Osa 1:
Kun Drusilla huomasi, katsovansa Lucius Malfoyn, kummisetänsä harmaisiin silmiin, joista puuttui se lämmin sininen, mitä Dracon silmissä joskus näkyi. Hän ymmärsi myös sen, ettei Severus tulisikaan. Sillä hetkellä, tyttö tunsi pettyneensä isäänsä ensimmäisen kerran. Severus olisi edes voinut varoittaa häntä tästä..
Tyttö ei edes ajatellut sanojaan sen enempää.. Ne vain karkasivat hänen huuliltaan, kuin itsekseen. Eihän hänellä ollut useinkaan tapana, puhutella kummisetäänsä niin ja poikaystävänsä isää sillä tavoin.
Lucius oli siis se, jonka kanssa Drusilla tulisi keskustelemaan tänään. Oliko Severus tämänkin takana, omine epäilyksineen. No Lucius Malfoylle, Drusilla ei aikonut kertoa mitään muuttuneesta suhteestaan Dracoon.
" Mitä sinä täällä teet?" Drusilla kysyi, ja järkytys kaikui hänen äänestään edelleen hieman.
" Meidän on keskusteltava vakavasti minun pojastani" Lucius puhui, lähes rauhallisella äänellä.
" Mitä Draco nyt on tehnyt?" Drusilla kysyi miltei heti.
Hänen sisimmässään ensimmäinen tunne oli pelko. Lucius Malfoyn valitsema äänensävy, ei ennakoinut useinkaan mitään hyvää.
Tyttö ei muutenkaan tiennyt, mitä hän edes uskaltaisi kysyä siinä tilanteessa.. Hänen mielessään toki oli useampiakin kysymyksiä, muttei yksikään ollut sellainen jonka voisi ilman seurauksia sanoa ääneen. Sillä, jos Drusillan ja Dracon yhdessäolo ei ollutkaan vielä Lucius Malfoyn tiedossa, tyttö saattaisi paljastaa sen itse vahingossa.
" Odotan kuulevani siitä sinulta enemmän. Hiljattain, korvani tavoittivat huolestuttavan tiedon pojastani. " Lucius puhui edelleen hyvinkin rauhallisesti.
" Miten voit olla niin varma, siitä että minä tiedän.. Kun ei minulla ole aavistustakaan koko asiasta..." Drusilla sanoi.
" Minulla ei ole tiedossani, kaikkea mitä Draco on tehnyt. Ei hän minulle kerro kaikkea" hän jatkoi, katkaisten sitten lauseensa.
Tyttöä alkoi puistattaa vain enemmän.. Jäätävän, kylmä virta kulki hänen lävitseen siinä tilanteessa. Kuin, hänen ihonsa olisi yhtäkkiä mennyt kananlihalle, vaikka takka oli aivan hänen edessään. Mitä Lucius tarkoitti sanoillaan? eikai Herra Malfoy vain tiennyt poikansa salaisuutta, johon liittyi eräs kuraverinen tyttö.
Siitä toisesta asiasta, jota Draco salaili, ei Lucius voinut tietää mitenkään. Sillä poika, oli itse sanonut ettei hänen isänsä tiennyt siitä, minkä salaileminen piti pojan kaukana kuolemanvaarasta toistaiseksi.
Tyttö katsoi hetkisen ajan poispäin Lucius Malfoysta, katsellen tiiviisti takan liekkejä. Hänen aivonsa, tekivät töitä ankarasti kun hän mietti helpointa ulospääsyä tilanteesta. Ja sellaista vielä, josta ei seuraisi vaikeuksia Dracolle. Hermionen, vihollisen osuutta asiaan tyttö ei miettinyt sen enempää, vaikka oli luvannut olla kertomatta tuon Rohkelinkon tytönkään osuutta tapahtuneeseen. Mutta jos ainoa vaihtoehto tilanteesta poispääsemiseen, olisi totuuden kertominen, hän uhraisi vihollisen luottamuksen, suojellakseen Dracoa. Se nyt olisi seurauksia ajatellen, vähemmän pahempi vaihtoehto.
" Valaisen asiaa hieman sinulle.. Tiedät ilmeisesti, tai ainakin olet kuullut siitä, mitä Draco on tehnyt sen kuraverisen kanssa" Lucius alkoi kuulostaa vain jäätävämmältä.
