla, Mione?" 

" - Olisinhan minä jo kertonut kaiken kesästäni sinulle, Ginny. Jos minulle vain olisi tapahtunut jotakin. " Hermione sanoi.

" - Mutta kun aiemminkin. Minulle ei koskaan tapahdu mitään kertomisen arvoista. " 

 

Samalla sekunnilla Hermione vain tiesi valehdelleensa jälleen päästäessään ne sanat karkaamaan huuliltaan.  Ja myöskin sen hän tiesi kertomattakin ettei kumpikaan hänen ystävistään uskonut edelleenkään niihin sanoihin. Vilkaistessaan vuorotellen Ginnya ja Harrya, Hermione näki edelleen sen piienen pienen epäilevän häivähdyksen Harryn vihreissä silmissä. Hermionea alkoi yhtäkkiä ahdistaa suunnattomasti ihan vain koska häntä ihan oikeasti inhotti noin vain valehdella ystävilleen.  Erityisesti Harrylle jokaikinen kerta kun Hermionen oudoksi muuttunut käytös vain tuli puheeksi. Hermionesta tuntuikin siltä etteivät Ginny ja Harry enää muusta puhuneetkaan keskenään ja sana siitö tuntui myöskin kiertävän kuin itsestään Rohkelikon tuvan siisällä.

Eilis iltanakin Rohkelikon tuvan oleskeluhuoneessa Hermione oli tuntenut uesamman kuin vain yhden katseen selässään kun hän oli istunut siellä tekemässä läksyjä. Kun Hermione oli vilkaissut ympärilleen oli hän huomannut useamman kuin vain yhden Rohkeliikon kääntävän katseensa yhtäkkiä poispäin. Hermione ei lopulta kyennyt jäämään oleskeluhuoneeseen vaan sen sijaan hän oli ottanut läksynsä ja oppikirjansa pöydältä ja vain poistunut oleskeluhuoneesta kertaakaan taakseen vilkaisematta.  Koko lopun eilisen illan Hermione olikin tehnyt läksyjään makuusalissa sängyllään maaten.

 

Luihuisten pöydässä kuului vain edelleen naurua mikä alkoi jo todenteolla suututtaa Hermionea. Varsinkin kun Dracokin nauroi. Hermione olikin aivan varma siitä että hänestä puhuttiin jo Luihuisten pöydässä. Draco Malfoy oli aivan takuulla keksinyt jälleen uuden sanan jolla satuttaa Hermionea. Ja sen lisäksi poika oli takuulla kertonut sen myös muillekkin tuvassaan. Muutaman pienen pienen sekunnin ajan Hermione leikittelikin itsekseen mielessään ajatuksella siitä kuinka hän tekisikin sen saman jutun uudelleen jonka hän oli tehnyt jo kerran aikasemminkin kolmantena kooluvuonna.

 

Hermionella olikin pian vaikeuksia salailla hymyä ilmsestymästä huulilleen vain kun hän muisti kuinka hyvöltä se olikaan tuntunut. Vain lyödä Dracoa suoraan kasvoihin.  Mutta silti.. Ei, Hermione vain sitten millään halunnutkaan tehdä niin enää.

Ei siltikään vaikka Draco oli ensiimmäisenä tekonaan kouluun tultuaan satuttanut Hermionea vain lisää, aiheuttaen useamman kuin vain yhden jo arpeuteneen haavan repeämisen uudelleen rikki Hermionen sydämessä. Hermione ei vain pystynyt millään siihen enää. Ei satuttamaan Dracoa vaikka poika olikin edelleen aivan samanlainen ilkeä ja kylmä kusipää kuin hän oli ollut aikaisempinakin vuosina koulussa. Ja vain sen vuoksi mitä Hermione oli kuullut Dracon kertovan hänelle isästään kesälomalla. 

Joten lyömisen sijasta. Hermione kävi todella kovaa taistelua itsensä kanssa ettei hän nyt vain yhtäkkiä nousisi seisomaan ja kävelisi sinne missä Draco Malfoy edelleen istui omassa pöydässään vain halatakseen poikaa.

 

" En saa enää koskaan tehdä mitään sellaista. Sillä teollahan paljastaisin vain salaisuuteni ihan itse jos menisin tekemään jotakin niin typerää ja ajattelematonta. Ja myös satuttaisin itseni jälleen kun en edres pääsisikään niin lähelle Dracoa. ' 

Hermione torui jälleen kerran itseään mielessään. Tottahan se olikin. Kukaan Luihuisista ei missään nimessä päästäisi Rohkelikon tupaan kuuluvaa tyttöä lähestymään Dracoa. Hermionen olisi nyt vain odotettava siihen hetkeen saakka kun hän sattuisi näkemään Dracon yksin jossakin. Sillä, ei ei ei! muussa tapauksessa tai tilanteessa Hermionella ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia edes lähestyä Luihuisen tuvan suosituinta poikaa. Mutta, jospa Hermione saisikin sen tilaisuuden jo myöhemmin tänä iltana. Hänen olisi vain oltava silloin nopeampi ja paljon ovelampi jotta hän ehtisi saada Dracon huomion ennenkuin poika näkisi Hailien.

 

' Tiedän tiedän. En saisi ottaa edes yhtä askelta lähemmäs häntä. Hän teki sen selväksi minulle kun torjuit minut kylmäksi muuttuneella katseellaan. No mutta mitä muuta olisin edes voinut häneltä odottaa? mutta tiedoksi vain hänellekkin. Minä en aio olla mikään haalistuneen muiston aaveen kaltainen kuva hänelle.  Hän kun jo selvästi unohti jo rakkauden jota rakastin eniten. '

' Miksi hemmetissä edes haluaisinkaan tehdä niin kun aiemmin ajattelin? se kusipää satutti minua jo aivan tarpeeksi. Mikä hemmetti minua ihan oikeasti vaivaa edelleen kun haluan vain päästä hänen lähelleen. Vain kokeakseni sen kun se kusipää torjuu minut tavalla jonka hän osaa hemmetin hyvin.' 

Hermione muistutteli tai oikeastaan varoitteli niillä ajatuksilla vain itseään siitä ettei tulella leikkimään ryhtyminen kannattaisi enää. Siinä leikissä kun vain hän valitettavasti polttaisi itsensä erittäin kipeästi. Joten ei, sellainen oli nyt vain paras unohtaa kokonaan. Hermione ei suostuisi leikkimään tulella enää koskaan ikinä milloinkaan. Ei, vaikka Draco sanoisi, tekisi tai ehdottaisi mitä. Ei. Sen sijaan Hermione halusi saada vain yhden, edes lyhyenkin tilaisuuden puhua kahdenkesken Dracon kanssa. Vain jotta hän saisi sanottua ääneen sen vihdoin mitä hän oli halunnut sanoa jo kolmen pitkän viikon ajan.

" - Hän on taas yhtä poissaoleva kuin eilis iltana. " Hermione kuuli Ginnyn edelleen kuiskailevan.

" - Voisitko vain lopettaa. " Hermione sanoi osoittaen sanansa Ginnylle.

" - On erittäin epäkohteliasta istua samassa pöydässä kuiskailemassa. Vai onko sinun yhtäkkiä vain niin vaikeaa puhua minulle. "

" - Minusta olisi vain kiva tietää se mitä sinä ajattelet niinä hetkinä kun katseesi muuttuu poissaolevaksi, Mione." Ginny sanoi.

" - En tosin usko sellaisen ihmeen koskaan edes tapahtuvan. Sinä kun olet nykyään niin paljon taitavampi keksimään sanallisia valheita ja selityksiä oikean totuuden kertomisen sijaan. "

" - Minähän sanoin jo. Minulla ei ole edelleenkään mitään sellaista kerrottavana mitä en olisi jo kertonut sinulle. Sinä olet yksi parhaista ystävistäni enkä edes haluaisi salailla sinulta mitään. "

Hermione sanoi sen lauseen ääneen jälleen silti vaikka näkikin edelleen selvästi Ginnyn ruskeista silmistä ettei yksi hänen parhaista ystävistään edelleenkään uskonut häntä. Eikä myöskään Harry sillä kun Hermione vilkaisi varovaisesti pöydän yli hän näki edelleen sen epäilevän häivädyksen Harryn vihreissä silmissä. Aivan selvästi, Harry oli jo päättänyt selvittää sen, ainakin itselleen. Mitä Hermione salailema asia oikein olikaan.

         

                         

Goodbye Draco:

 

 Goodbye Draco: 💔

- Osittainen Dramione fanfiction: --

 

OSA 1:

 

 Luku 8:

 

Draco pov: 

 

Seuraavana aamuna hyvin harmaaseen ja myös sateiselta näyttävään aamuun herättyään. Dracolle tuli yhtäkkiä heti silmänsä auki saatuaan, vain kiire suihkuun. Ihan vain viime öisen unensa vuoksi joka oli vain ollut niin hemmetin todentuntuinen. Ja ehei, tällä kertaa se ei ollut painajainen. Nimittäin, ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon Draco olii nukkunut oikeasti hyvin. Ne hirveät, toistuvat painajaiset joissa hän oli katsellut sivusta omaa kuolemaansa olivat kadonneet samointein nyt kun Draco oli taas linnassa.

