Osa 1:
"Mitä ihmettä sinä olet tehnyt huoneellesi?" Drusilla kysyi heti ovella.
Dracon huoneessa oli tapahtunut todella iso muutos sen jälkeen kun Drusilla oli viimeksi käynyt siellä. Ensinnäkin: Se musta kammottavan synkkä väri, joka silloin oli hallinnut tätä huonetta oli nyt lähes kokonaan kadonnut(poislukien huonekalut jotka olivat tummaa miltei mustaa puuta.. Ja olihan se sohva edelleen siellä josta Drusillalla oli mukavia muistoja aiemmilta kerroilta kun hän oli käynyt Dracon luona). Huoneen hallitseva väri oli nyt valkoinen, vihreän lisäksi. Ja se mikä yllätti eniten. Kaikki verhot huoneessa olivat auki.
"Yllätyitkö siitä mitä näit?" Drusilla kuuli Dracon kysymyksen selkänsä takaa.. Draco seisoi huoneensa ovella.
"En ihan oikeasti uskonut näkeväni näin isoa muutosta. Luulin että" Drusilla aloitti lauseensa mutta sillä kertaa Draco keskeytti.
"Se muutos on sinun ansiotasi. Sinä olet saanut minut ymmärtämään, ettei minun kannata pilata elämääni seuraamalla isääni sinne missä hän on." Draco sanoi.
"Minusta sinä teet oikein. " Drusilla aloitti uudelleen. "Tiedämme sen molemmat, ettei Lucius tule ilahtumaan kun hän kuulee mitä sinä aiot tehdä koulun päätyttyä".
"Isä ei tule ilahtumaan siitä" Draco sanoi hiljaa, kuin jatkaen Drusillan lausetta. Dracon ei tarvinnut edes sanoa enempää. Drusilla tiesi sanomattakin sen, miten se lause olisi jatkunut.
"Mitä sinä halusitkaan näyttää minulle?" Drusilla esitti kysymyksen vain koska hän halusi vaihtaa puheenaihetta. Drusilla ei tullut tähän huoneeseen vain puhuakseen kummisedästään.
"Se liittyy isääni. Ja tavallaan myös sinunkin isääsi" Draco alotti. "Muistatko sen yhden kirjan mikä isälläsi on työhuoneessaan?"
Draco jatkoi lausettaan kysyvästi.
Tietenkin Drusilla muisti sen. Draco tarkoitti varmasti juuri sitä valkoista isoa kammottavaa kirjaa, jonka kannessa oli kai vampyyri? jos se ei ollut vampyyri niin se oli mitä luultavammin jokin muu kammottava pimeyden olento. Yhtäkkiä Drusilla tunsi kylmän puistatuksen kulkevan jälleen läpi hänen vartalonsa.
"Sinä tiedät sen etten halua nähdä sitä kirjaa enää koskaan. Ihan oikeasti se on aiheuttanut minulle kammottavia painajaisia" Drusilla sanoi edes yrittämättä peittää inhon puistatusta äänessään.
"Rauhoitu rakas. Ei sinun ole pakko katsoa sitä uudelleen" Draco sanoi hiljaa.
Drusilla kuuli nyt pojan ääneen melkein korvansa vieressä. Siitä hän tiesi Dracon seisovan suoraan hänen takanaan. Ja samalla hetkellä Drusilla ymmärsi kaiken. Kirja oli ollut vain tekosyy Dracolle, jotta hän saisi olla edes pienen hetken kahdestaan tyttöystävänsä kanssa. Se sopi Drusillalle paremmin kuin hyvin. Sillä Drusilla oli itsekkin odottanut tätä koko illan.
"Minusta tuntuu siltä, että sinulla on ihan muuta mielessäsi kuin se kirja" Drusilla sanoi.
"Mitä jos oletkin väärässä" Draco sanoi hiljaa, yrittäen kuulostaa kiltiltä ja viattomalta. Mutta se ei ollut tehonnut Drusillaan enää pitkään aikaan.
"Tuo ei enää tehoa minuun" Drusilla sanoi jatkaen hieman vihjailevasti. "Olen huomannut jo aikoja sitten. Sinusta on viattomuus kaukana"¨
"En edelleenkään muuta mieltäni, kun sanon sinun olevan väärässä" Draco jatkoi viatonta teeskentelyään. Drusilla tiesi, pojan vain kiusoittelevan häntä. No siihen ansaan hän ei lankeaisi ainakaan vielä. Sillä tätä peliä Drusilla osasi oikeasti pelata Dracon kanssa.
"En edelleenkään usko olevani väärässä" Drusilla yritti yhden kerran vielä, silti vaikka hän tiesi mihin suuntaan tämä tilanne oli menossa. Ajatuksissaan Drusilla oli jo kääntynyt ympäri, ottanut kiinni vaalean lähes syötävän seksikkään poikaystävänsä kasvoista ja suudellut häntä.
Hetki hetkeltä Drusillan ajatukset muuttuivat vain levottomimmiksi. Ja kun Drusilla vihdoin käänsi kasvonsa hieman oikealle, tunsin hän vihdoin Dracon lämpöiset ja sitäkin kutsuvammat huulet omillaan. Sillä hetkellä Drusilla myös unohti täysin sen missä hän oli. Se suudelma jonka hän sai oli niin kaukana viattomuudesta. Mutta ei. Sehän ei ollut mikään yllätys Drusillalle. Sillä olivathan he kaksi olleet erossa toisistaan lähes pienen ikuisuuden. Silläkään kertaa, se suudelma ei tahtonut nähdä loppuaan. Ja liiankin pian nuo kaksi Luihuista päätyivät Dracon sängylle. Drusilla oli nostanut kuin huomaamatta toisen kätensä Dracon niskaan ja hän upottikin nyt sormensa pojan vaaleisiin hiuksiin.
"Rakastan sinua niin paljon" Drusilla kuuli pojan hiljaisen kuiskauksen, ennenkuin hän tunsi ne pehmeät ja aiempaa lämpimämmät huulet kaulallaan. Drusilla yritti, lähes epätoivoisesti pysyä hiljaa, täysin tietoisena siitä ettei se hiljaa oleminen ollut aieminkaan onnistunut.
"Minäkin rakastan sinua" Drusilla kuiskasi. Hän oli jo sulkenut silmänsä täysin valmiina antautumaan täysin Dracon suudelmien ja kosketusten vietäväksi. Tämä oli jo niin tuttua Drusillalle, ettei hänellä ollut pienintäkään epäilystä siitä mihin suuntaan tämä tilanne oli menossa. Mutta tälläkään kertaa Drusillalla ei ollut mitään sitä vastaan.
"Ehkä on parempi jatkaa tästä myöhemmin" Draco kuiskasi. Drusilla kuuli jälleen sen tutun kiusoittelevan sävyn pojan äänessä.
"Muuten emme pääse tästä pois koko iltana missä nyt olemme"
"Siitähän minun isäni riemastuu kun huomaa minun kadonneen taas jonnekkin sinun kanssasi" Drusilla sanoi. Eikä se naurattanut Drusillaa lainkaan kun hän edes ajatteli sitä miten pahasti Severus hermostuisi jos hän saisi selville Drusillan olleen koko ajan kahdestaan Dracon kanssa, Dracon huoneessa.
"Isäsi ei ilahdu siitä, jos hän kuulee meidän olleen taas kahdestaan jossain. Meidän on parempi olla kiltisti siihen saakka, kunnes olemme kertoneet hänelle" Dracon ei sillä kertaa tarvinnut päättää lausettaan, sillä Drusilla tiesi jo miten se jatkui.
"Mutta mitä jos isä ei pidä ajatuksesta ollenkaan" Drusilla sanoi. "Näin jo yhtenä yönä painajaisen, jossa isä kielsi minua olemasta missään tekemisissä sinun kanssasi"
"Sen oli parempi olla vain painajainen" Drusilla kuuli taas pojan äänen.