Siitä tyttö tiesi, tuon vanhemman Malfoyn olevan sisimmässään todella raivoissaan. Häntä puistatti vain lisää, kun hän kuuli sanan kuraverinen, korvissaan niin jäätävästi sanottuna. Mutta hän ei suuremmin ehtinyt miettiä seuraavia sanojaan, joilla ehkä pelastaisikin poikaystävänsä vaikeuksilta, ennenkuin Lucius Malfoyn jääkylmä ääni, kaikui taas kirkkaana huoneessa.
" Tämän asian selvittämiseen minulla on aikaa. Odotan kuulevani totuuden, en mitään tekaistun huonoja valheita. Mitään sellaista en hyväksy koskaan, kun kysymys on minun pojastani"
Tyttö tiesi olevansa, sen astisen elämänsä vaikeammassa paikassa. Hän ajatteli Dracoa, poikaa jota hän rakasti enemmän kuin omaa elämäänsä. Hän ei sitten millään, halunnut pettää poikaystävänsä luottamusta, sillä aiemmin hän oli ohittanut tämänsuuntaiset tilanteet helposti. Mutta Lucius Malfoyn huijaaminen ei onnistuisi. Vaikkakin, asia josta totuus olisi kerrottava, ei kuulunut tytölle ollenkaan.
Jos käviskin niin, että Draco kuulisi tyttöystävänsä puhuneen Luciuksen kanssa, asiasta jonka poika halusi itsekkin unohtaa. Se tarkoittaisi samaa, kuin tyttö olisi pettänyt pojan. Sen jälkeen, heidän kahden suhde olisi aivan peruttamattomasti ohi. Ja samaten myös ystävyyskin, heidän välillään. Se joka oli kestänyt yli viisi vuotta. Tyttö ei halunnut menettää Dracoa, eikä sitä kaikkea mitä hänen ja pojan välillä oli. Ei varsinkaan nyt, kun poika oli tehnyt tytöstä viimeisen kuukauden aikana niin onnellisen.
Tyttö pyysikin hiljaa mielessään anteeksi pojalta.. Ja päätti, kertoa asiasta totuudenmukaisesti, niinkuin Hermionekin oli hänelle kertonut.
" Drusilla. Minä odotan edelleen kuulevani vastauksesi. Mitä Dracon ja sen tytön välillä tapahtui?" Lucius kysyi. Jäätävä sävy oli tosin kadonnut.
" Ei mitään enää.. Se on ohi.." Drusilla sanoi.
" Kesällä nyt tapahtui jotain, mutta ei se minusta mitään vakavaa ollut" hän jatkoi.
Samassa tytölle selvisi sekin, mistä Lucius Malfoy oli saanut asian tietoonsa. No tietenkin, kertojana oli ollut Pansy. Se idiootti lehmä, petturi Luihuinen. Pansy ansaitsisi potkut Luihuisen tuvasta, niin Drusilla ajatteli nyt. Hän ei voinut käsittää, ja vieläkin vähemmän ymmärtää sitä, miten Pansy Parkinson saattoikaan tehdä niin Dracolle. Drusilla oli tähän asti uskonut, Pansyn todella rakastaneen poikaa.. Oliko tämä nyt sen mopsikasvo tytön tapa kostaa, kun poika särki hänen sydämensä. Pansyhan se pahin selkäänpuukottaja taisi ollakkin, nyt siitä sai osansa Drusillan lisäksi myös Draco. No kunhan Drusilla näkisikään Pansyn, hän kostaisi kyllä pojankin puolesta.
" Niinkö sinä todella näet asian? Kuinka minä sitten tunnen niin, ettet sinä näe tilanteen vakavuutta. Et näe sitä niinkuin Luihuisen kuuluisi nähdä. Olet puhdasverinen äitisi puolelta, ja miltei aikuinen. " Lucius sanoi.
" Kysymys oli vain suudelmasta. Ei se voi olla mikään maailmanloppu" Drusilla sanoi.
" En tosiaankaan puolustele vihollista. Koko tapahtunut on aivan kammottavaa" hän jatkoi.
Tyttö ei uskaltanut kohdata kummisetänsä katsetta. Hän näki, selvästi sen kylmän vihan hehkuvan niissä tummanharmaissa silmissä.