 

' Hemmetin hemmetti, heti kun minun ei tarvitse nukkua taikasauva tyynyni alla. Eikä myöskään säpsähdellä jatkuvasti hereille. Niin, samantien unista tulee tällasia. Mene matkoihisi minun unistani kuraverinen ja lakkaa häiritsemästä minua kun nukun."

 

Ainoastaan jääkylmä suihku ennen aamiaiselle menoa suureen saliin, saisi sen kirotun kuraverisen katomaan lopullisesti pois Dracon pään sisältä. Ja samalla se myöskin selventäisi pojan omia hyvin sekavia ajatuksia. Kouluun palattuaan, Draco oli työntänyt kaiken keälomalla tapahtuneen niin kauas pois mielestään ettei sillä olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia löytää enää tietään takaisin pojan päähän. Mutta kaikkea se mitä hän oli ajatellut, nähnyt sekä myöskin tehnyt koko viimeisimmän kuluneen viikon. Sillä oli vain ikävä tapa vain palata takaisin. Varsinkin silloin kun Draco oli yksin. Hän ei vain ollut keksinyt vielä keinoa työntää sitä kaikkea pois päästään.

Siinä kaikessa oli jo Dracolle aivan tarpeeksi miettimistä. Ja myöskin siinä salaisessa tehtävässä joka hänelle oli täysin tahtomattaan annettu ja joka hänet oli myös pakotettu ottamaan vastaan, vaikka Draco tiesi jo nyt ettei hän tulisi onnistumaan. Hänestä ei vain ollut sellaiseen. Hemmetti! ei hän ollut mikään murhaaja. Aivan samoin sanoisi myös Dracon paras ystäväkin, siis jos vain Draco jakaisi tämänkin asian hänen kanssaan. Mutta, EI. Tällä kertaa myös Drusilla jäisi ulkopuolelle. Aivan niinkuin Draco olikin jo sanonut tytölle eilis iltana kun he kaksi olivat keskustelleet kahdestaan. Usemman tunnin ajan, päivällisen jälkeen, ylhällä linnan tähtitornissa.

Tämä vain oli aivan liian vaarallista. Eikä Draco antaisi sitä koskaan anteeksi itselleen jos hänen paras ystävänsä joutuisi myös vaaraan vain hänen takiaan.

Draco antoikin jälleen kerraan niiden hyvin synkkien ajatusten vain täyttää päänsä. Vain siksi aikaa kun hän oli yksin, suihkussa. Eikä häntä häirinnyt edes se, vaikka hänen iholleen putoava vesi oli lähes jäätävän kylmää. Lähes yhtä kylmiä olivat myös ne kyyneleet jotka tipahtivat pojan hopeanharmaista silmistä hänen poskilleen.

Suihkusta pois tultuaan sekä hampaat pestyään. Draco tyhjensi päänsä samointein kokonaan sanomattomalla loitsulla niistä synkimmistä ajatuksista jotteivät ne pääsisi häiritsemään häntä ennenkuin hän olisi jälleen yksin jossakin mistä kukaan ei löytäisi tai voisi salaa kuunnela häntä.  Draco myös pukeutui hyvin nopeasti ja tietenkin vilkaisi peiliin useamman kerran ennen kuin lähti makuusalista. 

Dracon oli vain edelleen näytettävä hyvältä siilä olihan hän oman tupansa ylivoimaisesti suosituin poika ja senj lisäksi tupnasa huispausjoukkueen kapteeni.  Sillä, eihän se nyt missään tilanteesssa saisi näkyä hänestä ulsopäin kuinka rikki hän oikeasti oli. Draco kun oli tähänkin asti onnistunut taitvasti kätkemään kaikki herkimmär tunteensa. Niiltä kaikilta joille poika ei halunnut kertoa niistä tai antaa niiden näkyä heille ulospäin itsestään.

Drusilla Snape tosin oli ( ainakin välillä) niin pelottavan taitava huomaamaan mitä Draco ihan oikeasti tunsi milloinkin. Drusilla olisi sanonutkin huomaavansa sen vain Dracon silmistä tai kun poika vain yhtäkkiä vajosi täysin hiljaisena omiin ajatuksiina. Sitähän ei missään nimessä saisi tapahtua tänä vuonna. Ei, kertaakaan. 

 

Jos Drusilla huomaisi edes pienenkään muutoksen Dracossa tai vain pojan käytöksessä. Hän huolestuisi samointein ja alkaisi sitten kysellä siitä. Ja vain koska. Draco ei sitten millään. Ei tähänkään päivään mennessä ollut osannut keksiä niin hyviä valheellisia selityksiä jotka hänen paras ystävänsä olisi uskonut.  Siinähän tilantesssa Draco saattaisi pahimmassa tapauksessa vain romahtaa yhtäkkiä kokonaan ja sen jälkeen hänen olisikin kerrottava aivan kaikesta, parhaalle ystävälleen. Totuudenmukaisesti.

Kävellessään tyhjän oleskeluhuoneen läpi. Draco laittoi molemmat kätensä hyvin huolettomasti vain tupakaapunsa taskuihin. Hyvin helpottuneena siitä ettei hänen päässään liikkunut muita kuin vain huispaukseen lliittyviä ajatuksia. Nimenomaan siitä, Draco oli eilis iltanan käynyt pitkähkön keskustelun Blaise Zabinin kanssa joka siis edelleen pelasii pitäjänä tupansa huispaus joukkueessa. Draco oli jo eilis iltana antanut Blaiselle luvan jatkaa joukkueessa sillä joukkueen kapteenina hän ei edes ajatellutkaan alkaa turhaan vaihtaa joukkueessa pelaavia. Draco olis myös eilisiltana jo ilmoittanut joukkueelle ensimmäisten hatrjoitusten olevan jo huomis iltana. Ja ei. Niitä ei peruttaisi vaikka sataisi vettä.

 

Drusilla oli tietenkin esittänyt oman vastalauseenssa vesisatteessa barjoittelemisesta. Mutta tyttö oli vaiennut samointein kun Draco oli ilmoittanut etsivänsä uuden jahtaajan hänen tilalleen jos tyttöä kerran kiinnosti harjoituksiin osallistuminen niin vähän.

Eihän poika tietenkään tosissaan ollut niin sanoesssan. Drusilla Snape kun ei koskaan tulisi erotetuksi jookkueesta. Draco nimittäin tiesi sen erittäin hyvin kuinka paljon hänen paras ystävänsä inhosi vesisadetta. Yhtä paljon kuin Draco inhosi lumisadetta.

 

Ensimmäinen hyvä asia tapahtu sinä aamuna kun Draco oli kävelemässä pois Luihuisen tupaan johtavasta käytävästä, matkalla suureen saliin.  Linnan aulassa poikaa vastaan nimittäin käveli juurikin se tyttö jonka näkemistä Draco oli odotellut eilis illasta lähtien. Se tyttö oli Korpinkynnen huispausjoukkueessa yhtenä jahtaajana pelaava. Kirkkaanpunaiset ja vihreät silmät omistava, ainakin Dracon silmissä edelleen niin kaunis tyttö.  Tytön nimi oli Hailie. Ja hän oli se sama tyttö jonka kanssa Dracolla oli ollut aika vakavanlainen salaiseksi luokiteltu juttu meneillään jo kolmantena kouluvuoonna. Ja sitä olikin kestänyt lähes puolet kolmannesta vuodesta kunnes Draco oli jäänyt täysin odottamatta kiinni siitä isälleen, Lucius Malfoylle. Ja entäpä sitten neljäntenä kouluvuonna.? noh silloinhan Dracolla ja Hailiella olikin ollut oikeasti paljon vakavampi tilanne välillään kuin mitä se oli ollut kolmantena vuonna. Draco olikin neljäntenä kouluvuonna alkanut seurustella hyvin vakavasti sekä myös näjyvästi Hailien kanssa, niinkuin hän oli ajatellut ensin tekevänsä jo edeltävänä vuonna. Mutta sitten joku hemmetin idiootti oli mennyt kertomaan siitä hänen isälleen.

 

Draco teki vain samointein päätöksen. Hän pysäyttäisi Hailien nyt ennekuin tyttö ehtisi kadota jonnekkin. Dracoa kun ei vain millään huvittanut  jäädä odottelemaan uutta tilaisuutta.

" - Odota hetki, Hailie. "

Hailie näytti aivan selvästi yllättyneeltä kuultuaan vain yhtäkkiä Dracon äänen. Murra sitten hön alkoikin vain yhtäkkiä hymyillä kohotettuaan katseensa paperista jota hän ilmeisesti luki kävelleessään.  Draco ei ollut sittenkään muistanut väärin. Hailien hymy kun oli yhä edellen vain niin häikäisevän kaunis.