"Olen samaa mieltä. Sillä jos se painajainen toteutuu, vannon etten tottele isääni enää sekuntiakaan sen jälkeen. Isä ei yksinkertaisesti vain voi kieltää tai estää minua olemasta sinun kanssasi" Drusilla sanoi. Ja tarkoitti myös sanojaan. Sillä edes hänen isänsä ei voisi erottaa häntä Dracosta.
"Meidän on parasta palata juhliin, ennenkuin he alkavat etsiä meitä" Draco sanoi, ottaen Drusillan vielä hetkeksi syliinsä.
"Jäisin niin mielelläni tänne sinun kanssasi" Drusilla kuiskasi.
"Usko minua, rakas. Näit sen painajaisen, vain koska olet niin huolissasi siitä miten isäsi suhtautuu uutiseen meidän yhdessä olostamme" Draco kuiskasi, ennen irroittautumistaan tyttöystävänsä halauksesta. Ja nousi sitten seisomaan.
"Haluaisin uskoa sinua. Mutta sinähän tiedät millainen isä on" Drusilla aloitti uudelleen.
"Tiedätkö mitä. Severus saa sanoa ihan mitä haluaa. Hänen sanansa, eivät saa minua pysymään erossa sinusta" Draco keskeytti Drusillan,
"Sanoit juuri ne sanat, jotka olin sanomassa sinulle" Drusilla sanoi, ja huomaamatta sitä itsekkään hän tunsi hymyn hiipivän takaisin kasvoilleen. Drusilla oli tiennyt sen koko ajan sisimmäässän ettei edes hänen isänsä erottaisi häntä Dracosta.
"Siinähän te olette.." Amy sanoi kun Drusilla tuli takaisin alakertaan..
"Dracolla oli yksi juttu yläkerrassa jonka hän halusi aivan välttämättä näyttää minulle.." Drusilla sanoi hiljaa..
"Mikä se ikinä olikin, en usko että haluan tietää siitä mitään.." Amy sanoi..
"Amy etkai sinä vaan pelkää pimeyden voimien juttuja..?" Draco sanoi kysyvästi, ja Drusilla kuuli myös pientä ilkeyttä poikaystävänsä äänessä joten hänen oli pakko tönäistä poikaa..
"Älä viitsi puhua niistä kammotuksista.." Drusilla sähähti, sillä hän näki aivan selvästi miten Amya puistatti pelkkä sen sanan kuuleminenkin.. "Amy ei pidä mistään mikä liittyy siihen mitä meidän isämme tekevät keskenään ja en pidä minäkään.." hän lisäsi.. 'Halusin vain unohtaa sen millaisessa kammottavassa vaarassa sinä olet edes yhdeksi illaksi.. Ja sitten sinä muistutit siitä tahallasi..' se lause pyöri Drusillan mielessä, mutta tällä kertaa hän ei sanonut sitä ääneen..
Drusilla ei saanut tilaisuutta puhua Narcissan kanssa ennen illallista.. Ja tietenkin hän joutui istumaan pöydässä vastapäätä Dracon kammottavaa tätiä Bellatrixia.. Mutta kun hän tunsi Dracon käden koskettavan kättään, tyttö otti samantien siitä kiinni.. Ja nyt Drusilla tiesi selviävänsä mistä tahansa, kunhan vain Draco olisi hänen vieressään.. Pojan käsi tuntui turvalliselta ja lämpimältä hänen kädessään ja pojan kosketus kertoi myös siitä että Drusilla olisi aina turvassa hänen lähellään.. Drusilla päätti silti olla puhumatta Dracon tädille sen enempää kuin oli pakko.. Hän oli jo tervehtinyt joten miksi hänen täytyisi väkisin yrittää keskustella tuon kammottavan naisen kanssa..
"Milloin kerromme heille? vai kerrommeko ollenkaan.." Drusilla sanoi niin hiljaa, että vain poika hänen vieressään kuuli mitä hän sanoi..
"Kerrotaan sitten kun täällä ei ole enää muita kuin vain minun vanhempani ja sinun isäsi.." Drusilla kuuli pojan vastaavan lähes yhtä hiljaa.. "Mutta se mitä olemme suunnitelleet tekevämme koulun jälkeen saa pysyä salaisuutena toistaiseksi.." Draco lisäsi.. Ja Drusilla ymmärsi täysin miksi poika sanoi niin..
"Minä odotinkin sinun sanovan noin.." Drusilla kuiskasi.. " Ja tiedätkö.. Olen täysin samaa mieltä sinun kanssasi siitä.. Meidän tulevaisuuden suunnitelmamme eivät taida olla ihan vielä valmiita julkaistaviksi.." hän lisäsi jälleen kuiskaten..
Luku 30:
"Meillä on teille jotain kerrottavaa.." Drusilla aloitti kun hän istui olohuoneessa Dracon, pojan vanhempien ja isänsä kanssa.. Tyttö näki jälleen kerran sen jo niin tutuksi tulleen epäilyksen häivähdyksen isänsä kasvoilla, mutta nyt hän ei aikonut enää perääntyä.. tai muuttaa mieltään..
"Ja isä.. Se mitä aion sanoa nyt ei tule muuttumaan vaikka sinä sanoisit mitä.. " Drusilla jatkoi lisäten vielä..
"Miten minusta tuntuu siltä että pahimmat epäilykseni teistä kahdesta muuttuivat todeksi tänä iltana.." Drusilla kuuli isänsä sanovan jälleen ne sanat jotka hän oli kuullut edellisen kerran silloin kun Severus oli kuullut tyttärensä seurustelevan Cedric Diggoryn kanssa.. Ja se ilta oli ollut kuin painajainen.. Ei pelkästään Drusillalle vaan myös Cedricille.. Ja kun Drusilla nyt muisti millaisen puhuttelun Severus oli pitänyt Cedricille silloin, hän tiesi että se sama tilanne olisi myös Dracolla edessä myöhemmin..
"Isä.. Mitä tahansa sinä epäiletkin.. Se ei ole maailmanloppu.." Drusilla aloitti mutta yhtäkkiä hän kuuli Narcissan puhuvan..
"Severus.. En usko että se mitä tyttäresi haluaa kertoa sinulle on sellainen asia, mistä sinun on syytä hermostua.." Narcissa sanoi.. "Tiedän sen että sinä haluat suojella tytärtäsi mutta joistakin asioista sinun täytyy antaa hänen päättää itse.." Narcissa jatkoi.. Ja katsoi sitten Drusillaa, hymyillen samalla rohkaisevasti.. Ja se auttoi Drusillaa vihdoin sanomaan ne sanat joiden sanomista hän oli odottanut jo yli kaksi kuukautta..
"Isä.." Drusilla aloitti ja nosti sitten katseensa vielä kerran niihin kasvoihin kuuluivat hänen isälleen.. Ja niihin tummiin silmiin jotka näyttivät nyt hieman huolestuneilta.. Drusillalla ei ollut sillä hetkellä aavistustakaan siitä millaisia ajatuksia hänen isänsä päässä mahtoikaan liikkua sillä hetkellä ja kuinka monta harmaata hiusta ilmestyisikään noiden tummien lähes yönmustien hiusten sekaan kun Severus Snape kohta kuulisi mitä hänen tyttärensä aikoi kertoa hänelle..
"Minä ja Draco olemme nykyään yhdessä... Olen seurustellut hänen kanssaan viimeiset kaksi kuukautta.." ne sanat vain tulivat Drusillan suusta ja yhtäkkiä hän tunsi miten se raskas kivi vierähti pois hänen sydämeltään.. Ja samassa suuri helpotuksen tunne täytti Drusillan kun hän huomasi ettei hänen isänsä näyttänyt ollenkaan vihaiselta.. Mutta sen sijaan ilme Severus Snapen kasvoilla oli edelleen hyvin hyvin huolestunut..
"Isä sano nyt jotain.." Drusilla aloitti uudelleen sillä hiljaisuus joka leijui heidän ympärillään oli Drusillan mielestä lähes kammottavaa.. Drusilla oli jo aivan varma siitä että tämä hiljaisuus enteili sitä että Draco oli nyt pahoissa vaikeuksissa.. Sillä tilanne oli ollut lähestulkoon samanlainen silloinkin kun Drusilla oli kertonut isälleen seurustelevansa Cedricin kanssa.. Vaikkakin Drusillan mielestä tilanne ei ollut lähellekkään samanlainen.. Ensinnäkin: Drusilla seurusteli nyt pojan kanssa joka oli Luihuinen niinkuin Drusillakin oli ja toiseksi: Draco ja Drusilla olivat samanikäisiä..
"En ole ollenkaan huolissani siitä mitä sinä kerroit minulle.. " Severus rikkoi vihdoin sen lähes aaveimaisen hiljaisuuden joka oli leijunut huoneessa jo useamman kymmenen minuutin ajan.. Ne sanat saivat Drusillan huokaisemaan helpotuksesta syvällä sisimmässään.. Severus Snapella ei ollut sittenkään mitään sitä vastaan että hänen ainoa tyttärensä seurusteli Lucius Malfoyn pojan kanssa..
Mutta silti.. Drusilla huomasi ja pystyi myös lukemaan helposti isänsä kasvoista sen, että Severus Snape oli kuitenkin huolissaan jostakin.. Ja syvällä sisimmässän Drusilla tiesikin jo, mistä hänen isänsä huolestunut ilme johtui.. Severus Snape tiesi aivan varmasti täysin saman asian Dracosta minkä Drusillakin tiesi.. Ja kukapa muukaan sen olisi Drusillan isälle kertonut kuin Hermione Granger..
Miksi se kirottu kuraverinen ei vaan voinut pitää kaikkia pelkoja omana tietonaan.. Vaan kertoa niistä Drusillan isälle.. No kenelleppä muullekkaan se kuraverinen olisi voinutkaan kertoa peloistaan. Sillä Drusilla tiesi sen ettei Draco olisi missään nimessä eikä missään tilantessa kuunnellut hetkekään mitä se kuraverinen olisi halunnut hänelle sanoa... Drusilla kyllä tunsi poikaystävänsä ja samalla parhaan ystävänsä paremmin kuin kukaan muu.. Tai ainakin oli luullut tuntevansa, tähän kouluvuoteen asti.. Mutta viimeisten kuluneiden kuukausien aikana tuosta Luihuisen tytöstä tuntui siltä että hän luisui vain hetki hetkeltä kauemmaksi parhaasta ystävästään ja samalla pojasta jota hän rakasti enemmän kuin omaa elämäänsä.. Ja syynä oli vain se synkkä ja kammottava salaisuus jota Draco Malfoy kantoi yhä edelleen sisimmässään yksin, suostumatta edelleenkään kertomaan siitä sanaakaan Drusillalle...
'Jos se kuraverinen on mennyt kertomaan jotain isälleni... Hän tulee katumaan sitä..' Drusilla lupasi sen itselleen ja samalla vannoi kostavansa.. Ja hänen kostonsa tulisi olemaan jotain niin hirveää ettei se kuraverinen oravanpoikanen tulisi koskaan unohtamaan sitä, vaan muistaisi sen koko lopun elämänsä...
Drusilla Snape, oli todella todella todella yrittänyt unohtaa sen kaiken mitä hän oli kuullut siltä kuraveriseltä.. Ja samoin myös kaiken muun mikä liittyi vähänkään Dracon kammottavaan salaisuuteen.. Vain koska Drusilla olisi halunnut viettää edes yhden onnellisen illan uhraamatta yhtäkään ajatusta niille kaikille kammottaville asioille jotka pyörivät hänen mielessään lakkaamatta.. Sillä joka ikinen kerta kun tuo hän ajattelikaan koko asiaa, se sai hänet tuntemaan olonsa ahdistuneeksi, surulliseksi ja myös pelokkaaksi.. Ei vaan Dracon takia vaan myös oman itsensä..
Siksi juuri Drusillan mielestä ei ollut ollenkaan hyvä juttu jos hänen Severus Snape tiesi myös sen mitä Drusilla ajatteli silloin, kun hän käänsi yhtäkkiä katseensa poispäin isästään.. Tai silloin kun Severus Snapen ainoa tytär vaikutti hiljaiselta ja poissaolevalta myös oppitunneilla..
Drusilla halusi tietään totuuden siitä miksi ilme hänen isänsä kasvoilla oli edelleen niin huolestunut että sen kuului myös Severus Snapen äänestä kun hän puhui tyttärelleen.. Mutta Druslla ei tiennyt miten esittää asiansa isälleen.. Hän ei vain löytänyt oikeita sanoja sillä nyt se tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä.. Vaikka mielessään Drusilla oli käynyt tämän saman keskustelun jo useamman kerran isänsä kanssa..
"Mistä sinä sitten olet niin huolissasi, isä.." yhtäkkiä Drusilla vain sanat, miettimättä lainkaan sitä mitä seurauksia hänen sanoillaan voisi olla.. Drusillan sanoista voisi seurata kaksikin asiaa.. Ensimmäinen olisi se ettei hänen isänsä kertoisi hänelle taaskaan totuutta siitä mistä hän oli oikeasti huolissaan, sillä eihän Severus Snapella ollut tapana kertoa tyttärelleen mitään sellaista mikä sattaisi huolestuttaa tai pelästyttää hänet.. Tai sitten tilanne menisi juuri niinkuin Drusilla toivoi sisimässään.. Hän nimittäin toivoi enemmän kuin mitään muuta, hänen isänsä edes tämän kerran kertovan tyttärelleen totuuden siitä mistä hän olikaan niin huolissaan...
"Olen huolissani siitä että sinä valitsit juuri tämän ajankohdan kertoa minulle muuttuneesta suhteestasi Dracon kanssa.." Severus Snapen sanat saivat kylmän puistatuksen juoksemaan yhtäkkiä Drusillan lävitse..
Se tuntui samalta kuin samassa huoneessa olisi yhtäkkiä ollut yksi tai useampi ankeuttaja ja ne kaikki päättivät vain lipua yhtä aikaa Drusillan ohitse.. Nyt Drusilla oli vain entistä varmempi siitä että se kuraveri Granger oli kertonut peloistaan hänen isälleen.. Ja pelkkä ajatuskin siitä sai veren miltei kiehumaan jälleen Drusillan pään sisällä.. Tarkoittiko tämä nyt sitä että se kuraverinen yritti yhä edelleen pilata Drusillan onnellisen suhteen Dracon kanssa.. Oliko se kuraverinen todella niin kateellinen Drusillalle tai jopa mustasukkainen Dracosta.. Hyi yäk.. Jälkimmäinen ajatus, sai Drusillan miltei voimaan pahoin... Miksi ihmeessä hän edes ajatteli mitään sellaisia sillä hän tiesi tasan tarkkaan sen mitä Draco Malfoy oikeasti ajatteli siitä kuraverisestä...
"Mikä sinulle tuli.." Drusilla kuuli yhtäkkiä Dracon hiljaisen kuiskauksen korvansa vieressä ja tunsi myös miten poika ote hänen kädestään tiukentui hieman..
"Minulle tuli vain yhtäkkiä inhottava tunne, mikä ei jätä minua rauhaan.." Drusilla kuiskasi..
Mutta nyt hän ei todellakaan sanoisi ääneen sitä mikä aiheutti sen inhottavan ja lähes oksettavan tunteen myllerryksen hänen sisimmässän.. Ei, Drusilla kertoisi sen poikaystävälleen vasta sitten kun olisi varma siitä ettei huoneessa olisi ylimääräisiä korvia kuuntelemassa...
"Puhutaan siitä myöhemmin.. Nyt ei ole sopiva hetki.." Drusilla kuiskasi uudelleen, vaikka näkikin epäilyksen varjon häivähtävän hetken ajan Draco Malfoyn kasvoilla.
Lucius Malfoy tuntui suhtautuvan koko asiaan paljon rennommin kuin Severus.. Sillä kun Drusilla vilkaisi kummisetäänsä, hän näki heti ettei Lucius ollut lainkaan huolissaan kuulemastaan.. Ja sillä hetkellä Drusilla oli aivan varma.. Lucius Malfoy oli tiennyt tästä koko ajan.. Ja antanut jo ajat sitten hiljaisen hyväksyntänsä Drusillalle ja Dracolle.. Se ajatus sai toisenkin raskaan painon vierähtämään pois Drusillan hartioilta, sillä hänen ei ilmeisesti tarvinnutkaan pelätä joutuvansa samanlaiseen inhottavaan tilanteeseen jossa Pansy Parkinson oli aikaisemmin ollut..
"Minun isäni ainakin näyttää hyväksyvän tämän tilanteen.. Toisin kun Severus.." Draco kuiskasi jälleen niin hiljaa että vain Drusilla kuuli sen..
"Osaisin miltei aavistaakkin sen että isällä olisi jotain tätä vastaan.." Drusilla kuiskasi..
"Mutta tuo mitä hän sanoi oli kyllä naurettavin ja läpinäkyvin tekosyy.. Isä olisi voinut edes tämän kerran puhua suoraan, eikä keksiä tuollaisia onnettomia selityksiä.." Drusilla sanoi hiljaa..
"Välillä oikeasti toivon sitä ettei Severus Snape olisikaan isäni.." hän lisäsi vieläkin hiljaisemmin varmistaen sillä sen ettei hänen isänsä taikka Lucius Malfoy vahingossakaan kuulisi hänen sanojaan..
"En usko sitä että Severuksella on jotain tätä vastaan.. Tai jos onkin, hän ei ainkaan paljasta sitä meille.. " Draco puhui hiljaa kuin varmistaakseen sen ettei kukaan muu kuin vain Drusilla kuullut sitä..
"Ja kohta isä kieltää minua jäämästä tänne yöksi.. Sillä hän ei millään voi hyväksyä sitä että minä nukkuisin edes samassa huoneessa sinun kanssasi.." Drusilla kuiskasi selvästi pettyneellä äänellä.. Sillä hän oli aivan varma siitä että hänen isänsä, nykyään hieman liian ylihuolehtiva sellainen pilaisi aivan varmasti senkin ilon tyttäreltään..
"Vaikka Severus ei sallisikaan sitä että me nukumme samassa huonessa, niin ei se estä minua hiippailemasta sinun huoneeseesi sen jälkeen kun vanhempani ovat jo menneet nukkumaan.. Tai ainahan sinä voit hiippailla minun huoneeseeni, jos ei yksin nukkuminen houkuttele.." Draco kuiskasi nyt Drusillan korvaan... Ja pojan kuiskaus sai jälleen aikaan sen että se sama tuttu ihanasti kutitteleva kylmä väristys kulki jälkeen hetken ajan pitkin Drusillan selkää.. No juuri tuollaisia sanoja hän oli osannut odottaakkin kuulevansa..
"En todellakaan nuku ensi yönä eri huoneessa.. Nytkin odotan vain sitä hetkeä kun saan olla vihdoin kahdestaan sinun kanssasi.." Drusilla kuiskasi hieman kiusoittelevasti..
"Minä aion pitää huolen siitä ettet sinä nuku ensi yönä sekuntiakaan.. " Dracon vastakuiskaus kuulosti Drusillan korviin kaikkea muuta kuin viattomalta.. Ja jos hän ei olisi sillä hetkellä istunut olohuoneessa suoraan Severus Snapen silmien alla, hän olisi jo tehnyt jotain mitä hän ei uskaltanut nyt edes ajatella..
"Entäpä jos minä teen sen ensin. " Drusilla jatkoi edelleen kiusoittelevaa kuiskailuaan.. Ja kuin tehosteeksi sanoilleen hän otti hampaillaan kiinni vieressään istuvan pojan korvasta ihan pieneksi hetkeksi vain.. Drusillan teko sai kuitenkin Dracon liikahtamaan hieman mutta sitä ei nyt näyttänyt huomaavan kukaan muu kuin vain Drusilla..
"Siitä sinä saat nähdä unta.." Dracon kuiskaus oli kiusoitteleva mutta myös samalla vaarallinen.. Ja pojan äänensävy sai aikaan sen, että uusi aikaisempaa voimakkaampi kylmä väristys vaelsi jälleen pitkin tumman Luihuistytön selkää..
Drusilla sai kuitenkin vain pienen hetken nauttia siitä ihanasta tunteesta, jonka Dracon kuiskaus oli hänessä aiheuttanut.. Sillä kun hän näki isänsä nousevan ylös, Drusilla tiesi sen että hänenkin olisi noustava... Severus Snape oli selvästi lähdössä joten Drusillan olisi lähdettävä myös, vaikkei hän halunnutkaan tehdä sitä.. Sisimmässän Drusilla suunnitteli jo nousevansa ylös vain vastustaakseen isäänsä ensimmäisen kerran 16 vuotta kestäneen elämänsä aikana sillä Drusilla ei missään nimessä halunnut lähteä kotiin..
Drusilla ei voinut millään ymmärtää sitä, miksi hänen isänsä rikkoi lupauksensa hänelle siitä että hän saisi jäädä Malfoyille, ja lähteä täältä aamulla yhtä matkaa kouluun Dracon kanssa.. Se oli ollut hänen aikaisempi suunnitelmansa, ja vielä eilen Severus Snapella ei ollut mitään sitä vastaan.. Oliko Drusillan isä nyt sittenkin muuttanut mielensä vain koska oli kuullut tyttärensä seurustelevan Dracon kanssa.. Koko asia harmitti Drusilllaa niin paljon, ettei hän olisi osannut selittää sitä sanoilla kenellekkään mitä tunsi nyt sisimmässän, jos joku erehtyisi kysymään sitä häneltä...
"Drusilla, ei sinun tarvitse nousta.. " Severus Snape sanoi ne sanat juuri samalla hetkellä kun Drusilla oli nousemassa ylös... Ja ennenkuin Drusilla ehti sanoa mitään hän kuuli isänsä sanovan vielä..
"Sinä voit jäädä tänne huomiseen asti.. Mutta jos minä kuulenkaan mitään siitä, että te kaksi olette olleet samassa huoneessa koko yön.."
Siinä se tuli.. Juuri ne sanat joita Drusilla oli odottanutkin kuulevansa.. Se ei tosin ollut uutta Drusillalle, sillä näinhän se oli aina ollut siitä asti kun Drusilla oli tutustunut Dracoon ensimmäisellä luokalla.. Severus Snape ei edelleenkään hyväksynyt/ sallinut sitä että hänen ainoa tyttärensä viettäisi yhdenkään kokonaisen yön samassa huoneessa Dracon kanssa, niin ettei hän voisi itse mennä tarkistamaan tilannetta.. Drusilla kyllä tiesi miksi.. Severus Snape ei edelleenkään luottanut Dracoon, missään asiassa mikä koski hänen ainoaa tytärtään..
'Isä tulee vielä muuttamaan mielensä..' Drusilla vannoi mielessään.. Sillä Drusilla kyllä tekisi kaikkensa sen eteen, että hän saisi isänsä luottamaan Dracoon.. Tapahtuisi sitten mitä tahansa... Sillä Drusilla aikoi heti kouluun palattuaan selvittää ihan itse syyn siihen, miksi Severus Snape ei luottanut hänen poikaystäväänsä.. Ja tällä kertaa Drusilla ei kysyisi isältään yhtään mitään.. Sillä Drusilla ei todellakaan halunnut tai toivonut sitä että Draco joutuisi enää kertaakaan ikävään tilanteeseen hänen isänsä kanssa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti