Goodbye Draco:

 

Goodbye Draco: 💔

-- Osittainen Dramione fanfiction: --

 

OSA 1:

 

 

Luku 6:

Draco pov:

 

Vihdoinkin oli tullut sen päivä kun Draco Malfoy oli vihdoin palaamassa kouluun, yli viikon myöhässä tosin. Mutta, mitä hemmetin väliä sillä edes oli? Dracosta myös tuntui vihdoinkin siltä, kuin hän voisi jälleen hengittää sekä myöskin ajatella vapaasti ilman ettei hänen tarvinnut jokaikinen hetki tyhjentää niitä ajatuksia pois päästään joiden hän ei vahingossakaan halunnut paljastuvan muille. Ja myöskin, vihdoinkin kaikki se kamala ahdistus jota Draco oli kokonaisen viikon ajan lakkaamatta tuntenut joka ikisen sekunnin ajan hereillä ollessaan olikin yhtäkkiä poissa. Niinkuin myös se kamala, jatkuva pelko jonka vuoksi Draco oli ollut lakkaamatta varuillaan.

 

Viimeiset kuluneet päivät olivat siis olleet yhtä helvettiä, Draco Malfoylle joka ei tietenkään hetkeksikään ollut unohtanut tehtäväänsä. Draco olikin harjoitellut lähes kaiken hereillä olo aikansa niitä kaikista vaarallisimpia pimeyden voimien taikoja, jotta hänellä olisi edes jonkilaiset mahdollisuudet onnistua tehtävässä, jonka vastaanottamista Draco katui lakkaamatta mielessään enenmmän kuin mitään kosksan. Mutta, kun EI. Draco ei voisi perääntyä, luovuttaa tai kieltäytyä suorittamasta tehtävää. Jos Draco edes yrittäisikään, hän menettäisi henkensä samantien. Samoin kävisi myös, jos hän epäonnistuisi. 

 

No mtta. Miten hemmetissä Draco edes hallitsi sellaisia vaarallisia pimeyden voimien loitsuja ja taikoja ( osan niistä jopa sanomattomasti.)? kuka niitä edes oli opettanut Dracolle, kun niitä ei edes mainittu lainkaan oppikirjoissa tai muissakaan kirjoisssa joita koulussa oli lupa käyttää? edes kirjastossa ei ollut sellaisia kirjoja. Itseasiassa, se oli ollut Dracon isä. Lucius Malfoy joka oli opettanut ne kaikista vaarallsimmat pimeyden taiat ja loitsut pojalleen. Lukuunottamatta anteeksi antamattomia kirouksia, joista yksi Dracon olisi nyt vain opeteltava itse. 

 

Kuluneiden päivien aikana. Draco Malfoy oli siis nukkunut todella huonosti. Hän oli ensinnäkin valvonut todella, todella myöhään harjoitellessaan. Ja sen lisäksi myöskin säpsähdellyt toistamiseen useana yönä peräkkäin hereille.  Vain ja ainoastaan niiden toinen toistaan hirveimpinä toistuvien painajaistensa vuoksi jotka kertoivat selkeästi sen, kuin Draco olis itse katsellut sivusta tilannetta, sen jälkeen kun hän olisi epäonnistunut saamassaan tehtävässä. Niinä öinä. Draco Malfoy oli nähnyt toistuvasti painajaisia omasta kuolemastaan.

 

Ne helvetin todentuntuiset painajaiset olivat vain yksi syy siihen, miksi Draco oli alkanut lakkaamatta vilkuilla selkänsä taakse. Missä hän sitten ikinä liikkuikin yksin. Draco alkoi myöskin vältellä joutumasta liikkumaan yksin iltaisin, edes hämärässä ulkona ilman taikasauvaansa. Dracosta vain tuntui lakkaamatta siltä, kuin joku hänelle kuitenkin näkymättömissä pysyttelevä, aivan varmasti myös kuolonsyöjä tarkkaili häntä lakkaamatta, myöskin seuraten häntä kaikkialle minne Draco vain olikaan menossa.

 

 Sen saman hyvin ahdistavan katseen, Draco tunsi myös kävellessään linnan portista sisään.  Mutta heti kun, Draco oli linnan muurien sisäpuolella, se ahdistava ja painostava katse vain haihtui pois. Kuka se häntä tarkkaillut ja myös linnan asti seurannut kuolonsyöjä olikin ollut, Draco ei ehkä saisi hänen henkilöllisyyttään koskaan selville.

 

Yksi asia oli nyt kuitenkin aivan täysin varmaa.  Draco olisi nyt vihdoin turvassa kaikilta vaaroilta, jotka voisivat uhata hänen henkeään. Siis no, ainakin joululomaan asti. Kunhan Draco nyt vain pysyisi linnan muurien sisäpuolella. 

Draco ei omaksi onnekseen törmännyt keneenkään, kävellessään linnan portilta ensin sisälle linnaan ja sen jälkeen aulan ja tutun käytävän poikki kohti Luihuisen tupaa.  Päivän viimeinen oppitunti oli ilmeisesti siis edelleen kesken, joten Dracolla oli vielä hetki aikaa olla yksin.

' Kukahan hemmetti se edes oli joka edes viitsii seurailla ja varjostaa minua aina linnan portille asti? eikö hänellä oikeasti ollut parempaa tekemistä'  niitä kahta kysymystä Draco pohdiskeli mielessään kävellessään linnan suuren pihamaan poikki. Tämä nyt oli oikeasti yksi niistä hyvin harvoista asioista joista Draco ei vain voisi puhua edes Drusillan kanssa. Koska jos, Draco erehtyisi tekemään niin ison virheen hänen olisi samantien myös kerrottava tehtävästä jonka hän oli sannut. Ja nimeomaan niin pahalla tavalla Draco ei koskaan missään tilanteessa haluaisi pelästyttää parasta ystäväänsä.

Pahimmassa tapauksessa siis, koko tilanne johtaisi siihen, että Drusilla yrittäisi kaikin keinoin vain estää Dracoa edes yrittämästä onnistua saamassaan tehtävässä. Dracon olisikin varottava tarkoin ettei kukaan toinen missään tapauksessa seuraisi häntä, kun hän tekisi jotakin siihen tehtävään liittyen, nimeomaan sisällä linnassa tai ulkona linnan pihamaalla. Dracolla onneksi olikin tiedossa  ainakin yksi tapa jonka avulla hän onnistuisi katoamaan näkyvistä niin ettei kukaan edes tietäisi missä hän on. Ja nimenomaan siitä. Ensimmäisen ja viimeisen kerran koskaan ansaitsi kiitokset se arpinaama Potter.

Olihan tietenkin olemassa myös toinenkin salaisuus, josta Draco ei myöskään missään nimessä voisi kertoa Drusillalle. Nimittäin jos joku toinenkin Luihuinen sattuisi vahingossakaan kuulemaan siitä, millaisen hirveän ja myös oksettavan virheen hän, Luihuisen tuvan suosituin poika olikaan mennyt tekemään kesälomalla. Sehän saisi aivan kamalan juorumylläkän aikaiseksi Luihuiseen tuvan sisällä.

Dracon paras ystävä ei tietenkään kertoisi mitään siitä kenellekkään, ei vaikka kuulisikin siitä jostakin muualta kuin Dracolta. Se olikin siis yksi niistä monista syistä miksi nimeomaan Drusilla Snape oli Draco Malfoyn paras ystävä. Ja myöskin ainoa tyttö koko Luihuisen tuvassa johon Draco myös luotti aivan täysin. Kuka tahansa muu Luihuinen voisi sen salaisuuden kuultuaan aivan varmasti kertoa sen muillekkin Luihuisille. Tuntematta laisinkaan omatunnon tuskia.

' Jos nimittäin kävisi niin, että myös minun isäni saisi tietoonsa sen mitä kesälomalla tapahtui? sen jälkeen hän tappaisi minut. Tai no jos ei, niin ainakin saisin toistaiseksi hyvästellä hyvän ulkonäköni. ' 

Sen ajatteleminenkin sai jäisen kylmän puistatuksen vaeltamaan Dracon vartalon läpi.

Niinhän oli itseasiassa käynytkin jo  kerran aikaisemminkin. Kolmannen koulu vuoden ollessa lopuillaan, vain muutama viikko ennen kesäloman alkua. Draco oli silloin jäänyt kiinni isälleen, osittain salassa pitämästään suhteestaan samanikäiseen Korpikynnen tuvassa olevan myös puhdasverisen tytön kanssa. Yhä edelleen, Draco ei vain ymmärtänyt sitä, miten hemmetissä se oli edes kulkeutunut hänen isänsä tietoon. Eihän Draco ollut edes kertonut seurustelustaan kenellekkään omassa tuvassaan. Ei edes Drusillalle. Draco oli silloin vannottanut myös Hailien, Korpinkynnen tuvan tytön lupaamaan ettei hänkään kertoisi siitä mitään kenellekkään omassa tuvassaan.

' Jos vain joskus, saan selville sen kuka se idiootti olikaan, kuka meni kertomaan siitä silloin minun isälleni.  Silloin, se sama idiootti saa kärsiä täsmällen samat seuraukset teostaan jotka itse kärsin silloin.  Toivoa vain sopii, ettei se idiootti ole kukaan meidän tuvasta.'  Sen päätöksen, Draco teki hiljaa mielesään samalla hetkellä kun hän käveli sisälle linnaan.

Dracon ajatukset kulkeutuivat kuin itsestään, täsmälleen samalla hetkellä siihen Korpinkynnen tuvan tyttöön. Hailie kun oli edelleen kaunein puhdasverinen tyttö, ainakin Dracon mielestä. Vaikkakin, heidän kahden suhde olikin päättynyt jo vuosi sitten.

Draco ei vain osannut olla nyt ajattelematta Hailiea. Ja sitä, kuinka hyvältä hänestä olikaan tuntunut aina hän oli tapaillut Hailiea salaa jossain päin linnaa tai ulkona, suurella pihamaalla. Ja myöskin ne kaikki - ei niin viattomat - salaiset kohtaamiset Hailien kanssa, Draco muisti yhä edelleen jokaikistä yksityiskohtaa myöten.

 

Toisin kuin kesälomalla tapahtuneen, sen kuraverisen kanssa.  Kaiken siitä, Draco oli jo karkottanut kauas pois mielestään, viimeisten kuluneiden päivien aikana. Hemmetin hemmetti, se kirottu kuraverinen oli vain pelkkä hirveä, oksettava virhe! jonka ajatteleminen sai Dracon edelleen voimaan pahoin, kuin myöskin se miten typerästi ja idioottimaisesti hän olikaan käyttäytynyt melkein koko kesälomansa ajan.

Mutta nyt. Draco oli jo jatkanut eteenpäin elämässään. Ja nyt jos, se kirottu kuraverinen ei oliskaan tehnyt samoin. Siinä tapauksessa Draco pitäisi aivan varmasti huolen siitä, että niin myös tapahtuisi. Välittömästi, sillä hetkellä kun Draco vain näkisi sen kuraverisen jossakin. Yksin.

 

Viime yönäkin, Draco oli yhtäkkiä vain jäleen säpsähtänyt hereille. Muttei sillä kertaa painajaisen vuoksi. Ehei, vaan koska se kirottu kuraverinen oli jälleen omin lupineen tullut noin vain häiritsemään pojan unia. No, olihan se toki ollut vaihtelua niille kammottaville painajaisille. Mutta kun, eihän Draco sellaisiakaan uunia halunnut nähdä. Miten hemmetissä se kuraverinen tyttö vain kerta toisensa jälkeen löysi tiensä takaisin Dracon pään sisälle? silti, vaikka Draco oli jo karkottanut sen tytön kauas pois ajatuksistaan. Heti sen jälkeen kun hän oli eronnut siitä tytöstä viimeisen kerran, kolme viikkoa sitten.

' Onneksi en sentään sillä kertaa puhunut mitään unissani. Toivottavasti se myöskin oli vihonviimeinen kerta lun se kirottu kuraverinen uskalsi  tulla sotkemaan uniani. Ei olisi todellakaan huvittanut selitellä sitä vanhemilleni. '

Yhtäkkiä Dracoa vain puistatti jälleen. Se puistatus ei ollut laisinkaan miellyttävä, se nimittäin pisteli aika ikävästi häntä. Niin jäisen kylmä se oli, kuin miljoona terävää jääpuikkoa olisivat yhtaikaa osuneet häneen.  Se ei todellakaan siis ollut samanlainen miellyttävän kylmä puistatus jollaisia Draco oli tuntenut aina kun Hailie oli koskettanut häntä.

Se puistatus oli vain jällen muistutus Dracolle siitä mitä pojan isä, Lucius Malfoy ajattelisikaan kesällä tapahtuneesta, jos jostain saisinkin sen tietoonsa. Sekin puistatus tosin haihtui nopeasti, sillä eihän Draco ollut enää moneen vuoteen vähääkään välittänyt siitä mitä hänen isänsä ajatteli siitä, mitä Draco milloinkin tekl ja kenen kanssa.

Makuusaliin  päästyään, Draco vaihtoi ylleen mustan hupparin jota hän hyvin usein käytti vapaa-ajalla koulun jälkeen ja myös viikonloppuisin.  Samalla hetkellä, kun Draco oli lähdössä jo pois makuusalista hän huomasi jotakin pöydällään. Se oli, hyvin selkeä sanainen lyhyt viesti, Blaiselta. Draco tunnisti sen käsialan pergamentilla, vaikka viesti olikin hätäisesti ja hyvin nopeasti kirjoitettu.

"Kysy Drusillalta, kun tulet kouluun mitä/miksi hän puhui vihollisen kanssa. 

eikä kenen tahansa, vaan sen kuraverisen!! -- B.Z-"

 

 

' Mitä hemmetin peliä sinä pelaat, Drusilla? sinä tiedät sen, mitä mieltä minä olen siitä kirotusta kuraverisestä. '  Draco ajattö itsekseem kävellessään ulos makuusalista ja portaat alas oleskeluhuoneeseen varmistettuaan kuitenkin ensin matka-arkkunsa olevan lukossa. Draco käveli samointein oleskeluhuoneen poikki ulos Luihuisen tupakäytävään, nostaen myös hupun päähänsä.

Draco halusi pysytellä vielä toistaiseksi piilossa katseilta. Hän ei vain halunnut kenenkään muun koulussa tunnistavan häntä ennen Drusillaa. 

Ensimmäinen todellinen vaaranpaikka  oli jo tulla eteen, ennenkuin Draco ehti edes kävellä pois oman tupansa käytävästä jota edelleen ainoana koulun käytävistä valaisivat itsekseen sammuvat ja syttyvät soihdut.  Omaksi edukseen, Draco ehti kuitenkin huomata ensi jonkun kävelevän linnan aulassa, joten hän ehti vetäytyä piiloon kulman taakse.  Draco huokaisikin pian helpotuksesta vilkaistessaan varovasti uudelleen kulman taakse, huomattuaan sen aulassa kävelijän jo kadonenen jonnekkin.

Draco oli jo kuitenkin ehtinyt tunnistaa hänet. Hemmetti, sehän se vasta olisikin tämän tilanteen helvetiksi muuttanut jos Draco olisi vain mitään huomaamatta kävellyt pois oman tupansa käytävästä ja törmännyt siihen kirottuun kuraveriseen. Mitä se kuraverinen edes teki linnan aulassa, kesken oppitunnin? eihän hänellä ollut tapana olla luvatta poissa oppitunneilta?

 

No se, onneksi tapahtumatta jäänyt tilanne olisikin ollut helvetillinen painajainen Dracolle. Nimeomaan näitä tilanteita hän oli päättänyt vältellä siitä hetkestä saakka kun hän oli kävellyt linnan portista sisään.  Se päätös myös pysyisi, silä Dracohan ei enää ikinä ottaisi yhtäkään askelta lähellekkään sitä kirottua kuraveristä.

Varmistettuaan ensin useampaan kertaan ettei linnan aulassa ollut enää ketään muita. Draco käveli ulos linnan ovista, laittaen samalla kummankin kätensä hupparinsa taskuihin. Ima ulkona oli muuttunut aavistuksen viileämmäksi, kun aurinko oli nyt mennyt piiloon pilvien taakse. Draco käveli vain eteenpäin linnan pihamaan poikki katsomattaa kertaakaan taakseen, sivuilleen vilkuilematta.  Viileä, lempeä syyskuisen iltapäivän tuulikin tuntui hyvätä pojan kasvoilla. Ensimmäisen kerran näiden kuluneiden kolmen viikon jälkeen. Draco Malfoy tunsi olevansa vihdoin täysin vapaa kaikesta siitä helvetistä mitä hän olikaan joutunut kokemaan. 

Kun Draco sitten näki vihdoin ensimmäisen vilahduksen parhaasta ystävästään, kävelemässä kauempana suoraan häntä kohti. Ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon Draco myös hymyili. Sitä, aitoa ja myös onnelista hymyään.  Sillä, ensimmäistä kertaa yli kolmeen viiikkoon hän oli oikeasti onnellinen.

' Harmikseni en kuule tänne saakka, mistä te puhutte keskenänne. '  Draco ajatteli vain itsekseen kävellessään lähemmäksi parasta ystäväänsä sekä myöskin hopeanvaalea hiuksista Drusillan ystävää, joka kuului myös Luihuisen tupaan.

Viimeisen kahden kuluneen kouluvuoden aikana, Draco oli alkanut hieman epäillä sitä, ettei se hopeanvaalea hiuksinen tyttö, Amy ehkä ollutkaan ihan oikeassa tuvassa, vaan sen sijaan se vanha ja rähjäinen hattu olikin ehkä erehtynyt pahasti lajitellessaan Amyn samaan tupaan Dracon ja Drusillan kanssa. Mutta eihän Draco koskaan kertonut mitään omista epäilyksistään, kenellekkään. Ei, ennenkuin hän oli aivan varmasti oikeassa, epäilyksensä suhteen. 

Kuinkakohan monta kertaa olikaan käynyt niin ettei Draco olisi osunut oikeaan epäilyksiensä kanssa? no ei kovinkaan montaa kertaa. Draco ei kylläkään koskaan myöntänyt kenellekkään olevansa väärässä tai erehtyneensä jossakiin asiassa. Useimmiten siis, hän oli osunut oikeaan epäillessään jotakin.

' Arvasinhan minä. Minustahan te puhuittekin. '  Draco ajatteli itsekseen, laisinkaan yllättymättä kuulemastaan kun hän oli vihdoin kävellyt kuulomatkan päähän Drusillasta ja Amysta.

" - Entäpä sitten jos Draco ei haluakkaan puhua koko asiasta. "

" - Mistähän minä tällä kertaa kieltäytyisin puhumasta, Drusillalle.?"

Dracon äänensävy oli asteen normaalia viileämpi ja hän tiesi myöskin kysymyksensä olevan erittäin sarkastinen. Silläkin kertaa, hänen äänensä tavoitti Drusillan. Nähdessään Dracon, Drusilla lähti kävelemään kohti Dracoa nopeammilla askelilla. Sillä hetkellä Dracolla oli vaikeuksia olla nauramatta kun Drusilla alkoikin yhtäkkiä juosta eikä Amy pysynyt enää lainkaan hänen perässään.

 

' Tuo tyttökö minun olisi pitänyt valita noin vain yhdeksi jahtaajaksi, meidän tuvan huispausjoukkueeseen? onneksi en tehnyt niin. Mehän olisimme sitten aivan varmasti hävinnet ensimmäisen ottelumme,  kun tuo tyttö olisi häpäissyt koko joukkueen putoamalla vähän väliä alas luudalta, vain koska hänen kunfonsa ei riittäisi koko ottelun pelaamiseen. '

Draco tiesi olevansa nyt ehkä liiankin ilkeä ajatustensa kanssa. Hänellä tosin ei ollut enää laisinkaan huolia ajatustensa paljastumisesta kenellekkään. Hän kun oli oppinut näiden kolme kuluneen viikon aikana hyvin taitavasti salaaman kaikkii ajatuksensa. Sekä myöskin ne kaikki ihan aidot tunteensa joita hän tunsi.

 

" - Draco."

 

Mitään muuta kuin vain oman nimensä, Dracoo ei kuullutkaan ennenkuin Drusilla jo halasi häntä. Välittömästi, kun Drusilla oli kosketusmatkan päässä. Draco ei tietenkään voinut olla vastaamatta siihen halaukseen, halaten myös Drusillaa samalla tavoin ja aivan yhtä kauan.  Se halaus oli myös oikeasti ensimmäin pitkään aikaa, joka myös tuntui oikeasti hyvältä.

 

" - Mikä nyt on? oliko noin ikävä?."

 

Draco kuiskasi vain ihan hiljaa, sillä sulosimmalla äänellään suoraan edelleen sylissään olevan tytön korvaan. Muutaman lyhyen sekunnin kuluttua Draco myös puhalsi hyvin hellästi, vähän vain myös kiusoitellen tytön korvaan. Irroittautumatta minnekkään tytön halauksesta.

" - Ei noin saa tehdä. Sinä tiedät minun inhoavan tuota, vain koska se kutittaa. " Drusilla kuiskasi.

" - Oli ihan hirveä ikävä. " 

" - Minullakin oli ikävä sinua. Ihan oikeasti." Draco kuiskasi myös hiljaa.

" - oli ihan pakko tehdä noin, kun ei nähty lainkaan kesälomalla."

Draco ei vain millään voinut olla hieman kiusoittelematta parasta ystäväänsä. Drusilla tönäsikin Dracon hieman kauemmas itsestään, heti halauksesta irroittauduttuaan. Dracokaan ei millään voinut olla tönäisemättä Drusillaa, ihan hellästi vain.  Draco ei kuitenkaan voinut olla miettimättä itsekseen, oliko jokin muuttunut Drusillassa? mistä Dracolla ei vielä ollut pienintäkään aavistusta. Amykin sai toki halauksen Dracolta. Se halaus tosin oli paljon lyhyempi kuin se jonka pojan paras ystävä sai.

" - Oliko teillä kahdella oikeasti noin tylsää täällä ilman minua?" Draco jatkoi vain edelleen ihan viatonta kiusoitteluaan saaden kummankin tytön melkein jo nauramaan.

 

" - Arvaa vain uudelleen, oliko?" kumpikin tytöistä sanoi ne sanat täsmälleen samaan aikaan.

" - En taida nyt tuhlata arvokasta aikaani turhanpäiväiseen arvailemiseen. Taisinpa kuitenkin kysyä teiltä, jotakin."

 

Draco sanoi vain, katsoen nyt vuorotellen odottavasti molempia tyttöjä. Dracon katse viipyi kuitenkin aavistuksen pidempään Amyssa. Draco saikin katseellaan Amyn punastumaan ihan vähän vain. Draco ei tosin huomauttanut siitä mitään Amylle, sillä nyt hän ei ollut enää laisinkaan kiusoittelu tuulella.  Se oli muutenkin yksi niistä harvoista tilanteista jolloin Draco edes katsoi Amya, niin suoraan silmiin. Nyt tosin, myös aurinko paistoi suoraan hänen kasvoihinsa, joten Dracon oli nostettava toinen kätensä myös varjostamaan kasvojaan. Muuten, hän ei olisi nähnyt eteensä ollenkaan.

" - Kysyppä siitä Drulta. Hänellä on muutenkn asiaa sinulle. " Amy sanoi.

" - Se on totta, mitä Amy sanoi. Meillä kahdella todellakin on hieman puhuttavaa."

' Mistähän sinä tällä kertaa haluat puhua? siitäkö, mitä itse teit aiemmin tänään kun noin vain vietit aikaa sen kirotun kuraverisen kanssa? vaiko jostakin muusta? luulitko ihan tosissasi, etten saisi koko asiaa tietooni. No, onneksi sentään meidän tuvassa on edes yksi joka kertoo kaikesta minulle, poissa ollessani. '  Draco ajateli itsekseen, mitään ääneen silläkään kertaa sanomatta.

 

 Draco vaihtoi kuitenkin nopean katseen Drusillan kanssa merkkinä siitä, että he kaksi keskustelisivat sillä kertaa vain kahdestaan. heti päivällisen jälkeen yhdessä linnan korkeimmista tähtitorneista. Sinnehän Drusilla ja Draco katosivat aina kun heillä oli jotakin kahdenkeskistä, salaiseksi luokiteltua keskusteltavaa jota he eivät halunneet jakaa muiden Luihuisten korvien kanssa. 

Draco oli ajatellutkin jo mielessään, kysyvänsä vain ihan suoraan Drusillalta siitä, että mistähän hemmettiä Blaise oli tarkoittanut kirjoittamallaan viestillä jonka Draco oli löytänyt omalta pöydältään, makuusalissa. Sekä myöskin siitä minkä hemmetin takia Drusilla oli edes puhunut sen kirotun kuraverisen kanssa? no, tänä iltana se olisi Dracon tiedossa.

" Ja sitten kun, vain näenkään sen kirotun kuraverisen jossakin. Yksin. Voin vannoa sen, ettei siitä tule lainkaan mukava jälleen näkeminen. Mikäli se siis minusta riippuu.'   Draco vannoi myös hiljaa mielessään. Kätkien kuitenkin jälleen niin taitavasti sen mitä oli ajatellut ettei kumpikaan Drusilla tai Amy huomaisi sitä hänestä. Juuri niitä ajatuksia kun ei ollut tarkoitettu jaettaviksi muille.

" - Miten minusta nyt yhtäkkiä tuntukaan siltä, ettei siitä keskustelusta sinun kanssasi seuraa mitään hyvää. Vaan joudunkin taas johonkin hemmetin kuulusteluun vain koska sinä haluat tietää totuuden siitä, miksi en tullutkaan kouluun silloin kun sinäkin. Haluat myöskin tietää totuuden siitä, missä minä olinkaan koko viime viikon? tunnenhan minä sinut jo niin hyvin. Ja tiedän myöskin kuinka periksi antamaton olet joissakin tilanteissa ja asioissa, niinkuin professori Snape, sinun isäsikin on. "

Draco sanoi hieman piikittelevästi ja myös aika ilkeästikkin.

" - Minäkin haluaisin kuulla sinulta jotakin. Ja mielelläni kuulisin sitten sen ihan oikean totuuden, enkä mitään tekaistuja valheellisia selityksiä. Sain nimittäin heti kouluun palattuani, tietoni jotakin mistä en pidä lainkaan."

Se olikin siis ihan oikeasti totta, mitä siinä Blaisen Dracolle jättämässä viestissä luki. Draco huomasi sen vain samointein, kun Drusilla tummanharmaissa silmissä näkyi pienen hetkisen ajan selvästi säikähtänyt häivähdys. Siitä Draco ei tosin ollut aivan varma oliko Drusilla säikähtänyt hänen äänensävyään, vaiko vain niitä sanoja jotka hän sanoi. Mutta tässä tilanteessa, sillä ei tainnut ollakkaan mitään väliä.