" - Draco. Sinä tulit siis sittenkin kouluun. Luulin jo sinun jättäneen sen kesken. "

' Hemmetin hemmetti. Minullahan oli ihan oikeasti ikävä tuota tyttöä. '  Draco sai vain yhtäkkiä itsensä kiinni ajattelemasta. Mutta hemmetti, tottahan se oli. Hailie kun oli ehkä aino tyttö koko koulussa ( Drusillan lisäksi siis) jonka Draco oli oikeasti odottanut näkevänsä.

 

" - Mikään ei olisi estänyt minua tulemata kouluun. Varsinkaan kun tiedän meidän pelaavan taas vastakkain. " sen Draco sanoi vain, kiusoitellakseen tyttöä.

" - Sekö sinulla olikin vain mielessäsi. " Halien vastaus oli yhtä lailla kiusoitteleva.

" - Tiedätkö mitä, Draco. Itsasiassa odotankin sitä jo. Kun tiedän pääseväni jälleen tönimään sinua jos satut edes vahingossakaan osumaan minun lentoreitilleni ottelun aikana. "

" - Varohan, mitä sanot. " Draco kuittasi vain hieman vihjailevasti Hailien sanat.

" - Taidankin pitää tuon mielessäni. Odotahan vain ottelupäivään asti. Satat nimittäin yllättyä siitä, mitä olenkaan suunnitellut nimenomaan sinulle. "

" - Uskallakkin edes yrittää. Noh, mutta ethän sinä koskaan minulle mitään pahaa tekisi. " Halie kuittasi myös Dracon sanat, hieman vihjailevasti.

 

Hailie oli puhuessaan ottanut myöskin muutaman askeleen lähemmäksi Dracoa. No mitä Draco teki? ei tietenkään ottanut yhtäkään askelta taaksepäin vaan antoi Hailien lähestyä häntä. Siitä laisinkaan välttämättä jos joku muukin sattuisi näkemään heidät kosketusmatkan päässä toisistaan. Mielessään Draco oli jo suunnitellut ottavansa Hailien syliinsä heti, kun tyttö vain olisi kosketusetäisyydellä. Siinäkään, kuten koko tilanteessa Draco ei vain nähnyt mitään väärää.  Hailie kun oli puhdasverinen, hyvin kaunis tyttö. Toisin kuin se oksettava kirottu kuraverinen jolla ei ollut mitään asiaa enää koskaan, lähellekkään Dracoa.

 

" - En koskaan. Missän tilanteessa. " Draco sanoi hieman kiusoittelevasti.

" - Ellei sellaista hyvin pientä tönäisyä väärään suuntaan lasketa sellaiseksi. "

" - Varo vain itse nitä puhut. " Hailie kuittasi vain Dracon sanat.

" - Jos edes uskallitkin toteuttaa tuon mitä sanoit. Laitan sinut kärsimään tekosi seuraukset samantien. "

" - Tuon minä haluan ehdottomasti nähdä omin silmin. " Draco sanoi, hieman vihjailevaan sävyyn.

" - Jos myös ne seuraukset minun pikku tönäisystäni ovat yhtään.. "

" - Lopeta tuo vihjaileminen, Draco. Saat minun sanani kuulostamaan niin vääriltä. " Hailien sanoi miltein jo nauraen.

" - Enhän minä mitään sellaisia tekisi kesken ottelun. "

" - Sinähän tämän aloitit, Hailie. Kun puhuit sellaiseen sävyyn nimeomaan seurauksien kärsimisestä. " Draco kuittaisi Hailien sanat.

" - Nyt sinä lopetat tuon samatien. " Hailie sanoi aivan selvästi nauruaan pidätellen.

" - Tai teet mitä. " Draco kuittasi vain edelleen tytön sanat, vihjailevasti. 

 

 Sillä kertaa Draco ei ehtinyt tehdä sitä ensin, mitä hän oli jo hetken ajan suunnitellut mielessään. Sillä kertaa, Hailie oli vain sen ovelampi ja myös nopeampi. Ja ennenkuin Draco edes huomasikaan, oli Hailie jo ottanut hänet tiukasti syliinsä, niinkuin he kaksi eivät olisi halanneet toisiaan ikuisuuksiin. Draco rentoutui samantien, ottaen myös yhtä tiukasti Hailien syliinsä, jottei heidän kahden väliin edes pääsisi kukaan. Draco sulki myös silmänsä ihan pieneksi hetkeksi vain, painaen myös kasvonsa vasten Hailien pehmeitä hiuksia. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Draco tunsi olevansa oikeasti onnellinen siitä kun hänellä ei ollutkaan nyt vain joku tyttö sylissään jonka nimeä hän ei enää muistanut lainkaan jälkeenpäin.

" - Olen okeasti iloinen siitä, että sinä tulit kouluun. " Hailie kuiskasi.

" - Olin jo aivan vatma etten näe sinua enää koskaan. " 

Muuta Hailie ei sanonutkaan vaan sulki sen sijaan silmänsä, painaen myös päänsä nojamaan Dracon vartaloa vasten. Mutta juuri ennenkuin Hailie teki niin, Draco näki tytön aivan selvästi hymyilevän.

 

Hailie ei ollut ainoa tyttö joka oli oikeasti onnellinen, Dracon kouluun tulosta. Drusillakin taisi olla siitä enemmänkin kuin vain iloimen.  Dracosta ainakin tuntui siltä edelleen kun hän antoi ajatustensa vaeltaa ihan itsekseen hetkeksi aikaa vain takaisin eilis iltaan. Siihen hetkeen kun hän oli vihdoin ja viimein jälleen suudellut parasta ystäväänsä. Ja sillä teolla, hän oli tainnut myös onnistua yllätämään Drusillan.  Draxo oli tosin yllättynyt itsekkin kun Drusilla ei torjunutkaan häntä vaan sen sijaan tyttö olikin vastannut suudelmaan aivan samalla tavalla.

Olihan Draco tietenkin saanut osakseen huomiota ( hieman liioitellun paljon) myöskin Pansy Parkinsonilta eilis iltana. Tosin häneltä, Draco ei olisi tarvinnut yhtään mitään. Pansy ei nimittäin jättänyt Dracoa lainkaan rauhaan, ei sen jälkeen kun Draco oli tullut oman tupansa oleskeluhuoneeseen ensin keskutsltuaan useamman tunnin ja myös jotain muutakin puuhailtuuan kahden kesken Drusillan kanssa. Ensin. Dracolla  olikin ollut ajatuksena vain jatkaa matkaansa oleskeluhuoneesta omaan makuusaliinsa. Mutta kun Drusillakin jäi vielä oleskeluhuoneeseen, se oli saanut Dracon muuttamaan mieltään.

 

" - Olen ihan oikeasti iloinen kun tulit takaisin. Huispaus mestaruudesta pelaaminen ja taisiteleminen ei olisi samanlaista, ilman sinua kentällä, kun tupamme kohtaavat. Toivottavasti nähdään muulloinkin, sillä olemmehan me edelleen ystäviä. Vaii olemmeko? " 

 

Hailie sanoi kysyvästi, irroittautuessaan pienen hetken kuluttua pois Dracon sylistä. Ilmeisesti, Hailie ei enää nyt halunnut joutua tilanteeseen jossa joku hänen tuvastaan sattuisikin näkemään hänet yllättäen taas niin lähellä Dracoa.  Halie ja Draco kun olivat lakanneet tapailemasta toisiaan sekä myöskin lopettaaneet seurustelusuhteensa yhteisellä päätöksellä jatkaa vain ystövinä jo yli vuosi sitten. 

 

"- Mikään ei koskaan tule pilaamaan meidän kahden välistä ystävyyttä. Nähdään vain mulloinkin kuin huispauskentällä, Hailie. "

" - Nähdään, Draco. " 

 

Hailie sanoi vielä, antaen samalla ssuudelman Dracon poskelle. Rnnenkuin Hailie lähti nousemaan portaita kohti oman tupansa oleskeluhuonetta. Draco  puolestaan kääntyi, jatkakseen matkaansa kohti suurta salia jossa aamiainen edelleen odotti häntä. 

 

 Hermione pov:

Seuraava aamu ei olisi voinutkaan alkaa enää huonommin. Ensinnäkin. Hermione heräsi vain aivan liian aikaisin, ennenkuin hänen herätyskellonsa edes oli tarkoitus herättää hänet. Ja ei. Hermione ei onnistunut nukahtamaan uudelleen vaikka hän sulkikin silmänsä uudelleen vilkaistuaan ensin vain kerran kelloa joka oli pienellä pöydällä Hermionen sängyn vieressä. 

 

Hermione oli nähnyt jälleen unta Dracosta ja enemmän kuin mielellään hän olisikin palannut vielä takaisin uneensa muttei sillä kertaa onnistunut vain koska uudelleen nukahtaminen ei ollutkaan hänen puolellaan. Hermione makasikin nukahtamisen sijaan vain kyljellään sängyssään katselleen ikkunasta ulos selvästi sateiselta ja ankean harmaalta näyttävään syyskuiseen aamuun. Sen viimeisen puolen  tunnin ajan  ennekuin Hermionen oli pakko nousta ylös.

 

Uni, jonka Hermione oli  nähnyt oli ollut vain jälleen kerran niin todellisen tuntuinen. Aivan kuin Draco olisi oikeasti ollut Hermionen vieressä ja vain suudellut häntä. Hermione sulkikin uudelleen silmänsä ihan vain pienen pieneksi hetkeksi ja samoin tein kun hän teki niin Dracon hopeanharmaat silmät olivat siinä taas. Hermione ilmeisesti hymyilikin itsekseen koska kun hän avasi uudelleen silmänsä.Yksi samassa makuusalissa nukkuvista tytöistä katsoikin Hermionea hieman kummallisesti.

 

 " - Milloin sinä oletkaan alkanut hymyillä itseksesi. Ketäs sinä oikein ajattelit. "

" - En ketään. " Hermione vastasi nopeasti kuultuan ne kysyvät sanat.

" - Ajattelitpas. Kuka se poika oikein on?" sama tyttö kysyi uudelleen.

" - Ei kukaan. Lakkaa utelemasta." Hermione vastasi lyhyesti.

 

* * * * *

Hermione nousi viivytellen tahallaan yläs lämpimästä sängystään ja käveli samointein suoraan kylpyhuoneeseen. Edelleen ilmeisesti aivan omiin ajatuksiinsa vajonneena sillä Hermione oli hyvin pian vaarsssa liukastua märällä lattialla suihkuun mennessään. Hän ehti kuitenkin ottaa kädellään tukea seinästä ettei kaatunut selälleen lattialle. Hermione havahtui myös samointein takaisin todellisuuteen sillä hänen melkein jo liukastumisensa oli merkki hänelle siitä ettei hän enää saisi ajatella Draco Malfoyta. Ri! ei enennkuin Hermione olisi jälleen yksin jossakin missä ei olisi ketään muita. Hemmetin, hemmetti. Miten se olikaan näin vaikeaa? no tietenkin, koska Draco oli sittenkin tullut kouluun. Ja myöskin koska Rohkelikoilla oli yhteinen tunti Luihuisten kanssa heti ensimmäiseksi tänään. Tai niin Hermione ainaki muisteli katsoneensa lukujärjestyksetään ennen nukkumaanmenoa.

 

' Minun on pidettävä tämä tarkasti mielessäni.  En saa edes vilkaistakkaan siihen suuntaan missä hän on. En saa edes kiinnittää huomiotani millään tavalla häneen. En edes jos hän sanoo jotakin oppitunnilla. Minun on oltava kuin hän ei olisikaan täällä. Salaisuuteni joka minulla on yhteinen hänen kanssaan ei saa koskaan paljastua kenellekkään. Siksipä en saa käyttäytyä tavalla joak herättäisi epäilyksiä muissa. En saa missään nimessä hymyillä tai nauraa vaikka se Luihuisen tuvan poika sanoisi mitä tahansa. Minun ja hänellä ei ole koskaan ollut mitään. Se kaikki oli vain unta. '

Hermione toisteli niitä lauseita itsekseen mielessään koko sen ajan jonka hän viipyi suihkussa. Sekä edelleen hampaitaan harjatesaan katsoessaan peilikuvaansa. Siltikään, Hermionelta ei jäänyt huomaamatta ilon ja onnen häivähdys omissa pähkinänruskeissa  silmissään.

Tämä päivä tulisi olemaan se ensimmäinen todella vaikea päivä. Samoin kuin kaikki muutkin koulupäivät tästä eteenpäin olisivat Hermionelle. Vain koska hänen olisi pysyttävä erossa Dracosta täysin vastoin omaa tahtoaan. Sisimmässään kun Hermione olisi mieluusti tehnyt päinvastoin. Eilis iltanakin päivällisen jälkeen kävellessään poispäin suuresta salista. Hermione oli käynyt taistelua itsensä kanssa vain ettei hän yhtäkkiä kääntynyt ympäri ja palannut takaisin suureen saliin  sanomaan jotakin Dracolle.

Ei, ei ei! Hermione ei voisi enää koskaan tehdä niin. Hänen olisi vain nyt jätettävä Draco rauhaan ja jatkettava eteenpäin. Vain koska Draco oli ihan itse pyytänyt sitä  Hermionelta.

Pukeuduttuaan ja hiuksensa harjattuaan. Hermione pukeutui tupansa kaapuun jota käytti koulussa oppituntien aikana, ottaen samalla koululaukkunsa tuolin selkänojalta. Hermione tarkisti nopeasti laukussa olevan kaikki mitä  hän tarvitsisi tänään oppitunneilla ja taiottuaan vielä hiuksensa nutturalle niskaan (vain koska häntä kyllästytti pitää ruskeita ja hieman myös latvoista luonnostaan laineikkaita hiuksiaan auki ja kuluttuaa turhaan lisää minuutteja niiden suoristamiseen taian avulla.  Hermione ei vain pitänyt enää hiuksistaan luonnollisina sillä ne tahtoivat aina kihartua itsestään sateella tai vähänkään kosteina.), Hermione lähti makuusalista ensin käytävää pitkin ja sen jälkeen portaita alas oleskeluhuonetta kohti.

 

' Onneksi edes  tänä aamuna saan kävellä rauhassa suureen saliin '  Hermione ajatteli helpottuneena itsekseen huomattuaan ettei Ginny istunutkaan oleskelehuoneessa odottamassa. Ilmeisestikkin, Hermionen paras ystävä oli vihdoin ymmärtänyt antaa tilaa ja omaa rauhaa siihen saakka kunnes Hermione kävelisi suureen saliin.  Oleskeluhuoneen poikki kävellessään Hermione mietti vain lakkaamatta  oikeasti uskottavaa  selitystö sille miksi hän olikaan ollut niin outo koko ensimmäisen kouluviikon ajan ja myöskin koko eilisen päivän. Sen selityksen kun olisi parasta upota Ginnyyn.

 

 ' En saa vilkaistakkaan Luihuisten pöydän suuntaan. Minun on edelleen istuttava selkä siihen suuntaan omassa tupapöydässäni. 

Rn koskaan onnistu unohtamaan sitä poikaa jo vilkuilen häntä jatkuvasti. ' 

 

Hermione muistutteli edelleen itseään mielessään kävelessään jo portaita alas. Eilis iltana se oli ollut liiankin helppoa koska Hermione ei nähnyt vilahdustakaan Dracosta päivällisen jälkeen. Mutta  nyt kun edessä oli kokonainen päivä oli tilanne aivan toinen.  Rohkelikoilla ja Luihuisilla kun olisi useampikin yhteinen oppitunti edessä tänään. Hermione päättikin mielessään jatkaa samoin tavoin kuin aiempinakin kouluvuosina. Hän keskittyisi oppitunneilla vain opiskeltaviin asioihin ja poistuisi myös luokasta niin nopeasti kuin ehtisi oppitunnin päätyttyä. Hän ei myöskään olisi kuulevinaankaan mitään mitä Draco Malfoy sanoisi oppituntiein aikana. Hermione kun oli viiden kouluvuoden aikana jo oppinut taitavasti sulkemaan korvansa turhilta asioilta oppitunneilla.

Mutta täysin odottamatta sitä lainkaan. Hermione vain näki Dracon samalla hetkellä kun hän oli kävelemässä alas toiseksi viimeisiä rappusia kohti linnan aulaa josta kuljettiin suureen saliin. Mutta jokin tilanteessa jonka Hermione näki sai hänet seisahtumaan portaille vaikka hän olisi voinut aivan hyvin jatkaa kävelyään portaita alas kiinnittämättä laisinkaan huomiotaan Dracoon. Mutta noh, miksei Hermione tehnyt niin?  Noh. Koska Hermione näki Dracon juttelevan toisen tytön kanssa ja ei. Se tyttö ei ollut Drusilla Snape, Dracon paras ystävä.

Hermione tunsi myös yhtäkkiä ensimmäistä kertaa koskaan jotakin sellaista mitä hän ei olisi aiempina vuosina edes osannut kuvitellakkaan tuntevansa vielä Draco Malfoyta kohtaan. Siis ilman pahoinvoinnin tunnetta sisimmässän! siltä se olisi aikaisempina vuosina tuntunut mutta nyt se tuntui paljon kamalammalta. Nimittäin se mitä Hermione näki. Se satutti häntä. Aivan samoin tavoin kuin jotakin olisi vain yhtäkkiä revennyt rikki hänen sisimmässän. Noh, ehkäpä oikeasti repesikin. Sillä eihän Hermionen edelleen haavoilla oleva sydän ollut ehtinyt edes parantumaan.

Se tyttö oli Hailie. Kaunis Korpinkynnen tuvan tyttö jonka kanssa Dracolla oli ollut jotakin aika vakavaa meneillään kolmantena ja neljäntenä kouluvuonna. Hermione oli kuullutkin muiden Korpinkynnen tuvan tyttöjen kuiskailevan siitä keskenään käytävillä. Ja olihan Hermione myös ainakin kerran kolmantena kouluvuonna aivan varmasti nänytkin Dracon ja Hailien yhdessä vaikka ne kaksi yrittivätkin pysytellä piilossa muiden katseilta.

Jokin Hailiessa ärsytti nyt Hermionea. Niin paljo että pienen hetkisen ajan Hermione oli menossa jo tönäisemään Hailien kauemmas Dracosta. Silläkin kertaa Hermione onnistui kuitenkin hillitsemään itsensä. Ei, ei ei! Hermione ei todellakaan järjestäisi minkäänlaista kohtausta Draco Malfoyn nähden. Vain koska. Noh, Hermione oli oikeasti. Ihan oiekasti mustasukkainen Dracosta. Noh, sitähän Hermione ei missään nimessä ikinä myöntäisi kenellekkään muulle kuin vain itselleen. Draco Malfoy ainakin vain nauraisi jos kuulisi siitä.

Hermione ei kuitenkaan kävellyt edellenkään noin vain portaita  alas Dracon ohitse. Sen sijaan Hermione jäi piiloon kulman taakse niin ettei Draco voisi edes vahingossakaan nähdä häntä. Siis jo poika sattuisi vahingossakaan vilkaisemaan siihen suuntaan. Hermione näki kuitenkin piilopaikastaan edelleen Dracon siinä kohdin missä poika edelleen seisoi. Joten nyt, Hermionella oli mahdollisuus katsella Dracoa salaa ilman kiinni jäämisen pelkoa.

'  Hemmetin hemmetti Malfoy. Miksi sinun onkaan pakko olla aina noin heemmetin seksikäs. '

Hermione sai itsensä jälleen kiinni ajattelemasta niin. Se tuntui nyt vain niin väärältä aivan kuin Hermione olisi yhtäkkiä noin vain tehnyt jonkin hirveän rikoksen. No mutta Dracohan se väärin teki? kun jutteli noin vain pari kerrosta alempana toisen tytön kanssa. Ja myös aivan selvästi nauroikin jollekin mitä se toinen tyttö sanoi. Siltikin, Hermione ei vain kääntänyt katsettaan poispäin. Ei, vaikka tunsikin jälleenkin jo niin tuttujen kyyneleiden nousevan jälleen silmiinsä. Onneksi edelleen näkymättöminä.

Draco Malfoy vain oli Hermionen silmissä niin hemmetin seksikäs, seisoessaan Luihuisen tupakaavussa rennosti vain porraskaiteeseen nojaillen. Pojan hiukset näyttivät aivan samalta kuin, Draco olisi vasta hetki sitten noussut sängystä.  Yhtäkkiä, Hermione tunsi kyyneleiden lisäksi myöskin sen liiankin tutun kuumotuksen tunteen poskillaan. Kun hänen mieleensä hiipi salaa yhtäkkiä muisto siitä kuinka hän olikaan nähnyt Dracon useamminkin kuin vain kerran hiukset aivan samalla tavoin seksikkäällä tavalla sekaisin. Niinä aamuina kun Hermione oli kuluneen kesän aikana saanut herätä Dracon sylistä.

Kun Draco vihdoin ja viimein kääntyi jatkamaan matkaa suureen saliin. Hermione huokaisi salaa helpotuksesta huomattuaan ettei Hailie seurannutkaan Dracoa. Hermione päätti samointein olla kuin hän ei olisi nähnytkään mitään kun hän näki Hailien nousevan portaita. Vaikkakin ihan pienen piene hetkenn ajan Hermionen tekikin mieli pysäyttää Hailie ja kertoa oma  mielipiteensä siiitä mitä hän näkikään. Mutta, EI. Edelleenkään Hermione ei kuitenkaan aloittanut minkäänlaista kohtausta portaissa. Se kun aivan varmasti kuuluisi myös suureen saliin saakka. Ja, EI. Minkäänlaista yleisöä Hermione ei kaivannut sille tilanteelle. Hän odottaisi ennemmin siihen saakka kun hän näkisi Hailien jossakin muualla.

 

Hailie ei näyttänyt huomaavan mitään kummallista Hermionessa tai hänen käytöksessään. Koska, kun Hailie ohitti Hermionen portaissa. Hermiione kuuli vain.. 

 

" -Huomenta, Hermione. " 

" - Huomenta, Hailie. "  Hermione yllättyi itsekkin siitä kuinka iloisella sävyllä hän vastasikin Hailielle.

Hailien jatkettua matkaansa edelleen portaita ylös, Hermione jatkoi omaa kävelyään portaita alas suunnistaen sitten kohti suurta salia. Itsekseen yhä ihmetellen sitä kuinka hyvin olikaan onnistunut hillitsemään itsensä sen lyhyen kohtaamisen aikana joka hänellä oli porttaissa Hailien kanssa.  Hermione tosin uskoi että Hailiesta tulisi vielä vihollinen hänelle vaikkei Hermione ollut aikaisempina vuosina koskaan edes ajatellutkaan niin että jonkin muunkin tuvan tyttö kuin Luihuisen saisi hänet tuntemaan näin.

Koska, lähes kaikkia Luihuisen tupaan kuuluvia tyttöjä. Hermione oli pitänyt vihollisina ensimmäisestä kouluvuodesta lähtien.

Hallie oli ensinnäkin kauniimpi kuin Hermione. Toiseksi, Hailie oli puhdasverinen mikä ihan oikeasti ärsytti Hermionea. Vain koska Draco oli noin vain enempää miettimättä tapaillut Hailieta kolmantena ja neljäntenä kouluvuonna.  No miksei olisi suostunut kun eihän Dracolla ollut edes mitään menetettävää siinä jos hänet olisikin nähty puhdsasverisen tytön seurassa. Siis, vaikkei tyttö ollutkaan Luihuinen. Hermionessa sen sijaan oli kaikki aivan pielessä. Ensinnäkin, Hermione kuului aivan väärään tupaan. Hermione ei ollut puhdasverinen ja sen lisäksi hän ei edes ollut lähimainkaan niin kaunis kuin Hailie. Korpinkynnen tuvan punahiuksinen ja vihreäsilmäinen tyttö. Hailie pelasi myös tupansa huispausjoukkueessa yhtenä jahtaajana, niinkuin Draco oli oman tupansa etsijä ja ilmeisesti myös kapteeni. Joten siinäkin suhteessa. Hailiella oli paljon paremmat mahdollisuudet edelleen saada Draco kokonaan itselleen. Nytkin. Hailie taisikin vain odotella tilaisuutta påästä kahden jonnekkin Dracon kanssa. Siis, ennenkuin Korpinkynnen tuvan tyttö tekisi seuraavan siirtonsa.

Omaksi onnekseen.Hermione oli onnistunut kuulemaan osan Dracon ja Hailien keskustelusta. Luihuisen joukkueella olisi siis myöhemmin tänä iltana ensimmäiset harjoitukset. Yhtäkkiä, Hermione vain teki päätöksensä. Hän menisi myös sinne vain katselemaan, ei vakoilemaan Luihuisten pelikuvioita jotta hän voisi kertoa niistä eteenpäin Harrylle. Ei, ei ei! Hermione menisi vain katselemaan salaa jotakin aivan muuta. Koska Draco Malfoy vain näytti niin hemmetin hyvältä huispausvarusteissa ja hiukset sekaisin tuulen takia luudan päällä.

' Tänä iltana sinun suunnitelmasi ei tule toteutumaan, Hailie. Minä aion olla paikalla pilaamassa sen. Ennenkuin ehdit edes tehdä mitään. Sinähän et vie Dracoa minulta. Et ilman tappelua. '

Ne ajatukset katosivat Hermionen mielestä yhtä nopeasti kuin ne olivat sinne ilmestyneet.  Kun suuren salin ovelle melkein käveltyään, Hermione huomasi kävelevänsä melkein päin Dracoa. Draco olikin siis aivan tahallaan jäänyt seisoskelemaan suuren saliin oven lähettyville ja keskusteli selvästi huispauksesta toisen Luihuisen tupaan kuuluvan pojan kanssa, jonka Hermione tunnisti Blaise Zabiniksi. Sillä kertaa, Hermione ei antanut kummankaan Luihuisen häiritä itseään sen enempää vaan päätti ohitta pojat kiinnittämättä huomiotaan kumpaankaan.

Tai niin Hermione ainakin ensin oli suunnitellut tekevänsä. Mutta kuitenkin ohittaessaan Dracoa, Hermione vilkaisi melkein vieressään seisovaa poikaa. Hermionen onneksi vai pitäisikö sittenkin sanoa epäonneksi Draco vilkaisi myös häntä nopeasti vain, sanomatta sanaakaan.  Draco Malfoyn katse Hermioneen oli etäinen ja hyvin kylmä. Ei lainkaan samanlainen kuin ne ihanat, kiusoitttelevat katseet joiden kohteena Hermione oli ollut kesälomallaan. Dracon katse kertoi sanomattakin sen ettei poika olisi edes sanonutkaan yhtäkään sanaa Hermionelle. Yhtäkkiä hyvin kylmä puistatus kulki vain nopeasti Hermionen vartalon lävitse kun hän ymmärsi Dracon katseen merkityksen:  " - Pysy kaukana minusta, kuraverinen. Älä edes uskallakkaan puhutella minua, edes yhdelläkään sanalla. Sitä mitä kesällä tapahtui. Ei koskaan tapahtunut. "

 

Se satutti. Se satutti Hermionea pahemmin kuin hän oli osannut edes kuvitellakkaan. Mitä hemmettiä hän olikaan kuvitellut? 

Oliko Hermione ihan oikeasti odottanut Draco Malfoyn ilahtuvan Hermionen näkemisestä.? Draco oli aivan selvästi jatkanut eteepäin, jättäen taakseen kaiken sen mitä kuluneen kesän aikana oli tapahtunut. Hermione oli siis sittenkin ollut oikeass koko ajan aavistustensa kanssa.

Kaikki kesälomalla tapahtunut olikin ollut vain julmaa leikkiä, Draco Malfoyn puolelta. Draco olikin vain teeskennellyt koko ajan, ne kaikki kauniit sanat ja lupaukset. Ne olivatkin siis olleet vain valheita? ne suudelmat ja ei niin viattomat kosketukset vain teeskentelyä? kuin myös kaikki ne hiljaisella ääneellä kuiskatut rakkauden tunnustukset.? Dracon tavoite, se ainoa taisikin olla kesälomalla vain lakanoiden väliin pääseminen Hermionen knassa samoin kuin poika oli tehnyt aiemmin monen muunkin tytön kanssa ( Hailie tosin ei tainnutkaan kuulua niihin tyttöihin vaan Dracolla oli kenties edelleen tunteita Korpinkynnen tuvan tyttöä kohtaan. ). No jos se kesälomalla tapahtunut olikin ollut vain pelkkää seksiä Draco Malfoyn puolelta. Niin hemmetin, hemmetti se oli ollut taivaallisen hyvää. Ja by the way, tiedoksenne lukijat! Draco Malfoy on aivan hemmetin hyvä suutelija ja myös aivan hemmetin taitava kiusoittelja. Draco ilmeisesti kun oli tottunut saamaan sen miitä halusi ja kuluneen kesän aikaana pojan kohteena oli ollut Hermione.

' Jos vain olisin sen jo kesäloman alussa tiennyt. Minkälainen petollisen seksikäs, vain sydämiä särkevä kusipää sinä ihan oikeasti olet.  En olisi, ikinä! ikinä milloinkaan suostunut mukaan sinun julmaan peliisi. Painu helvettiin minun silmistäni Draco Lucius Malfoy ja pysykkin tällä kertaa poissa. '

Hermione ajatteli vain mielessään Rohkelikon tupapöytää kohti kävellessään. Samanaikaisesti, Hermione puri lakkaamatta huulensa sisäpintaa niin kovasti että maistoi pian veren suussaan. Hermionen oli nyt vain pidettävä itsensä kasassa, oltava kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Ei, ei ei! Hermione ei vain voisi yhtäkkiä kääntyä ja juosta jonnekkin piiloon itkemään. Hän kyllä ehtisi itkeä myöhemminkin jossain missä kukaan ei näkisi tai edes osaisi etsiä häntä sieltä.

Hermione huokaisi jo toisen kerran sinä aamuna helpotuksesta, huomattuaan ettei Harry ollut lähtenyt vielä pois suuresta salista. Muutaman lyhyen sekunnin ajan Hermione hatkitsi kertovansa kaiken toiselle parhaista ystävistään. Mutta, yhtäkkiä jokin sai Hermionen muuttamaan mieltään. Ei, ei ei! se oli sittenkin todella huono ajatus. Harry kun ei suhtautuisi kuulemaansa lainkaan rauhallisesti tai hermostumatta. Jos/ kun Harry kuulisi siitä mitä Hermionelle olikaan tapahtunut.

Harry nimittäin todella vihasi Draco Malfoyta. Harry oli vihannut Dracoa ensimmäisestä kouluvuodesta asti eikä se viha ollut laantunut laisinkaan kuluneiden kouluvuosien aikana. Ei, ei ei! se viha oli molemminpuolista ja vain jatkanut kasvamistaan. Draco Malfoy nimittäin vihasi myös Harrya sillä olihan Hermionekin kuullut nåiden vuosien aikana liikaakin sivusta sitä jatkuvaa ilkeäsävyistä kuittailua Dracolta, nimenomaan Harrylle. Hermione oli myöskin todistanut omin silmin useammankin kuin vain yhden aika pahan riidan Harryn ja Drecon välillä. Ne riidat olivat jokaikinen kerta johtaneet tappeluun jonka seurauksena toinen tai kumpikin poika oli vieraillut sairaalasiivessä paikattavana. Jokaikien tappelu oli myöskin johtanut tupapisteiden menetyksiin ja jälki-istuntoihin mikäli kuka tahansa koulun opettajista oli joutunut puuttumaan niihin. Pahimpia tappelut olivat olleet huispaus otteluiden jälkeen varsinkin jos/kun Luihuinen oli voittanut.

Ei, ei ei! Hermione ei missään nimessä halunnut olla syyllinen siihen kun Harry ansaitsisi jälleen kerran yhden jälki-istunnon itselleen sekä aiheuttaisi myöskin tupapisteiden menetyksen Rohkelikolle vain tappelemisesta, Dracvn kanssa. Hermionea ei tosin olisi siinä tilanteessa kiinnostanut vähempää se kuinka pahasti Draco olisikaan saanut sillä kertaa turpiinsa.

Hermione päättikin antaa asian olla toistaiseksi ja jättää kertomatta Harrylle mitään. Vaikkei se näkynytkään Hermionesta ulospäin kun hän istui alas Rohkelikon tupapöytään. Hermione oli kuitenkin pahasti rikki sisimässään. Sillä kertaa. Hermione piilotti jälleen ne herkimmät ja kipeää tekevät tunteensa syvälle piiloon sisimpäänsä. Siihen samaan paikkaan jonne Hermione oli piilottanut myöskin sen häntä nyt jo oksettavan salaisuutensa joka oli kesälomalla tuntunut ja ollut kuin ihanaa ja onnellista unta.

 

Sellaistahan se oli ollutkin siihen saakka. Kunnes Hermione oli vain hetki sitten saanut karmean, jäisen kylmän herätyksen takaisin todellisuuteen. Huomattuaan Draco Malfoyn olevan yhä edelleen samanlainen kylmä ja ilkeä puhdasverinen kusipåä jollainen poika oli ollut Hermionelle kolmannesta kouluvuodesta lähtien.

Goodbye Draco:

 

GOODBYE DRACO :💔

-- Osittainen Dramione fanfiction: --

 

OSA 1:

Luku  7:

Hermione pov: 

 Hermione nousi venytellen seisomaan tuolista, jossa hän oli vain istunut katsellen hiljaa ikkunasta ulos, hyvin harmaaseen syyskuiseen iltapäivään. Aurinkokin oli jälleen kadonnut piiloon pilvien taakse eikä Hermione uskonut sen tulevan enää näkyviin. Ei ainakaan tänään. 

Ainoa syy, miksi Hermione oli yhtäkkiä noin vain noussut ylös tuolilta niin nopeasti oli kun hän tunsi taas yhden katseen niskassaan. Ja ei, se katse ei tuntunut laisinkaan miellyttävältä joten se myös ärsytti Hermionea. Ärsytyksen lisäksi, Hermione oli kuitenkin myös utelias ja ehkäpä myöskin hieman toiveikaskin, saamaan selville sen kuka se salaperäinen tarkkailija oikein oli.

Vain, yhden ihan pienen pienen lyhyen sekunnin ajan, Hermione leikittelikin jo mielessään ajatuksella siitä että jos se häntä salaa jostakin  piilosta tarkkaillut, olikin Draco. Mutta, olikohan poika edes tullut takaisin kouluun? no jos Draco olikin tullut kouluun, niin aivan varmasti Draco olisi nyt oman tupansa oleskeluhuoneessa jossa hän voisi kaikkein parhaiten vältellä kohtaamasta Hermionea. Mutta jos se salaperäinen tarkkailija ei ollutkaan Draco Malfoy, niin kuka se sitten oli?

Yhtäkkiä Hermionea vain puistatti niin paljon että hänen ihonsakkin meni melkein kokonaan kananlihalle. Entäpä jos se salaperäinen tarkkailija olikin ollut se sama, jonka läsnäolon Hermione oli tuntenut aikaisemminkin.. Sinä elokuisena iltana, kolme viikkoa sitten. Seuraavana iltana, sen aamun jälkeen milloin Hermione oli eronnut Dracosta lopullisesti ja milloin kaikki se mitä hänen ja Dracon välillä oli ollut lähes koko kesäloman ajan, oli ollut jo lopullisesti ohi. 

Hermione ihmettelikin vain nyt kirjastossa nurkassa yksin istuessaan, miksi hemmetissä hän oli silloin edes yrittänyt turhaan etsiä Dracoa siitäkin huolimatta vaikka hän oli tiennyt silloin ettei hän enää löytäisi Dracoa mistään.

 ' Miten hemmetissä joku minulle täysin tuntematon, outo tarkkailija olisi edes päässytkään noin vain tänne, sisälle linnaan? tai edes linnan pihamaan alueelle ilman ettei häntä edes huomattu lainkaan täällä? eihän sen edes pitäisi olla mitenkään mahdollista'

Hermione mietiskeli vain edelleen itsekseen. Hän nimittäin muisti kuulleensa jostakin jo ensimmäisenä koulu vuonna ettei linnaan tai edes sen alueelle noin vain voinut kuka tahansa sinne edes kuulumaton ulkopuolinen tulla hiippailemaan. Mutta. Entäs jos se tarkkailija tiesikin jonkun niistä salaisista käytävistä joiden kauttahan linnaan pääsikin helposti livahtamaan kenenkään huomaamatta? no siinä tapauksessahan jos se tarkkailija olikin joku koulun entisistä oppilaista, silloin hän tieisikin yhden tai useammankin niistä salaisista käytävistä.

Ajatuskin siitä, vain puistatti Hermionea lisää. Kun hän kuvittelikaan edes mielessään.. Kuinka joku hänelle tuntematon koulun entinen oppilas olikin tullut takaisin kouluu ihan vain huvikseen hiippailemaan sen käytäville ja kirjastoon hyllyjen väliin. Hermione vilkaisikin jälleen olkapäänsä ylii taakseen kuin todetakseen vain käytävän hänen takanaan olevan täysin hiljainen ja tyhjä. Hiljaa vain itsekseen huokaisten, Hermione istui uudelleen alas pöydän ääreen, päättäen keskittyä vain läksyihin joita hän oli alunperin tullutkin tekemään kirjastoon. Läksyjen lisäksi, Hermionen olisi keksittävä myös oikeasti uskottava selitys sille miksei hän ollutkaan tullut taikaolentojen hoidon oppitunnille. Oikeaa totuuttahan, Hermione ei vosi kertoa edelleenkään kenellekkään.

 * * * * *

Kun melkein puolisen tuntia oli jo kulunut. Hermione nousi vihdoin ja viimein ylös tuolista jossa hän oli istunut aivan hiljaa vain tekemässä läksyjä. Uhraamatta edes pienintäkään ajastusta mihinkään muuhun. Professori Snape kun oli jälleen tapansa mukaan määrännyt aivan kammotavan hankalat läksyt. Hermione oli jälleen kerran luettava jokaikinen tehtävä läpi useampaan kertaan, ennenkuin hän ymmärsi niistä mitään. Kuudennen kouluvuoden ensimmäisen oppitunnin jälkeen, Hermione olikin ensin epäillyt saaneensa aivan täysin eri tehtävät läksyksi professori Snapelta kuin muut olivat saaneet. Tarkistettuaan kuitenkin useampaan kertaan asian Harrylta. Hermione oli lopulta uskonut ettei asia ollutkaan ollut niin.

Hermionesta vain tuntui siltä ettei hän edistynyt edelleenkään laisinkaan nimenomaan siinä oppiaineessa, jota professori Snape opetti tänä vuonna.  Hermionella kun oli ollut jo aikaisempinakin vuosina vaikeuksia nimenomaan suojatumisessa pimeyden voimilta. No, viime vuoden jälkeen Hermionekin oli tuntenut osaavansa sittenkin edes jotakin. Kiitokset siitä eivät kuitenkaan kuuluneet viime vuotiselle opettajalle professori Umbridgelle ( se hirveä kammottava noita-akka ei olisi edes ansainnut minkäänlaisia kiitoksia.), vaan Harrylle. Hermione oli saanut silloin jopa aikaan onnistuneen suojeliuksen, jollaista hän ei ollut uskonut viiden kouluvuoden alussa oppivansa koskaan.

' Kaikila pitäis ehdottomasti olla edes yksi samankaltainen paras ystävä kuin minulla jo on. ' Hermione ajatteli hiljaa itsekseen, kävellessään yksin linnan hiljaisella ja täysin autiolla käytävällä poispäin kirjastosta. Hermionen suuntana oli nyt ensiksi Rohkelikon tupa ja sen jälkeen suuri sali. Hermione halusi ensin viedä koululaukkunsa makuusaliin sekä myöskin vaihtaa ylleen mukavammat vaatteet ennen päivälliselle menoa.

Ja sitten ihan odottamatta. Hyvin ikävältä ja myös surulliselta tuntuva ajatus vain hypähti Hermionen mieleen.

' Olisiko hän yhä edelleen toinen paras ystäväni. Siis sen jälkeen jos/ kun hänelle jonakin päivänä saisi tietoonsa, minun salailleen häneltä asiota, ja myöskin se että olen valehdellut hänelle.. Kääntäisikö hän silloin vain selkänsä lopullisesti minule, eikä enää koskaan kuuntelisi minua tai puhuisi minulle sanaakaan, kun yrittäisin selittää hänelle miksi tein niin.  '

Ne ajatukset saivat Hermionen oikeasti säikähtämään pahasti. No, tietenkin Harry olisi. Sillä eihän tämä salaisuus jota Hermione edelleen piilotteli sisimmässään tulisi paljastumaan koskaan. Hermione kun oli ihan oikeasti valmis viemään salaisuutensa vaikka hautaan mukanaan. Jos hän sillä teolla saisi pidettyä Harryn, toisen parhaan ystävänsä edelleen elämässään.

Hermionen askeleet johdattivat hänet kuin itsestään melkein Rohkelikon tuvan sisäänkäynnille saakka. Noh, olihan Hermione kulkenutkin lkaikki nämä monet, niin tutu portaat ylös ja alas, edestakaisin. Välillä myös juosten monia satoja kertoja näiden kuluneiden kouluvuosien aikana.  Joten, Hermionella ei ollut lainkaan edes vaaraa kompastua portaissa, niin tutut ne hänelle jo olivat, ei edes juosressa. Unissaan, Hermione ei kuitenkaan koskaan lähtisi vaeltelemaan niille portaille. Ne kun saattoivat toisinaan liikkua itsekseen koska tahansa. Joten unissäkävely sattaisi olla oikeasti vaarallista niillä portailla. 

Hermione toruikin itseään hiljaa toistamiseen mielessään saadessaan itsensä kiinni jälleen vilkuilemasta siihen suuntaan josta mentiin matalat portaat alas käytävään joka johti Luihuisen tupaan, kun hän käveli linnan suuren aulan läpi.

' Ihan kuin minä oikeasti saisin vielä joskus luvan mennä siihen käytävään. Luihuiset kun eivät pidä siitä muutenkaan jos käytävällä joka johtaa heidän tupaansa seikkailee joku sinne kuulumaton. Varsinkaan Rohkelikko.' 

Hermione ajateli itsekseen, samalla muistaen yhtäkkiä myös sen yhden aivan hirveän päivän kun hän oli aivan vahingossa toistamiseen eksynyt juuri siihen käytävään, minne hän ei todellakaan kuulunut. Se erehdys oli tapahtunut kolmantena koulu vuonna. Vain muutama päivä Halloweenin jälkeen. Hermione oli silloinkin vain aivan vahingossa eksynyt jo toistamiseen väärälle käytävälle. Luihuisen tupaan kun pääsi näet muualtakin, kuin vain linnan aulasta. Mutta eihän Hermionella ollut silloin pienintäkään aavistusta siitä, eihän hän ollut seikkaillut pitkin linnaa näkymättömyys viitan alla, karttaa tutkien. Niinkuin eräs toinen Rohkelikko oli tehnyt useammankin kerran, ollessaan omilla luvattomilla seikkailuillaan. Ja tietenkin, Hermione oli kohdannut silloinkin, kenenpä muunkaan kuin Draco Malfoyn. Tai itseasiassa, Hermione oli silloin melkein kävellyt päin Dracoa, vain koska hän ei ollut huomannut poikaa ajoissa. Draco tietenkin oli väistynyt silloin liioitellun kauaksi käytävällä,  huomattuaan Hemionen juuri ajoissa ennenkuin Hermione ehti törmätä Dracoon.

Sitä yli kaksi vuotta sitten tapahtunutta kohtaamista muistellessaan, Hermione tunsi jälleen inhottavavn kylmän puistatuksen vartalollaan. Kun Hermione muisti kuinka ilkeä ja ylimielinen Draco Malfoy olikaan silloin. Draco oli silloin jo toistamiseen uhannut kirota Hermionelta silmät päästä jos Hermione ei heti painuisi helvettiin siitä käytävästä.

" - Häivy helvettiin ja heti kuraverinen! ja jos uskallatkaan enää kertaakaan eksyä tai ottaa edes yhden askeleenkaan, vahingossakaan tähän suuntaan. Kiiroan sinut niin, ettet näe enää koskaan yhtään mitään!"

Yhä edelleen, yli kahden vuoden jälkeenkin. Hermione muisti  aivan tarkasti ne sanat jotka Draco Malfoy oli silloin huutanut hänen peräänsä.

Hermione lausui kuuluavasti oman tupansa tunnussanan ja käveli sitten oviaukosta sisälle tuttuun ja turvalliseen viinipuna- kultaiseen niin lämpimään ja kutsuvaan oleskeluhuoneeseen. Melkein heti, Hermionen havaitsi yhdellä pöydllä taitetun pergamentin jonka päälle oli kirjoitettu hänen nimensä. Siinä, ilmeisesti olivat taikaolentojen hoidon oppitunnin muistiinpanot.

Kukapa muukaan ne olikaan kirjoittanut Hermionelle, kuin Harry. Siitä käsialasta Hermione ei vain erehtynyt koskaan.. Ronin käsiala kun oli useimmiten niin sotkuista ettei siitä tahtonut aina saada edes selvää. Pergamentin päällä oli myös lyhyt viesti Harrylta, jossa luki:

-- Hermione! ihmettelen yhä miksi sinä et tullut tunnille? eihän se ole sinun tapaistasi, useinkaan jäädä noin vain tulematta. Onko, nyt tapahtunut jotain? vai tiedätkö sinä jotakin, mistä et vain kerro minulle, Mione? - Harry --

 

 ' Usko pois vain, Harry. Minulla oli tällä kertaa okein hyvä syy olla poissa oppitunnilta. Silti, vaikka poissaoloni aiheutti varmasti ainakin kymmen tupapisteen menetyksen Rohkelikolle. Ja, ehei. Sinulla ei edelleenkään ole mitään syytä huoleen, Harry. Minulla ei ole mitään sellaista kerrottavaa sinulle, josta sinä et jo tietäisi. '

 

Hermione ajatteli vain edelleen niin, silti vaikka tunsikin taas yhden ikävän, kipeää tekevän pistoksen sydämessään. Hermione vain tunsi sen jokaikinen kerta kun hän edes ajatuksissaankaan valehteli toiselle parhaalle ystävälleen. Harry kun oli vielä Hermionelle se tärkeämpi.  Hermione kun ei vain uskaltanut millään kertoa totuutta, Harrylle. Ei edes siitäkään, miksi hän oli ollut tänään poissa viimeiseltä oppitunnilta. 

Hermione otti Harryn viestin sekä taitetun pergamentin mukaansa pöydältä ja käveli sitten kohti portaita jotka johtivat tyttöjen makuusaleihin. Mielessään Hermione saattoi kuvitella hyvin selvästi myös Hagridin pettymyksen kun yksi hänen suosikki oppilaistaan ei ollutkaan tullut oppitunnille. Hermione päättikin ihan ensimmäiseksi pyytää anteeksi, nimenomaan poissaoloaan oppitunnilta heti kun hän sattuisi näkemään Hagridia. Ehkäpä se onnistuisi jo päivällisen jälkeen.

Käveltyään sisään siihen makuusaliin jossa hän nukkui, muutaman muun kuudesluokkalaisen tytön kanssa. Hermione heitti vain koulussa käyttämänsä tupakaavun, huolettomasti tuolin selkänojalle. Vaihdettuaan ensin mukavammat vaatteet ylleen sekä myös suoristettuaan hiuksiaan hieman pienellä yksinkertaisella taialla. Hermione lähti ulos makuusalista, ja myöskin Rohkelikon tuvasta mennäkseen päivälliselle suureen saliin.

 

 * * * * *

 

" - Sinulta jäi valitettavasti kuulematta, se millainen meteli täällä olikaan ihan hetki sitten. "

Ginny Weasley nojautui heti kuiskaamaan pöydän yli, kun Hermione oli ensin istunut alas Rohkelikon tupapöytään suuressa salissa. Ennenkuin Hermione ehti edes avata suunsa, Ginny kuiskasi uudelleen hiljaisemmalla äänellä.

 

" - Arvaappa kuka päätti tulla kouluun. "

 

Ne hiljaiset sanat kuultuaan, Hermionen sydän oli vaarassa jättää useamman kuin vain yhden lyönnin väliin. Voisiko se nyt, ihan oikeasti olla totta? sen oli pakko olla, sillä eihän Ginny tahallaan huijaisi Hermionea. Hermionen oli kuitenkin hyvin vaikeaa uskoa sitä joten hän kävikin mutaman lyhyen sekunnin ajan pientä, aivan selkeää väittelyä päänsä sisällä.. Vain itsensä kanssa, kahden ajatuksen välillä. ' Annanko minä nyt vain koko asian olla? vai vilkaisenko ihan nopeasti vain, yhden ainoan kerran taakseni?.'

" - Minä kun jo ehdin ajatella niin että nyt hänestä päästiin eroon lopullisesti."

 

Hermionekin kuuli aivan selvästi Ron Weasleyn äänen. Miten hän olisikaan voinut välttyä edes kuulemasta sitä, kun Ron istui kuulomatkan päässä Hermionesta. Harry vieressä, toisella puolella pöytää.

 

" - Ja nyt yhtäkkiä se ylimielinen kusipää vain käveli suureen saliin kuin olisi ollutkaan poissa. " 

Kuullessaan ne sanat, Hermione ei uskonut enää erehtyvänsä siitä kenstä Ron puhui noin isoon ääneen. Koska koko koulussa oli vain yksi ainoa, jota Ron edes nimitteli sillä tavoin.  Draco Malfoy oli nyt ihan oikeasti tullut kouluun. Ja vain varmistuakseen siitä. Hermione vilkaisi vain yhden ainoan kerran ihan varovasti olkapäänsä yli taakseen.

Ja siinä, Draco Malfoy ihan oikeasti oli, istui omalla paikallaa Luihuisen tupapöydässä. Drusilla Snapen, oikealla puolella.  Dracolla oli vielä yllään se niin tuttu musta ja niin ihanan pehmeä hupari jonka Hermionekin oli nähnyt Dracon käytössä kolmeannesta kouluvuodesta lähtien. Sama huppari jota Hermionekin oli saanut lainata muutaman kerran kuluneen kesäloman aikana. Draco oli aivan selvästi myös  syventynyt ilmeisesti hyvin tärkeään keskusteluun, Drusillan kanssa.

Sen verran vain, Hermione ehti painaan mieleensä ennenkuin hänen oli vain pakko kääntää katseensa poispäin. Se olisi nimittäin ollutkin hyvin vaarallinen tilanne. Jos Draco olisikin yhtäkkiä huomannut, ihan vahingossakin vain Hermionen katselevan häntä.

 

Hermionesta kuitenkin tuntui vihdoin siltä kuin jotajin hyvin raskasta ja painavaa olisi vain pudonnut pois painamasta hänen edelleen haavoittunutta sydäntään. Hermione oli vain oikeasti niin helpottunut. Hermione ihmetteli itsekkin jo, miksi hemmetissä hän edes oli ollutkaan ilmeisesti aivan turhaan huolissaan ja peloissaan siitä, ettei hän näkisikään Dracoa enää koskaan. Draco Malfoy kun näytti olevan aivan täysin kunnossa, ihan vain nopean vilkaisun perusteella jonka Hermione oli tehnyt.

 

Ja hetkisen kuluttua Draco Malfoy saikin koko Luihuisen pöydän nauramaan, ilmeisesti vain sanomalla jotakin mitä Hermione ei sillä kertaa valitettavasti kuullut.  Se oli luultavasti vain taas jotakin, mikä sattui olemaan vain Luihuisten mielestä hauskaa. Siitäkin huolimatta Hermionellakin oli vaikeuksia piilottaa jälleen hymyään, kun hän kuuli vihdoin myös Dracon nauravan.

Ja täsmällen samalla hetkellä, Hermione sai itsensä kiinni vain ajattelemasta:  ' Ei hemmetti! minullahan oli ihan oikeasti ikävä tuota naurua.'