Hän toivoi kuitenkin mielessään, Lucius Malfoyn uskovan häntä. Miksei tyttö voisi puhua tästä myös Dracon kanssa, jos hän kerran jo keskusteli pojan isänkin kanssa.
" Se on silti tuomittava. Sillä kysymys on minun pojastani. En voi sallia sellaista " Lucius puhui jälleen jäätävästi.
" Aion ottaa tämän tilanteen puheeksi myös poikani kanssa." Lucius jatkoi, nyt vielä myrkyllisyyttä äänessään.
Drusilla ei osannut olla sillä hetkellä, rentoutuneesti kummisetänsä seurassa. Aiemmin siinä ei ollut mitään ongelmaa. Drusilla kuvitteli hetken mielessään, tilanteen aiheuttavan jo Lucius Malfoylle harmaita hiuksia.. Hän tukahdutti jo alkavan naurun sisällään. Nyt olisi todella vaarallista alkaa nauraa. Lucius Malfoyn äänen myrkyllisen jäätävä sävy pelästytti tytön, ja hänen sydämensä kohdilla tuntui hetken ajan siltä, kuin jokin puristaisi sitä voimalla. Mitä tästä seuraisikaan Dracolle..
" Sinun osuutesi jää salaisuudeksi. Tunnen kiitollisuutta, kun kuulen tapahtumista sinulta.." Lucius sanoi.
" Etkö aio kertoa minusta Dracolle?" hän kysyi.
" En. Sinullahan ei ole osuutta siihen, mitä tapahtui. Teit minulle vain palveluksen, arvostan sitä todella. Olet isäsi tytär todella " Lucius sanoi, kuulostaen jo ylpeältä.
" Ja et ystävysty kuraveristen kanssa.." Lucius lisäsi.
" Mutta mitä aiot sanoa Dracolle?" Drusilla kysyi, tietäen kuulostavansa huolestuneelta. Nyt hän uskalsi jo katsoa kummisetäänsä..
" Aivan niinkuin asiat ovat, niinkuin sinulta äsken kuulin. Mutta, olkoon syyllinen se, jolta tästä ensimmäiseksi kuulin. En aiheuta vaikeuksia, kummitytölleni" Lucius sanoi.
Lähtiessään isänsä työhuoneesta, tyttö mietti matkalla Luihuisen tupaan varoittaisiko hän Hermionea vai ei? hän oli kyllä jo rikkonut lupauksensa, mutta hän teki sen vain pelastaakseen suhteensa Dracoon. Lucius kun osasi aina keskustellessaan olla painostava, halutessaan kuulla totuuden.
Samassa Drusilla näki Ginny Weasleyn.. Tyttö oli ilmeisesti menossa kirjastoon, ja näyttikin ilahtuneelta huomattuaan Drusillan.
" Onneksi näin sinut. Tietäisitkö, missä Hermione on?" Drusilla kysyi.
" Kirjastossa kai. Hän kävi aiemmin oleskeluhuoneessa, mutta poistui sieltä. Kuulin meidän tuvan tytöiltä, hänen olevan aika hätääntynyt. Miksi niin?" Ginny kysyi.
" Minulla on kiirellistä asiaa Hermionelle. Tai oikeastaan minun pitäisi varoittaa.. Hän on pahoissa vaikeuksissa" Drusilla sanoi.
" Mitä on tapahtunut?" Ginny kysyi.
Ginny näytti hieman kummalliselta, kun Drusilla yhtäkkiä kyseli Hermionesta. Sitä Drusilla ei ihmetellyt, sillä Ginny oli myös läheinen Hermionen kanssa. Mutta tästä, hän ei voinut kertoa Ginnylle.
Kirjastossa Hermione olikin, istui tosin miltei kirjaston perällä, nurkkapöydässä ikkunan vieressä. Katsellen vain marraskuun pimenevää iltaa ulkona.
Drusilla huomasi, ettei pöydällä ollut kirjakasaa, eikä laukkukaan ollut Hermionen jaloissa. Muutenkin Hermione havahtui ajatuksistaan vasta kun, Drusilla ja Ginny istuivat alas.
" Hyvä kun sinäkin tulit" Hermione sanoi huomattuaan Drusillan. Tyttö ei kuulostanut iloiselta, joten jotain kamalaa oli tapahtunut.
" Mitä nyt?" Drusilla kysyi.
" Minä tuota. Puhuin lyhyesti Dracon kanssa.. Ja" Hermione jätti kuitenkin lauseen kesken. Hänen silmistään näkyi järkytys..
Tätä Drusilla oli pelännytkin.. Draco Malfoy voi yhtälailla aiheuttaa pahoja vaikeuksia, jos Hermione sattuu törmäämään häneen. Ja ilmeisesti poika, oli ollut yhtä vihainen kuin isänsäkkin kohdatessaan vihollisen tytön.
" Sinulla saattaa olla vaikeuksia edessäsi. Draco oli, niin vihainen kun lyhyt keskustelumme päättyi" Hermione jatkoi..
" Jotain muutakin on tapahtunut.." Drusilla sanoi.
" Tekikö Draco jotain sinulle? ethän kertonut, siitä että minä tiedän teidän salaisuudestanne?" hän jatkoi kysyvästi.
Drusilla kyllä näki, Hermionen ravistavan selvästi päätään, niin että tytön ruskeat kiharat heilahtivat hänen olkapäillään. Mutta ilme Hermionen kasvoilla, ja se katse niissä ruskeissa silmissä. Oli aranoloinen ja hieman pelokas. Aivan kuin, tuo Rohkelikon tyttö todella harkitsisi sanojaan tarkemmin. Drusillaa se inhotti lievästi, sillä edelleen Dracon synkempi salaisuus painoi hänen mielessään.
Jo se, että Lucius tiesi Drusillan tietävän kesällä tapahtuneesta, oli paha juttu. Vaikka, tyttö käyttikin loistavaksi todettua valehtelutaitoaan selvitäkseen kunnialla ulos tilanteesta aiemmin.
Dracon kohdalla tyttöä eivät tosin auttaisi hätävalheetkaan sillä poika kyllä saisi hänestä ulos kaiken, liiankin helposti.
" En kertonut, en edes uskaltaisi. Mutta jos korvani eivät tällä kertaa huijanneet minua taisin kuulla selvästi, sen että Draco aikoo puhua samasta asiasta sinunkin kanssasi" Hermione sanoi, puhuen Drusillalle.
" Sinulla on edessäsi pahaksi luokiteltavia vaikeuksia.. Lucius Malfoy on kuullut, siitä mitä tapahtui sinun ja Dracon välillä" Drusilla sanoi,
" Ei se voi olla totta" Hermione voihkaisi miltei kauhistuneena.
" Kerroitko sinä sittenkin Herra Malfoyille? lupasit ettet tee niin.." hän jatkoi.
" Oli pakko. Lucius Malfoylle, ei kannata koskaan valehdella mistään, ellei halua pahoihin vaikeuksiin" Drusilla sanoi.
" Mutta Lucius tiesi siitä jo.. Joku muu oli kertonut hänelle, eikä minulla ole siitä aavistustakaan kuka." hän jatkoi.
Drusillan omatunto ilmoitteli hänelle taas iloisesti, siitä kuinka onneton hänen hätävalheensa taas olikaan. Mutta Drusilla itse, oli tässä tilanteessa tehnyt virheen, luottaessaan Pansy Parkinsoniin. Mutta eihän Pansykaan tiennyt, miten asiat oikeasti olivat menneet Dracon ja Hermionen välillä.
" Ajattelin nyt vain varoittaa edes kerran. Jotta osaat olla törmäämättä Lucius Malfoyihin" Drusilla sanoi.
" Minun päiväni ei voi tästä enää pahemmaksi muuttua" Hermione huokaisi.
" Molemmilla Malfoyilla tiedossa sama asia.. Kammottavaa" hän jatkoi.
Ginny seuraili keskustelua vierestä puuttumatta siihen. Hänellä ei tainnut olla aavistustakaan siitä, mitä keskustelu koski. Mutta tilanne oli äärettömän huono, siihen että Ginnylle kerrottaisiin nyt kaikki. Kirjastossa kun oli aina ylimääräisiä korvia, jossakin piilossa kuuntelemassa. Ja Drusilla oli vahvemmin sitä mieltä, että Hermionen kuuluisi kertoa koko asia, itse Ginnylle jossain muualla.
Drusilla sen sijaan päätti etsiä Pansyn mahdollisimman pian, antaakseen tuolle idiootille Luihuiselle opetuksen luottamuksen pettämisestä.
" Varo oikeasti Dracon isää.." Drusilla sanoi, noustessaan ylös.
" Lucius ei tosisaankaan ole sillä mukavimalla tuulella tällä hetkellä" hän jatkoi.
" Pidä sinä varasi Dracon kanssa.." Hermione sanoi..
Palattuaan Luihuisen oleskeluhuoneseen, Drusilla huomasi Amyn.. Hän suunisti samantien parhaan ystävättärensä luokse, kysyäkseen Pansysta. Välienselvittämistä ei kannattaisi siirtää kovinkaan kauas. Mutta juuri kun Drusilla oli esittämässä kysymyksensä Amylle, tuvan ovelta kuului miltei korvat rikkova paukahdus. Amy vilkaisi oven suuntaan ja näytti säikähtäneeltä katsoessaan uudelleen Drusillaa.
Pian Drusillalle selvisi myös syy Amyn säikähdykseen, kun hän itse huomasi miten vihaiselta Draco Malfoy näytti.
" Meillä taitaa olla vähän keskusteltavaa" Draco sanoi, kylmän viileästi. Vaikka pojan silmät, olivat nyt lähempänä tummaa harmaata kuin sitä tuttua hopeanhohtoista.
" Nyt heti" Poika lisäsi.. Eikä ollut sen iloisempi, vaikka puhuikin Drusillalle.
Amy näytti vain huolestuneemmalta, katsoessaan tilannetta sivusta..
No tietenkään Draco Malfoy ei silläkään kertaa alkanut selvitellä asiaa oleskeluhuoneessa. Poika otti, kovaotteisesti kiinni Drusillan kädestä ja veti hänet mukaansa mitään sanomatta..
LUKU 20:
" Nyt sinä kerrot minulle totuuden.. Haluan kulla kaiken, siitä mistä puhuit kuraverisen kanssa" Draco sanoi, edelleen vihaisena.
" En minä voi kertoa.." Drusilla aloitti. Mutta hänen puolustuksensa, oli sillä kertaa heikolla pohjalla.
" Turhaa yrittääkkään salailla mitään. Kuinka paljon tiedät siitä kesällä tapahtuneesta?" Draco sanoi kysyvästi, keskeyttäen tytön.
Draco Malfoy tiesi, Drusillan osuudesta.. Oliko Hermione, paljastanut hänet.. No, ei ainakaan kertonut vapaa-ehtoisesti, sitä Drusilla ei uskonut itsekkään. Dracon oli täytynyt tehdä jotain pahaa, ehkä jopa satuttaakkin Hermionea. No se olikin niin pojan tapaista.. Sillä tavoinhan, hän aina sai asioita tietoonsa, myös sellaisia jotka eivät kuuluneet hänelle ollenkaan..
" En minä mitään tiedä.. " Drusilla huomasi toistavansa itseään.
" Minua sinä et huijaa... Turhaa edes yrittää.." Draco sanoi. Pojan ote tiukentui tytön kädestä. Niin paljon, että se sattui tyttöön.
" Päästä irti minusta.. Satutat minua.." Drusilla sanoi.
" En muuten päästä.. Ennenkuin totuuden kiertelysi loppuu.." Draco sanoi..
" Ja ihan varmasti päästät!!!" Drusilla miltei huusi jo..
" Entäpä jos olen erimieltä. Sinähän et tykkää kilteistä pojista" Draco sanoi, vaarallisen kuuloisena..
" Sinä kadut tekoasi vielä, jos nyt satutat.." Drusilla sanoi..
" Voi kultapieni.. Sen haluan nähdä minäkin.." Draco sanoi, vielä vaarallisemman kuuloisena..
Poika otti kiinni myös tytön toisesta kädestä, ja ote oli yhtä kova.. Tyttö ei kääntänyt katsettaan pois pojan kasvoista, vaikka häntä ahdistikin katsoa, poikaa niin vihaisena.. Draco oli pahempi kuin isänsä suuttuessaan, joten ties miten pahasti hän oli jo satuttanut Hermionea aiemmin.
" En edelleenkään tiedä, mikä totuus minun pitäisi kertoa" Drusilla sanoi.
" Kyllä tiedät. Mitä kuulit kuraveriseltä? kolmatta kertaa en kysy enää.." Draco sanoi..
Poika kuulosti jo sen verran pelottavalta.. Ettei tytöllä ollut säikähdys kaukana. Ja kyllä poika, taisi olla tosissaan. Mutta ei tyttö jaksanut uskoa siihen, että poika todella satuttaisi häntä. Sillä jos Draco, ihan todella rakastaa häntä, ei hän voisi tehdä sellaisia.
" Irti minusta..!!" Drusilla tiesi jo huutavansa.. Mutta poika hiljensi hänet samantien..
Se suudelma oli sellainenl, johon tyttö ei sitten millään olisi halunnut vastata.. Miksi poika valitsikaan juuri sen tavan, saada hänet vaikenemaan. Suudelma tuntui, aavistuksen tunteettomalta ja sattuikin niin kova ja kylmä se oli. Nyt tilanne oli menossa heidän kahden välillä niin vaaralliseen suuntaan, ettei tyttö uskaltaisi nähdä sellaisesta edes painajaisia.
Samassa tyttö teki ehkä typerimmän päätöksensä koskaan. Sellaisen jota hän tulisi katumaan jälkeenpäin. Mutta, vaikka hänen sattuisikin, hän veisi tilanteen loppuun, vaikenemalla siitä mitä Hermione kertoi hänelle. Tyttö sai itsensä jopa kiinni, nauttimasta tilanteesta jollain aivan vinksahtaneella tavalla. Vaikka pojan jokainen kosketus, satutti häntä.
" En tiedä mitään sellaista.. Mikä kuuluisi sinunkin tietoosi" Drusilla sanoi..
Nyt hän ei enää edes harkinnut sanojaan.. Sillä enemmän hän halusi lähemmäksi Dracoa. Vaikka tiesi pojan olevan vihainen. Silti tyttö ei vain osannut edelleenkään pelätä poikaa. Sillä hänellä oli sydämessään tunne siitä, että poika halusi nyt jotain muuta paljon enemmän kuin satuttaa häntä.
Poika ei tosin, sanonut hänelle enää mitään.. Tönäisi tyttöä vain taaksepäin, niin voimakkaasti että sai hänet itsensä ja seinän väliin. Pojan ote tiukentui tytön käsistä, ja suudelmat muuttuivat vain enemmän kipeää tekeviksi. Tyttö tunsi, pojan huulet omillaan vain lujempina.
Ja ensimmäistä kertaa, poika taisi tosissaan purra häntä. Ensin alahuulesta, ja sitten kielestä kovemmin. Eikä poika, sitten millään antanut tytön tehdä samoin hänelle, vain esti jokaisen yrityksen.
Pojan puraisut, satuttivat tyttöä vain hetken. Sillä sisimmässään, tyttö tunsi senkin teon aivan muunlaiseksi. Ja oli itsekkin, miltei pelästyä saadessaan itsensä kiinni ajattelemasta niin. Ei hän aiemmin, kaivannut pojalta mitään sen suuntaistakaan, taikka nähnyt uniakaan öisin siitä. Tyttö todella halusi, pojan satuttavan häntä. Sillä hän itse tunsi ansaitsevansa sen, kaiken salailunsa jälken..
" Sinä et sitten pelkää mitään.. Et, edes sitä, miten vaarallinen osaan olla kun todella suutun.." Draco sanoi..
" Minkä minä sille voin.. Haluan sinun tekevän sen, mitä mielessäsi ikinä onkaan, sattuu se tai ei" Drusilla vastasi pojalle.
" Et pelkää, edes sitä että satutat itsesi?" Draco sanoi, kuulostamatta ollenkaan yllättyneeltä tytön sanoista.
" En pelkää sinua, enkä tule koskaan pelkäämään. Ole vain niin paha poika, kuin vain haluat. Sillä et sinä minua tosissasi satuta" Drusilla sanoi pojalle, huomaten samalla aivan tietoisesti kiusoittelevansa..
Kuin todistaen pahuutensa, poika puraisi tyttöä kaulasta, irroittamatta hampaitaan hetkeen iholta.. Tytöllä puolestaan alkoi olla hankaluuksia, itsensä hillitsemisessä ja samalla myös puhumisessa. Sillä hänen huuleensa sattui, pojan ilkeiden puraisujen jälkeen...
Poika irroitti otteensa tytön käsistä ja siirsi ne hitaasti pitkin tytön selkää, alas lantiolle asti nostaen sitten tytön syliinsä. Tyttö huomasi tosin olevansa edelleen pojan ja seinän välissä.
Se mitä tapahtui, oli sellaista mikä oli aiheuttaa tytölle miltei tajunnan menetyksen. Hänen selkänsä takana oleva epätasainen seinä. aiheutti hänen iholleen muutaman kipeän mustelman, mutta se ei merkinnyt tytölle mitään.. Hän saisi ne kyllä piiloon. Poika, ei miettinyt sillä kertaa tekoaan kahta kertaa.. Ja mitä enemmän tyttö pojasta tunsi sisällään, sitä kovemmin häntä sattui. Mutta kertaakaan, tyttö ei päästänyt ääntäkään, ei valittanut. Eikä myöskään itkenyt. Pojan hiuksia, tyttö kyllä taisi repiä senkin edestä, sekä purrakkin poikaa ainakin kahdesti kun hänen huulensa irtautuivat pojan huulilta.
" Näinkö vihollinenkin suostui puhumaan sinulle? vai mitä teit sille kuraveriselle?" Drusilla kysyi.
" Vastaa minulle!" Drusilla miltei huusi..
Poika oli hetkeä aiemmin laskenut hänet pois sylistään. Poika ei vastannut tytölle, useampaan minuuttiin mitään. Ja vältteli tyttöystävänsä katsettakin. Se alkoi olla tytöstä epäilyttävää. Hetken hänestä tuntui siltä, että poika olisi todella tehnyt sen, ja pettänyt hänet oikeasti. Mutta jos niin todella on tapahtunut, ei tyttö antaisi sitä pojalle anteeksi.
" En tehnyt.. Minulla ei edes käynytkään mielessä, se että pettäisin sinua. Ja kuraverisen kanssa, en ikinä" Draco puolustautui. Pojan harmaissa silmissä, näkyi nyt selvä inho..
" Miten voit edes ajatella sellaista? niin vastenmielinen teko, oksettaa minua jo ajatuksena.." poika jatkoi...
" En minä mitään sellaista epäillyt.." Drusilla sanoi.
" Anteeksi rakas, en minä tarkoittanut " tyttö lisäsi vielä.
" On minulla muitakin keinoja, saada totuus tietooni.. Erityisesti niiltä, jotka eivät sitä itse kerro. " Draco aloitti, jatkaen hieman sarkastisesti.
" Unohditkohan jo ne loitsut, jotka opetit minulle."
" Et sinä saisi käyttää niitä.." Drusilla sanoi, aavistuksen normaalia hiljaisemmalla äänellä.
" Rauhoitu nyt, en käyttänyt niistä pahimpia. Vain kahta, vähiten satuttavaa" Draco jatkoi, kuulostaen edelleen sarkastiselta.
Drusilla, lakkasi väittämästä vastaan pojalle, siitä ettei loitsuja saanut käyttää sellaiseen. Sillä hänen lievä myötätuntonsa vihollista kohtaan ei missään nimessä saisi paljastua pojalle. Hän ei voisi, ikinä kertoa Dracolle siitä, mitä Hermione hänelle kertoi. Ei niistä uhkailuista ainakaan. Tyttö tunsi olevansa nyt itsekkin umpikujassa ajatuksineen. Tältäkö Hermionestakin tuntui nyt, kun hän oli yksin pelkonsa kanssa, vai vieläkin pahemmalta.
" Miksi edes kysyi asiasta minulta. Jos kerran kuulit kaiken jo viholliselta? " Drusilla kysyi..
" Siksi, koska en usko kuraverisen valehdelleen. Hän selvästi pelästyi, jo nähdessään minut" Draco sanoi.
Tietenkin.. Draco Malfoyn mielestä oli niin oikein pelotella muita.. Poika tuntui, välillä jopa nauttivan muiden pelottelusta.
Draco, tosin ei tainnut aavistaakkaan sitä, kuinka paljon Hermione ehkä silläkin hetkellä tunsi pelkoa hänen puolestaan. Vaikka Drusilla kertoisikin Dracolle, ei pojan suhtautuminen muuttuisi kuitenkaan. Se olisi vain turhaa ajan hukkaamista, kertoa pojalle se mitä Hermione sanoi.
Mutta sen pahan salaisuuuden, tyttö halusi saada ulos pojasta.. Vaikka mikä olisi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti