💚 Are You the One: 💚
Osa 1:
Luku 35:
Silläkään kertaa Drusilla ei vain jättänyt vastaamatta siihen suudelmaan, ei siltikään vaikka tyttö tiesi olevansa yhä edelleen Dracon kodin keittiössä. Sekä myöskin sen, että ihan kumpi vain pojan vanhemmista voisi koska tahansa tulla keittiöön.
Jos niin kävisi, Drusilla toivoi jo sillä hetkellä mielessään sen keittiöön tulijan olevan Dracon äiti. Sillä, Narcissa oli pienempi paha, tilannetta ajatellen kuin Dracon isä, Lucius.
Drusilla nostikin, Dracon kädestä nyt vapautuneen kätensä sen enempää tekoaan harkitsematta noin vain pojan niskaan, upottaakseen sormensa ihan pieneksi hetkeksi vain pojan hiuksiin. Drusilla ei silläkään kertaa, unohtanut kiusoitella poikaystäväänsä ihan viattomasti vain, hipaisemalla pojan niskaa sormillaan. Drusilla vain tiesi Dracon edelleen rakastavan, sekä myös nauttivan siitä eniten kun tyttö ihan vain vahingossakin hipaisi pojan niskaa sormillaan..
Siksipä Drusilla ei unohtanutkaan kiusoitella poikaa, silloin kun vain sai tilaisuuden koskettaa. Tyttö teki välillä niin kesken oppituntienkin..
-- Niiin Drusilla oli tehnytkin myös viimeisellä taikajuomien tunnilla ennen joululoman alkua. Tyttö oli vain mukamas ihan vahingossa hipaissut Dracon niskaa sormillaan, kun Draco oli nojautunut ottamaan jotakin pöydältä tytön vasemmalta puolelta. Drusilla olisi, niin mielellään antanut silloin, kosketuksensa kulkeutua pojan niskasta vielä alemmaksi, pojan paidan kauluksen alle. Mutta, hän ei vain kehdannut tehdä niin, ei kesken tunnin. Draco tunsi silloin, ihan selvästi tytön ihan viattoman kosketuksen, eikä edes ottanut tytön kättä pois niskastaan. Siitä viattomasta kosketuksesta seurauksena, he kumpikin olivat melkein myähästyneet seuraavalta tunnilta... ( Se jääköön ihan lukijan oman tulkinnan varaan, miksi..) --
Draco tunsi aivan varmasti nytkin, tyttöystävänsä ihan viattoman kosketuksen niskassaan. Drusilla nimittäin tunsi liiankin selvästi, pojan vartalon liikahtavan ihan vähän vain omaa vartaloaan vasten. Nyt, tytöllä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan, ei edes ajatuksissaan siirtää kättään, alemmaksi pojan niskassa, edes niin että hän saisi sormensa pojan paidan kauluksen alle. Ehei, Drusillalla ei ollut laisinkaan mitään niin levotonta mielessään, sillä sellaiset asiattomuudet oli nyt vain unohdettava.
Kun, eihän Dracokaan edes yrittänytkään saada toista kättään tytön paidan alle..
Dracon ei edes tarvinnut tehdä niin. Draco osasi jo muutenkin kiusoitella tyttöystäväänsä taitavasti, ihan vain niillä ihanilla suudelmilla, jotka eivät olleet lähellekkään niin viattomia kuin miltä ne ehkä näyttivätkin sivusta katselijan silmissä. Sillä jo se, millä tavoin poika leikitteli nyt kielellään tyttöystävänsä kielen kanssa, oli kaikkea muuta kuin viatonta.
****
Drusilla ei edes harkinnut laisinkaan sitä. mitä hän teki seuraavaksi. Se ajatus, ei - niin - viattomasta kiusoittelusta sai vain yhtäkkiä otteen tytöstä ( siis ihan vain hänen ajatuksissaan, jotka alkoivat jälleen vaarallisella tavalla harhailla ihan väärään suuntaan). Tyttö antoikin kätensä liikahtaa hitaasti ihan vähän vain alaspäin, Dracon niskassa. Drusilla, hipaisi pojan ihoa edelleen vain sormenpäillään, mutta sekin kosketus tuntui ilmeisesti liian hyvältä, sillä Dracon vartalo liikahti jälleen tytön vartaloa vasten. Ja jumalauta! se liikahdus, tuntui tytöstä niin hyvältä!
Aivan liian pian, Draco vain keskeytti itsekkäästi sen jo lähes pieneltä ikuisuudelta ja sitäkin suloisemmalta kidutukselta tuntuneen suudelman. Drusilla huokaisi ihan hiljaa vain sisimmässään, avaten sitten silmänsä täysin vasten omaa tahtoaan, antaakseen tummanharmaiden silmiensä kohdata jälleen niiden kauniiden hopeanharmaiden silmien katseen, joita tyttö niin paljon rakasti.
Se suudelma tytön ja pojan välillä, ei keskeytynyt hetkeäkään liian aikaisin. Sillä, ihan vain muutaman lyhyen sekunnin kuluttua Narcissa Malfoyn heleä ja kirkas ääni, kantautui heidän kummankin korviin ruokailu salista.
" He ovat vain valvoneet taas liian myöhään. Minun on vain paras mennä herättelemään heitä, etteivät he myöhästy junasta."
" Äiti on taas tuolla tuulella." Draco sanoi hiljaisella äänellä.
Drusilla tiesi mitä Draco tarkoitti sanoillaan, sanomatta mitään itse edes ääneen. Narcissa Malfoy oli jo eilis iltana käyttäytynyt ehkä hieman liiankin huolehtivasti ainoaa poikaansa kohtaan. Drusilla tiesi sen jo, kuinka paljon se ylitse menevä huolehtiminen ahdisti Dracoa, vaikka poika rakastikin äitiään paljon enemmän kuin isäänsä. Siis, melkein yhtä paljon kuin Narcissa rakasti omaa poikaansa. Tosin tässä tilanteessa, Drusilla ymmärsi aivan täysin sen miksi Narcissa käytös oli muuttunut..
Drusilla oli nimittäin huomannut,
sen hänelle itselleenkin jo liiankin tutuksi tulleen
pelon ja huolen häivähdyksen,
Dracon äidin harmaissa silmissä.
" Ymmärrän aivan täysin mitä tarkoitat." Drusilla kuiskasi.
" Siksi meidän on paras mennä tuonne, ennenkuin äiti tulee tänne." Draco kuittasi tytön sanat.
" Olisin paljon mielummin, vain jäänyt tänne kahdestaan sinun kanssasi." Drusilla kuiskasi.
" Muistat vain olla, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Siis ennenkuin me tulimme alakertaan."
' Saat kyllä luvan korvata sen kaiken minulle, Draco. Ja ihan heti kun olemme taas jossain kahdestaan'
Drusilla ajatteli hiljaan itsekseen kuultuaan Dracon hiljaisen vastauksen sanoilleen. Siitä, mitä tyttö itsekseen ajatteli hän myös pitäisi itse huolen. Tytöllä olikin jo mielessään, useampikin ajatus siitä mitä hän voisikaan haluta korvaukseksi Dracolta, siitä erittäin epämiellyttävästä tilanteesta johon hän kohta aivan vasten omaa tahtoaan joutuisi.
****
Kun Drusilla käveli sisään Dracon kodin suureen ja valoisaan ruoka saliin, tytön huomio kiinnittyi ihan ensimmäisenä siihen samaan asiaan, jota tyttö ei vain millään voinut jättää huomioimatta Dracon kotona ollessaan. Nimittäin kotitonttuihin! ja nimeomaan siihen, kuinka tälläkin kertaa ne pienet ressukat olivat joutuneet heräämään töihin ties kuinka aikaisin. Ja vain aamiaisen takia! silläkään kertaa, Drusilla ei kuitenkaan sanonut sanaakaan siitä, mitä mieltä hän siitä oli. Vaan tyttö tyyntyi vain paheksumaan asiaa hiljaa mielessään.
Drusilla Snape ei vain ollut tottunut siihen, että häntä palveltiin. Ehei, tytön kotona ei ollut yhtäkään kotitonttua. Tai jos olikin, ei Drusilla muistanut nähneensä siitä tontusta edes varjoakaan. Siitäkin syystä, Drusilla olikin säikähtänyt ( ihan ensimmäistä kertaa Dracon kotona ollessaan, ensimmäisen koulu vuoden jälkeisenä kesänä) hiippaillessaan hiljaa silloin, vain hakemaan vettä keittiöstä. Drusilla vain muisti yhä kuinka hän oli silloin pienenä yksitoista vuotiaana tyttönä, säikähtänyt sitä pientä ja söpöä kotitonttua, joka vain oli ilmestynyt keittiöön, ihan täysin tytön huomaamatta.
Siitä hetkestä lähtien Drusilla oli ollut sitä mieltä, ettei hänen omaan kotiinsa tulisi koskaan yhtäkään tonttua, silloin kun hän olisi aikuinen ja asuisi jo omillaan. Ei edes silloinkaan kun tyttö jatkaisi opiskeluaan, jos siis aurori opiston ovet vain aukeavat hänellekkin. Sitä, Drusilla ei vain tiennyt, miten hän kertoisi sitten mielipiteestään Dracolle. No, onneksi tytöllä oli edelleen yli vuosi aikaa miettiä, sillä eihän hänen tarvinnut kertoa sitä vielä tänään.
Sinä tammikuisena aamuna, Drusilla istui alas pöytään Dracon viereen. Tyttö tunsikin, melkein heti pojan käden koskettavan kättään pöydän alla, ihan varovasti vain. Drusilla muisti pojan tehneen niin aikaisemminkin, useammankin kerran kun tyttö oli ollut pojan kotona. Silloin aikaisemmin, Drusilla oli aina ottanutkin kiinni ihan varovasti pojan kädestä, sen enempää asiaa miettimättä. Mutta nyt, Drusillakin vain kosketti Dracon kättä varovasti.
" Huomenta. " Drusilla sanoi kohteliaasti Dracon vanhemmille.
" Huomenta, Drusilla." Narcissa Malfoy, vastasi tytön sanoihin lämpimästi.
Drusilla oli lähellä tönäistä Dracoa, huomatessaan ettei poika taaskaan sanonut sanaakaan vanhemmilleen. Sen aivan samankaltaisen tilanteen, Drusilla oli todistanut useamman kerran aikaisemminkin näiden viimeisen kuluneen kahden vuoden aikana. Drusilla, kuuli kyllä pojan sanovan huomenta, ainakin äidilleen. Isäänsä, Draco ei edes vilkaissutkaan vaan oli kuin vanhempi herra Malfoy ei olisi edes ollutkaan samassa huoneessa.
" Huomenta Drusilla, Draco."
Drusilla kuuli kummisetänsä rauhallisen äänen päivän profeetan takaa, jota Lucius istui lukemassa omalla paikallaan pöydän toisella puolella. Drusilla yritti, parhaan taitonsa mukaan pitää kasvojensa ilmeen vakavana, sillä Lucius Malfoy lukemassa lehteä, ja samalla juomassa aamukahviaan, palautti tytön mieleen selvästi samanlaisen tilanteen, joka tytöllä oli muutamaa päivää aiemmin oman isänsä kanssa, oman kotinsa keittiössä.
Tässä tilanteessa ei kuitenkaan ollut mitään hauskaa.. Draco ei tietenkään, taaskaan vastannut sanallakaan isälleen. Draco oli aivan kuin ei olisi kuullutkaan mitä hänen isänsä sanoi.
" Drusilla, sattuisitko sinä tietämään mikä minun poikaani oikein vaivaa tänään?"
" Ei aavistustakaan."
Drusilla vastasi yhtäkkiä hätäisesti vain, kuultuaan kummisetänsä edelleen rauhallisella äänellä esittämän kysymyksen. Drusilla olisi tietenkin sanonut enemmänkin kuin vain ne kaksi sanaa, tai ainakin valinnut ne sanansa uudelleen ellei Draco olisi yhtäkkiä vilkaissut tyttöä varoittavasti katseella joka tarkoitti:
Älä edes uskallakkaan sanoa yhtään mitään,
tai tulet katumaan sanojasi.
Drusillan teki jälleen, niin mieli tönäistä vieressään edelleen istuvaa poikaa ( ajatuksissaan tyttö olikin jo tehnyt niin), mutta oikeasti sen sijaan tyttö ottikin ihan muutaman sekunnin ajaksi vain vähän tiukemmin kiinni pojan kädestä. Kun Draco vilkaisi Drusillaa kysyvästi, unohtamatta kohottaa kulmakarvojaan tyttö vastasi pojan katseeseen, vasta katseella joka tarkoitti sanallisesti:
Älä enää koskaan, ikinä.
Edes unissasikaan kuvittele, uhkailevasi minua.
Edes katseellasi..
Silläkään kertaa, tytön katseella ei ollut minkäänlaista merkitystä. Draco ei edes näytellyt säikähtäneensä, vaikka aivan varmasti poika oli tulkinnut tytön katseen oikein. Draco vain kohotti uudelleen kulmakarvojaan tytölle, ja Drusilla näki selvästi jo pojan hopeanharmaista silmistä sen, että koko tilanne heidän kahden välillä oli vain erittäin huvittava Dracon mielestä.
Noh, eihän Drusillakaan ihan oikeasti säikähtänyt Dracon varoittavaa katsetta. Ehei, sen sijaan tyttöä vain ärsytti se että poika teki niin aivan tahallaan, sen sijaan että olisi vain sanonut ne sanat hiljaa tytölle.
-- Tämähän ei olluit laisinkaan ensimmäinen kerta, ( eikä varmasti olisi se viimeinenkään) kun Draco Malfoy teki näin. Siis noin vain, varoitteli Drusillaa muka niin vaarallisella katsellaan, kertomasta mitään siitä, mitä tyttö oli oikeasti ajatellut sanoa. Kuluneen kuudennen vuoden aikana, Drusilla oli nähnyt sen saman katseen Dracon hopeanharmaissa silmissä jo useamman kerran.
Ihan ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten ( neljännen kouluvuoden syksynä) Drusilla oli ihan oikeasti säikähtänyt nähtyään sen varoiittavan ja hieman uhkailevan katseen Dracon silmissä, vaikka silloinkin tyttö oli taitavasti kätkenyt senkin säikähdyksen noin vain syvälle sisimpäänsä piiloon. Se tapahtui, silloin kun Drusilla oli uhannut kertoa Hailielle ( joka neljäntenä vuonna oli Dracon tyttöystävä) kuulleensa Dracon pettäneen Hailieta oman tupansa tytön kanssa. -
Vielä yli kahden vuoden jälkeenkin, Drusillasta vain tuntui edelleen pahalta Hailien takia, ja tytön omatunto muistutteli yhä edelleen, aika piikittelevään sävyyn siitä, että Drusillan olisi pitänyt vain kertoa Hailielle siitä mitä hän oli kuullut, siis siltikin vaikka Draco olisikin toteuttanut silloisen uhkauksensa.
****
" En olisi kertonut yhdelläkään sanalla siitä, mitä meidän välillämme tapahtui tänä aamuna, viime yönä ja eilen illalla, tuolla noin." Drusilla kuiskasi, vilkaisten samalla nopeasti vain kattoa kohden.
" En minä sitä tarkoittanut." Drusilla kuuli, Dracon kuiskaavan yhä varoittavasti.
" Tarkoitin sanoillani, ettet sinä kerro yhtään mitään isälleni, siitäkään mistä tiedät.."
" Tiedän jo mitä tarkoitat. En oliskaan kertonut, joten voit lakata uhkailemasta minua katseillasi."
kuiskatessaan ne sanat, Drusilla osasi jo varautua siihen mitä niistä saattaisi seurata. Drusilla nimittäin sai, jälleen ihan muutaman lyhyen sekunnin kestävän aiempaa vaarallisemman, mutta edelleen vain varoittavan katseen Dracolta. Drusilla ottikin, ihan tekaistusti vain säikähtäneen ilmeen kasvoilleen, vilkaistessaan vieressään edelleen istuvaa poikaa. Se oli vain puhdasta kiusoittelua tytöltä, mutta silti seurauksena siitä, Drusilla tunsi Dracon otteen tiukentuvan kädessään.
' Tämän minä osasin jo arvatakkin. Sinä se et vain kestä edes pienen pientä kiusoittelua. Tietäisitpä vain sen mitä tuo sinun vaarallinen ja muka uhkaileva katseesi saakaan aikaan minussa. Jumalauta! jos emme olisi nyt samassa huoneessa vanhempiesi kanssa, sinä olisit jo pahoissa vaikeuksissa minun kanssani, Draco Malfoy..'
Drusillan oli pakko torua itseään jälleen hiljaa mielessään, kun hän sai itsensä jo toistamiseen kiinni ajattelemasta sellaisia. Ei ei ei, mitään sen kaltaistakaan mitä hän äsken ajatteli, hänellä ei ollut laisinkaan lupaa ajatellakkaan nyt. Hänen piti jättää ne ajatukset yläkertaan eikä ottaa niitä mukaansa! joten tyttö karistikin äskeiset ajatuksensa kokonaan pois mielestään. Drusilla ei vain voinut antaa ajatuksilleen lupaa harhailla sillä tavoin, luvattomille poluille.
Drusilla tiesi sen erittäin hyvin, että edelleen häntä vastapäätä pöydässä istuva Lucius Malfoy, hallitsi ihan yhtä hyvin sen loitsun jolla pääsi tunkeutumaan toisen pään sisään, ellei jopa taitavammin kuin Drusillan oma isä Severus. Lucius Malfoy, saisi tietoonsa kaiken mitä hänen kummityttönäs päässä mahdollisesti liikkui, ihan vain lausumalla sen yhden sanomattoman loitsun. Drusilla oli jo nimeomaan luvannut Dracolle, olla laisinkaan ajattelematta mitään sellaisia ajatuksia, jotka saattaisivat aiheuttaa heille kahdelle kiinni jäämisen riskin, nimeomaan siitä tilanteesta joka heidän kahden välillä tapahtui aikaisemmin aamulla. Unohtamatta myös eilistä iltaa ja viime yötä.
Jos siis Lucius Malfoy halusi saada tietoonsa sen kaiken, mitä hänen ainoa poikansa oikeasti salaili. Niin, miksi Lucius edes vaivautui kysymään mitään siitä Drusillalta, kun vanhemmalla herra Malfoylla oli siihen omatkin keinonsa, jolla hän saisi sen kaiken tietoonsa. Mutta jos, Draco olikin jo opetellut itsekseen sitä loitsua, jolla nimenomaan pystyi kätkemään kaikki ne ajatuksensa niin ettei kukaan koskaan saisi niitä selville. Ei siis, edes sillä nimeltä nyt mainitsemattomalla loitsulla jolla pääsi tunkeutumaan kenen tahansa pään sisään, jos siis vain sen loitsun oikein hallitsi.
Jos, Draco Malfoy ihan oikeasti hallitsi sen loitsun ( joka oli vahvaa pimeyden taikuutta) sen poika saisi luvan opettaa myös Drusillalle.
****
" Onneksi minulla on omat keinoni, selvittää tämäkin asia."
Drusilla ihan oikeasti säikähti, onneksi sillä kertaa vain sisimmässään kuultuaan sen mitä Lucius Malfoy seuraavaksi sanoi, edelleen sillä rauhallisella äänellään. Drusilla pani merkille, myös Dracon kääntäneen nyt katseensa kokonaan poispäin isästään. Draco Malfoy katsoi keskittyneesti suoraan ulos ruoka salin miltein seinän kokoisesta ikkunasta, aivan kuin ulkona ihan todella oli jotakin mikä sai nyt pojan huomion kokonaan. Drusilla oli aivan varma siitä, että Draco teki niin vain tyhjentääkseen rauhassa sanattomalla loitsulla päänsä kokonaan niistä ajatuksista, joiden poika ei halunnut päätyvän isänsä tietoon.
Ihan muutaman sekunnin kuluttua, poika käänsikin katseensa ikkunasta suoraan kohti edelleen pöydän toisella puolella istuvaa isäänsä. Ja ensimmäistä kertaa moneen viikkoon, Drusilla ihan oikeasti säikähti nähdessään omin silmin kuinka paljon, Dracon silmät olivat tummuneet. Se kaunis hopeanharmaa sävy oli kadonnut niistä kokonaan.
" Minun ajatukseni ovat edelleen vain minun omiani. Minun yksityis aluettani. Sinulla ei ole minkäänlaisia oikeuksia tunkeutua minun pääni sisälle. "
Dracon äänensävy oli.. Se oli lähes jäätävän kylmä. Ei laisinkaan uhkaava, vaan lähes kylmän rauhallinen. Drusilla kuitenkin tunnisti sen sävyn. Ja hän tiesi, Dracon olevan nyt todella pahasti ärsyyntynyt. Ellei sitten poika jo taistellut itsensä kanssa, ettei ärähtäisi isälleen.. Silläkin kertaa, niinkuin aikaisemminkin Draco Malfoy hillitsi ne tunteet ihailtavan hyvin, ja se mitä poika ihan oikeasti tunsi näkyi vain pojan nyt tummanharmaista silmistä.
Draco Malfoy oli ensimmäistä kertaa koskaan ( niin, että Drusillakin todisti sen omilla silmillään) noussut vastustamaan omaa isäänsä. Tosin sanallisesti vain, mutta silti Drusilla oli sisimmässään samalla hetkellä, enemmänkin kuin vain ylpeä Dracosta.
Drusillaa tosin pelotti saman aikaisesti se, mitä tästä tilanteesta seuraisi Dracolle. Lucius Malfoy ei tietenkään järjestäisi mitään sellaista kohtausta, ei milloinkaan kun Drusilla oli samassa huoneessa. Vilkaistessaan ihan varovasti kummisetäänsä, Drusilla kuitenkin näki heti selvästi myös Lucius Malfoyn tummanharmaista silmistä sen. ( niistä silmistä, jotka olivat nyt yhtä tummat kuin Draconkin silmät) ettei Lucius Malfoy ollut laisinkaan mielissään siitä, että hänen oma poikansa vastusti hänen sanojaan.
Lucius oli aivan selvästi raivoissaan kuulemastaan. Silläkin kertaa, niinkuin aikaisemminkin se oli vain hillittyä raivoa, joka näkyi ulospäin vain vanhemman herra Malfoyn silmistä.
Tämäkin tilanne saattaisi tosin muuttua koska tahansa, eikä siitä seuraisi laisinkaan mitään hyvää Dracolle. Drusilla päättikin, olla edes nousematta pöydästä ennenkuin Draco nousisi ensin..
Vilkaistuaan nopeasti siihen suuntaan missä Dracon äiti edelleen istui, Drusilla huomasi Narcissan kasvojen ilmeen muuttuneen myös huolestuneeksi. Ja se johtui vain tästä muuttuneesta tilanteesta, hänen miehensä ja poikansa välillä. Narcissa Malfoy oli yhtälailla valmis asettumaan poikansa puolelle, samoin tavoin kuin Drusillakin. Ja myös valmiina, puolustamaan Dracoa, jos tilanne muuttuisi pahemmaksi pojan kannalta.
" Tiedän sinun olevan yhä edelleen vihainen isällesi." Drusilla aloitti hiljaa, osoittaen sanansa Dracolle.
" Älä silti alennu samaan kuin hän."
" Älä sinä nyt puutu tähän." Draco sanoi, ääntään edelleenkään korottamatta.
" Ellet ole jo huomannut, tämä tilanne on täysin hallinnassani."
****
" Drusilla, mitä sinä tarkoitit kun sanoit tuon?"
kuullessaan Narcissa Malfoyn kysymyksen, Drusilla vain tiesi puhuneensa jälleen liikaa. Eikö Narcissa tiennytkään siitä mitään? no jos ei tiennyt, ei Drusillakaan nyt voisi kertoa siitä sen enempää. Sillä, samalla tyttö paljastasi ihan tahtomattaan juuri sen asian, jonka Draco nimeomaan halusi ihan oikeasti unohtaa. Toisaalta, Drusillasta tuntui myös oikealta kertoa myös Narcissalle siitä, mitä Lucius olikaan (taas) tehnyt saadessaan sen saman asian tietoonsa. Mutta sitten taas toisaalta, Drusilla ei myöskään halunnut suututtaa Dracoa yhtään enempää, ja hän tiesi tekevänsä niin aivan varmasti jos hän nyt kertoisi sen myös Narcissalle.
" Sitä voit kysyä isältä." Draco ärähti, ennenkuin Drusilla ehti sanoa mitään.
" Isä kertoo varmasti mielellään itse sen syyn, miksi hän ei taaskaan pystynyt hillitsemään raivostumistaan. Ja yllättäen, se olin taas minä joka joutui kärsimään ne ei mukavat seuraukset. Eihän se tietenkään ensimmäinen kerta ollut, eikä varmasti tule olemaan myöskään se viimeinen kerta, kun sain/tulen saamaan nyrkistä kasvoihin. No, onneksi sentään säästyin muulta sillä kertaa."
" Nyt riittää Draco!" Lucius Malfoyn, jäätävän kylmä selkeästi raivostunut ääni kaikui huoneessa.
" Ja teet mitä jos nyt jatkan. Saanko ehkä taas nyrkistä, vai liikkuuko mielessäsi jotain pahempaakin."
" Draco, ole kiltti ja älä tee sitä." Narcissa Malfoy ehti sanoa ne sanat ensin.
" Älä ärsytä isääsi, tahallasi yhtään enempää."
"Mikä helvetti sinuakin vaivaa" Narcissa sanoi, osoittaen sanansa nyt suoraan miehelleen.
"Minä en aio enää vain seistä hiljaa paikallani. En enään yhdessäkään tilanteessa, vain todistamassa kun sinä pahoinpitelet omaa poikaasi."
Drusilla ei halunnut edes kuvitellakkaan mielessään, Dracon äidin sanat kuultuaan sitä, kuinka monta ääneen nyt mainitsemaansa tilannetta Narcissa Malfoy oli jo hiljaa todistanut uskaltamatta lainkaan mennä itse väliin. Drusilla ei myöskään halunnut kysyä yhtään mitään, Narcissalta..
Drusillalle riitti aivan hyvin vain se, mitä hän oli jo kuullut niistä muutamista ei - niin - hyvin päättyneistä tilanteista, joista Draco oli jo hänelle kertonut. Nekin olivat olleet tilanteita, joissa Draco oli ollut eri mieltä tai vain noussut vastustamaan isäänsä.
Erityisesti se yli kaksi vuotta sitten tapahtunut tilanne, Dracon ja pojan isän välillä oli niin hirveä, että se kummitteli yhä edelleen välillä Drusillan mielessä. Onnekseen, tyttö ei enään painajaisia siitäkin, sillä tytön nykyisetkin painajaiset olivat aivan tarpeeksi pahoja muutenkin. Sillä, olihan tyttö jo useammin kuin vain kerran nähnyt painajaisen, jossa hän oli omin silmin todistanut Dracon kuoleman, ilman ettei voinut estää sitä itse.
Luku 36:
" Mikä hemmetti sinuakin vaivaa.. "
Drusilla sanoi, jäätyään hetkeksi aikaa ruokasaliin kahden Dracon kanssa. Narcissa Malfoy, ei ilmeisesti halunnut kertoa sillä kertaa, mitä mieltä nainen ihan oikeasti oli kuultuaan itsekkin siitä mitä hänen aviomiehensä olikaan ( taas) tehnyt, Drusillan ja Dracon kuullen. Drusilla oli helpottunut, ettei hänen tarvinnut sillä kertaa kuunnella Dracon vanhempien keskustelua, sillä ylensäkkään ne eivät sujuneet kovinkaan hyvin.
Mistäs Drusilla sen tiesi? noh, tyttö oli kuullut useammankin enemmän tai vähemmän ääntä korottaen käyden keskustelun, johon yleensä liittyi kova pamahdus kun jotain iskettiin päin pöytää tai pahimmassa tapauksessa lasin särkymistä. Ja niitäkin tyttö oli kuullut vahingossa, tai vähemmän vahingossa. Ehei, Drusilla ei koskaan ( sala) kunnellut Dracon vanhempia tahallaan, toisin kun isäänsä silloin kun tytön isällä sattui olemaan joku vieras ( siis muukin kuin Dracon isä), ja Drusilla sattui itsekkin olemaan kotona silloin.
" Hetken ajan jo luulin."
Drusilla hiljeni taas, kun olohuoneesta kuului selkeä pamaus. Lucius oli siis ( taas) ilmeisesti iskenyt nyrkkinsä pöytään. Muuta ääntä huoneesta ei kuulunut, joten Narcissa oli ilmesesti käyttänyt äänen vaimennus loitsua.
" Rauhoitu nyt. Äiti hermostui jo isälle, se riittää tässä tilanteessa."
" En menisi vannomaan, tuosta pamauksesta päätellen." Drusilla sanoi hiljaa, vastauksena Dracolle.
" Minä en kuitenkaan ollut tosissani, kun sanoin ne sanat. Ja parempi vain antaa vanhempieni selvittää tämä asia keskenään, niin ettei meidän tarvitse osallistua siihen tai olla edes samassa huoneessa."
" En edes haluaisikaan olla olohuoneessa juuri nyt. " Drusilla sanoi hiljaa.
" En varsinkaan nyt kun isäsi on tuolla tuulella."
Drusilla sanoi ne sanat vain koska, uusi aiempaa kovempi pamaus kantautui olohuoneesta hänen korviinsa. Ja ihan varmasti Dracokin kuuli sen, sillä poika vilkaisikin pari kertaa huolestuneen näköisenä siihen suuntaan missä olohuone oli. Draco oli vain ja ainoastaan huolissaan äidistään, kyllähän Drusilla sen tiesi.
" Eikö Narcissa siis ihan oikeasti tiennyt siitä mitään, ennenkuin." Drusilla aloitti uudelleen.
" Ei ilmeisesti. Isä jätti taas jotain kertomatta äidille." Draco sanoi.
" No, seuraavan kerran jos/kun joudun taas tahtomattani ikävään tilanteeseen isän kanssa, en aio piilottaa yhtäkään mustelmaa ennenkuin äiti on nähnyt ne."
Yhtäkkiä se vain tapahtui taas..
Drusilla vain tunsi sen sisimmässään mylläneen ahdistuksen vain voimistuvan kun hän kuuli sen mitä Draco sanoi. Se vain palasi ( taas) Drusillan mieleen, kuinka vähästä se silloin ( jo yli kaksi vuotta sitten) jäikään kiinni ettei Draco kuollut. Siitä menetyksestä, Drusilla ei olisi toipunut luultavasti ollenkaan, tai jos olisikin niin ei yhtä hyvin kuin tyttö yritti selvitä koko viidennen kouluvuoden ajan Cedricin ihan odottamatta tapahtuneesta kuolemasta. Viides vuosi koulussa, oli ollut ihan helvetin raskas tytölle, ja kun Drusilla edes nyt edes ajattelikaan asiaa niin, että entäs jos Draco ei oliskaan enää ollut tukemassa häntä, samoin tavoin kuin poika oli ollut tytön tukena koko viime vuoden, Cedricin hautajaisista lähtien, vaan sen sijaan poika olisikin kuollut jo vuotta aikaisemmin kuin Cedric.
Sitä ajatellessaan, Drusilla puraisi yhtäkkiä huulensa sisäpintaa niin kovaa, että maistoi jo melkein veren suussaan. Drusilla teki niin, vain estääkseen kyyneliä nousemasta silmiinsä. Tyttö ei vain halunnut Dracon arvaavan, sitä mitä hän ajattelikaan itsekseen. Drusilla ei halunnut enää, edes puhua siitä mitä kolmannen vuoden keväänä tapahtui. Mutta valitettavasti joillakin asioilla/ tilanteilla oli ikävä tapansa muistuttaa tyttöä siitä,
Jos Draco olisikin kuollut silloin ( vasta kolmetoista vuotiaana, ja vuotta aikaisemmin kuin Cedric), olisiko Drusilla sitten vain käynyt viidennen vuoden aikana, ja Cedricin hautajaistenkin jälkeen, vain puhumassa Cedricin odottamatta tulleesta kuolemaasta ja siitä miltä hänestä silloin tuntui, vain parhaan ystävänsä haudalla, samoin tavoin kuin Drusilla teki viime vuonna käydessään äitinsä Beatricen haudalla.
" Älä ikinä enää edes sano ääneen mitään tuollaista." Drusilla sanoi, keskeyttäen Dracon.
" En ole unohtanut sitä, kuinka pahalta sinä näytit viimeksi kun isäsi taas hermostui."
" Tuo oli lievästi sanottu. " Draco sanoi.
" Isä ei vain hermostunut. Muistat varmasti mitä sanoin silloin."
Tietenkin Drusilla muisti. Siksipä hän ei halunnutkaan jatkaa lausettaan pidemmälle. Se riitti jo tytölle kun hän yhä edelleen ( ihan tahtomattaan) muisti, kuinka pahalta ne mustelmat silloin näyttivätkään Dracon kasvoissa.
" Onneksi sillä kertaa ei käynyt pahemmin."
Drusilla sanoi, kävellessään puhuessaan sen suuren koko seinän kokoisen ikkunan luokse, noustuaan ensin pois pöydästä fossa oli istunut.
***
Drusilla seisahtui hetkeksi ihan hiljaa paikoilleen, katsellen vain ikkunasta ulos Malfoyiden suurelle nyt lumen peittämälle takapihalle, jossa edelleen kukkivat ainakin talviruusut ja jokin muu kukka jonka nimeä Drusilla ei vain saanut päähänsä. Siinä ihan hiljaa paikoillaan seistessään, Drusilla ajatukset palasivat kuin itsestään ( ja aivan vastoin tytön tahtoa) takaisin siihen, mitä silloin keväällä, yli kaksi vuotta sitten olikaan tapahtunut:
-- Draco Malfoy ei kuitenkaan silloinkaan näyttänyt lähellekkään niin pahalta kuin sen kolmannen kouluvuoden keväänä tapahtuneen yhteenoton jälkeen isänsä kanssa. Dracolla oli silloin puolet kasvoista kokonaan mustelmilla, pojan vartalosta oli useammasta kohtaa luita poikki, ja niitä pahan näköisiä mustelmia oli silloin muuallakin kuin vain pojan kasvoissa. Drusilla valvoi silloin kokonaan sitä hirveää päivää seuranneen yön uskaltamatta sulkea hetkeksikään silmiään ihan yksin Dracon vierellä sairaala siivessä ihan hiljaa mielessään vain rukoillen sitä, ettei hänen paras ystävänsä vain jättäisi häntä yksin vaan avaisi vielä ne kauniit hopeanharmaat silmänsä. Draco ei silloin avannut silmiään vielä sen yön jälkeisenä aamuna, eikä koko päivänäkään, vaan vasta illalla juuri ennen auringonlaskua. Sinä elämänsä hirveimpänä yönä, yksin hereillä ollessaan ja Dracon sängyn vierellä vain hiljaa paikoillaan istuessaan, uskaltamatta liikahtaa siitä mihinkään, silloin vasta kolmetoista vuotias tyttö, vannoi mielessään ettei hän koskaan ikinä milloinkaan antaisi anteeksi Dracon isälle, Lucius Malfoylle ( ei siltikään vaikka sama mies, oli myös tytön kummisetä jota tyttö oli pitänyt siihen saaakka kaikista parhaimpana kummisetänä maailmassa) sitä niin julmaa ja väkivaltaista tekoa, jonka kohteeksi tytön paras ystävä silloin joutui. Sen julman ja vökivaltaisen teon vuoksi silloin siinä sängyllä ihan hiljaa ja liikkumatta paikoillaan maannut poika, kävi sinä yönä ja myös sitåä yötä seuranneen pitkän päivän aina iltaan saakka kovaa taistelua vain pysyäkseen edelleen hengissä.Draco ei silloin (onneksi) luovuttanut, ekä Drusilla osannut edelleenkään edes kuvitella mielessäänkään sitä kuinka hirveän paljon Dracoon silloin sattuikaan ja kuinka hirveän tuskallinen se taistelu kuolemaa vastaan olikaan pojalle silloin. Onneksi, Draco taisi olla silloin suuremman osan ajasta tiedottomassa tilassa ( lukuun ottamatta niitä, silloin tällöin kuuluneita enemmän tai vähemmän tuskaisia voihkaisuja, jotka särkivät silloin melkein tytön sydämen ja saivat kyyneleet tipahtamaan hänen poskilleen kun hän ainoana kuuli ne). Poika ei edes reagoinut mitenkään siihen kun Drusilla otti silloin heti sairaala siipeen tultuaan kiinni parhaan ystävänsä kädestä. Miksi Dracolle edes kävi silloin niin pahasti? no koska poika oli ( taas) kerran tehnyt jotakin, mistä vanhempi herra Malfoy ei ollutkaan samaa mieltä. No kertokaapa te viisaammat se, milloin Lucius Malfoy oli edes jostakin samaa mieltä poikansa kanssa? No ei koskaan, edes helvetissäkään! ja se mitä Draco silloin, taas kerran väärin, ei edes ollut väärin tehty! ei rakastuminen ole mikään rikos josta rangaistaan!!
Drusilla ei myöskään koskaan voisi antaa anteeksi omalle isälleen sitäkään, ettei Severus Snape silloin vain ilmiantanut Lucius Malfoyta. Ei ilmiantanut siltikään, vaikka Lucius aivan selkeästi pahoinpiteli omaa poikaansa silloin ihan oman mielensä mukaan ilmeisesti laisinkaan välittämättä siitä, että aiheutti melkein teollaan ainoan poikansa kuoleman. Draco Malfoy olisikin kuollut silloin ellei häntä olisi löydetty ajoissa --
Drusilla oli yhä edelleen ( yli kahden vuoden jälkeenkin) koko sydämestään kiitollinen sille, joka löysi Dracon silloin. Jos Drusilla saisi sen joskus selville kuka se oli, hän menisi sanomaan ihan oikeasti kiitos sille, silloin hänen parhaan ystävänsä hengen pelastaneelle. Ja myös tarkoittaisi sitä täydestä sydämestään.
Siihen päivään saakka, kunnes se hirveys tapahtui Dracolle ( silloin vasta kolmetoista vuotias) Drusilla oli uskonut siihen ettei hänen isänsä Severus hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa. No, ilmeisesti Drusilla erehtyi siinä asiassa pahasti. Ja mikäs ihme se edes olikaan, kun tytön isäkin oli kuolonsyöjä.
" Rakas ole kiltti ja lakkaa miettimästä sitä, mitä minulle tapahtui kaksi vuotta sitten."
Draco sanoi vain hiljaa. Poika oli jälleen vain lähestynyt tyttöä hiljaisin askelin, huomattuaan tytön vajonneen jälleen omiin ajatuksiinsa. Draco arvasi myös aivan täysin oikein sen mitä Drusilla sillä hetkellä ajatteli, ei poika kai muuten olisi sanonutkaan niitåä sanoja.
" Kerro sinä se minulle, Draco. Miten voin koskaan edes unohtaa sen hirveyden? olin silloin niin lähellä menettää sinutkin kuolemalle. En ihan oikeasti olisi silloin tiennyt, mitä olisin tehnyt, tai miten olisin edes selvinnyt siitä silloin jos sinua ei olisikaan löydetty ajoissa tai jos et oliskaan enää avannut silmiäsi"
Drusilla ei vain silläkään kertaa kyennyt jatkamaan lausettaan loppuun. Tytön oli pakko myöntää ihan vain itselleen myös se, että tänäänkin hän oli ihan oikeasti ( ja myös pahasti) pelästynyt todistaessaan omilla silmillään jälleen yhtä aika pahaa tilannetta Dracon ja Luciuksen välillä. Drusilla ei uskaltanut edes ajatellakkaan mitä tässä samassa huonessa olisikaan saattanut tapahtua ( taas) jos tyttö ei olisi ollutkaan samassa huoneessa. Ja myöskin se, mitä tämän kartanon katon alla oli tapahtunut, ja mistä Draco ei suostunut kertomaan mitään edes yhdelläkään sanalla, kauhistutti myös Drusillaa.
" Rakas, kuuntele minua. Mitään niin pahaa, ei tapahdu enää koskaan." Draco aloitti uudelleen.
" Isä katuu niitä tekojaan itsekkin. Isä sanoi, sen menneen silloin aivan liian pitkälle. Ja myös sen, ettei hän olisi voinut elää yhtäkään päivää sen jälkeen itsensä kanssa jos minä olisi kuollut."
" Sanoiko isäsi ihan todella niin." Drusilla sanoi hiljaa, hieman epäuskoisesti.
" Sanoi. Äitikin kuuli sen silloin." Draco sanoi.
" Isä yrittää ihan tosissaan hillitä raivostumistaan, sen sinä näit tänään itsekkin."
" Niin näin." Drusilla sanoi hiljaa.
****
" Siitäkin huolimatta, sinä olit lähellä kuolla silloin. Vai etkö muista sitä lainkaan? "
Drusilla sanoi, vaihtaen vain puheenaihetta.
" Minä olin silloin koko sen yön aamuun asti sinun vierelläsi. Olin myös sinun vierelläsi koko seuraavan päivän, siihen hetkeen asti kun sinä vihdoin avasit silmäsi. En uskaltanut sulkea silmiäni silloin, koko aikana edes pieneksi sekunniksikaan, enkä myöskään poistunut minnekkään sinun viereltäsi. Se oli kaikkein hirveintä, kuulla ne enemmän tai vähemmän tuskaiset voihkaisusi, siinä hijaisuudessa. Jokaisen niistä kuuleminen sai minut itkemään uudelleen ja uudelleen, niin peloissani olin sinun puolestasi. En päästänyt silloin kertaakaan irti kädestäsi, ja välillä minun oli ihan oikeasti tarkistettava silloin että sinun sydämesi varmasti löi edelleen. En voi edes kuvitellakaan miten hirveän tuskallista se sinulle oli, ensin käydä se pitkä taistelu kuolemaa vastaan ja sen jälkeen vielä sen tuskan tunteminen, kun kaikki poikki menneet luut sinun vartalossasi korjaantuivat. Pahin pelkoni sillloin oli, ettet sinä avaisi silmiäsi enää koskaan. Se oli oikeasti hirvein asia mitö minulle oli siihen saakka kestäneessä elämässäni koskaan tapahtunut. Paljon hirveämpää, kuin se tilanne samalta vuodelta kun se vaarallinen hevoskotka hyökkäsi yhtäkkiä sinun päällesi. Ihna varmasti sekin hirviömäinen otus yritti vain tappaa sinut."
Drusillalla ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka hän edes pystyikään lausumaan ne kaikki sanat ääneen niin vakaalla ja rauhallisella äänellä. Tytön ääni ei vapissut laisinkaan, vaikka tyttö oli jo useamman minuutin ajan pidätellyt vain hiljaa itsekseen, edelleen niitä näkymättömissä olevia kyyneliään.
Drusilla ei ehtinyt edes huomata sitä itsekkään mitä seuraavaksi tapahtui. Sillä, yhtäkkiä Drusilla vain huomasi olevansa jälleen Dracon sylissä.
Kumpikaan heistä kahdesta ei sanonut sanaakaan. Useampi kymmenen minuuttia vain kului siinä hiljaisuudessa. Drusilla oli vain painanut kasvonsa ihan kiinni Dracon kaulaa, ja hengitteli pojan ihon tuoksua jota hän niin paljon rakasti. Niinkuin tyttö rakasti myös sitäkin, kun hän tunsi jälleen Dracon suloiset suudelmat, ensin otsallaan ja sitten hiuksissaan.
*****
" Haluatko kuulla rehellisen vastauksen?" Draco kuiskasi ihan hiljaa tytön korvaan.
Ne hiljaa kuiskatut sanat kuullessaan, Drusilla ei sanonut sanaakaan. Hän ei vain uskonut siihen että hänen edes tarvitsisi sanoa mitään. Silläkin kertaa, Drusilla oli oikeassa sillä hän kuuli Dracon jatkavan lausettaan edelleen hiljaisella äänellä.
" En itse asiassa muista siitä yöstä oikeastaan mitään, paitsi sen välillä tuntuneen ihan helvetin kovan kivun, joka puolella vartalossani. Se tuntui samalta kuin moninkertainen kidutu kirous, olisi langetettu päälleni. Älä edes kysy mistä tiedän miltä se tuntuu. "
Draco sanoi, keskeyttäen ihan hetkeksi lauseensa ennenkuin jatkoi.
" En muista sitä seuranneesta päivästäkään oikeastaan mitään. Muistan vain sen mitä kerroin sinulle jo silloin, lukuunottamatta tuota minkä nyt muistin."
" Miten niin et muista? jätitkö sinä taas minulle jotai kertomatta?" Drusilla kuiskasi epäuskoisesti.
" Ja ei kai sinun isäsi ihan tosissaan ole.."
" Arvasit oikein. " Draco sanoi hiljaa ennenkuin jatkoi.
" Voi jumalauta! anna yksikin hyvä syy, etten mene nyt tuonne olohuoneeseen ja.."
Drusilla oli järkyttynyt.. Ei hän oli enemmän kuin järkyttynyt.. Drusilla oli aivan helvetin vihainen, kuullessaan sen mitä Draco sanoi. Tai no ei suoraan sanonut, vain Drusilla arvasi sen itse.. Jumalauta! millainen isä tekee tuollaista??? langettaa kidutu kirouksen tuosta vain, omaan poikaansa?? Drusilla ei halunnut edes ajatellakkaan, mitä Draco oli silloin muka ( taas) tehnyt tai sanonut väärin ansaitakseen sen? eikä Drusilla aikonut kysyä siitä Dracoltakaan. Ei, hän ei ihan oikeasti halunnut tietää.
" Et saa nyt suuttua isälle uudestaan. Et vaikka olisit kuinka vihainen kun kuulet.." Draco aloitti.
" Sinä suutuit silloin jo tarpeeksi. Ei se hyödytä mitään, jos nyt menet tuonne toiseen huoneeseen vaikka oletkin vihainen. Isä sanoi jo, ansainneensa sen sinulta silloin. Ihan vain koska, isä satutti sillä teollaan sinuakin."
Drusilla tiesi sen, mitä Draco niillä sanoillaan tarkoitti. Tyttö tiesi, kummisetänsä ihan oikeasti katuvan sitä mitä hän silloin teki pojallee. Lucius oli pyytänyt sitä anteeksi Drusillalta seuraavana kesänä, kun tyttö oli tullut Dracon luo lähteäkseen myös huispauksen MM-kisoihin. Drusilla ei ollut osannut silloin vain, sanoa yhtäkään sanaa kummisedälleen, eikä hän osannut sanoa oikein vieläkään. Drusilla ei vain edelleenkään tiennyt kuinka hän osaisi edes selittää sanoilla sen, miten paljon hänen kummisetänsä silloinen teko, olikaan oikeasti satuttanut häntäkin, ja ei edes sitäkään kuinka helvetin paljon hän silloin pelkäsi parhaan ystävänsä ihan oikeasti kuolevan.
" Lupaan olla suuttumatta uudelleen. Vaikka taidan tehdä sen vasten tahtoani. " Drusilla sanoi.
" Isäsi teko oli silloin siitäkin huolimatta vaikka hän kuinka nyt katuukin sitä, anteeksi antamaton."
" Rakas. Taisin silloin kun se tapahtui, lyödä pääni pahasti, koska kaikki vain pimeni yhtäkkiä. Seuraava muistikuvani siitä oli, kun heräsin seuraavana iltana sairaalasiivessä ja sinä olit silloin edelleen siinä sänkyni vieressä. Mitään muuta en siltä väliltä muista, paitsi sen helvetin kovan kivun josta jo kerroinkin. Kaikki muu on minulle vain pelkkää mustaa."
Draco sanoi ne sanat hiljaisella, ja niin rauhallisella äänellä. Siitäkin huolimatta, Drusilla ei vain kestänyt kuunnella enempää. Hän oli jo mielessään päätellyt pojan sanoista sen, mitä ehkä oli saattanut tapahtua. Ja siitä syystä siis, Draco oli lyönyt päänsä osuessaan silloin... Niiden sanojen kuuleminen, Dracon sanomana oli vain sillä kertaa ihan liikaa tytölle. Drusilla painoikin kasvonsa vain tiukemmin vasten Dracon kaulaa, kun ne ensimmäiset pidätellyt kyyneleet tipahtivat jo hänen kalpeille poskilleen. Drusilla ei vain jaksanut enää taistella niitä vastaan.
Ja samalla hetkellä Drusilla tiesi aivan varmasti kaksi asiaa:
Ensiksi..
Ja toiseksi..
Drusilla oli sisimmässään enemmän kuin vain onnellinen siitä, että hänen paras ystävänsä ja myös se poika jota hän kaikista eniten rakasti, rakasti enemmän kuin omaa elämäänsä. Rakasti niin paljon että se välillä sattui häneen. Se poika oli yhä edelleen tässä, hänen lähellään ja piti häntä sylissään, antaen hänen vain vain itkeä sylissään, jo ties kuinka monennen kerran. Drusilla oli niin helpottunut siitäkin, että Draco Malfoy oli yhä edelleen siinä, yhä edelleen hänen elämässään eikä lähtisi enää koskaan pois..
****
" Meidän olisi parempi puhua tästä asiasta lisää myöhemmin. En ihan hirveän mielelläni puhuisi tästä vanhempieni kuullen. Äiti alkaa kuitenkin vain huolehtia lisää ja kysellä, jos hän näkee sinut noin huolestuneena."
kuullessan jälleen ne hiljaisella äänellä lausutut sanat ihan korvansa vieressä, Drusilla tiesi mitä Draco tarkoitti, ilman ettei poika sanonut sen enempää. Draco vain oli oikeassa ( taas) ja yhtäkkiä Drusillastakaan ei tuntunut enää laisinkaan hyvältä puhua tästä asiasta. Sehän oli nimeomaan juuri se, jonka tyttö halusi ehdottomasti unohtaa.
" Onko tässä asiassa kuitenkin edelleen jotakin, minkä sinä jätät ihan tarkoituksellisesti vain kertomatta minulle? Draco, en minä mene rikki, vaikka kertoisitkin. Ne ovat kuitenkin vain sanoja, eivätkä ne voi mitenkään satuttaa minua."
Drusilla sanoi ne sanat ihan hiljaa kohottamatta edes katsettaan Dracon kasvoihin. Drusillasta vain tuntui siltä ettei hän pystyisi nyt kohtaamaan omalla katseellaan niiden hopeanharmaiden silmien katsetta. Tyttö sanoi silti ne sanat hiljaa ääneen, vaikka tiesikin ettei ehkä kuulisi laisinkaan vastausta niihin. Ei ainakaan sellaista vastausta jonka tyttö toivoi kuulevansa.
" Rakas, antaisit sinäkin sen vain jo olla. En aio puhua siitä enää. yhdelläkään sanalla." Draco sanoi.
" Vanhempani saattavat tulla koska tahansa takaisin tähän huoneeseen."
" Sinä tiedät sen etten voi antaa olla. En mitenkään, kun tiedän jo sen ettet sinä ole kertonut kaikkea minulle" Drusilla yritti vielä uudelleen.
" Sinä tiedät jo kaiken siitä mitä silloin tapahtui. Jos olisinkin jättänyt jotakin kertomatta, kerroin jo silloin koko totuuden sinulle, niin hyvin kuin itse sen muistan."
' Taas se vain tapahtui..' Drusilla huomasi ajattelevansa, kuultuaan Dracon vastauksen.
' Draco näytti sen ( taas) ettei hän edelleenkään luota minuun. Ei tässä asiassa, niinkuin ei siinä toisessakaan jota hän yhä edelleen salailee minulta. Jumalauta, Draco! milloin sinäkin ymmärrät sen etten minä mene rikki! Selvisin silloinkin särkymättä palasiksi ( mutten ilman kyyneliä) kun melkein menetin sinut ensimmäisen ja ( toivottavasti) viimeisen kerran kuolemalle! selvisin myös aivan samoin tavoin, ihan yhtä vahvana Cedricin odottamatta tapahtuneesta kuolemasta! Jumalauta, mikset sinä vain usko minuun, ja luota minuun taas samoin tavoin kuin aikaisemminkin teit!'
Drusillan teki niin mieli vain huutaa ne kaikki sanat päänsä sisältä suoraan päin Dracon kasvoja. Drusilla ei kuitenkaan tehnyt niin, ei siltikään vaikka se olikin vasten hänen omaa tahtoaan. Drusilla ei vain jaksanut nyt aloittaa ( taas) uutta riitaa ihan turhaan Dracon kanssa. Sillä sekään riita heidän kahden välillä ei kuitenkaan johtaisi yhtään mihinkään. Ei ainakaan siihen tulokseen johon tyttö haluaisi sen johtavan.
***
" Eihän tämä se ensimmäinen kerta edes ole, kun sinä et kerro mitään minulle." tyttö puuskahti.
" Sinusta on tullut niin taitava salailemaan asioita, Draco. Joten odotinkin sinun vastaavan noin."
tyttö jatkoi puhumistaan, irroittauten samalla pojasta. Tyttö otti myös muutaman askeleen kauemmaksi pojasta kääntäen samalla katseensa uudelleen ikkunaa kohti.
" Rakas, älä edes viitsi aloittaa tuota." Draco sanoi, keskeyttäen Drusillan.
" Sinähän sen taas ihan itse aloitit." Drusilla kuittasi Dracon sanat, edelleen pojan katsetta vältellen.
" Näytit sen ihan selvästi jälleen kerran, kuinka hemmetin vaikeaa sinun on luottaa minuun. Viime vuonna tähän samaan aikaan, kaikki oli aivan toisin."
***
" Viime vuonna koko tilanne oli ihan toisin päin. Sinähän se vain halusit puhua Cedricistä. Ja minä kuuntelin." Draco sanoi, seisahtuen itsekkin Drusillan viereen.
" Taas sinä sanoit hänen nimensä tuohon sävyyn. Voisit lakata, olemasta ilkeä hänelle edes nyt kun hän ei voi enää puolustautua." Drusilla puuskahti, jälleen tahtomattaan
Ne sanat vain tulivat ulos tytön suusta, ilman ettei tyttö edes harkinnut sanojaan. Drusilla kuuli vain sen sävyn selkeästi Dracon äänessä, jota tyttö ei uskonut koskaan enää kuulevansa. Sillä samalla hetkellä, Drusilla tiesi olleensa ihan koko ajan oikeassa ainakin yhdessä asiassa. Aiemmin se oli oikeastaan ollut vain epäilys joka tytön mielessä heräsi jo neljätenä vuonna koulussa. Silloin siis kun tyttö vielä seurusteli Cedricin kanssa, oli onnellinen ja kaikki oli muutenkin vielä hyvin.
Draco Malfoy oli siis sittenkin koko sen neljännen vuoden ajan ihan oikeasti mustasukkainen Drusillasta. Poika ei siis lainkaan hyväksynyt silloin, edes ajatuksenakaan sitä että Drusilla seurusteli silloin Puuskupuhin tuvan pojan kanssa. Ei siltikään, vaikka Draco seurusteli silloin itsekkin Korpinkynnen tupaan kuuluvan tytön kanssa..
Drusilla oli tulkinnut ne kaikki enemmän tai vähemmän murhaavat katseet, joita Cedric sai osakseen silloin Dracolta sekä myöskin ne kaikki ilkeän sävyiset kuittailut aivan täysin oikein.. Draco Malfoy oli aivan selvästi valehdellut silloin Drusillalle päin kasvoja, siitä ettei pojalla muka ollut minkäänlaista syytä edes olla mustasukkainen tytöstä. Drusilla oli kuvitellut sen silloin omassa päässään, ainakin Dracon sanojen mukaan silloin..
" Olin niin oikeassa koko neljännen vuoden ajan. Sinä, olit silloin pahasti mustasukkainen minusta. Älä edes uskallakkaan väittää vastaan tai kiistää sitä. Sinä jäit jo kiinni Draco, sinun äänensävysi paljasti sen minulle." ¨
" Entäs sitten jos olikin." Draco kuittasi tytön sanat, ääntään laisinkaan korottamatta.
" Se tilanne silloin ei olisi muuttunut miksikään, vaikka olisin sen silloin sinulle kertonut. Et sinä olisi kuitenkaan jättänyt sitä.."
" Uskallakkin sanoa edes yksikään inhottava sana hänestä. Ja lakkaa nimittelemästä häntä edes ajatuksissasi. Tuo oli niin lapsellista käytöstä jo silloin, ja on edelleen Draco. " Drusilla sanoi.
" Jos olisin tiennyt tuon jo silloin, mitä sinä sanot vasta nyt."
" Ja olisit tehnyt mitä? siis jos olisit tiennyt.." Draco sanoi kysyvästi, aiempaa hiljaisemmin.
" En luultavasti olisi edes alkanut seurustella hänen kanssaan. Siis jos olisin jo silloin tiennyt, sinun tunteistasi minua kohtaan." Drusilla sanoi, puhuen itsekkin hiljaisemmin.
Ja ihan yhtäkkiä, Drusillasta vain tuntui ( taas) ihan helvetin pahalta! Ei siis pelkästään se, ettei hän jo silloin neljäntenä vuonna koulussa tiennyt yhtään mitään Dracon tunteista häntä kohtaan. Se helvetin paha tunne, ei johtunut siitäkään ettei myöskään Drusilla, typerys kun oli edes vaivautunut edes ottamaan selvää niistä tunteista, kysymällä suoraan Dracolta. Ehkä se johtui siitä, ettei Drusilla kehdannut ( tai edes halunnut) kysyä niistä tunteista silloin Dracolta, koska poika seurusteli koko neljännen vuoden Hailien kanssa. Tiesiköhän Hailie silloin edes siitä, että Dracolla oli tunteita myös oman tupansa tyttöä kohtaan ( joka oli myös pojan paras ystävä)? Ei, Hailie ei aivan varmasti tiennyt, sillä Draco oli jo silloin ( ja on edelleen) niin taitava salailemaan tunteitaan joita poika ei silloin halunnut muiden saavan tietoonsa. Drusillasta tuntui ihan oikeasti paljon pahemmalta se, ettei hän kertonut laisinkaan omista tunteistaan Dracolle jo kolmantena vuonna, ei vaikka tytön olisi jo silloin pitänyt tehdä niin, eikä vain jäädä silloin odottelemaan sitä parempaa tilaisuutta jota ei silloin koskaan tullutkaan. Ja vain koska, Hailie teki jotain ensin silloin, ja sillä teolla varasti Dracon sydämen ja samalla myös pojan kokonaan itselleen, niin ettei Drusilla edes ehtinyt huomata sitä ennenkuin kaikki oli liian myöhäistä hänelle..
Drusilla ei edes muistanut toista asiaa,
jonka kertomatta jättämistä,
hän olisi katunut niin paljon,
kuin sitä ettei hän
kertonut silloin omista
tunteistaan Dracolle,
kun hänellä vielä
oli tilaisuus
siihen.
' Dracon olisi jo silloin kuulunut saada tietoonsa totuus minun tunteistani. Miksi edes olin sellainen typerys silloin ja myös käyttäydyin niin etten edes kertonut hänelle. Eikö Draco ihan oikeasti muka huomannut mitään outoa minussa tai käytöksessäni kolmantena vuonna koulussa??minähän olin silloin jo niin toivottoman ihastunut häneen, että tein jotain ihan typerääkin jotta saisin hänen huomionsa edes vain hetkeksi. Ja onnistuinkin. vaikkakin nyt jos näkisin uudelleen kolmetoista vuotiaan itseni, vajoaisin samantien maan alle enkä tulisi ikinä pois sieltä!! Mitä ihmettä minä ihan oikeasti pelkäsin silloin? sitäkö, että paras ystäväni olisi torjunut minut tai vain nauranut minulle? no, toisena vuonna koulussa Draco olisi saattanut tehdäkkin niin, mutta ei enää kolmantena vuonna. Jos vain olisin uskaltanut, kertoa tunteistani niin sitä hirveää ja painajaismaista melkein Dracon kuolemaan johtanutta tilannetta ei olisi koskaan tapahtunut. Olisin voinut muuttaa ihan kaiken toiseksi, kolmannen vuoden keväänä jos olisin vain avannut suuni ja kertonut. En edes ymmärrä enää, miksi se oli silloin niin vaikeaa??'
Drusilla sai vain jälleen itsensä kiinni ajattelemasta, täysin tietoisena itsekkin siitä että ne ajatukset olivat totta. Draco ei ollutkaan ainoa, joka noin vain oli salaillut jotakin omista tunteistaan. Drusillakin oli tehnyt niin, mutta voisiko tyttö edes kertoa oikeaa totuuttaa pojalle?? tietenkin voisi, ja tyttö kertoisikin. Mutta ei nyt, kun koko tilanne siihen oli aivan täysin väärä. Nimenomaan tätä tunnustusta, Drusilla ei halunnut Dracon vanhempien kuulevan.
Tämä oli muutenkin vain Drusillan ja Dracon välinen asia. Se oli sitä siltikin, vaikka Drusilla olikin kertonut jo kolmantena vuonna, Amelialle tunteistaan Dracoa kohtaan. Sekä myöskin epäilyksistään, Dracon mustasukkaisuudesta häntä kohtaan, neljäntenä vuonna.
***
" Olisitko sinä sitten jättänyt Hailien silloin? kertonut noin vain hänelle tunteistasi minua kohtaan, ja siitä miten mustasukkainen olitkaan? ja.."
Drusilla kysyi ihan hiljaa. Hänen oli nyt vain aivan pakko saada tietää se oikea totuus. Ei hän muuten voisi koskaan kertoa totuutta omista aiemmista tunteistaan Dracolle.
" ja särkenyt silloin noin vain Hailien sydämen." Dracokin puhui hiljaa hiukan piikittelevästi.
" tuo ei ollut mikään vastaus Draco. "
Drusilla puhui myös edelleen hiljaa, kääntäen samalla hetkellä katseensa uudelleen siihen suuntaan mistä tyttö kuuli nyt pojan äänen. Draco seisoi edelleen tytön oikealla puolella, mutta poika katseli edelleen ulos ikkunasta, selvästi vältellen kohtaamasta tytön katsetta.
" Et vastannut itsekkään, olisitko noin vain jättänyt sen.. "
" Tiedän jo mitä aioit sanoa, joten voit lopettaa tuon.. " Drusilla sanoi, keskeyttäen Dracon.
" Jos olisin tiennyt silloin, sinun tunteistasi minua kohtaan. En olisi edes alkanut seurustella Cedricin kanssa, niinkuin jo sanoin. Mutta kun en tiennyt, koska sinä kiertelit totuutta, niin. "
" Jos sinullakin olisi ollut silloin, tunteita minua kohtaan samalla tavoin, kuin nyt on. En olisi itsekkään seurustellut silloin, yhtäkään päivää Hailien kanssa." Draco sanoi, puhuen edelleen hiljaa.
" Ilmeisesti, se tunne ei vain ollut molemmin puolinen silloin. Joten rehellisesti sanoen, en olisi jättänyt Hailieta silloin. En oikeasti olisi huvikseni vain särkenyt sen tytön sydäntä, jota ihan oikeasti rakastin silloin."
Drusilla tiesi niidenkin sanojen olevan totta, jotka hän kuuli Dracon sanovan. Drusilla ei edes epäillyt hetkeäkään niiden sanojen aitoutta. Draco oli ihan oikeasti rakastanut Hailieta koko neljännen vuoden ajan. Ja se rakkaus, oli ollut molemminpuolista. Sillä, Hailiekin oli ollut silloin koko sydämestään rakastunut Dracoon. Eikä Korpinkynnen tyttö silloin epäröinyt hetkeäkään myös todistaa rakkauttaan Dracolle, myös niin että muutkin sen silloin näkivät. Ja sama tapahtui myös toisinkin päin..
Drusillan ei vain olisi pitänyt luovuttaa ja antaa periksi niin helposti. Eikä myöskään tukahduttaa niitä
tunteitaan Dracoa kohtaan noin vain kolmantena vuonna. Ei siltikään, vaikka poika ei tainnut huomata mitään outoa Drusillassa, vaikka tyttö nolasikin itsensä useammin kuin vain kerran sinä samana vuonna, ja vain koska hän halusi saada pojan huomion itselleen, muulloinkin kuin silloin kun he kaksi olivat kahdestaan jossakin.
-- Niinkuin toisena vuonnakin koulussa, juuri sinä samana kesäkuisena iltana kun Drusilla oli ensimmmäisen kerran koskaan livahtanut salaa ulos linnasta, kahdestaan Dracon kanssa. Ja kun he kaksi silloin istuivat lammen rannalla kahdestaan, ja Draco oli vain ihan yhtäkkiä laskenut päänsä nojamaan Drusillan olkapäätä vasten, ja ottanut vielä tyttöä kiinni kädestä, vasta toista kertaa koskaan. Sillä hetkellä, silloin kaksitoista vuotias tyttö, oli ollut ensimmäistä kertaa ihan oikeasti onnellinen. Ja silloin, hän oli toivonut ettei se hetki päättyisi koskaan, eikä Draco ikinä enää menisi pois hänen läbeltään, vaan pysyisi siinä ikuisesti missä poika silloin oli. --
Drusilla muisti senkin yhä. miten mielellään hän olisikaan jo silloin koskettanut Dracoa, muutenkin kuin vain pitänyt kiinni pojan kädestä. Mutta ei hän silloin, kaksitoista vuotiaana tyttönä uskaltanut tehdä mitään sellaista, ja oikeastaan hyvä ettei hän edes yrittänytkään. Draco olisi kuitenkin vain torjunut hänet, ja se olisi saattanut pahimmassa tapauksessa särkeä tytön sydämen..
- Mutta silloin kolmantena vuonna, kun Drusilla näki Dracon ensimmäisen kerran yhdessä Hailien kanssa, se tuntui jo silloin tytöstä aivan helvetin pahalta. Ja se satutti myös tyttöä, nähdä se toinen tyttö Dracon sylissä. Satutti silti, vaikka Drusilla ei ehtinyt ( omaksi onnekseen) silloin vielä rakastua Dracoon.. Silloin Draco sentään meni aina jonnekkin piiloon Hailien kanssa, eikä jäänyt mihinkään näkyvälle paikalle pussailemaan tytön kanssa ( niinkuin poika teki, neljäntenä vuonna), ja sillä teolla satuttanut vain Drusillaa lisää. Siitä tyttö, oli yhä edelleen kiitollinen parhaalle ystävälleen.
Yhtäkkiä Drusilla vain havahtui pois ajatuksistaan, kuullessaan jälleen Dracon hiljaisen äänen ihan melkein korvansa vieressä. Pojan hiljaiset sanat, saivatkin Drusillan (taas) melkein säpsähtämään:
" Miten minusta nyt tuntuukaan siltä, etten ole ainoa joka salailee jotain."
" Itseasiassa, minullakin olisi jotain tunnustettavaa sinulle, Draco."
Sillä kertaa Drusilla ei ehtinyt sanoa enempää, sillä hän kuuli selvästi lähestyvät askeleet. Dracokin kuuli ne, sillä poika vilkaisi hieman varoittavasti Drusillaa, ennenkuin siirtyi hiukan kauemmas tytöstä. Drusilla, tosin kirosi jälleen ihan hiljaa mielessään ja vain koska toinen pojan vanhemmista oli ( tai sitten molemmat olivat) jälleen pilanneet tytöltä yhden mahdollisuuden kertoa jotakin mistä Drusilla olisi halunnut kertoa Dracolle jo ajat sitten.
" Jätänkin kertomisen sinulle myöhemmäksi." Drusilla sanoi hiljaa Dracolle.
" Se on jotakin, mitä en halua sinun vanhempiesi kuulevan."
" Miten minusta vain tuntuu siltä, että se on jotakin mitä en ehkä halua.." Draco sanoi hiljaa.
" Usko pois, tämän sinä haluat saada tietoosi." Drusilla sanoi, ihan vähän kiusoittelevasti.
" En edes malta odottaa sitä hetkeä, kun näen sinun ilmeesi kun kuulet sen."
" Jos sinä olet taas salaillut jotain tärkeää minulta." Draco kuiskasi hiljaa..
" Pidän tarkkaan huolen siitä, ettei siitä seuraa mitään hyvää.. Sinulle."
poika lisäsi vielä, sillä jostain selkeästi varoittavalla äänellä, ennenkuin istui uudelleen alas pöytään, pöydässä jo istuvan tytön viereen. Drusilla vilkaisi Dracoa, ihan oikeasti varoittavasti ja nojautui lähemmäksi kuiskatakseen.
" .. lakkaa uhkailemasta minua edes leikilläsi. Tai kärsit seuraukset siitä heti kun.."
" .. Sen minä haluan nähdä omilla silmilläsi, kun sinä edes yrität." Draco kuiskasi.
***
" Ehkä teenkin sen uudelleen, mitä tein aikaisemmin tänään.. Tuolla noin.."
Drusilla kuiskasi, edelleen kiusoittelevasti vilkaisten samalla jo toisen kerran saman aamupäivän aikana merkitsevästi katon suuntaan. Tyttö laski samalla toisen kätensä, selkästi edelleen jostain vihjaillen pöydän alla, pojan oikean jalan päälle, ihan hiukan vain pojan polven yläpuolelle. Vilkaisematta silti kertakaan, pojan silmiin. Tyttö ei vain uskaltanut, antaa omien tummanharmaiden silmiensä, kohdata pojan hopeanharmaiden silmien katsetta. Ei siltikään, vaikka mielessään tyttö aivan selkeästi nautti jo tästä tilanteesta.
Sillä, ensimmäisen kerran koskaan Drusilla oli noin vain tehnyt oman siirtonsa ensin. Ja ehei, hän ei aikonut ottaa kättään pois.. Vaan siirtää sitä, vain ylemmäksi pojan jalkaa pitkin, hitaasti ja viivytellen. Tyttö halusi nähdä sen, kuinka pitkälle hän voisi tilanteen viedä, ennenkuin poika estäisi häntä jatkamasta pidemmälle.
****
Drusilla ei ottanut kättään pois siitä missä se oli, edes silloinkaan kun Lucius Malfoy istui jälleen alas pöytään suoraan kummityttöään vastapäätä. Hän ihmetteli itsekkin hiljaa mielessään, mistä ihmeestä hän saikaan niin paljon rohkeutta, jatkaa sellaista ei- niin viatonta peliään pöydän alla, suoraan vanhemman herra Malfoyn, useinkin aivan kaiken huomaavien harmaiden silmien ( jotka muistuttivat vain etäisesti Dracon silmiä) katseen alla. Drusilla, siirsikin kättään ihan hitaasti, aavistuksen ylemmäksi Dracon jalan päällä, pitäen tarkkaan huolen siitä, että hänen oikealla puolellaan istuva poika myös tunsi sen.
Drusillalla oli jälleen vaikeuksia, pitää kasvojensa ilme vakavana kun tyttö tunsi ihan pienen liikahduksen kätensä alla. Drusilla uskalsi samalla hetkellä vilkaista Dracoa, joka ihan selvästi yritti olla kuin ei tuntisikaan tytön kiusoittelevaa kosketusta. Drusilla kuitenkin näki, pojan jälleen puraisevan huultaan, ja se antoi tytölle vain lisää rohkeutta jatkaa.. Varsinkin kun tyttö tunsi, uuden liikahduksen kätensä alla, ja muutenkin kun tytöllä oli jo mielessään selkeä tavoite siinä, mille kohdille pojan vartalosta hän halusikaan kätensä saada...
Ja sitten yhtäkkiä, sekin hetki oli pilalla. Juuri samalla hetkellä kun Drusilla oli miltein saavuttamassa tavoitteensa, hän kuuli Narcissan äänen pöydän toiselta puolelta...
" Drusilla, ehtisikö jutella hetken minun kanssani. "
" Toki, syön vain ensin aamiaiseni loppuun." Drusilla sanoi.
" Ensimmäistä kertaa olen ihan oikeasti iloinen siitä, että äiti keskeytti sinut. "
Draco kuiskasi ihan selvästi kiusoitellen tyttöä. Tyttö myös tunsi, pojan kosketuksen kätensä päällä pöydän alla.. Tyttökin kosketti pojan kättä omalla kädellään, ihan viattomasti vain..
" Enpä usko sitä, Draco." Drusilla kuiskasi.
" Sen minkä aloitin, aion myös lopettaa. " tyttö kuiskasi uudelleen..
Se tosin jäi silläkin kertaa yritykseksi. Draco otti tiukemmin kiinni tytön kädestä, juuri ennenkuin tyttö ehti tehdä oman siirtonsa. Ja kun Drusilla vilkaisi poikaa, hän sai vastaukseksi vain varoittavan katseen jonka saattoi helposti tulkita sanoilla:
Sinä et tee sitä nyt, kun minun isäni edelleen istuu toisella puolella pöytää.
Drusillalla oli jälleen vaikeuksia pitää kasvojensa ilme vakavana, mutta eihän hän nyt vain yhtäkkiä voinut alkaa hymyillä ilman mitään syytä. Ne sanat joilla Drusilla sillä kertaa tulkitsi Dracon varoittavan katseen, saivat tytön sillä kertaa luovuttamaan. Mutta, tyttö vannoi kuitenkin hiljaa mielessään tekevänsä tämän vielä uudelleen, ja sillä kertaa hän myös tekisi sen loppuun asti..
Ja toisaalta, Lucius Malfoylle kiinni jääminen tämän kaltaisesta tilanteesta ei hirveämmin houkutellut Drusillaakaan. Ei nyt, kun hän ja Draco olivat jo kerran välttyneet jo kiinni jäämiseltä tämän saman päivän aikana... Drusillaa tosin, hieman puistatti kun hän vilkaisi edelleen pöydän toisella puolella istuvaa kummisetäänsä. Sillä, Lucius Malfoyn harmaissa silmissä oli ihan pieni epäilyksen häivähdys kun Drusillan tummanharmaat silmät kohtasivat ne harmaat silmät.
Drusilla otti kuitenkin oman kätensä, hitaasti ja aivan tahallaan viivytellen, pois siltä kohdin mihin se oli pysähtynyt. Pitäen tarkasti huolen, että Draco tunsi myös sen kosketuksen. Tyttö keskittyi samalla syömään loppuun edessään pöydällä olevan hedelmä salattinsa, varoen tarkasti kohottamatta katsettaan suoraan eteenpäin, sekä myöskin vilkaisematta kertaakaan vieressään edelleen istuvaa poikaa. Ihan pienen pieni hymy, ilmestyi ihan muutaman sekunnin ajaksi tytön kasvoille, kun hän tunsi vielä yhden ihan pienen liikahduksen kätensä alla, ennenkuin tyttö antoi kätensä jäädä pojan käteen.
Syötyään vihdoin loppuun aamiaisensa, Drusilla nousi melkein heti seisomaan. Hän oli yhtäaikaa, utelias mutta myös hieman pelokaskin, kuulemaan sen mitä sanottavaa Dracon äidillä mahdollisesti oliskaan hänelle...
-- Toinen osa, tulossa pian !! --
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti