Goodbye Draco:

 

Goodbye Draco:💔

-- Osittainen Dramione fanfiction: --

 

OSA 1:

Luku 4:

 

Hermione pov: 

Aamun ensimmäisellä oppitunnilla, Hermionen keskittyminen tunnilla opiskeltaviin asioihin oli aivan täysin kadonnut. Niin kauas, ettei se millään halunnut tulla takaisin. Ei, vaikka Hermione kuinka yritti keskittyä tunnin aiheeseen sekä myöskin kirjoittamaan muistiinpanoja. Hermione oli myös ilmeisesti näyttänyt niin poissaolevalta että hänen vieressään istuva Rohkelikon tupaan kuuluva tyttö oli joutunut useamman kerran tönäisemään Hermionea kylkeen. Ettei professori Flitwick vain kiinnittäisi huomiotaan Hermionen tavallista poikkeavaan käytökseen.

Hermione tietenkin säpsähti, kun hän tunsi toistuvasti tökkäyksen kyljessään. Hermione oli myös oikeasti vihainen itselleen, kun hän antoi noin vain keskittymisensä harhailla muualle. Niin ei todellakaan tapahtunut usein, ei ainakaan kesken oppitunnin.

" - Onhan kaikki kunnossa, Hermione." Hermionen vieressä istuva tyttö kysyi hyvin hiljaisesti.

" - On. Taidan vain olla hieman tavallista väsyneempi. " Hermione vastasi tytölle, hyvin hätäisesti.

" - Sinä muutuit yhtäkkiä vain niin poissaolevaksi. " tyttö jatkoi, edelleen hiljaisella äänellä.

Yhtäkkiä. Hermione ei vain keksinytkään vastausta vieressään istuvalle tytölle, joka edes jollakin tapaa kuulostaisi järkevältä. Sillä, EI. Totuuttahan Hermione ei voinut kertoa, siitä miksi hän olikaan noin vain kesken loitsujen oppitunnin vajonnut täysin omiin ajatuksiinsa. Eihän Hermionelle ollut käynyt niin koskaan aikaisemmin. Ja muutenkin. Miksi ihmeessä Hermione edes haluaisikaan kertoa omista asioistaan mitään, vieressään istuvalle samaan tupaan hänen kanssaan kuuluvalle tytölle jota Hermione ei edes tuntenut hirveän hyvin. Hemmetti! Hermione ei edes muistanut viressään istuvan tytön nimeä.

Hermione tekikin samointein jo toisen hiljaisen ja tärkeän päätöksen mielessään, vain itsensä kanssa. Hänellä ei olisi tästä eteenpäin lupaa antaa itsensä ajatella Dracoa. Ei edes yhtäkään pienen pientä sekuntia, siitä laisinkaan riippumatta minkä aineen oppitunti olisi kesken. Eikä myöskään missään nimessä silloin kun hän olisi oman tupansa oleskeluhuoneessa. Siellä kun oli aina enemmän tai vähemmän paikalla muitakin Rohkelikkoja.

Loppu loitsujen oppitunnin ajan. Hermione keskittyikin kuuntelemaan tarkasti mitä professori Flitwick sanoi luokan edessä. Sekä myöskin harjoittelemaan sillä oppitunnilla opeteltavaa loitsua, joka ei onneksi ollut ihan kamalan hankala.

 

Hermione poistui ensimmäisten oppilaiden joukossa ulos luokasta, kävellen samointein sivuilleen ja taakseen katsomatta  ulos ovista linnan suurelle pihamaalle. Hermione halusi vain olla rauhassa ja aivan yksin, jottei hän joutuisi taas uuteen hyvin kiusalliseen tilanteeseen.  Hermione antoikin katseensa etsiä linnan pihamaalta paikkaa, minne hän voisi livahtaa piiloon niin ettei häntä nähtäisi sieltä. Eristyisesti Luihuisten epäilevien katseiden kohteeksi joutumista sekä myöskin heidän kohtaamistaan, Hermione varoi erityisen tarkasti. Jos, Drusilla Snape olikin kertonut sittenkin edes yhdellekkään Luihuiselle siitä, mitä Hermione oli hänelle sanonut ennen aamiaista. Ei! siitä ei seuraisi mitään mukavaa tilannetta, Hermionelle.

 

Rohkelikko ja Luihuinen kun olivat olleet aina toistensa pahimmat viholliset jo koulun perustamis ajoista saakka. Sen Hermione muisti yhä edelleen, kuinka professori McGonagall, Rohkelikon tuvanjohtaja oli kertonut siitä toisena kouluvuonna. 

 

Hermione näkikin kauempana  muutaman Luihuisen tupaan kuuluvan tytön ryhmän, jossa oli mm. Pansy Parkinson. Drusilla Snapea, Hermione ei kuitenkaan nähnyt heidän seurassaan. Ja itseasiassa, Hermione ei ollut nähnyt Drusillaa lainkaan loitsujen oppitunnin jälkeen. 

 

Hermione päättikin kävellä täysin päinvastaiseen suuntaan kuin missä Luihuiset tuvan tytöt olivat. Niin tehdessään, Hermionen ei tarvinnute edes ohittaa heitä, linnan pihamaalla parhaimmalle ja aurinkoisemmalle paikalle kokoontuneita Luihuisia. Noh, ainahan nimeomaan Luihuiset kuvittelivatkin olevansa muiden yläpuolella ja siksi he aina tönivätkin kaikki muut pois parhaimmilta paikoilta.

 

 " - Joko sinä vihdoinkin kerrot minulle sen, mikä sinun ajatuksiasi häiritsee noin paljon?. Sinä olit niin kummallinen koko viime viikonkin kun olit meillä. Sekä myöskin eilis iltana ja tänään aamulla, aamiaisella. "

 

Yhtäkkiä, aivan odottamatta Ginny Weasleyn heleä ääni kantautui jälleen Hermionen korviin, saaden hänet myös säpsähtämään. 

Hermionen askeleet kun olivat kuljettaneet hänet kuin itsestään  huispauskentälle. Siellä, Hermione oli kiivennyt istumaan yhdelle katsomon korkeista penkeistä ja sen jälkeen hän olikin vain istunut siellä aivan hiljaa, vain autiolle huispauskentälle katsellen. Aina tähän hetkeen saakka, Hermione oli luullut saavansa olla vihdoin yksin ja rauhassa omien edelleen hyvin sekavien ajatustensa kanssa. Mutta. Nyt kuitenkin. Ginny Weasley, viidesluokkalainen Rohkelikko oli ilmestynyt paikalle, vaikkei Hermione edes kertonut kenellekkään toiselle Rohkelikolle minne hän oli ajatellut menevänsä välitunnin ajaksi.

 

' Miten ihmeessä sinä oikein löysit minut, Ginny? eihän Harry vain antanut sinun vilkaista.'

 

Sen ajatuksen Hermione haihdutti yhtä nopeasti pois mielestään,  kuin se oli sinne hypähtänytkin. Eihän sellainen ollut edes mahdollistakaan. Harry ei milloinkaan kuljettaisi sitä karttaa mukanaan oppitunneilla. Eikä oikeastaan muuallakaan, paitsi poislukien silloin kun Harry sattui olemaan omilla luvattomilla seikkailuillaan ja salaisilla retkillään. Hermione ei edes uskonut Harryn kertoneen siitä kartasta myös Ginnylle.  Hermione oli aivan varna siitä, että Harryn lisäksi vain hän ja Ron tiesivät sen kartan olemassa olosta.  Niin ja tietenkin myös Fred ja George Weasley tiesivät, koska he olivat alunperin antaneet sen kartan Harrylle.

Yhtäkkiä, Hermionen mieleen hypähti myös muisto siitä päivästä kun hän oli vain muutama päivä ennen koulun alkamista käväissyt myös Weasleyn kaksosten perustamassa puodissa Viistokujalla. ( Voi hemmetti! miten typerältä se nyt tuntuikaan Hermionesta, vaikka silloin hän oli ensin ajatellut sen olevan hyvä ja kokeilemisen arvoinen juttu. Onneksi hän oli kuitenkin jättänyt sen tekemättä!!.). Siellä ollessaan,  Hermione oli myös tutkiskellut hetkisen ajan erilaisia lemmenjuoma pulloja, kenenkäs muunkaan kuin Ginnyn kanssa. Ja pohdiskellut meielssään pitäisikö hänen ostaa yksi sellainen pieni pullo vaiko ei? ja sen jälkeen tietenkin myös kokeilla sitä, keneenkäs muuhunkan kuin Draco Malfoyhin?. Onneksi, Hermione oli kuitenkin päättänyt olla ostamatta sitä pientä pulloa.  Vain koska hän muisti edelleen joskus lukeneensa kirjastossa jostakin kirjasta, joka siis käsitteli hyvin vanhoja, muinaisia taikajuomia ja liemiä, että jotkin ( myöskin lemmen) juomat saattoivat olla vaarallisia. Tosin siihen Hermione ei uskonut laisinkaan, että Weasleyn kaksoset ottaisivat sellaisia oikeasti vaarallisia juomia ja liemiä myytäväksi omaan puotiinsa. 

Sehän se vasta outoa ja kummallista, ellei jopa epäilyttävääkin käytöstä olisikin ollut. Jos Hermione olisikin noin vain ostanut sen pienen pullon jota hän oli tutkiskellut.  Hermione kun ei koskaan, ei edes pienelläkään sanalla maininnut kenellekkään, ei edes Ginnylle jos Hermione sattuikin olemaan kiinostunut jostakin pojasta koulussa. Ja nimeomaan tästä kiinostuksesta tai no oikeastaan enemmästä kuin vain kiinostuksesta, Hermione vaikeni erittäin mielellään vaikka koko lopun elämänsä ajaksi. 

Edellenkin, vaikkakin se mitä Hermionen ja Dracon välillä olikin ollut kuluneen kesäloman aikana olikin jo ohi. Ja aivan varmasti se kaikki, oli jo haihtunut kokonaan pois Draco Malfoyn ajatuksista.

Aivan samalla tavalla kuin Draco Malfoykin oli vain kadonnut.  Eikä Hermionella edelleenkään ollut pienintäkään aavistusta, minne.

" - Minä olen ihan oikeasti huolissani sinusta. "

Ginnyn kirkas ja heleä ääni kantautui uudelleen Hermionen korviin.  Hermione vain jaksoi edelleen ihmetellä sitä, kuinka ihmeessä Harry jaksoi vain kuunnella Ginnyä, sulkematta korviaan kokonaan välillä. Hermione ei kuitenkaan halunnut nyt loukata Ginnyä vain nostamalla yhtäkkiä kämmenensä korviensa päälle. Harry taisi olla edelleenkin ihastunut Ginnyyn, vaikka jaksoikin jatkuvasti kiistää sen. Ja siksi Harry vain kohteliaisuuttaan kuunteli kaiken mitä Ginnyllä oli sanottavana hänelle.

" - Minulla ei ole edelleenkään mitään hätää. Olen edelleen kunnossa ja kaikki on hyvin niinkuin olen jo sinulle sanonutkin. Joten, voit lakata huolehtimasta minusta. Eihän minulle ole edes tapahtunut mitään pahaa."

 

 Hermione sanoi, edelleen katsellen vain edessään olevalle autiolle ja hiljaiselle huispauskentälle. Hermione mietti myös mielessään aivan hiljaa .. Näkisikö hän enää koskaan, Draco Malfoyn pelaavan etsijän paikalla.? niinkuin viime vuonna. Ja samaten myös Luihuisen joukkueen kapteenina ( älkää edes vaivautuko kysymään, mistä Hermione oli siitäkin kuullut?) niinkuin Harry pelaisi Rohkelikon joukkueen kapteenina, sekä myös edelleen etsijänä tänä vuonna.? no, jos tilanne jatkuisi samanlaisena kuin se nyt oli, niin ei todennäköisesti tapahtuisi. Ja sitten aivan yhtäkkiä, ilman pienintäkään varoitusta. Hermione vain tunsi jälleen sen jo hänelle hyvin tutuksi tulleen pienen pienen ja kipeää tekevän vihlaisun jo muutenkin haavoilla olevassa sydämessään.

" - En minä sitä ihan niin tarkoittanut. " Ginny aloitti uudelleen.

" - Sinulle on vain tapahtunut jotakin kesälomalla. Huomasin sen yhtenä päivänä kun sinä et enää vastannutkaan kirjeisiini. Ja et sinä muutenkaan enää kerro minulle mitään samalla tavalla kuin ennen. "

' Minä ihan oikeasti kertoisin sinulle kaikesta mitä kesälomalla tapahtui. Jos en olisi luvannut sille toiselle, olla kertomatta mitään kenellekkään. Ginny, et sinä kuitenkaan ymmärtäisi. Et minua, etkä sitä mitä kuulisit minun kertovan. Sen sijaan, sinä järkyttyisit, etkä ehkä todennäköisesti edes uskoisi minun puhuvan totta. Siis jos kuulisitkin sen ihan oikean totuuden minun kesälomastani, sekä syyn siihen miksi en yhtäkkiä enää vastaillutkaan kirjeisiisi. Vaikka, kyllä. Minä sain ne kaikki. ' Hermione ajatteli hiljaa itsekseen.

 

" - Olen ihan oikesti niin pahoillani, Ginny. Olin niin huono ystävä kesälomalla, kun vain sillä tavoin unohdin. "  Hermione sanoi.

" - Minun on  vain niin vaikeaa uskoa tuota. Sinulla kun ei ole tapana unohdella sinulle oikeasti tärkeitä asioita.  " Ginny sanoi.

 

Niihin sanoihin, Hermione ei vastannutkaan enää mitään. Sen sijaan hän yhtäkkiä nousi hyvin nopeasti seisomaan, nostaen samalla tupakaapunsa hupun päänsä suojaksi tuntiessaan jo ensimmäiset kylmät pikkuruiset vesipisarat kasvoillaan.  Hermionen ja Ginnyn olisi nyt vain parempi juosta nopeasti sisälle linnaan, ennenkuin he kumpikin olisivat aivan läpimärkiä. 

Poispäin autiolta huispauskentältä juostessaan. Hermione huomasi istuneensa koko ajan, huispauskentän laidalla sillä puolella joka oli Luihuisen huispausjoukkueen puoli otteluiden aikana.

Hermione ja Ginny ehtivät juuri ajoissa sisälle linnaan, ennenkuin sade ulkona koveni ja heidän korviinsa kantautui myös useampi kuin yksi jyrähdys. Ukkosmyrsky ulkona kuvasikin aivan täydellisesti sitä tunnetilaa joka edelleen myllersi myös Hermionen sisimmässä.  Hermione pani myös hyvin nopeasti merkille sen, heti linnaan sisälle palattuaan.. Useampi kuin vain yksi Luihuisen tupaan kuuluva tyttö oli vilkaissut ensin siihen suuntaan missä Hermione oli. Ja Hermionen ohittaessa heidät, ne samat Luihuisen tuvan tytöt alkoivat heti kuiskailla toisilleen jostakin, niin hiljaa ettei Hermione onnistunut kuulemaan sanaakaan.´

 

Hermione tosin oli jo aikoja sitten lakannut  välittämästä siitä mitä Luihuiset tekivät tai sanoivat milloinkin ja missä. Hermione oli vain opetellut sulkemaan korvansa kokonaan kaikilta niiltä ilkeiltä puheilta joita hän sai jatkuvasti osakseen jokaikiseltä Luihuiselta, jos hän edes vahingossakaan sattui osumaan heidän tielleen koulun käytävilä, kirjastossa, suuressa salissa tai linnan pihamaalla. Hermione oli jopa onnistunut unohtamaa myös jokaikisen ilkeän huomautuksen, loukkauksen ja ilkeän sanan joilla Draco Malfoy oli jo kuluneiden viiden kouluvuoden aikana haukkunut Hermionea päin kasvoja tai vain huudellut niitä Hermionen perään käytävillä tai linnan pihamaalla kun Hermione oli vain sattumalta ohittanut Dracon.

Viime vuonna, Draco Malfoy oli myös töninyt Hermionen pois tieltään aina kun Hermione sattui osumaan hänen tielleen.  Tietenkin silloin, kun ketään muita ei ollut paikalla todistamassa tilannetta, vähät välittämättä siitä sattuiko Hermioneen vai ei. Sehän ei tietenkään ollut ollenkaan uutta Hermionelle. Olihan hän joutunut Draco Malfoyn tönimisen kohteeksi myös aikaisempinakin kouluvuosina. Kaikista pahiten toisena vuonna koulussa, kun Hermione oli pudonnut selkä edellä portaat alas lyöden samalla melkein päänsä. Onneksi, Hermionen kannalta. Sillä kertaa, professori McGonagall, Rohkelikon tuvan johtaja oli uskonut Hermionea, vaikka silläkään kertaa tapahtuneella ei ollut todistajia.

Ja nyt. Niin kauan kuin se Luihuinen ei olisii Draco Malfoy, kukaan Luihuisen tuvasta ei saisi minkänlaista huomiota osakseen Hermionelta. Hermione lähtikin heti vain nousemaan portaita ylöspäin siinen suuntaan jossa Rohkelikon tupa sijaitsi yhdessä linnan korkeimmista torneista. Vilkaisematta tietenkään kertaakaan taakseen.

" - Milloin sinä olet alkanut puhua vapaaehtoisesti Luihuisille? ethän sinä edes koskaan välitä kuunnella, mitä he sanovat.?"

Ne sanat kuullessaan, Hermione oli tehdä samantien täyskäännöksen siiihen suuntaan mistä oli tulossa. Tietenkin ensimmäinen ääni jonka hän kuuli, Rohkelikon tupaan sisään tullessaan kuului Ron Weasleylle. Mutta, mten ihmeessä Ron edes tiesi? Hermione kun ei vain muistanut nähneensä yhtäkään Rohkelikkoon tai muuhun tupaan kuuluvaa missään. Sillä hetkellä kun Hermione oli käynyt siihen asti kestäneen elämänsä lyhyimmän keskustelun Luihuisen tupaan kuuluvan tytön kanssa ennen aamiaista.

 

" - Mistä sinä sait noin typerän ajatuksen päähäsi? en ikinä, missään tilanteessa sanoisi yhtäkään sanaa.. En yhdellekkään niistä. "

 

Hermione aloitti lauseensa ja hän olisikin jatkanut lausettaan vaikka kuinka pitkälle nimenomaan siitä mitä hän ihan oikeasti ajatteli Luihuisista. Jos siis, Ron ei olisi keskeyttänyt. Ron Weasley vain teki sen jälleen, täysin tietoisena siitä kuinka paljon Hermione ärsyyntyi siitä kun hänet keskeytettiin.

" - Kerron vain sen, mitä käytävillä puhutaan. Niiden puheiden mukaan sinä olisit keskustellut jonkun Luihuisen tupaan kuuluvan tytön kanssa tänä aamuna. Ennenkuin tulit aamiaiselle. "

" - Siitäkö syystä sinä olitkin niin kummallinen aamiaisella? mitä ihmeen tekemistä sinulla edes on yhtäkkiä kenenkään Luihuisen tupaan kuuluvan kanssa?."  Ginnykin liittyi yhtäkkiä keskusteluun.

 

" - Ette kai te nyt ihan tosissanne usko niiden puheiden olevan totta? useimmiten kun ne ovat vain ei totuuden mukaisia huhuja. " Hermione sanoi.

" - Minulla ei ole koskaan aikaisemminkaan ollut edes aikomustakaan, mistään syystä mennä puhumaan yhdellekkään Luihuiselle. Miksi ihmessä siis olisin tänä aamuna tehnyt poikkeuksen?."

 

Samalla hetkellä, Hermione vain tiesi valehdelleensa jällen ystävilleen. Vain ne sanat ääneen lausuessaan. Vastahan kuluneen kesäloman aikana, Hermione oli käynyt useammankin pitkähkön keskustelun vaikka ja mistä aiheesta yhden Luihuisen tupaan kuuluvan kanssa.  Ja lisäksi. Hermione oli tehnyt myöskin enemmän tai vähemmän sitä sun tätä ( jopa asiattomuuksiakin) sen saman Luihuisen kanssa, joka myös yhä edelleen vain jatkoi poissaoloaan koulusta.

" - Tuon mitä sinä sanoit nyt, on myös paras olla totta.  Mione. "

Kuullessaan Harryn äänen, Hermione melkein säpsähti uudelleen. Oliko hän salaa pelännyt kuulevansa nimeomaan Harryn äänen?

Hermione antoikin katseensa siirtyä heti sihen suuntaan josta hän oli kuullut toisen parhaimman ystävänsä äänen. Ja siinähän Harry olikin. Istui nojatuolissa sen sohvan vieressä, jossa Ron istui. Ensimmäistä kertaa kuluneiden vuosien aikana, myös Harryn puhtaan vihreiden silmien katse oikeasti ahdisti Hermionea. Vain koska, Harryn silmissä näkyi myös ihan pienen pieni epäilyksen häivähdys.

 

" -  Kerroppa se minulle, Harry. Miksi ihmeessä minä tekisin niin kaikkien niiden toistuvien ilkeyksien  jälkeen, joita olen saanut osakseni näiden kuluneiden kouluvuosien aikana.? enemmän tai vähemmän jokaikiseltä Luihuiselta. Erityisesti, Malfoylta?."

Hermione sanoi ne sanat, osoittaen ne tietenkin suoraan Harrylle. Samalla hetkellä Hermione tunsi myös jälleen niin tutuksi tulleen hyvin kipeän piston yhä edelleen haavoittuneessa sydämessään. No sen, Hermione oikeastaan ansaitsikin. Hän kun ei ollut kertaakaan kesäloman aikana puhutellut Draco Malfoyta, vain sukunimellä. Mutta nyt. Hermionen oli vain pakko tehdä niin. Jos hän edelleen halusi salaisuutensa pysyvän salaisuutena.

Hermione huokaisikin hetkisen kuluttua helpotuksesta hiljaa mielessään, huomatessaan Harryn uskoneen häntä. Tosin, se pienen pieni epäilyksen häivähdys ei kuitenkaan haihtunut pois Harryn puhtaan vihreistä silmistä. Hermione päättikin hiljaa itsekseen olla vain aiempaa varovaisempi ja myöskin tarkempi siitä mitä ajatteli milloinkin tai edes sanoi ääneen. Nimeomaan silloin jos Harry olisi katse - tai kuuloetäisyydellä hänestä. Samaten, Hermionen olisi oltava tarkkana siitä miten hän käyttäytyisi.  Siis jos ja  kun Draco Malfoy tulisikin takaisin kouluun.

 

' Toivon nyt vain ihan tosissani, ettei Harry vain mene niin pitkälle että hän alkaisi vain yhtäkkiä seurailemaan minua tai tekemisiäni  karttansa ja myös näkymättömyys viittansa kanssa.  Siis, silloin jos en olekkaan samassa paikassa kuin missä Harry on.'

 

Hermione huomasi vain yhtäkkiä ajattelevansa itsekseen. Sitähän hän ei antaisikaan niin helpolla anteeksi Harrylle. Jos siis, Hermione saisi toisen parhaan ystävänsä kiinni hiippailemassa hänen perässään ympäri koulua ja sen pihamaata piiloutuneena näkymättömyys viittansa alle. Siinähän tilanteessa se selitys ei auttaisikaan Harrya. Siis, kuinka Harry mukamas olisi aivan vahingossa sattunut huomaamaan jotakin epäilyttävää kartassa. Harrylla kun ei muutekaan ollut minkäänlaista lupaa tai oikeutta tehdä sellaisia. Ei kenellekkään, eikä missään tilanteessa. Ei, vaikka se olisikin Harryn näkökulmasta katsottuna kuinka epäilyttävää tahansa. 

Vapaa tuntien jälkeen, ollessaan matkalla lounaalle suureen saliin Ginnyn kanssa. Hermione oli onnistunut vihdoin haihduttamaan Draco Malfoyn kokonan pois mielestään. Hermione ei aikonut antaakkaan Dracolle enää lupaa palata takaisin häiritsemään ajatuksiaan. Dracohan oli tehnytkin sen ensin. Sanonut hyvästit Hermionelle ja sitten myös niillä hyvin kauniila, hiljaisilla sanoilla pyytänyt Hermionea päästämään irti. Hermione olikin vihdoin päättänyt kunnioittaa Dracon viimeistä pyyntöä. Päästää vihdoin irti, ja antaa Dracon mennä.  Vaikka se sattuikin yhä Hermioneen niin helvetin paljon.

Se sattui. Sattui niin paljon, ihan vain ajatuksenakin. Hemmetti vieköön! se sattui niin paljon, että se melkein tukahdutti Hermionen sisältäpäin. Sillä, EI. Hermione ei saisi enää koskaan olla edes kosketusmatkan päässä Draco Malfoysta. Ei, Hermionen olisi pysyttävä kauempana. Hermionella ei olisi enää lupaa edes koskettaa Draco Malfoyn kättä, ei edes vahingossakaan hipaista sitä ohimennen.

Hermione muisti, Hän vain muisti yhä edelleen sen. Millainen meteli siitä olikaan noussut kolmantena kouluvuonna. Kun Hermionen käsi oli ihan vain vahingossa hipaissut ohimennen Draco Malfoyn kättä. Hermione ei ollut edes tarkoittanut sitä, se oli ollut vain puhdas vahinko. Hermione ei olisi myöskään siinä tilanteessa edes kiinnittänyt omaa huomiotaan koko asiaan, ellei Draco olisi omaan tuttuun tapaansa järjestänyt hirveää teatteri kohtausta isoon ääneen.  Se oli silloin ollut, maailman hirvein asia nimenomaan Draco Malfoylle kun Hermionen, kuraverisen tytön käsi oli osunut hänen, puhdasveriseen käteensä.  Silloin, sinä päivänä. Siinä tilanteessa se ei naurattanut Hermionea laisinkaan. Mutta nyt, muistellessaan sitä. Hermionella oli vaikeuksia ola hymyilemättä itsekseen.

Hermione huokaisikin hiljaa mielessään jo ties kuinka monennen kerran. Ei, ei vain se Dracon käden koskettamien tai siitä kiinni pitäminen ollut ainoa kielletty asia. EI. Hermione ei myöskään saisi koskaan enään noin vain mennä istumaan Dracon syliin. No mutta, siitäpä se kamala meteli vasta nousisikin.  Hermione puraisikin yhtäkkiä huulensa sisåpintaa, vain estääkseen kyyneliä nousemasta pähkinänruskeisiin silmiinsä. Kun hän vain edes ajattelikaan sitä, kuinka nopeasti hän menetti jo ainoan turvapaikkansa maailmassa, jota hän ei saisi enää koskaan, milloinkaan takaisin. Mitään muita niistä asioista, joita Hermione ei saisi enää koskaan milloinkaan tehdä. Hermione ei uskaltanut edes ajatellakkaan. Nimittäin, jos. Hermionen ajatukset nyt lähtisivätkin edes kerran vielä niille kielletyille, levottomille poluille seikkailemaan. Samalla, Hermione antaisi jälleen Draco Malfoylle luvan palata takaisin sekoittamaan hänen ajatuksiaan.

Suureen saliin kävellessään, Hermione vilkaisi jälleen hyvin varovasti siihen suuntaan missä Luihuisen tupapöytä oli. Ja sillä kertaa, Hermionen onneksi sitä vilkaisua ei huomattu Luihusen tupapöydässä. Jälleen kerran, se oli aivan hukkaan heitettyä varovaisuutta. Draco Malfoysta ei vain edellenkään näkynyt edes varjoakaan.  Se inhottava, kamala tuskallinen pistelykään ei kadonnut mihinkään kiusaamasta Hermionen haavoilla olevaa sydäntä.  Silläkin kertaa, Hermione teeskenteli vain ettei hän tuntenut yhtikäs mitään sydämessään. Istuessaan hiljaisena alas Rohkelikon tupapöytään Ginnyä vastapäätä.

Hermione pohdiskeli myös itsekseen, pitäisikö hänen nyt vain ottaa se riski ja mennä puhumaan Drusilla Snapelle heti sen jälkeen, kun hän vain ensin söisi hyvin epäilyttävältä näyttävää sotkua jonka oli tarkoitus olla jonkinlaista kasvispataa.

 

' Lähestynkö siis noin vain Luihuisten tupapöytää? vai kävelisikö sittenkin vain ulos suuresta salista ensin ja jäisin odottelemaan aulaan? no, valitsempa sitten kumman vaihtoehdon tahansa, teen silti oikein. Ja nyt en ihan oikeasti välitä vähääkään siitä, mitä muut Rohkelikot siitä ajattelevat tai sanovat.'  Hermione ajatteli edellen hiljaa itsekseen.

Drusilla Snapella kun oli oikeus saada tietoonsa se mitä Hermione oli sattunut ihan vahingossa näkemään.  Hermione vain ei edelleenkään ymmärtänyt. Ei vaikka hän kuinka pohdiskeli itsekseen sitä mitä hän oli nähyt..  Miksi hemmetissä Draco Malfoy oli edes mennyt sille kammottavalle kujalle?j ja miksi Draco oli hetkeä myöhemmin poistunut samalta kujalta, lakkaamatta taakseen vilkuillen? se oli näyttänyt siltä kuin.. Draco Malfoy olisi pelännyt silloin jonkun seuraavan häntä.

Draco oli myös säikähtänyt pahasti silloinkin kun, Hermione oli kävellyt Dracoa vastaan ensimmäisen kerran kesäkuisena iltana, aivan sattumalta.  Mutta, ei. Dracon silloinen säikähdys ei ollut lähelläkään sitä, kuin miltä Draco oli näyttänyt silloin kävelessään poispäin siltä kammottavalta kujalta, lakkaamatta taakseen vilkuillen.  Mitähän hemmettiä siellä kammottavalla kujalla, oli oikein tapahtunut, mikä oli saanut Draco Malfoyn pelästymään niin pahasti? noh, vastausta siihen kysymykseen ja myös niihin moniin muihinkin Hermione ei tulisi koskaan kuulemaan. 

 

Draco Malfoy ei nimittäin aivan varmasti, missään tilanteessa suostuisi kertomaan Hermionelle mitään.  Ennemmin, Draco Malfoy pitäisi sen koko kammottavan asian kokonaan itsellään. EI. Hermione ei uskonutkaan saavansa enään edes pienen pientäkään mahdollisuutta puhua mistään Draco Malfoylle. Draco nimittäin aivan varmasti välttelisi parhaansa mukaan, kahden keskisiä kohtaamisia Hermionen kanssa siitä hetkestä alkaen, jos/ kun Draco tulisi kouluun.  Poisluettuna tietenkin Luihuisen ja Rohkelikon yhteiset oppitunnit joilla Draco ei millään voisi välttyä kohtaamasta Hermionea.

 

Ja sitten yhtäkkiä Luihuisen tupapöydän suunnalta kuului selkeää naurua. Sen kuullessaan, Hermione ravisti vain päätään. Hermionea ei voinut vähempää kiinnostaa selvittää sitä, kenen kustannuksella Luihuiset sillä kertaa pilailivat. Aivan varmasti senkin kohteena oli  jonkun muun tuvan oppilas. Sillä eiväthän Luihuiset koskaan pilailleet toistensa kustannuksella tai naureskellet kenenkään oman tupaansa kuuluvan selän takana.

 

* * * * * *

Syötyään lounaansa loppuun, Hermione nousi hitaasti ja viivytellen seisomaan. Hermione oli päättänyt odottaa niin kauan kunnes Harry ja Ron poistuisivat suuresta salista ja myöskin Ginny lähtisi toivottavasti heidän peräänsä. Tätä tilannetta Hermione ei vain halunnut omien ystäviensä jäävän todistaamaan omilla silmillään. Kun sitten ne kolme edellä mainittua Rohkelikkoa olivat poistuneet suuresta salista. Sen jälkeen kun Hermione oli luvannut seurata heitä, ihan pian. Hermione lähestyikin heti hyvin rohkeasti Luihuisen tupapöytää.

" - Vihollinen havaittu, lähellä meidän tupapöytää."

Ne sanat ilmoitti kuuluvalla äänellä hopeanvaalea hiuksinen, Luihuisen tupaan kuuluva tyttö. Niiden seurauksena, useampi kuin vain yksi Luihuinen, ( mukaanlukien Drusilla Snape) vilkaisi  siihen suuntaan jossa Hermione seisoi.

" - Haluatko yhä edelleen kuulla mitä minulla on kerrottavana, vai muutitko jo mielesi Drusilla?."

 

Hermione lausui ne sanat, kuuluvalla täysin rauhallisella äänellä.  Hermione ei sillä kertaa näyttänyt laisinkaan ulospäin sitä, kuinka paljon häntä kirjaimellisesti inhotti vain seistä siinä. Useamman kuin vain yhden Luihuisen inhoa ja puhdasta halveksuntaa täynnä olevien katseiden kohteena.

" - En ole muutanut mieltäni. En vain suostu keskustelmaan siitä, täällä."

Muun kaltaista vastausta, ei Hermione odottanutkaan kuulevansa. Hermione ei myöskään välittänyt vähääkään siitä, vaikka huomasikin isoimman vihollisensa, Pansy Parkinsonin myös vilkuilevan häntä lakkaamatta hyvin halveksivasti.

" - Kuinka sinä, kuraverinen edes kehtaat puhutella Drusilaa."

Pansy Parkinson sanoi hyvin halveksivasti, sillä myös niin hemmetin rasittavan kuuloisella kimakalla äänellään.  Jos Hermione olisi ollut missä tahansa muussa tilanteessa, kuin siinä missä hän nyt oli. Hermione olisi jo peittänyt omat korvansa, kämmenillään. Mutta nyt. Edes Pansy Parkinsonin jäätävän kylmien silmien, halveksiva katse ei hätkähdyttänyt Hermionea.

 

" - Älä edes vaivaudu kuuntelemaan, Dru. Hän on vihollinen. Rohkelikko."

Ne sanat lausui kovaan ääneen, vuorostaan yksi Luihuisen tupaan kuuluva poika. Tummahiuksinen, pitkä ja Hermionen mielestä myös ihan hyvännäköine poika ( ei tosin lähellekkään niin hyvännäköinen kuin Draco Malfoy), Blaise Zabini, joka myös pelasi pitäjänä Luihuisen tuvan huispausjoukkueessa. Drusilla Snape nojautuikin hetken päästä eteenpäin omalla paikallaan,  puhuen hyvin matalalla äänellä jotakin hänen lähellään pöydässä istuville Luihuisille. Mukaan lukien Blaise Zabinille.  Drusilla kuitenkin puhui niin hiljaa, ettei Hermione kuullut yhtäkään sanaa.

" - Harkitse kuitenkin edes tarkkaan mitä puhut meidän viholliselle. Ja pidä mielessäsi myöskin se, mitä Draco mahdolisesti ajattelisi tai sanoisikaan siihen, jos hän sattuisikin kuulemaan sinun puhuneen jostakin meidän vihollisen kanssa."

Silläkin kertaa Blaise Zabinin ääni kantautui myös Hermionen korviin. Kuullessaan ne sanat, Hermione oli jälleen vaarassa säpsähtää. Tätä puolta asiasta, Hermione ei sitten tullut ajatelleeksi ollenkaan, silloin kun hän oli keskustellut lyhyesti ennen aamiasta Drusillan kanssa. Ei. Draco Malfoy ei todellakaan tulisi pitämään tästä. Siis, siinä tapaujsessa jos tämäkin kantautuisi jollakin tapaa hänen tietoonsa. EI! siinä tilanteessa Draco Malfoy raivostuisi, pahasti. Ja sen jälkeen.. jälleen kerran, aivan kuten useamman kerran aikaisemminkin jo. Draco ottaisi kohteekseeen nimeomaan Hermionen. Siis jos Hermione vain osuisi edes vahingossakaan Dracon tielle.

 

Siitäkin huolimatta. Hermione päätti olla luopumatta suunnitelmastaan. Hermione kun ei vain osannut pelätä Dracoa enää samalla tavalla. Ei siltikään, vaikka Draco oli usemman sata kertaa näiden kuluneiden vuosien aikana uhannut kirota Hermionen, ja myös satuttaa Hermionea muilla tavoin.  Hermione ei vain enää uskonut Draco Malfoyn toteuttavan niitä kaikkia uhkauksiaan enää sen jälkeen mitä kuluneen kesäloman aikana oli tapahtunut. 

Hermionella kun ei muutenkaan ollut tapana rikkoa lupauksiaan. Hän oli jo luvannut kertoa siitä kaiken Drusillalle mitä hän oli vahingossa nähnyt. Ja ehkäpä hän voisi myöskin kertoa jotakin siitä, mitä Draco oli kertonut hänele. Siis jos, Hermione vain uskaltaisi kertoa siitä mitään. 

" - Älä kuuntele. Ei Blaise mene kertomaan mitään Dracolle. Blaise vain sekaantuu tahallaan muiden asioihin koska hänelle itselleen ei vain koskaan tapahdu mitään kiinnostavaa. " 

Drusilla Snape puhui hiljaisemmalla äänellä, koska hän tarkoitti nyt sanansa vain Hermionen korville. Hermione ei kuitenkaan vakuuuttunut laisinkaan niistä kuulemistaan sanoista. Hermione kun oli oppinut jo ensimmäisen kouluvuoden aikana yhden hyvin tärkeän asian:

Keneenkään Luihusen tupaan kuuluvaan ei missään nimessä, eikä missään tilanteessa kannattaisi  koskaan luottaa aivan täysin.. Mutta, kuinkas ihmeessä se olikaan päässyt Hermionelta unohtumaan kesälomalla?